Varoitus Tenerife sur hotellin käyttäjille. Olimme viikon lomalla Tenerife sur hotellissa Los Christianoksessa.Toiseksi viimeisenä päivänä sillä aikaa kun olimme syömässä lukitusta hotellihuoneesta oli varastettu käteistä. Mitään murtojälkiä ei ollut eikä mitään muuta viety eli huoneeseen oli menty avaimella ja paikat oli tutkittu. Rahaa oli useassa paikassa piilossa ja kaikki käteinen oli viety. Hotellin henkilökunta ei ollut halukas asiaa selvittämään. Tultiin siihen johtopäätökseen että henkilökunta on seurannut milloin ei olla paikalla ja käynyt avaimilla huoneessa sillä aikaa kun olimme poissa.
Tenerife sur hotellin turvallisuus
Anonyymi-ap
054
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.