1/3 osa ansiosidonnaisesta korvauksesta?
Mihin lakiin tämä mielivalta perustuu?
Edes suojaosuutta ei huomioida.
Mikä oikeus ulosotolla on ottaa liikaa
30
511
Vastaukset
- Anonyymi
Ulosottolaitoksen sivulla on kerrottu, miten ulosmitattava määrä lasketaan. Perustuu ihan ulosottokaareen. Esim. jos palkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuuden suuruinen, mutta enintään neljä kertaa suojaosuuden suuruinen, ulosmitataan nettopalkasta yksi kolmasosa heti ensimmäisestä eurosta alkaen.
Ulosottolaitoksen sivulla on myös maksukieltolaskuriksi kutsuttu laskuri, jolla voi laskea oman ulosottomääränsä.- Anonyymi
Maksukieltolaskurin mukaan tuosta summasta ei kuuluisi ulosmitata mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksukieltolaskurin mukaan tuosta summasta ei kuuluisi ulosmitata mitään.
Laitoitko laskuriin myös ulosottokelvottomat tulot, jos niitä oli? Ulosoton määrä lasketaan tulopohjasta, johon otetaan mukaan kaikki ulosottokelpoiset ja -kelvottomat palkan sijasta maksettavat rahat. Asumistuki ei kuitenkaan ole sellaista tuloa.
- Anonyymi
Mielivalta ei perustu lakiin.
Vallan väärinkäyttöön liittyy usein myös korruptiota. Korruptioon kuuluu olennaisesti puuttumattomuus ja seuraamuksettomuus. Julkisia tietoja salataan, kieltäydytään eturistiriitojen arvioinnista ja valvonnasta.
Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta
https://onnellinen-maa.webnode.fi/ - Anonyymi
No kerro nyt edes summa mitä jää ansiosidonnaisesta verojen jälkeen!?! Onko elätettäviä ym ym
- Anonyymi
Joo pitäisi tietää nettotulo ja ulosotettu summa, jotta voisi kommentoida. Tai ainakin nettotulo, sillä aloittaja kertoi jo että kolmasosa meni uo-miehelle.
- Anonyymi
Jos olet käsittänyt väärin, kuten minäkin ensin.
Minulla on työeläke ja lisänä Kelan kansaneläke.
Niiden netto lasketaan yhteen ja sen mukaan kuulun tulorajamittaukseen. Eli nettotulon ja suojaosuuden erotuksesta otetaan 2/3 osaa ulosottoon. Laskuri myös näyttää sen summan.
Mutta kansaneläkkeestä ei saa ulosmitata niin se koko summa otetaan työeläkkeestä. Silloin voi jäädä alle suojaosuuden koska se kansaneläke maksetaan omanaan ja silloin taas suojaosuus täyttyy.
On siis hämäävää.
Nettotulot lasketaan yhteen, ulosotettava summa otetaan kuitenkin työeläkkeestä.
Mutta suojaosuus lasketaan yhteenlasketusta nettotuloista.
Saako aloittaja jotain muuta kuin ansiosidonnaista tuloa joka on ulosottokelpoista?
Mutta jota ei voi ulosmitata. Silloin uo otetaan kokonaan ansiosidonnaisesta.
Mutta se muu tulo tulee tilille kokonaisuudessaan. Ja ne kaikki nettotulot lasketaan yhteen ulosoton määrää laskettaessa.- Anonyymi
Suojaosuutta ei ole ollenkaan, jos tulopohjaan lasketut nettotulot ovat yhteensä vähintään kaksinkertaisen suojaosuuden suuruiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojaosuutta ei ole ollenkaan, jos tulopohjaan lasketut nettotulot ovat yhteensä vähintään kaksinkertaisen suojaosuuden suuruiset.
Kyllä suojaosuus silti pitää jäädä. Ei sillä ole merkitystä onko tulorajamittaus vai muu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä suojaosuus silti pitää jäädä. Ei sillä ole merkitystä onko tulorajamittaus vai muu.
Höpsis, ei pidä paikkaansa. Tuo on yleinen väärinkäsitys. Ulosottolaitoksen sivulla on selitetty laskutapa. Laskutapa perustuu ulosottokaareen ja osittain asetukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis, ei pidä paikkaansa. Tuo on yleinen väärinkäsitys. Ulosottolaitoksen sivulla on selitetty laskutapa. Laskutapa perustuu ulosottokaareen ja osittain asetukseen.
Siis mikä on höpsis? Että suojaosuus pitää jäädä vai ei?
Tietenkin pitää jäädä kaikille. Noin 922 euroa, eli takuueläkkeen suuruinen määrä vähintäån pitää jäädä.
Tietenkin alaikäiset huollettavat, tulojen suuruus jne. vaikuttavat. Yleensä jää yli tuon suojaosuuden monilla.
Mikä järki olisi, että vähuintään suojaisuutta ei joillekin jäisi? Miten he pärjäisivät? Siksihän se on juuri olemassakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mikä on höpsis? Että suojaosuus pitää jäädä vai ei?
Tietenkin pitää jäädä kaikille. Noin 922 euroa, eli takuueläkkeen suuruinen määrä vähintäån pitää jäädä.
Tietenkin alaikäiset huollettavat, tulojen suuruus jne. vaikuttavat. Yleensä jää yli tuon suojaosuuden monilla.
Mikä järki olisi, että vähuintään suojaisuutta ei joillekin jäisi? Miten he pärjäisivät? Siksihän se on juuri olemassakin.Edes tuo takuueläkkeen määrä ei riitä.
Asumismuoto on suorasähkötalo ja asuinpaikka syrjäseudulla, jossa ei ole julkista liikennettä ollenkaan, joten oma auto on välttämättömyys pääsyyn palvelujen luokse.
Sähkölasku on 850e kuussa ja auton menot päälle. Toimeentulotukea saan hieman, mutta esimerkiksi nyt 3.3. tilillä on enää 265e. Koko kuuksi!
Uo ottaa 40e, se raha olisi viikon ruokaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mikä on höpsis? Että suojaosuus pitää jäädä vai ei?
Tietenkin pitää jäädä kaikille. Noin 922 euroa, eli takuueläkkeen suuruinen määrä vähintäån pitää jäädä.
Tietenkin alaikäiset huollettavat, tulojen suuruus jne. vaikuttavat. Yleensä jää yli tuon suojaosuuden monilla.
Mikä järki olisi, että vähuintään suojaisuutta ei joillekin jäisi? Miten he pärjäisivät? Siksihän se on juuri olemassakin.Ei tarvikaan pärjätä kunhan UO saa rahansa. Suojaosuus on vain sana muidn joukossa.
- Anonyymi
1) Jos palkka on pienempi kuin suojaosuus, siitä ei ulosmitata mitään.
2) Jos palkka ylittää suojaosuuden, mutta on enintään kaksi kertaa suojaosuus, ulosmitataan suojaosuuden ylittävästä palkasta kaksi kolmasosaa (tulorajaulosmittaus 2/3 x (palkka – suojaosuus)).
3) Jos palkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuus, mutta enintään neljä kertaa suojaosuus, ulosmitataan koko nettopalkasta yksi kolmasosa (1/3) huomioimatta suojaosuutta. Silti käytännössä velalliselle jää aina enemmän rahaa kuin pelkkä suojaosuus olisi.
4) Jos palkka on suurempi kuin neljä kertaa velallisen suojaosuuden määrä ulosmitataan yksi kolmasosa neljä kertaa velallisen suojaosuuden määrää vastaavasta palkanosasta ja lisäksi neljä viidesosaa sen ylittävästä palkanosasta.
Palkasta ulosmitataan kuitenkin enintään puolet.- Anonyymi
Voit laittaa vaikka miten monta asetusta, mutta niitähän ei noudateta. Villi veikkaus ettå jos kysytään 10 UO asiakkaana olleelta niin 9 heistä kertoo että jossain vaiheessa suojaosuutta ei ole otettu huomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit laittaa vaikka miten monta asetusta, mutta niitähän ei noudateta. Villi veikkaus ettå jos kysytään 10 UO asiakkaana olleelta niin 9 heistä kertoo että jossain vaiheessa suojaosuutta ei ole otettu huomioon.
Ulosotto on summaarista lainkäyttöä, ja ulosottomies voi summanmutikassa turhia pohtimatta ottaa rahaa, ja jollet valita, virhettä ei myöskään korjata.
- Anonyymi
Olosi ihan mielenkiintoista saada faktaa noista tapauksista, joissa ei ile otettu suojaosuutta huomioon. Onko ehkä kyseessä jotenkin epäsäännölliset tai vaikeasti laskettavat tulot vai mikä on ollut tilanne.
En sano, että tuo uusikaan suojaosuus olisi ruhtinaallinen kylläkään. - Anonyymi
Vasemmisto ajaa uutta takuueläkkeen korotusta seuraavalla hallituskaudella, koska tämäkään korotus ei riitä kattamaan elämisen kallistuneita kuluja. Nyt tämä takuueläkkeen suuruinen uo-suojaosuus on vain tämän vuoden ajan, niinhän sopivat.
Jos takuueläke nousee, nouseekohan myös uo:n suojaosuus uuteen lukuun? Jos palauttavat suojaosuuden jälleen alemmaksi kuin takuueläke on nyt, se kuulostaa jo ihmisten tappamiselta nälkään. Nykyinenkään suojaosuus ei riitä elämiseen ilman toimeentulotukea, ja sen osuutta no. halusivat vähentää myös ulosottovelallisilla. Inflaatio on liian kova vastus.
Kokoomus EI puolla mitään korotuksia vähätuloisille. Muistakaa se kun äänestätte. Heille ykkösprioriteetti on oman napa ja kermaperseiden palkkiot.- Anonyymi
Ei kannattaisi enää nostaa takuueläkettä, koska silloin työeläkkeestä ei pienituloisilla olisi enää hyötyä pitkälläkään työuralla. Nytkin hyöty on pienehkö. Toki indeksitarkistukset vuosittain tulee tehdä kaikkiin eläkkeisiin.
- Anonyymi
Jos suojaosuus pudotetaan takaisin vanhalle tasolle se tietää ruuhkaa toimeentulotuen hakemisessa ja Kelassa.
En voi ymmärtää miten voi olla eriarvoisia ihmisiä. Takuueläkkeestä ei tarvitse maksaa, mutta pienistä muista eläkkeistä kyllä. Pienet eläkkeet ovat hyvin lähellä takuueläkkeen määrää.
Itsellä on tilanne, että työeläkkeestä jää noin takuueläkkeen suuruinen summa uo:n jälkeen. Mutta asumistuki lasketaankin bruttoeläkkeestä. Ihan hullu tilanne.
Jos en olisi ollut työelämässä niin saisin nyt enemmän tukia kuin ikäni pienellä palkalla olleena.
Joku roti pitäisi pienituloisille olla ulosottoa maksettaessa. Varsinkin jos ikää on niin paljon, ettei työelämässä ei ole enää ikinä.
Ihmisten tilanteet ovat hyvin erilaisia. Mutta ulosotto toimii ilman mitään inhimillisyyttä.
Myös jos teet muun rikoksen kuin rahaan, eli velkaan liittyvän niin rangaistukset ovat joskus hyvinkin lieviä ja niihin saa helpotuksia. Usein selviää sakoilla tai ehdonalaisella.
Velkajärjestely on joillekin huono keino koska vie tt-tuen mahdollisuuden huomioida maksettu määrä.
Saattaa olla taas umpikuja edessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannattaisi enää nostaa takuueläkettä, koska silloin työeläkkeestä ei pienituloisilla olisi enää hyötyä pitkälläkään työuralla. Nytkin hyöty on pienehkö. Toki indeksitarkistukset vuosittain tulee tehdä kaikkiin eläkkeisiin.
Samaa mieltä, että kansaneläke ja pienet työeläkkeet tulee nostaa.
Mutta jos suojaosuus lasketaan (nostetaan) takuueläkkeen tasolle, se ainakin kertoo ulosoton kuppauksen olevan liian kova pärjäämiseen nykyhinnoilla. Eli suojaosuus (se mikä jää velalliselle) joka tapauksessa vähintään tämän koevuoden tasolle jatkossakin.
Ehkä päättäjät ja kermap*rseet pitävät takuueläkettä alimpana mahdollisena summana pärjätä.
Oma eläkesummani on alle tonnin. Siis työ- ja kansaneläke yhteensä. Ja juu, työelämän aloitin vuonna 1974. Pienipalkkaisena, prekariaatissa, yksinyrittäjänä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos suojaosuus pudotetaan takaisin vanhalle tasolle se tietää ruuhkaa toimeentulotuen hakemisessa ja Kelassa.
En voi ymmärtää miten voi olla eriarvoisia ihmisiä. Takuueläkkeestä ei tarvitse maksaa, mutta pienistä muista eläkkeistä kyllä. Pienet eläkkeet ovat hyvin lähellä takuueläkkeen määrää.
Itsellä on tilanne, että työeläkkeestä jää noin takuueläkkeen suuruinen summa uo:n jälkeen. Mutta asumistuki lasketaankin bruttoeläkkeestä. Ihan hullu tilanne.
Jos en olisi ollut työelämässä niin saisin nyt enemmän tukia kuin ikäni pienellä palkalla olleena.
Joku roti pitäisi pienituloisille olla ulosottoa maksettaessa. Varsinkin jos ikää on niin paljon, ettei työelämässä ei ole enää ikinä.
Ihmisten tilanteet ovat hyvin erilaisia. Mutta ulosotto toimii ilman mitään inhimillisyyttä.
Myös jos teet muun rikoksen kuin rahaan, eli velkaan liittyvän niin rangaistukset ovat joskus hyvinkin lieviä ja niihin saa helpotuksia. Usein selviää sakoilla tai ehdonalaisella.
Velkajärjestely on joillekin huono keino koska vie tt-tuen mahdollisuuden huomioida maksettu määrä.
Saattaa olla taas umpikuja edessä.Juuri näin.
Sitten ihmiset ihmettelevät miksi köyhä velkaantuu. Laskin tuossa viimeisen vuosikymmenen, ja koko se aika on ollut taloudellisesti vaikeaa ja tulot ovat olleet hyvin pienet. Jopa sairaana ja työkyvyttömänä 4 vuotta Sipilän aktiivimallin puristuksessa (475e kuussa, leikattuna työmarkkinatuesta). Meinasin kuolla nälkään.
Kun hain apua, minulle sanottiin "mene leipäjonoon". Eivät vain tajunneet, että sinne on matkaa 100km yhteen suuntaan. Ja julkisia ei kulje täällä maaseudulla enää.
Eriarvoisuus eläkeläisten parissa on karmivaa. Saman määrän työvuosia tehnyt toinen saa tuhansia "tuhlattavaksi" ja toinen yrittää pärjätä vessapaperia leikkaamalla ja leivän puolittamisella. Se rikas hoidattaa sairaudet ja itsensä, psyykensä ja huoltaa omaisuutensa, ja se toinen elää on ilman mukavuuksia torpassaan ilman apua ja edes kyselyä "miten pärjäät".
Kyllä on vastenmielinen maa tämä Suomi.
- Anonyymi
Millä oikeudella sinä rotta jätät velat maksamatta?
- Anonyymi
»Millä oikeudella sinä rotta jätät velat maksamatta?»
Syynä on useimmiten takaisinmaksukyvyttömyys eikä niinkään että laskuja olisi kylmästi jätetty maksamatta. Velkaa on voinut kertyä omaan takaisinmaksukykyyn verrattuna liikaa tai maksukyky on voinut heiketä työttömyyden tai pitkäaikaisen sairausloman takia. Joillakin on takausvelkaa, eli on taattu jotain muttei sitten pystytäkään vastaamaan omaan takaukseen. Useimmiten ulosoton taustalla on huonoa taloudenpitoa ja harvemmin epärehellisyyttä. - Anonyymi
Mitä veemäisempi naamavärkki, sitä varmemmin jätän maksamatta.
Ja perintäyhtiöolle aina. Ovat Suomen työväen suurin syöpä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
»Millä oikeudella sinä rotta jätät velat maksamatta?»
Syynä on useimmiten takaisinmaksukyvyttömyys eikä niinkään että laskuja olisi kylmästi jätetty maksamatta. Velkaa on voinut kertyä omaan takaisinmaksukykyyn verrattuna liikaa tai maksukyky on voinut heiketä työttömyyden tai pitkäaikaisen sairausloman takia. Joillakin on takausvelkaa, eli on taattu jotain muttei sitten pystytäkään vastaamaan omaan takaukseen. Useimmiten ulosoton taustalla on huonoa taloudenpitoa ja harvemmin epärehellisyyttä.Ei minulla ainakaan ollut huonoa taloudenpitoa, vaan erityisen hyvää. Otin velkaa jotta lapsillani oli pakkasella lämmin koti eikä sähköjä katkaistu. Sain ostettua ruokaa kaappiin ja sain uunin päälle laatikkoa varten. Sain ostettua polttopuita, niitä ei sossu korvaa. Autoin vanhaa ja sairasta äitinäni ja vein hänet erikoislääkäriin ja pikaröntgeniin. Ei kuollu.
Hyvää taloudenpitoa oli myös ostaa autooni nastat. Perhettä pelotti kyydissäni, kun kaarteissa slandasi vaakaan.
Hyvää taloudenpitoa oli myös se, että lainalla pääsin työpaikalle. Ansaitsemaan.
Olisin ollut valmis myös ryöstämään lähipankin. Lopetti konttori kokonaan, eivät enää halunneet köyhän duunarin kengistä hiekkaa lattioille. En viitsinyt laittaa paukkuja moiseen yhteiskuntapetturiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minulla ainakaan ollut huonoa taloudenpitoa, vaan erityisen hyvää. Otin velkaa jotta lapsillani oli pakkasella lämmin koti eikä sähköjä katkaistu. Sain ostettua ruokaa kaappiin ja sain uunin päälle laatikkoa varten. Sain ostettua polttopuita, niitä ei sossu korvaa. Autoin vanhaa ja sairasta äitinäni ja vein hänet erikoislääkäriin ja pikaröntgeniin. Ei kuollu.
Hyvää taloudenpitoa oli myös ostaa autooni nastat. Perhettä pelotti kyydissäni, kun kaarteissa slandasi vaakaan.
Hyvää taloudenpitoa oli myös se, että lainalla pääsin työpaikalle. Ansaitsemaan.
Olisin ollut valmis myös ryöstämään lähipankin. Lopetti konttori kokonaan, eivät enää halunneet köyhän duunarin kengistä hiekkaa lattioille. En viitsinyt laittaa paukkuja moiseen yhteiskuntapetturiin.Voi kamalaa mikä selitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kamalaa mikä selitys.
Viisas selitys, viisas ihminen. Sankariainesta! Jopa mitalin arvoinen sotaan valmis.
Sellainen vanhempi joka ei puolusta lastaan, se kuuluu vankilaan.
Aina oma perhe ensin. AINA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisas selitys, viisas ihminen. Sankariainesta! Jopa mitalin arvoinen sotaan valmis.
Sellainen vanhempi joka ei puolusta lastaan, se kuuluu vankilaan.
Aina oma perhe ensin. AINA.Mutta sinulla on kuitenkin huono omatunto, vai mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sinulla on kuitenkin huono omatunto, vai mitä?
Ei koskaan.
Olen psykopaatin kasvattama ja ainoa opetus jonka sain isältäni, on: älä kadu koskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972