Mistä johtuu, ettei lestadiolaisuuden emämaassa ollut Hoitokokouksia?

Muuta vastausta ei ole, kun se, että nämä "Oulun Pojat" poikkesivat Laestadiuksen alkuperäisestä uskonkäsityksestä, jossa Jeesuskella oli rooli, kaikkivaltiaana.
Ruotsalaiset halveksisivat kyseistä menetelmää, josta johtui itsemurhia, sekä monen uskonelämä loppui kokonaan.
36432
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Luultavasti myös Ruotsin valtion-ja valtionkirkon lait ja säännöt suojelivat ihmisiä paremmin.

Toiseksi :CIA ei rahoittanut toimintaa ruotsissa.

Äänestä
  • Myllynkivi kaulalla jotka eksyttänyt Jeesuksen omia eroon Jeesuksesta. Ja totuus on näin.

    Äänestä

  • Usalla oli paperilla suomen vallotus 48 nyt geissi on melkein ohi

    Äänestä

Aloittaja

Voidaan myös ajatella niin, että Laestadiuksen opetuksen mukaan He olivat Jeesuksen seuraajia, ja menivät sitä kautta sisään Pyhyyteen.
Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Mutta joka mene jonkun muun, vaikkapa lahkon kautta, käy heikosti.

Siitä; 10;1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.

Myös; Room 5;2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen

Tiet sinne ei ole SRK, Jumalan Valatkuntaan.

Äänestä
  • Nakertaa onko vihattu kristittyjä se on myllynkivi

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Nakertaa onko vihattu kristittyjä se on myllynkivi

    Mitä aineita käytät?

    Äänestä

  • Armosta yksikään hoitokokous vihaaja ei ole ollut. Hyi helvetti mitä tuomioita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä aineita käytät?

    ILMESTYSKIRJA JOKA EROTTAA JEESUKSEN SITÄ JEESUS VIHAA EROTTAMISTA EROTTELUA ERISEUROJA JA SAATANALLE LAITTAJIA. MYLLYNKIVI KAULASSA NE LAITTAJAT ON KUOLLUT.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä aineita käytät?

    Joka kiroa Jeesuksen oman on itse kirottu olette laittanut saatanalle Jumalan poikaan kastettuja mikäli pappi oli Jeesuksen pappi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    ILMESTYSKIRJA JOKA EROTTAA JEESUKSEN SITÄ JEESUS VIHAA EROTTAMISTA EROTTELUA ERISEUROJA JA SAATANALLE LAITTAJIA. MYLLYNKIVI KAULASSA NE LAITTAJAT ON KUOLLUT.

    Laita nyt jotain Raamatun kohtia tueksi. Ilmestys on edessä, mutta erottamiset joka päivää Welluissa.

    Äänestä

Hempea henki synnin luvallisuus,kova henki varas,kuiva henki kuollut,kososlainen epauskonen

Äänestä
  • Aloittaja

    Matteuksen evankeliumi:
    12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa

    Äänestä

  • JUUTALAISET LANKESI EPÄUSKON SYNTIIN ETTE KAI TE SYNAGOGAA OLE. JUUTALAISET PAATUI SYNTINSÄ NOUSEE TAUVAASEEN . KUOLLEET LUUT JUUTALAISET ARABIT EGYPTISSÄ. KAUHEETA NOITUUTTA TEIDÄN TAIKAUSKO ON. ( Jeesuksen omia olette kiduttaneet vainonneet myllynkiven saitte siitä Jeesukseen kastetun kiduksesta).

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Matteuksen evankeliumi:
    12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa

    Juutalaiset kiroaa Jeesusta Jeesuksen omia.

    Äänestä

  • Jeesus käski ajatella sitä mikä on totta hyvää kiitettävää eikä mitään taikahenkiä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jeesus käski ajatella sitä mikä on totta hyvää kiitettävää eikä mitään taikahenkiä.

    Onko se pantu Kirjaan, jatka, niin tuntuu uskottavalta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00012 kirjoitti:

    JUUTALAISET LANKESI EPÄUSKON SYNTIIN ETTE KAI TE SYNAGOGAA OLE. JUUTALAISET PAATUI SYNTINSÄ NOUSEE TAUVAASEEN . KUOLLEET LUUT JUUTALAISET ARABIT EGYPTISSÄ. KAUHEETA NOITUUTTA TEIDÄN TAIKAUSKO ON. ( Jeesuksen omia olette kiduttaneet vainonneet myllynkiven saitte siitä Jeesukseen kastetun kiduksesta).

    Missä he lankesivat?

    Kerro tarkemmin, äläkä huuda.

    Valaise samalla, missä Raamatussa puhutaan juutalaista arabeista? Olet todella pelle, VL pelle.

    Äänestä

Ei SRK ole uskovainen

Äänestä

hoitokokoukset ovat raamatun vastaisia

Äänestä
  • KUKAAN EI LAITA KRISTITTYÄ SAATANALLE KUULKAA ETTEI SIITÄ JEESUS LYÖ. KEHTAATTE SATANISTIT.

    Äänestä

Raamattu on valetta

Äänestä

Lestadiolaisuuden emämaassa, Ruotsin lapissa ja Norrbottenissa, ei liitetty SRK-vanhoillislestadiolaisuuteen. Se oli uusi vieras suuntaus lestadiolaisuudesta heille.

Tänäkin päivänä on valloillaan alkuperäinen lestadiolaisuus alueella, nimittäin pikkuesikoisuus (itälestadiolaisuus) ja esikoislestadiolaisuus (länsilestadiolaisuus).

Nimitykset itälestadiolaisuus ja länsilestadiolaisuus tulevat lestadiolaisuuden ensimmäisestä hajaannuksesta.

1Äänestä
  • Mitä on SRK- lestadiolaisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitä on SRK- lestadiolaisuus?

    SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

    1Äänestä

  • Myllynkivi joka hajottaa erottaa Jeesuksesta

    Äänestä

  • LFF_lestadiolainen kirjoitti:

    SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

    Leeviläinen kyselee onko Johannes messias. Ei ole vastaa Johannes joka murhattiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00017 kirjoitti:

    Leeviläinen kyselee onko Johannes messias. Ei ole vastaa Johannes joka murhattiin.

    Missä kertomus, laajentaa kontekstia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    Myllynkivi joka hajottaa erottaa Jeesuksesta

    Satua. Pedofilian käyttäjä lahkot ne kiven kaulaan saa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    LFF_lestadiolainen kirjoitti:

    SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

    Kiitos.

    Äänestä

  • LFF_lestadiolainen kirjoitti:

    SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

    Olikisiko oikea alkuperäisen lestadiolaisuuden kieli sittenkin ruotsi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00019 kirjoitti:

    Olikisiko oikea alkuperäisen lestadiolaisuuden kieli sittenkin ruotsi?

    Varmaankin, mutta sanoma, jota Lestadius levitti Jeesuksesta ja synnin vaarallisuudesta on sama joka kielellä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin olen antanut itseni ymmärtää. Kiitos tiedosta.

    Äänestä

  • LFF_lestadiolainen kirjoitti:

    SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

    He tiesivät eksytyksen tapahtuvan. Mailman ja mammonan palvonta veti kososlaisia pohjanpoikia srk:n perustamiaeen. Halut olivat taloudelliset, ei Jeesuksen seuraaminen. Lopputulos on pahuutta löyhkäävä lopunajan jengi, kerho, juonitteluseura.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    He tiesivät eksytyksen tapahtuvan. Mailman ja mammonan palvonta veti kososlaisia pohjanpoikia srk:n perustamiaeen. Halut olivat taloudelliset, ei Jeesuksen seuraaminen. Lopputulos on pahuutta löyhkäävä lopunajan jengi, kerho, juonitteluseura.

    Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

    SRK oli se järjestö jonka kautta hallittin lestadiolaisia ja ryöstettiin kepun kautta paikallisilta koskiosuudet yms hallinta maahansa. Saamelaiset nujerrettiin oulun ryövärien avulla.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

    Kyllä se perutettiin Lapissa, ei pohjanmaalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pinnasänky kirjoitti:

Muuta vastausta ei ole, kun se, että nämä "Oulun Pojat" poikkesivat Laestadiuksen alkuperäisestä uskonkäsityksestä, jossa Jeesuskella oli rooli, kaikkivaltiaana.
Ruotsalaiset halveksisivat kyseistä menetelmää, josta johtui itsemurhia, sekä monen uskonelämä loppui kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu