Mistä johtuu, ettei lestadiolaisuuden emämaassa ollut Hoitokokouksia?

Muuta vastausta ei ole, kun se, että nämä "Oulun Pojat" poikkesivat Laestadiuksen alkuperäisestä uskonkäsityksestä, jossa Jeesuskella oli rooli, kaikkivaltiaana.
Ruotsalaiset halveksisivat kyseistä menetelmää, josta johtui itsemurhia, sekä monen uskonelämä loppui kokonaan.

37

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luultavasti myös Ruotsin valtion-ja valtionkirkon lait ja säännöt suojelivat ihmisiä paremmin.

      Toiseksi :CIA ei rahoittanut toimintaa ruotsissa.

      • Anonyymi

        Myllynkivi kaulalla jotka eksyttänyt Jeesuksen omia eroon Jeesuksesta. Ja totuus on näin.

      • Anonyymi

        Usalla oli paperilla suomen vallotus 48 nyt geissi on melkein ohi

    • Voidaan myös ajatella niin, että Laestadiuksen opetuksen mukaan He olivat Jeesuksen seuraajia, ja menivät sitä kautta sisään Pyhyyteen.
      Joh. 14:6 Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
      Mutta joka mene jonkun muun, vaikkapa lahkon kautta, käy heikosti.

      Siitä; 10;1 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.

      Myös; Room 5;2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen

      Tiet sinne ei ole SRK, Jumalan Valatkuntaan.

      • Anonyymi

        Nakertaa onko vihattu kristittyjä se on myllynkivi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nakertaa onko vihattu kristittyjä se on myllynkivi

        Mitä aineita käytät?

      • Anonyymi

        Armosta yksikään hoitokokous vihaaja ei ole ollut. Hyi helvetti mitä tuomioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä aineita käytät?

        ILMESTYSKIRJA JOKA EROTTAA JEESUKSEN SITÄ JEESUS VIHAA EROTTAMISTA EROTTELUA ERISEUROJA JA SAATANALLE LAITTAJIA. MYLLYNKIVI KAULASSA NE LAITTAJAT ON KUOLLUT.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä aineita käytät?

        Joka kiroa Jeesuksen oman on itse kirottu olette laittanut saatanalle Jumalan poikaan kastettuja mikäli pappi oli Jeesuksen pappi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ILMESTYSKIRJA JOKA EROTTAA JEESUKSEN SITÄ JEESUS VIHAA EROTTAMISTA EROTTELUA ERISEUROJA JA SAATANALLE LAITTAJIA. MYLLYNKIVI KAULASSA NE LAITTAJAT ON KUOLLUT.

        Laita nyt jotain Raamatun kohtia tueksi. Ilmestys on edessä, mutta erottamiset joka päivää Welluissa.

    • Anonyymi

      Hempea henki synnin luvallisuus,kova henki varas,kuiva henki kuollut,kososlainen epauskonen

      • Matteuksen evankeliumi:
        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa

      • Anonyymi

        JUUTALAISET LANKESI EPÄUSKON SYNTIIN ETTE KAI TE SYNAGOGAA OLE. JUUTALAISET PAATUI SYNTINSÄ NOUSEE TAUVAASEEN . KUOLLEET LUUT JUUTALAISET ARABIT EGYPTISSÄ. KAUHEETA NOITUUTTA TEIDÄN TAIKAUSKO ON. ( Jeesuksen omia olette kiduttaneet vainonneet myllynkiven saitte siitä Jeesukseen kastetun kiduksesta).

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Matteuksen evankeliumi:
        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa

        Juutalaiset kiroaa Jeesusta Jeesuksen omia.

      • Anonyymi

        Jeesus käski ajatella sitä mikä on totta hyvää kiitettävää eikä mitään taikahenkiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus käski ajatella sitä mikä on totta hyvää kiitettävää eikä mitään taikahenkiä.

        Onko se pantu Kirjaan, jatka, niin tuntuu uskottavalta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        JUUTALAISET LANKESI EPÄUSKON SYNTIIN ETTE KAI TE SYNAGOGAA OLE. JUUTALAISET PAATUI SYNTINSÄ NOUSEE TAUVAASEEN . KUOLLEET LUUT JUUTALAISET ARABIT EGYPTISSÄ. KAUHEETA NOITUUTTA TEIDÄN TAIKAUSKO ON. ( Jeesuksen omia olette kiduttaneet vainonneet myllynkiven saitte siitä Jeesukseen kastetun kiduksesta).

        Missä he lankesivat?

        Kerro tarkemmin, äläkä huuda.

        Valaise samalla, missä Raamatussa puhutaan juutalaista arabeista? Olet todella pelle, VL pelle.

    • Anonyymi

      Ei SRK ole uskovainen

    • Anonyymi

      hoitokokoukset ovat raamatun vastaisia

      • Anonyymi

        KUKAAN EI LAITA KRISTITTYÄ SAATANALLE KUULKAA ETTEI SIITÄ JEESUS LYÖ. KEHTAATTE SATANISTIT.

    • Anonyymi

      Raamattu on valetta

    • Lestadiolaisuuden emämaassa, Ruotsin lapissa ja Norrbottenissa, ei liitetty SRK-vanhoillislestadiolaisuuteen. Se oli uusi vieras suuntaus lestadiolaisuudesta heille.

      Tänäkin päivänä on valloillaan alkuperäinen lestadiolaisuus alueella, nimittäin pikkuesikoisuus (itälestadiolaisuus) ja esikoislestadiolaisuus (länsilestadiolaisuus).

      Nimitykset itälestadiolaisuus ja länsilestadiolaisuus tulevat lestadiolaisuuden ensimmäisestä hajaannuksesta.

      • Anonyymi

        Mitä on SRK- lestadiolaisuus?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on SRK- lestadiolaisuus?

        SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

      • Anonyymi

        Myllynkivi joka hajottaa erottaa Jeesuksesta

      • Anonyymi
        LFF_lestadiolainen kirjoitti:

        Leeviläinen kyselee onko Johannes messias. Ei ole vastaa Johannes joka murhattiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leeviläinen kyselee onko Johannes messias. Ei ole vastaa Johannes joka murhattiin.

        Missä kertomus, laajentaa kontekstia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Myllynkivi joka hajottaa erottaa Jeesuksesta

        Satua. Pedofilian käyttäjä lahkot ne kiven kaulaan saa.

      • LFF_lestadiolainen kirjoitti:

        SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

        Kiitos.

      • Anonyymi
        LFF_lestadiolainen kirjoitti:

        SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

        Olikisiko oikea alkuperäisen lestadiolaisuuden kieli sittenkin ruotsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikisiko oikea alkuperäisen lestadiolaisuuden kieli sittenkin ruotsi?

        Varmaankin, mutta sanoma, jota Lestadius levitti Jeesuksesta ja synnin vaarallisuudesta on sama joka kielellä.

      • Näin olen antanut itseni ymmärtää. Kiitos tiedosta.

      • Anonyymi
        LFF_lestadiolainen kirjoitti:

        SRK-vanhoillislestadiolaisuus syntyi kun valtajuova lestadiolaisuudesta alkoi organisoitua Oulussa olevan keskusyhdistyksen ympärillä. Ruotsinkieliset lestadiolaiset suomessa ja ruotsissa eivät liittyneet tähän uuteen suuntaukseen lestadiolaisuudesta eikä ole tänäkään päivänä liittyneet.

        He tiesivät eksytyksen tapahtuvan. Mailman ja mammonan palvonta veti kososlaisia pohjanpoikia srk:n perustamiaeen. Halut olivat taloudelliset, ei Jeesuksen seuraaminen. Lopputulos on pahuutta löyhkäävä lopunajan jengi, kerho, juonitteluseura.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He tiesivät eksytyksen tapahtuvan. Mailman ja mammonan palvonta veti kososlaisia pohjanpoikia srk:n perustamiaeen. Halut olivat taloudelliset, ei Jeesuksen seuraaminen. Lopputulos on pahuutta löyhkäävä lopunajan jengi, kerho, juonitteluseura.

        Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

        SRK oli se järjestö jonka kautta hallittin lestadiolaisia ja ryöstettiin kepun kautta paikallisilta koskiosuudet yms hallinta maahansa. Saamelaiset nujerrettiin oulun ryövärien avulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja tuo kustannettiin CIA:a rahoilla, Lestadiolaisuus muutettiin vapaamuurari opilliseksi liikkeeksi. Aidot uskovat hylättiin.

        Kyllä se perutettiin Lapissa, ei pohjanmaalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe