ULOTTUEN LINTUJEN RUOKINTAPAIKALLE.
Kävin siellä äsken. Vasen korvani pamahti vinkumaa ja sirisemään tuttuun tyyliin. (Ultraäänellä aloitettiin kesällä 2015 keinotekoinen tinnitus.) Parkkipaikalle mennessä loppui.
Talitintin havaintoesitys: lennähti pähkinäpaikallaja samantien pois. Teki saman toiseen kertaan.
Muustakin näin, ettei oltu syöty.
Kirjoitin ensin, Sitten suullinen tiedotus kaikille.
SUONUMMEN ELI KIISTAVEIKKOJEN MAJALLA ON JATKUVA ULTRAÄÄNIHÄIRINTÄ PÄÄLLÄ PIHA-ALUEELLA
40
1378
Vastaukset
- Anonyymi
Suullista tiedosta päästelin autossa ja vähän ulkonakin.
Kun palasin majalle, kuljin hitaan varovasti. Hiljaisena pysyi. Ei pamahtanut sirinä korvaan majan ikkunan kohdalla, mutta sen sijaan huimaus, tuttu kokemus. Vaikutti tasapainonelimiin ruokintapaikallakin.
Lähdin poispäin. Nyt useampi talitintti antoi näytöksen kahdella pähkinäpaikalla. Kun nopeasti lensi paikalle, saattoi yrittää ottaa pähkinän puolikkaan nokkaan ja lentää pois. Ehkä joskus onnistuivat, joskus ei, kun lensivät samantien takaisin ja pois. Katsoivat aina minuun. Tietävät, että minun kanssa voi kommunikoida.
Paasasin, että hitto vie, nyt ultraääni pois. Minua huimaa eivätkä linnut pysty syömään.
Menin kulkemaan luontopolun Käräjäkoskella. Palasin. Oli rauha maassa. Linnut olivat syömässä ja kurkkivat ja näyttivät itseään minulle. Tarkistin. Oli syöty niin paljon, että piti täydentää.
Lähdin kotiin syömään minäkin ja lepäämään. Kohta takaisin sinne.- Anonyymi
Kun menin takaisin. Ei soinut korva eikä huimannut. Linnut olivat lepäilemässä puissa ja puskissa. Ihan pari kävi tarkistamassa mitä syötävää nyt toin.
Tämä liittyi ainakin pakkaseen: lintujen ei anneta syödä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun menin takaisin. Ei soinut korva eikä huimannut. Linnut olivat lepäilemässä puissa ja puskissa. Ihan pari kävi tarkistamassa mitä syötävää nyt toin.
Tämä liittyi ainakin pakkaseen: lintujen ei anneta syödä.On tosiaan aloitus ja ensimmäinen viesti epäselvästi kirjoitettu. Yritin kirjoittaa vähän ja sitten puhuen selittää enemmän. Enkä halunnut antaa siitä ultraäänihäirinnästä enempää tietoa, etteivät muut pahikset rupea sitä harjoittamaan muualla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosiaan aloitus ja ensimmäinen viesti epäselvästi kirjoitettu. Yritin kirjoittaa vähän ja sitten puhuen selittää enemmän. Enkä halunnut antaa siitä ultraäänihäirinnästä enempää tietoa, etteivät muut pahikset rupea sitä harjoittamaan muualla.
jatkuva häirintä eli laite on päällä, ultraääni leviää
vastakohtana ultraäänellä ampuminen: esim. minua on kohdistettu ohimoon tai takaraivoon kulkiessani tietyn talon ohi. Tullut voimakas huimaus. Olen tiennyt, ettei pidä jäädä paikoilleen tasapainoa tavoittelemaan, vaan nopeasti juoksahtaa eteen päin katvealueelle. - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17768323t
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17768323t
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞Jaaha, pornomainos nosti ketjun esille. Arvaan, miksi. Sorry, sahaavat sääolot, myöhässä oleva kevät ja säätiedotuksen lupaama takatalvi taas!!!
- Anonyymi
Ota vähemmän pameja.
- Anonyymi
Jos ei tiedä, mihin tämän ketjun asiat liittyvät, voi kyllä luulla että syön pameja tai juon vaikka mitä.
Tämä kuuluu isompaan lintujen häirintä kokonaisuuteen. En viitsinyt ottaa sitä esille. Halusin hoitaa vain tämän tilanteen. Osalliset kyllä tietävät, mistä on kyse.
Mutta kiitos huolenpidosta.
- Anonyymi
Onkohan häirintälaitteet sijoitettu jonnekin maastoon tai puihin, vai olisiko niillä uusilla ulkokuntoiluvälineillä jotain osaa asiaan; sellaisten sisäänhän voi kätkeä kaikenlaista virtalähteineen.
- Anonyymi
En viitsi kertoa, kuinka yksinkertaista on järkätä ultraäänihäirintää. En halua antaa ohjeita ilkimyksille. Yksikin laite on piisannut sille alueelle, missä minä ja linnut sen kohteeksi jouduimme.
- Anonyymi
No joo, onhan toisaalta noita jyrsijöiden karkottamiseen tarkoitettuja ultraäänivehkeitäkin ja nehän ovat ihan taskuun sopivia. Eipä sitä moinen laitteisto vaadi paljoa tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo, onhan toisaalta noita jyrsijöiden karkottamiseen tarkoitettuja ultraäänivehkeitäkin ja nehän ovat ihan taskuun sopivia. Eipä sitä moinen laitteisto vaadi paljoa tilaa.
Voihan paska, että menit kertomaan. - Ei muuta kuin eläinkauppaan. Sieltähän noita pillejäkin saa, joita jo käytettiinkin.
Tahallani kirjoitin sekavasti, ettei tieto häirintävehkeistä olisi levinnyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan paska, että menit kertomaan. - Ei muuta kuin eläinkauppaan. Sieltähän noita pillejäkin saa, joita jo käytettiinkin.
Tahallani kirjoitin sekavasti, ettei tieto häirintävehkeistä olisi levinnyt.Noiden jyrsijäkarkottimien taajuudet vaan eivät toimi ihmisiin, senhän takia niitä myydäänkin kotitalouskäyttöön. Vaatii siis omat taajuudet.
- Anonyymi
Minkä takia tuolla olisi joku laite? Yhden henkilön kiusaamiseksi?
- Anonyymi
Estää lintuja käymästä ruokintalaitteilla. Kuten edellä jo kerroin, liittyy alaosastona isompaan osastoon, joka loppujen lopuksi on liitetty elämän pituiseen kohteena oloon ja vuosikymmeniä kestäneeseen vainokokonaisuuteen.
- Anonyymi
Tuleeko mikroaaltouunista haitallista säteilyä, jossa siellä kuivatetaan saappaita?
- Anonyymi
VÄHÄN MUMMUN AAMUSTA, ettei majaa nyt nosteta tikin nokkaan.
Joskus neljän jälkeen alkoi kämpääni vieressä olevan ulko-oven rynkytys ja puuosien hakkaaminen. Nukahdin. Sitten alkoi kuulua lasin hajoaminen. -Kai joku soittaa poliisin.- Nukahdin. -Sitten heräilin ääniin. Oli kaksi maijaa ja poliisit.- Kuulin kun joku itki: En mä mitään pahaa tarkoittanut. En mä tiedä, miksi näin tein. Poliisi: aioitko tehdä mummulle jotakin. Itkuinen ääni: en mä mummulle mitään pahaa tekisi. (Tämän vainon puitteissa on ihan tavallista, että stalkkerit toimivat maniloidussa tilassa. Alkuaikoina pohdin, ovatko syyntakeettomassa tilassa.)
Vähän nukuin. Join kahvit ja lähdin majan ruokintapaikalle. Sieltä lähti lentoon HAUKKA. Pyrstösulat vähän levisivätä. Oikein selvästi poikkiraitaiset, vaaleita raitoja.
Vähitellen tirppoja alkoi lennellä. Juttelin rauhottavia. Uskalsivat syödä niin, että seisoin lähellä katselemassa. Olivat levottomia. Vaihtoivat syömäpaikkaa koko ajan. Puolituntia siellä palelin. -Olen jo aikaisemmin ottanut huomioon haukan mahdollisuuden joidenkin lintujen puuttumisen syynä joskus.- Anonyymi
Tarkennus: avasin ensin keittokomeron ikkunan ihan ulkorappujen vieressä, SITTEN KUULIN puhetta. Jouduin tuijottamaan poliisia silmiin lähietäisyydeltä.
JATKOA. Kävin uudelleen majalla. Nyt siellä jo hiihtäjät touhuilivat. -Täydensin ruokatatarjontaa. Mustikset tulivat tassinsa viereen ja katsoivat minuun. Tiesivät, että halusin nähdä heidän saavan syötävää.
JATKOA. On niitä pulmia suollakin. Kävin ihan varta vasten tarkistamassa , onko varisparvi vallannut ruokintapaikan, taas. Ei siellä oli naakkoja pötköjen ja pallojen kimpussa. - Yksi pötkö oli kadonnut.- Siinä sitten muovikassiin pakkailin pötköä ja palloja ruokintapaikalle tarjolle pantavaksi.. Vauhdikkaasti paikalle suhasi beige iso auto. Ajaja kyttäsi minua koko toimenpiteeni ajan. SIIS KOKO AJAN KYTTÄSI. Lähti pois, kun minä tein lähtöä.
- Anonyymi
PAKKASELLA KAIKILLA ON KOVA RAVINNONTARVE. Ikävä,että kieroontuneet ihmiset käyttävät sitä hyväksi lintuja kiusatakseen.
- Anonyymi
ON RAVINNONTARVE HAUKALLAKIN. Kävin majalla ennen aamuseitsemää. Tavallisesti siellä olisi sataneen lumenkin alta osattu kaivella syötävää. Nyt oli koskematon hanki. Poistelin lumet, lisäilin sapuskaa ja höpöttelin. Ei mitään elonmerkkiä.
Ennen kymmentä tulin uudelleen. Syöty oli, mutta lintuja en nähnyt, ennen kuin poistuessani. Silloin niitä hätäisesti syöksyili . Poisnoustessani huomasin jäljet hangessa .Juuri ennen latuja oli muutamat isot siiven jäljet ja niiden edessä monttu. Että saalis oli saatu.
- Anonyymi
Laitan linnuille uuden talipallon. Käytän tarkoitusta varten tehtyä häkkiä, muistakaa: ÄLKÄÄ TARJOILKO TALIPALLOJA LINNUILLE SIINÄ MUOVIVERKOSSA! Linnut syövät ne muovit elimistöönsä ja kuolevat kivuliaasti. Se verkko on myyntikäyttöön, mielestäni ne pitäisi kieltää, koska ihmiset luuleva että se verkotettu pallo toimii sellaisenaan syöttämiseen.
(En ole Riksun vainottu, vaan toinen lintujen ruokkija) - Anonyymi
Majan pihalla olevan pienen talviruokintapaikan lintuja kiusataan sadistisesti, ilmeisesti myös ultraäänellä, jonka taajuutta ihminen ei huomaa.
Talviruokintaa ei saa keskeyttää. Teen oman osuuteni niin hyvin kuin voin.- Anonyymi
Ensimmäisten pakkasten aikaan eräs lintuharrastajat tunteva mies sanoi minun olevan vihainen linnuille pahaa tekeville ihmisille. Sitten hiljaisella äänellä, että hänkin haluaisi olla. (Vissiin joutuu pitämään päänsä kiinni asiasta).
Siis tietää, että pahaa tehdään.
- Anonyymi
Penttilänkadulla on aikuisten psykiatrinen vastaanotto. Mene rohkeasti sinne vaan, saat ammattilaisten keskusteluapua varmasti.
- Anonyymi
Mielenterveystrolli singahti esiin gaslihgtingia esittämään.
En rupea kertomaan havaintojani sen enempää.
Kiitos vaan kun järjestitte minulle lumitöitä suolla käydessäni. Oli IHAN selvä juttu, mutta pari muijaa tuli Käräjäkoskelle varmistamaan, että tajuaisin tilanteen tahalliseksi. Minä en "ymmärtänyt", voi voi.
Ei onnistunut se, että olisin puuttunut vain erilliseen tapaukseen ultraäänen käytössä, kun ei ollut erillinen tapaus.
Seuraavassa linkki isompaan kuvioon, jonka sisälle kuuluu.
https://targetedindividualsfinland.wordpress.com - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenterveystrolli singahti esiin gaslihgtingia esittämään.
En rupea kertomaan havaintojani sen enempää.
Kiitos vaan kun järjestitte minulle lumitöitä suolla käydessäni. Oli IHAN selvä juttu, mutta pari muijaa tuli Käräjäkoskelle varmistamaan, että tajuaisin tilanteen tahalliseksi. Minä en "ymmärtänyt", voi voi.
Ei onnistunut se, että olisin puuttunut vain erilliseen tapaukseen ultraäänen käytössä, kun ei ollut erillinen tapaus.
Seuraavassa linkki isompaan kuvioon, jonka sisälle kuuluu.
https://targetedindividualsfinland.wordpress.comLinkki on siihen isompaan kuvioon, mikä liittää minut mm. lintujen kiusaamisiin. MUTTA vaikka minua ei olisi olemassa, riksussa on lintuja rääkätty.
- Anonyymi
ÄLKÄÄ LINNUILLE KOSTAKO. Antakaa minun viedä syötävää ja linnuille ruokarauha.
- Anonyymi
Olipas kotona paha yö, Suonummen ruokintapaikalla häirintä päällä, suutuin.Esiinnyin valvontakameralle. Kolmen jölkeen kun kävin täydentämässä linnunruokia, poislähtiessä jouduin näkemään pahoja ilmeita. Autoanikin katsottiin murhaavasti.
Antakaa nyt rauhassa hoitaa ruokinta kevään alkamiseen asti.
- Anonyymi
Pari talvea olen syöttänyt lintuja, kesäkuumalla olen pitänyt myös pientä juoma-allasta. Onhan sitä huonompiakin hommia maailmassa.
- Anonyymi
Pitäisit myös isompaa allasta kylpemiseen. Tosin vettä pitää vaihtaa usein.
- Anonyymi
Tulpat korviin !
- Anonyymi
Lunta maassa, maa jäässä, yöllä pakkasta. Älkää kostako linnuille.
Kun terminen kevät on tullut, häivyn kyllä. - Jos vappuna tulee takatalvi, vähän löytyy siementä pussin pohjalta.- Anonyymi
PÄHKINÄMYSTEERILLE SELITYS
Tänään kuulin ja näin närhen. Se lintu antaisi selityksen. On kokemusta siitä, että närhi tyhjentää pähkinäsäiliön heittelemällä pähkinät maahan ympyrän muotoisesti, metrinkin säteellä. Ehdin tämän talon pihassa muutaman kerran saada syyt niskoilleni ennen kuin näin närhen itseteossa. Netissä sain vahvistusta, että " niin se tekee".
- Anonyymi
Ihan tiedoksi, en ole niin tyhmä kuin päältäpäin näytän. Ymmärrän tilanteesta enemmän kuin luulette, mutta olen pysynyt hiljaa.
Alkuun minulta kysyttiin, miksi rupesin pitämään siellä ruokintapaikkaa. En osannut vastata muuta kuin, että uskomaton määrä väärinkäsityksiä. - Kuulin kun joku ukko kysyi toiselta, että mitä se tänne tuli. Toinen vastasi: kun on toi parkkipaikka. Se oli oikea vastaus, siitä alkoi. . Kun minulla on siellä keskustassa ollut ruokintaa, lähdin tuttuja lintuja karkuun. Oli tarkoitus vain ulkoilla.
Nyt vien loppuun niin taiteen sääntöjen mukaan kuin osaan.- Anonyymi
Kevät on myöhässä. Koittakaa nyt kestää muutama päivä. Häivyn vähitellen. Siivoan maaperän. Se on osittain vielä jäässä. Enkä jaksa paljoa kerralla.
Hoitelen pötköjen loput pois. Niitä on jäänyt, kun häirinnän takia niitä ei ole voinut käydä syömässä. Kokeilen kelpaavatko murennettuina tassilta. Linnut ehtii ahmia ennen kuin yhtään mahdollista rottaa ilmestyy.
jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kevät on myöhässä. Koittakaa nyt kestää muutama päivä. Häivyn vähitellen. Siivoan maaperän. Se on osittain vielä jäässä. Enkä jaksa paljoa kerralla.
Hoitelen pötköjen loput pois. Niitä on jäänyt, kun häirinnän takia niitä ei ole voinut käydä syömässä. Kokeilen kelpaavatko murennettuina tassilta. Linnut ehtii ahmia ennen kuin yhtään mahdollista rottaa ilmestyy.
jneKertakokeilu.
Tulen ensi viikolla lakaisemaan puun ympäristön, kun maa on sulanut. Ei onnistunut tänään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertakokeilu.
Tulen ensi viikolla lakaisemaan puun ympäristön, kun maa on sulanut. Ei onnistunut tänään.HUOM. olen stalkkereiden sätkynukke.
https://targetedindividualsfinland.wordpress.com - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HUOM. olen stalkkereiden sätkynukke.
https://targetedindividualsfinland.wordpress.comKUULUIKO?
Kun puhun ja puhisen olohuoneessa, siellä on omia digivehkeitä niin paljon, että kyllä niiden kautta kuuluu ja näkyy, noin ylimääräisenä ominaisuutena.
Minua esteltiin. Ammuttiin kaulaan kolme kertaa. On vieläkin kurkku kipeänä. Pantiin kiroilemaan ihan yhtämittaa, ettei puhuminen olisi ollut mahdollista. Paljastin niin paljon, että kyllä se jo taitaa eutanasiaan riittää.
Majan ruokintapaikan osalta vain, ettei ollut lakaistavaa. Laitteet jäivät puun taakse roikkumaan. Olivat niin määrät.
- Anonyymi
Teit saman huomion kun minäkin.
- Anonyymi
toinen ketju riksusta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17041861/ultraaanen-kaytto-kerrostalon-piha-alueella
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875