Loisteputkivalaisin, jossa on magneettinen kuristin, muodostaa vikaantuessaan vakavan riskin. Kun pu

Anonyymi-ap

Loisteputkivalaisin, jossa on magneettinen kuristin, muodostaa vikaantuessaan vakavan riskin. Kun putkesta vuotaa kaasua, perinteinen sytytin yrittää sytyttää putkea turhaan. Valaisimen komponentit voivat tällöin kuumentua erittäin nopeasti yli 200-asteisiksi ja sytyttää esimerkiksi ympäröivät rakenteet palamaan.

Markkinoilla on myös elektronisella kuristimella varustettuja loisteputkilamppuja, joissa samanlaista vaaraa ei ole, mutta juuri magneettiset loisteputkivalaisimet ovat Suomessa elektronisia huomattavasti yleisempiä. Elektroninen turvasytytin tunnistaa myös muita vikoja valaisimesta, jotka toteutuessaan voivat aiheuttaa tulipalon.

– On oikeastaan pöyristyttävää että tavallisia palovaarallisia sytyttimiä saa ylipäänsä myydä. Mielestäni yksi iso askel kiinteistöjen paloturvallisuuden parantamisessa olisi kieltää perinteisten sytytinten myynti kokonaan. Monissa yrityksissä käytetään paljon loisteputkivalaisimia. Vikatilassa olevaa loisteputkivalaisinta ei pysty aina havaitsemaan silmämääräisesti ellei se vilku tai särise, toteaa vahin

32

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tilastojen mukaan valaisin on toiseksi yleisin sähköpalojen aiheuttaja Suomessa.Toisin kuin kärkipaikkaa pitävän sähkölieden kohdalla, valaisinpaloissa syypäänä on lähes aina itse valaisin, ei sen käyttövirhe. Toisin sanoen valaisimiin tulee jokin vika, jonka seurauksena ne palavat.

      Yksi yleisimmistä palohälytyksiä aiheuttavista valaisintyypeistä on loisteputki. Viime kuukausien aikana Pelastustoimen hälytystehtävien joukossa on ollut kymmenkunta keskisuuren tai suuren rakennuspalon sammutustehtävää, joiden syynä on ollut syttynyt valaisin. Esimerkiksi heinäkuussa loisteputkivalaisimia ylikuumeni valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa.

      Helposti vaihdettavissa oleva toimintahäiriön tunnistava turvasytytin on edullinen turva tulipalojen varalta.

    • Anonyymi

      Loisteputkivalaisin, jossa on magneettinen kuristin, muodostaa vikaantuessaan vakavan riskin. Kun putkesta vuotaa kaasua, perinteinen sytytin yrittää sytyttää putkea turhaan. Valaisimen komponentit voivat tällöin kuumentua erittäin nopeasti yli 200-asteisiksi ja sytyttää esimerkiksi ympäröivät rakenteet palamaan.

      • Anonyymi

        Mikähän hörhö nyt on palstalle pesiytynyt? Lienee jostain laitoksesta karannut?

    • Anonyymi

      Kuristin aiheutta sähköpqloja se tulee poistaa vaikka jotkin valainmyyjät qmmatidottomuutaqn toisin väittää

      • Anonyymi

        Boi anteekis kun luulin olevani yhtä biisaskuin ye

        Anteekis anateeksi

      • Anonyymi

        Kos valaisn jää päälle lian pitkäksi aikaa

    • Anonyymi

      Ensin piqää äänestää SDP

    • Anonyymi

      Tietääkös kukaan miten työläinen ohittaa vaarallisen kuristimen .
      Ainakin kokoomislainen sähkö remppa kauppias haluu että ne poistui

      • Anonyymi

        Säköei osaa kunen minä
        Anas Abdimalik Abdullahi

    • Pienoisloisteputkien, "energialamppujen" maahantuonti on jo kielletty, seuraavaksi kielletään elokuussa 2023 T5- ja T8-tyyppisten loisteputkien maahantuonti ja myynti. Aika korjaa pois kaikki "vaaralliset" valaisimet kuristimineen.

      Maaninen spämmääjä jauhaa epäongelmaa ilmeisesti hyvinkin epäselvänä. ; )

    • Anonyymi

      Pöyristyksesi on helpottamaan päin, kun loisteputkivalaisimet poistuvat jollain aikajanalla käytöstä, kun putkia ei enää myydä.
      Sytkäreistä on puhuttu vaikka kuinka monta vuotta ja niitä on jopa jaettu veloituksetta ainakin maatilojen vakuuttajilta.
      Kyllä suurin syy paloon johtavaan vikaan on edelleen se, ettei kypsää loisteputkea vaihdeta ajoissa vaan ylivirrassa punaisena hehkuva valaisin tuhoutuu.
      TUKES juuri julkaisi tilaston sähköpaloista. Käyttäjien piikkiin menee isosti palot, eikä jatkojohtojen tai Ranen.

      • Anonyymi

        Mistähän te noita syitänne keksitte. Ei ainakaan Tukesin sivuilta löydy perustetta väittämällesi:
        "Kyllä suurin syy paloon johtavaan vikaan on edelleen se, ettei kypsää loisteputkea vaihdeta ajoissa vaan ylivirrassa punaisena hehkuva valaisin tuhoutuu."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai ruo mikään väittämä ole. Tutkittua tietoa. Googlaile, niin löydät. Tavallinen sytkäri yrittää sytyttää loppuun palanutta putkea. Valaisimen ottama virta kasvaa, rasittaa kuristinta ja lämpötila nousee paikallisesti liki 200 asteeseen.
        Lämpö vahingoittaa muoviosat.
        Konkat kärähtelevät myös, jos valaisimesta semmoinen löytyy.

        "Ei kai ruo mikään väittämä ole. Tutkittua tietoa."
        No, ei ainakaan Tukesin sivuilta tuollaista tietoa löydy, vaikka kuinka googlailisit.
        Valaisimille, joissa oli magneettinen virranrajoitin tehtiin kehitysvaiheessa aina standardin mukainen ns. oikosulkukoe, jossa mitattiin valaisimen asennusalustan lämpötila, joka ei saanut olla standardissa mainittua korkeampi. Eikä se valaisin koskaan hehku punaisena.

      • Anonyymi

        Jos kuristin on jostain syystä tullut magneettiseksi niin sitten se pitää asianmukaisesti demagnetoida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei kai ruo mikään väittämä ole. Tutkittua tietoa."
        No, ei ainakaan Tukesin sivuilta tuollaista tietoa löydy, vaikka kuinka googlailisit.
        Valaisimille, joissa oli magneettinen virranrajoitin tehtiin kehitysvaiheessa aina standardin mukainen ns. oikosulkukoe, jossa mitattiin valaisimen asennusalustan lämpötila, joka ei saanut olla standardissa mainittua korkeampi. Eikä se valaisin koskaan hehku punaisena.

        Kyllä löytyy.

        Kyllä se valaisin voi aivan hyvin hehkua punaisena oli tulipalon syy mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän te noita syitänne keksitte. Ei ainakaan Tukesin sivuilta löydy perustetta väittämällesi:
        "Kyllä suurin syy paloon johtavaan vikaan on edelleen se, ettei kypsää loisteputkea vaihdeta ajoissa vaan ylivirrassa punaisena hehkuva valaisin tuhoutuu."

        Kyllä löytyy jos osa etsiä
        Ja jos et usko kysy baikka äidiltäs

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei kai ruo mikään väittämä ole. Tutkittua tietoa."
        No, ei ainakaan Tukesin sivuilta tuollaista tietoa löydy, vaikka kuinka googlailisit.
        Valaisimille, joissa oli magneettinen virranrajoitin tehtiin kehitysvaiheessa aina standardin mukainen ns. oikosulkukoe, jossa mitattiin valaisimen asennusalustan lämpötila, joka ei saanut olla standardissa mainittua korkeampi. Eikä se valaisin koskaan hehku punaisena.

        Jotkut kirjoitelee baikka eivät edes tiedä mikä on loisteputki valaisnulkoisella kuristimella ja sytyttimellä

        Asiantuntijat

    • Anonyymi

      Nimen omaan se kuristin ja konka on vaaralline yhdistelmä
      Ne pitää poistaa sähkörempassa ja kunnollinen urakoitsija tieeynkin sen tekee

    • Anonyymi

      On se kiva kun kauan jo ollut pulaa laitospaikoistajoten nämä aloittajan kaltaiset sitten avohoidossa meidän muiden kansalaisten ilona.

    • Anonyymi

      Se on kun keväällä valo lisääntyy, niin kaikki hullutkin aktivoituu mania-vaiheeseen.

      • Anonyymi

        Nyt on keskimyalvi hullu

    • Anonyymi

      Mistäs kirjoittelet nuivaniemstä vain Keravalta

    • Anonyymi

      Rikkinäisestä putkesta vuotaa homokaasua joka on vaarallisempaa kuin vanhojen juoruakkojen pierukaasu.

      • Anonyymi

        Sulla vuitaa homokaasua pyllystä ja korvista ja suusta vai

        Omalääkärisi

    • Anonyymi

      Kuristin on suurin tulipaloriski

      Asiantuntija
      Vakuutusyhtiön palo tarkastaja

      • Anonyymi

        Kiristinem boi ottaa irti niim ei enää kiristä bannetta päässä
        Balkotakkinen

    • Anonyymi

      Anna anteeksi
      Aamen

    • Anonyymi

      Riski on suuri

      • Anonyymi

        Ainahan riskit miehet ovat suuria, pienet harvemmin riskejä.

    • Anonyymi

      Miehen voi ohittaa noin muutenkin vikavirtasuojalla tai katkaisijalla. Klik.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8527
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3662
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2193
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1163
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      806
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      37
      736
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      732
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      706
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      42
      686
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      637
    Aihe