Olen limbossa, jossa parhaina hetkinä päädyn siihen lopputulokseen, että on mukavaa ja hienoa tuntea sellainen ihminen kuin sinä, ja että vaikka en sinua näkisi juurikaan, niin tieto olemassaolostasi riittää ja lämmittää mieltä. Sitten on näitä kausia, jolloin se ei riitä ollenkaan, vaan minua riivaa raastava kaipuu lähellesi. Järjen sumentama ikävä sinua ihmisenä, ikävä pieniä hetkiämme ja varsinkin ikävä sitä mitä ei ole koskaan ollutkaan, ja jos emme heittäydy hulluiksi, niin ei koskaan tulekaan. Repsahdin ja lipsahdin, ja vedät ajatukseni pyörteen lailla luoksesi. On aika räpiköidä kuiville, vaikka luulen, että kaikesta yrityksestäni huolimatta vilkuilen rauhattomana ympärilleni muutaman päivän päästä, josko jostain sattuman oikusta tapaisimme.
Rauhaton olo
Anonyymi-ap
26794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kirjoitit ajatukseni miehestä. En vaan koskaan käyttäisi sanaa limbo.
Eihän tässä viime näkemästä taida olla niin pitkä aika kuitenkaan. Pieni yllätys se taisi olla molemmille.
Ei ole kovin kauaa (meidän mittapuulla) mutta yllätys se ei ollut.
-ap
Miksi se ei sitten yllättänyt? Näette jossain tietyssä paikassa? Töissä?
Sivusta
Nyt ei ole todella räpiköinnin aika. Kai sen luet minusta? Tarvitsen lähelle, näkeminenkin horisontissa on balsamia kuihtuneelle.
Olit viime näkemällä ystävällinen, mutta niin useimmiten oletkin. Mitään selkeitä signaaleja en saanut, ja pelkään muutenkin tulkitsevani eleesi värittyneesti, ja hukkuvani taas johonkin höttöisiin haavesyövereihin.
Heittäydytään hulluiksi vaan, jos sillä varmistetaan se, että tästä vielä jotain tulee.
Nää on vähän näitä surullisia juttuja mitä sit joskus ehkä kadutaan kun se jolta olisi saanut joskus kaiken rakkauden on jatkanutkin elämäänsä ihan eri suuntaan ja on siellä onnellinen yksin tai jonkun muun kanssa elämästänsä nauttien.
Väsyttää nämä hylkäysaloitukset. Draamanhakuiset ihmiset haluaa juuri tuon eikä enempää, että saa märehtiä omissa tunteissaan.
Mä luin aloituksen kyllä ihan toisin. Eihän tässä ollut kyse hylkäämisestä vaan päinvastoin. Ja mitä draamanhakuisuuteen tulee - koen että ne jotka haluaa hulluutta ja sellaiseksi heittäytymistä on alttiimpia draamaan kuin ne jotka haluaa olla rauhassa ja miettii jaksaako tunteitten aiheuttamaa, aloituksen kuvaamaa turbulenssia ylipäätään ollenkaan vaan vetäytyykö eli välttää draaman ulkopuolella ja hiljentää tavalla tai toisella sisällään. Yksinolo on kuitenkin monissa tapauksissa kuitenkin ihmisen parasta aikaa, saa ja voi tehdä just mitä tykkää ja milloin, ja ei tartte käyttää aikaa ihmissuhdesotkuihin. Toki Se Oikea on poikkeus säännöstä.
Minulla niistä yhteisistä hetkistä seurasi aina hirveä negatiivinen morkkis, ei sen takia että erkanimme pelkästään vaan tuli tunne että nainen osasi usein toimia niin että minulle tuli paska olo yhteydenotosta tai olemassaolosta.
Hänellä riitti muuta ja miehiä ympärillä, minä jäin aina yksin.
Siltä pohjalta se "limbo" oli se toisinaan tapahtuva kohtaaminen ja yhteydenpito naisen kanssa joka väittää ehkä välittävänsä ja arvostavansa, mutta teot ja kohtelu kertovat toista.
Nyt on rauha ja helppo.
Elä siellä missä sinulla on hyvin, minä elän toisaalla missä minulla on hyvin.
Pyh pah tällekin feikkialoitukselle. Mistähän yhteisistä hetkistä... Et oo voinut jäädä yksin jos selvästi olet halunnut jäädä yksin. 6-0 kumoava vastalause.
Niin mies sinunkin teot, sanat ja kohtelu menee ristiinrastiin
Entäs jos heittäydytään hulluksi?
Nyt se olis helppoa kun on täysikuu... paitsi jos se ei jompaan kumpaan vaikuta tai kumpaankaan.
Tutulta kuulostaa... tosin toi järjen sumentama rakkaus vähän pilasi kokonaisuutta.
Olisin voinut kirjoittaa melkein sanasta sanaan aloituksen. Kummaa kuinka yleismaailmallisia nämä tunteet on ihmisten välisissä suhteissa.
Nämä tunteet tulee aaltoina ja läsnä on aina se riittämättömyyden tunne. Miten minä koskaan riittäisi hänelle? Haluaa lähelle mutta pitää kaukana, kirjoittaa viestin mutta poistaa sen ja luulee olevansa selvillä vesillä kunnes taas vaipuu ikävään.
Turhapa noita taitaa olla itsekseen tuumia, ei siitä mitään selvyyttä tule ja oma mieli tekee vain kepposia kaikenlaisia
irl kun ja jos pian satut näkemään, otat härkää sarvista jne.
Neuvotko nyt itseäsi vai minua? Emme ole sellaisissa väleissä että tunteista puhutaan.
Viittasin kokemaasi riittämättömyyden tunteeseen tai jonkinlaiseen kuvitelmaan siitä - koska eihän voi tietää riittääkö toiselle jollei kysy siltä itseltään, joten tosiaan, se tunne voi olla isona kerroksena kuvitelmaa. Moni muukin tunne voi olla esim. pelko. Olen usein kokenut elämässä tilanteen että olen etukäteen pelännyt jotain (jollain lailla merkittävää tapahtumaa, esiintymistä yms.) ja kun se on tapahtunut, ei ole ollut mitään oikeaa syytä siihen pelkoon. Eli tunne voi johtaa harhaan ihan täysin. Ja toki, ihastuminen "pelkkää kuvitelmaa/pilviä hipoo pää".
Ei ollut tarkoitus antaa neuvoja vaan muistaa - itsekin, yhä uudelleen - että luulo ei ole tieto ja tunne voi olla turha risukko
Tiedän että riitän mutta tunne siitä etten riitä on läsnä.
Ensimmäiset vuodet menee juuri noin.
Todella pitkän ajan jälkeen jokin muuttuu hyväksyväksi ja olisi iloinen tapaamisesta.
ääm'rdyä,omrm pm sols hassuakin koska aina hienot paikat ja numeroita äänestää kuin jotain lottonumeroita
ehdokas-Erkit ovat numeroita
Sirkesalon laulama tytölleen oli kuitenkin ihan todellinen vaikka lopulta järkyttävän surullinen rakkaustarina. Tuli vaan mieleen aiemmasta. Rakkautta on, ja mitä järkeä elämässä lopulta olisi ilman sitä? t. Ihminen ihmiselle
Ei se pitkä liuku mitään vaan pysähdys. Niskojaan ei saa taittaa kokonaan kuitenkaan. Pari milliä olisi turhan paljon.
Kirjoitatko miehelle vai naiselle?