Olen joutunut tahtomattani osalliseksi varsin kummalliseen vyyhteen. Toimin opiskeluaikana erään kunnan sosiaalityöntekijänä. En ole enää tehnyt tuota työtä vuosiin. Eräänä päivänä googlasin itseni ja katsoin mitä tietoja minusta löytyy netistä. Hämmennys oli suuri, kun löysin itsestäni pöytäkirjamerkinnän, että olen muka ollut tuon kunnan sosiaalilautakunnan kokouksessa kuultavana jostain asiasta. Koska kyseessä on salassa pidettävä asia (ei-julkinen), en edes tiedä mitä asia koskee. Kokouspöytäkirjaan on kuitenkin merkitty jopa tarkka kellonaika, jolloin olen muka kokouksessa ollut.
En tiedä miten tieto on nettiin joutunut. Otin yhteyttä kyseisen kunnan webbisivuja ylläpitävään firmaan, ja sieltä tiedusteluni oli ohjattu kyseisen kunnan sosiaalitoimeen henkilölle, joka oli tuossa kokouksessa ollut sihteerinä. Sihteeri sattui olemaan vielä kunnan oma lakimies, joka soitti minulle hyvin hermostuneena. Vielä ihmeellisemmäksi asian tekee se, että kyseessä oleva salassa pidettävä asia on ilmeisesti lapsen kiireellinen huostaanotto. En ole koskaan edes tehnyt lastensuojelutyötä, en ole koskaan ollut missään kokouksessa sosiaalilautakunnan kuultavana sosiaalityöntekijän ominaisuudessa, enkä ole edes tuolloin ollut enää pitkään aikaan kunnan sosiaalitoimessa töissäkään!
En tiedä, onko läsnäolotiedoissani virhe myös alkuperäisissä kokouspöytäkirjoissa vai vainko internetissä. Asia luvattiin selvittää ja korjata, mutta aikaa on kulunut jo yli puoli vuotta, eikä mitään ole tapahtunut. Virheitä ei ole korjattu. Ammattiliitosta sain neuvon, että minun pitää tehdä lautakunnalle ehkä kirjallinen oikaisupyyntö. Miksi minun pitäisi olla aloitteellinen asiassa, josta en edes olisi tiennyt, ellen olisi sattunut googlaamaan omia tietojani netistä? He ovat tehneet virheen, heidän se pitää korjata.
Kaiken lisäksi, jos olen muka ollut kuultavana sosiaalityöntekijän ominaisuudessa jossain lapsen huostaanottojutussa, se juttu voi mennä käsittelyyn ylempiin oikeusasteisiin, ja onhan nyt tavatonta, jos saan vaikka kutsun hallinto-oikeuden käsittelyyn, kun en edes tiedä mistä on kyse enkä ole ollut koko kokouksessa! Tässä on kyseessä myös sen sosiaalihuollon asiakkaan etu, kuka ikinä sitten onkaan!
Mitä teen, miten saan virheen korjattua? Miten voin varmistua että virhe ON korjattu myös alkuperäiseen pöytäkirjaan, sillä enhän periaatteessa voi nähdä sitä, koska kyseessä on salassa pidettävä asia, vaikka olenkin muka ollut sitä käsittelemässä?!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluan sanoa vielä sen, että on hirvittävää ajatella, että jonkun lapsen huostaanoton todistelussa on mahdollisesti käytetty tekaistuja lausuntoja MINUN NIMISSÄNI! Olen myös miettinyt sitä, onko minulla jotain oikeuksia vaatia korvauksia tällaisesta nimeni sotkemisesta näin vakavaan asiaan?
Onpa erikoinen tapaus. Vielä erikoisempaa, että otettuasi yhteyttä sihteeriin, asiaa ei ole korjattu.
Sinä voit pestä kätesi asiasta yksinkertaisesti kirjoittamalla kirjeen ao lautakunnalle. Sen enempiin toimiin sinun ei tarvitse ryhtyä. Jos sitten kävisi niin, että kutsuttaisiin oikeuteen, niin silloin ei tarvitse kuin puhua totta.
Kieltämättä tässä juolahtaa mieleen ajatus, että kokousta ei ole saatu päätösvaltaiseksi ja yksi jäsen on tekaistu tästä syystä läsnäolevaksi.
Sellaistakinn sattuu.....
ja toimissa höpö löpö.
Ja nyt jussi pää tyynyyn.