Rehellinen olen

ja kaikkein kauheinta se kaikenölainen esitys on ollut työapaikoilla. Kun joutui niin monessa eri paikassa sitä kokemaan ja siksi sitä ei siedä enää töissä ollenkaan. En edes ymmärrä miksi sitä yhä on. Asumisrauhan häirintä vaikutaa paljon siihen, ettei kotona pysty rentotumaan kunnolla, kun koko ajan pelkää että koska taas kuuluu jotain meteliä. Aikonaan kun oli pojan lakkiaiset kysyttiin miksi haluat muuttaa ensimmäisestä omasta kodista en voinut vastata, että siksi kun täällä tapahtuu kaikkea kummallista, koska en ymmärtänyt mitä oli meneillään. Kertokaa millä tavoin se kaikki auttoi minua? Minä en ymmärrä sitä vielä tänä päivänäkään! Miettikää itse miltä tuntuisi elää vuosia noin! Yhä taitaa olla niin etten pysty tutustumaan keneenkään ennen kuin on ihan hiljaista ja asun sellaisessa asunnossa missä ei kuulu mitään ja minulla on vakituinen työpaikka ilman mitään auttamisesitystä.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmiset kai luulevat tekevänsä hyvää, mutta se on juuri päinvastoin!! Kenellekään ei annettu siihen lupaa. Sellainenkin kuin joku kehittämispäivä ja kenen nimipäivä silloin sattuukaan olemaan! Kiusaamiselta sekin tuntuu. Kaikki kertominen tuntuu täysin turhalta. Jonkun pitäisi korvata edes osa siitä miten kaikki on vaikuttanut taloudellisesti. Mitään ei olisi koskaan saanut edes aloittaa ilman asianomaisen lupaa!

Äänestä
  • Kunpa ihmiset ymmärtäisivät tämän ja lakkaisivat esittämästä. Sitä toivon joka päivä. Silloin vointi vasta alkaisi parantua kunnolla.

    Äänestä

Jos löydät jokaisesta päivästä yhdenkin hyvän asian joka saa sinut nauramaan tai hymyilemään vaikka vai itsellesi sisäisesti olet voiton puolella. Muussa tapauksessa yritä uudelleen..kyllä niitä hyviä päiviä vielä tulee 🙂

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja kaikkein kauheinta se kaikenölainen esitys on ollut työapaikoilla. Kun joutui niin monessa eri paikassa sitä kokemaan ja siksi sitä ei siedä enää töissä ollenkaan. En edes ymmärrä miksi sitä yhä on. Asumisrauhan häirintä vaikutaa paljon siihen, ettei kotona pysty rentotumaan kunnolla, kun koko ajan pelkää että koska taas kuuluu jotain meteliä. Aikonaan kun oli pojan lakkiaiset kysyttiin miksi haluat muuttaa ensimmäisestä omasta kodista en voinut vastata, että siksi kun täällä tapahtuu kaikkea kummallista, koska en ymmärtänyt mitä oli meneillään. Kertokaa millä tavoin se kaikki auttoi minua? Minä en ymmärrä sitä vielä tänä päivänäkään! Miettikää itse miltä tuntuisi elää vuosia noin! Yhä taitaa olla niin etten pysty tutustumaan keneenkään ennen kuin on ihan hiljaista ja asun sellaisessa asunnossa missä ei kuulu mitään ja minulla on vakituinen työpaikka ilman mitään auttamisesitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu