Tajusin että turhaan toivon uutta mahdollisuutta

Anonyymi-ap

Vaikka meillä on samanlainen historia ja jopa samanlaista "palsta"-historiaa, niin ei sillä lopussa ole merkitystä.
Se ratkaisee millaisiksi olemme tulleet.

Ihminen ei paljoa muutu matkallaan lapsesta aikuiseksi ja siitä keski-ikäiseksi. Sellaiset perusasiat ja luonteenpiirteet säilyy useimmilla. Jotkut osaavat "kasvaa", jotkut pakosta muuttuvat ja kuoriutuvat toukkakotelosta loistavaksi perhoseksi. Muitakin muutoksia on, mutta jätetään ne negatiiviset muutokset pois tästä listasta.

Olen mitä olen. Ja siksi lentomme katkesi jo lentokentän terminaalissa. Toinen juna oli myöhemmin asemalla, mutta en sitä opastetaulua malttanut tarkemmin katsoa, koska olen mitä olen. Ja kolmas. Ja neljäskin.

Elämäsi on osoittanut, että tarvitset toisenlaista ihmistä lähellesi. Sellaisen jota minä en muistuta edes kaukaa katsottuna. Eikä ole mitään, mikä puhuisi puolestani. Tai ehkä jonkun mielestä jääräpäisyys ja oikeudenmukaisuus, mutta eihän ne riitä elämän tässä vaiheessa.

17

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella kaunista kieltä ja rikkaita kielikuvia. Sanon tämän ilman sarvia ja hampaita.

    • Anonyymi

      En ikinä voisi olla ihmisen kanssa, joka tuolla tavalla sanelee mitä minun pitää haluta ja tehdä elämälläni ja kenen kanssa. Se on minun elämäni ja minä päätän itse kenet minä haluan. Keskity itseesi äläkä sanoita toisen haluja.

    • Anonyymi

      I hope that freakin blizzard drowns you out.

      • Anonyymi

        Empä kirjota, opettele sinä enklantis.


    • Anonyymi

      Höpön löpön mitä puppua mies. Älä jaksa.

      • Anonyymi

        Sitäpaitsi uusi mahdollisuus ja tilanne voi olla käsillä mutta ohita sitten opaste...


    • Anonyymi

      En tarvitse ketään lähelleni, pärjään hyvin yksin. Tai ainakin pärjään jotenkin. En minä kaipaa mitään sellaista, että ollaan vain kun "niin on tapana".

    • Anonyymi

      Et sinä voi sanoa minkälaisen ihmisen minä tarvitsen rinnalleni. Ne ihmiset ketä rinnallani on ollut, on ollut vääriä.

    • Anonyymi

      Onpa p puhetta. Meillä ei ole samanlaista historiaa, ei palstalla eikä oikeassa elämässä. Ja ihminen kyllä pystyy muuttumaan, jos tuntee itsensä. Älä puhu toisen puolesta, mitä toinen tarvitsee, kun et alunperinkään ilmeisesti tunne toista.

    • Anonyymi

      :-D
      AP sai turpiin 1 - 8.

      Noo... onko se oikeestaan se mitä AP yrittikin sanoa?
      Eli MOT.

      • Anonyymi

        Pääasia, etä kokee vahvasti näistä provoista👍Ja kirjoittaa niin että teksti kenttä hyppelehtii terve kehvelit😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia, etä kokee vahvasti näistä provoista👍Ja kirjoittaa niin että teksti kenttä hyppelehtii terve kehvelit😂

        Lavastamispuuhissa taas pitääpä katsoa mitä kommenttia yritetään tällätä tällä kertaa kun tappiolla ollaan ja rappiolla ja


    • Anonyymi

      En tiedä, että kuka ap oikeasti olet.
      Mutta mielipiteen saa jokainen julkaista joka on.
      Jos teillä on ollut joskus maailmassa jotain, se on ollut ohi jo iät ajat sitten!
      Palstalla voit olla kuka tahansa, näytellä hyvää ihmistä mutta oikeassa elämässä oletkin vielä pahempi ihmisenä yksittäiselle tai useammalle ihmiselle?
      Aina kannattaa myöskin muistaa sekä ymmärtää, ketään et sinä voi pakottaa tykkäämään sinusta, etkä varsinkaan pakottaa huolimaan sinua minkäänlaiseen kontaktiin. Jokainen saa myös itse päättää, että halaako elää itsellisesti ja ilman toista ihmistä elämänsä loppuun tappiin saakka tai jakaa sen jonkun sopivan ihmisen kanssa. Ihmisillä voi olla hyvin moninaisia syitä yksinoloon kaikista ihmisistä yksinolo ei ole ikävää tai sietämätöntä. Tämä parisuhde asia kannattaa tästä syystä käsitellä selväksi jokaisen ihmisen päänsä sisällä.
      Koska tuskin kukaan ihminen kaipaa elämäänsä ongelmaihmistä tai lisää ongelmia toisen ihmisen takia. Suhteeseen mennään rehellisin aikein ja toinen ihminen otetaan vastaan lämpimällä ja avoimella sydämellä ilman taka-ajatuksia.
      Kukaan ei varmaan myös tykkäisi, jos kahden ihmisen suhteeseen tunkeutuisi kolmas ihminen häiritsemään ja kieroilemaan. Palstalta sitä todellista rakkautta ei löydy kenellekkään terve järkiselle.
      Terveisin. Elämänsä parasta aikaa elävä sinkku nainen vaikka itse elämä voisi olla paljon enemmän iloa tuottavaa. PS. Joskus elämä kuitenkin yllättää jokaisen, tänään se yllätti minut toisella nelijalkaisella otuksella.

      • Anonyymi

        Omituista vuodatusta. Eihän aloitus ole tyrkyttävä, päinvast. Aloitushan on kuin jäähyväiset. Ainakin palstalle :)


    • Anonyymi

      No voitko olla vääränlainen jos saapuu aina lentokentälle ja juna-asemalle kanssasi? Olet niin väärä että aina koittaa lähteä matkaan kanssasi? Se että ottaa kädestä kiinni ettei eksy ei ole kovin vaikeaa... olet jäärä ja typerys.

      • Anonyymi

        "jäärä ja typerys"

        olet aivan oikeassa. Kuka sellaisen kanssa nyt mitään suhdetta alkais.
        Toinen samanlainenko?
        Ei siitä mitää tulis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jäärä ja typerys"

        olet aivan oikeassa. Kuka sellaisen kanssa nyt mitään suhdetta alkais.
        Toinen samanlainenko?
        Ei siitä mitää tulis

        Sama tulee mieleen tosta. Tai sitte ei tunneta toisiaan. On vain joku kiva peli jolla kulutaa aikaa.
        Kuinka arvokkaan suhteen joku riskeeraa sillä ettei soita toiselle: Nyt oon asemalla, tänne heti!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      170
      4964
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1539
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1183
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      987
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      155
      836
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe