Palstalta on hävinnyt huumori. Aina on vain nälvimistä ja toisten tahallista kiusaamista. Huumori on hävinnyt kyllä joka mediasta, jos joku kertoo jotain hauskaa niin joku vetää herneet nenään että jotain ryhmää on taas haukuttu. Mielenterveydelle olisi hyvä jos olisi enemmän huumoria. Nykyään on vain vittuilua.
Aika ikävää
Anonyymi-ap
18167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ikävänhenki iskenyt tehokkaasti. Vinkkelivilpunpäivää.
Olen samaa mieltä. Nämä kiusaajat kuvittelevat kai, että parantavat masentuneen taikka huonostivoivan sillä vttuilullaan. Todellisuudessa saavat vaan voimaan entistä paremmin ja arvaamattomammin. Näiltä puuttuu empatiakyky ihan täysin. Psykopaatteja ja täysin tunteettomia.
Täytyy kyllä sanoa ettet sinäkään ihan viaton ole
No ei sai se nyt olekaan kun se kirjoittelee nämä häiriintyneet tekstit itse ja välillä riiteleekin itsensä kanssa eri rooleja esittäen ja ihmiset ne vaan ei meinaa tajuta
Muutama kakkanaama pitää palstaa vallassaan. Se joka hyökkäilee kaikkien (nikillisten ja kaikkien kenet kuvittelee tunnistavansa) päälle ja isosiskonsa mieheksiluulija. Ne täällä pesii ja kiusaa. Mikään rento jutustelu ei ole enää mahdollista, kun noilta tulee kiusaamista heti. No, elämässä on muutakin kuin nämä palstat, joten parempi näin. Itse käyn enää tosi harvoin vilkaisemassa 😊 lopetan siihen paikkaan kun noista toinen iskee. Päivisin varsinkaan ei kannata.
Niin, se on kyllä kamalaa jos joku ei usko mitalin arvoisiin roolisuorituksiin
Mitä ihmettä- minä olen varma että rakennan vielä urani rakentavan palautteen antajana solvaten yhteisön eheäksi
Jos jotain hopeareunusta haluaa yrittää tuosta etsiä, niin ainakin ne tavalliset, hyväntahtoiset ihmiset sitten erottuvat selvästi edukseen täällä, niin miehissä kuin naisissakin.
Tämä on muuten erittäin hienosti sanottu ilman mitään ironiaa tai sen semmosta
Tuo huumorintajuttomuus on myös eräs nykyajan vitsaus. Miksi pitäisi olla p*ppukipeä siitä mitä joku toinen sanoo? Täällä netin syövereissä trollauksen todennäköisyys on korkeampi kuin irl ihmisille jutellessa. Itselläni on trollaavampi ja sensaationhakuisempi ote kirjoittaessani netissä verrattuna siihen että kommunikoin oikeassa elämässä ihmisille. Maltillisuus ja normaalius on tylsyyttä eli silloin ihminen on yksinkertaisesti tylsimys. Elämässä pitää olla mausteita ja vivahteita ja niitä on helppoa viljellä tänne nettiin. Vertauskuvallisesti viljelen siis ajatussiemeniäni sinne sun tänne aina tietoisuuksiinne asti, ja sen yli ;).
No eiköhän näitä sinun siemeniä ole ätmi nähty jo toistakymmentä vuotta
Vuoden olen täällä ollut vasta "terrorisoimassa" teitä :).
Täällä sellainen koulukiusaaja tunnelma. Haukutaan ulkonäköä ja lällätellään kuin pennut. Oikein jaksa niitä. Varsinkin jos itsellä huono olo. Ja haluaisi vaan kirjoitella kivoja juttuja aina täältä löytyy joku persläpi joka kaiken pilaa.
Anteeksi anto synnyttää kevään sieluun ja tuo ilon...
Jaa no enpä tiiä kuinka varauksetta sellainen pitäis tehdä, että tiiäppä tuota
Haukutaan tuntemattomia jos miksi. Saunan taakse joutaisivat mokomat paskiaiset!
Täällä on paljon mm alkoholiongelmaisia. Tissuttelevat päivät pitkät. No, luonto korjaa ennenpitkään.
Ja niin usein kuin on varoìtettu vielä 🍫😋
https://youtu.be/Fe1ARrIetl4