Kerro, nainen

mitä olisit halunnut sanoa minulle (tai tehdä minulle) viimeksi kun nähtiin?

jos vain olisit voinut.
381142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

No en tosiaan voinut siinä tilanteessa mitään sanoa. Oli hieman ympärillä hälinää ja liikaa korvapareja. Tilanne oli minulle hieman yllätys. En oikeastaan halua kertoa sitä tähänkään muiden ruodittavaksi. Ehkäpä joskus kuulet sen minulta ihan kasvotusten.

Äänestä

Noh, tietenkin halannut olisin ja suukon antanut. Mutta liikaa porukkaa oli ympärillämme. Aion joskus toteuttaa sen jos sallit? 💕

Äänestä

Olisin halunnut halata sinua. Pitää kiinni ja olla siinä vain ihan hiljaa, määräämättömän ajan. Mutta ei ollut koskettaminen sallittua siinä meidän tilanteessa. Ikävä.

Äänestä

Haluan sanoa että valitkaa hyvä. Vain sillä saatte hyvää. Kokemuksesta.

Äänestä

Sanoa että sautat minua niillä puheillasi 😢

Äänestä

En kerro tänne. Ota selvää irl, jos uskallat.

Äänestä
  • En uskalla.

    Äänestä

Suudella♥️♥️♥️♥️

Äänestä
  • Saat luvan, milloin vain haluat/ uskallat.

    Äänestä

En halua päästää sinua menemään

Äänestä

Millon me nähtiin? Jos täsmää niin saat kuulla totuuden.

Äänestä

Tulitko mua katsomaan...?

Äänestä
  • Tulin

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tulin

    Työpaikalleni?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Työpaikalleni?

    Tietenkin . Ei me muualla nähdä.

    Äänestä

Hopealusikat on erikseen

Äänestä

Suudella tietenkin. Mutta onnistuin keskeyttämään sen viimeisen hetken jolloin oltiin lähekkäin... :/ En kyllä olisi uskaltanut tehdä mitään kuitenkaan

Äänestä

Oho, tämä on paha kysymys..😄
Sanat: voidaanko nähdä ja jutella ihan ajan kanssa?
Teot: halaus joka jatkuu vain ollen , irti päästämättä hetken.

Äänestä

Olisin halunnut jatkaa keskustelua läpi yön. Ja tutustua. Nyt se kaikki jäi ilmaan kun irrotit halauksen ja kävelit poid. Nyt toiveet ovat haihtuneet jo tuhkana tuuleen.

Äänestä
  • Voi voi

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi voi

    Ja lämmin leipä!

    Äänestä

Olisin vain halunnut lähteä pois ☹️😢

Äänestä

Rehellisesti vitutti. Mietin että miten tuokin voi olla tuossa niin kuin ei tunnettaisi. Miksi siitä on tullut tuollainen ylimielinen 💩. Sanos nyt jumalauta edes moi.

Äänestä
  • Jos ei tunnistanut?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jos ei tunnistanut?

    Voi olla. En mä nyt pahemmin ole muuttunut. Ehkei vaan huomannu siinä oli muitakin .

    Äänestä

Sulle, viimeksi, tarkennetaan siihen. En sanonut mitään. Oliko tarvetta sillon sanoa jotain. Tehdä. Ei oikeastaan, siksihän se meni kuten meni. Nähtiin taas toistemme naamataulu, tabula rasat.
Jos tätä ylipäätään kysyisi joku joka tuli mieleen kysymyksestä. Tuskin. Tyhjyys kelpaa mulle. Mutta rehellisyyden nimissä ajattelen että ollaan sisarukset ja juttelu käy anytime, jos et halua, sekin käy

Äänestä
  • PS. Ehkä vähän insestiset sisarukset. No anteeksi. Olen ihan cool.

    Äänestä

Olisin suudellut sinua

Äänestä

Enköhän mä jotain kivaa olisi sanonut. Kiittänyt. Hyvästiksi.

Äänestä

Halata, pussata ja kertoa miten komea olet. Olisin myös pyytänyt numeroasi. Nyt on myöhäistä ja en saa enää yhteyttä.

Äänestä

Olisin halunnut jutella pidempään, mutta molemmat olimme menossa jonnekin. Seuraavalla kerralla kun törmätään ehdotan sovittua tapaamista, ellei hän tee sitä ensin.

Äänestä

Olisin suudellut sua vähän pidempään, painautunut vähän lähemmäs sua ja kuiskannut korvaasi...

Jäisit ❤️

Äänestä

Milloin nähtiin ja missä?

Äänestä

Ajattelin vaan et huhhuh mitkä silmät... 👁️👁️

Äänestä

Olisin halunnut maistaa makkaraa.

Äänestä

Jos tilanne ois suonut mahdollisuuden edes hetken pienen, että oltaisiin saatu olla kahden kesken, olisin kertonut sinulle kuinka sinusta välitän, kuinka rakas ja tärkeä olet minulle ja minulla tulee sinua ikävä. Onko kaiken pakko päättyä vielä?

Ikävä särkee sydäntä, sillä en voinut edes hyväställä sinua. Ja mietin usein, nähdäänkö me enään koskaan.

Jospa sinut nähdä saisin vielä. Toivon sydämeni pohjasta.

K>P

Äänestä

Että mulla on paha olla, kun oot niin lähellä, mutta niin kaukana...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mitä olisit halunnut sanoa minulle (tai tehdä minulle) viimeksi kun nähtiin?

jos vain olisit voinut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu