Aatteleppa ite

Radiossa oli puhetta somen käytöstä. 5-6 tuntia on kuulemma keskiarvo vuorokaudessa ja toimittaja kertoi että itsellä yli 10 tuntia vuorokaudessa. Aivan järkyttävää elämää elätte älypuhelimienne kanssa, miettikää vähän mihin muuhun sen ajan voisi käyttää? Vuoden vierii ja huomaatte että olette olleet puolet elämästänne kyttäämässä muiden tekemisiä ja elämää mutta oma elämänne on jäänyt elämättä. Ajatella että toimittaja joka on yli 10 tuntia vuorokaudessa älylaitteilla pläräämässä jotain hiton tik tokkia niin ei tiennyt kuka on Maria Ohisalo, että niin sivistävää se nettimaailma on. Äly hoi!!!
862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oon ite tosi tyytyväinen, että osaan oikeasti tehdä monia asioita ja teen. Ei siinä ole aikaa kytätä puhelinta.

Sitten kun olen ruokittu ja väsynyt tai muuten tauolla, niin auon täälä huvikseni päätäni mielialojen mukaisesti.

Musiikkia tykkään kuunnella.

En voisi kuvitella että kumppani olisi someriippuvainen, ärsytys menisi nollasta sataan kun ei pysty eikä vaivaudu normaaliin läsnäoloon ja räplää jotain puhelinta kuin häiriintynyt lapsi sukupuolielimiään.

Äänestä

Surettaa aina välillä katsoa kun pihalla vanhempi lapsineen ja aikuinen nenä ruudussa koko ajan :/

Äänestä
  • Minä näin kerran äidin ja tyttären (ehkä noin 5 v.) bussissa. Äidillä kännykkä kädessä ja kuulokkeet korvilla. Tyttö katseli vain ympärilleen ilman mitään kontaktia äitiin. Säälitti se tyttö.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minä näin kerran äidin ja tyttären (ehkä noin 5 v.) bussissa. Äidillä kännykkä kädessä ja kuulokkeet korvilla. Tyttö katseli vain ympärilleen ilman mitään kontaktia äitiin. Säälitti se tyttö.

    Läsnäolon voima. Sen puute näkyy.

    Äänestä

Kovasti asiantuntijatkin yrittää nykyjään antaa parisuhdeneuvoiksi läsnäoloa ja toisen kuuntelua. Pahimmassa tapauksessa ruokapöydässäkin näplätään vaan puhelinta eikä puhuta keskenään mitään.

Äänestä

Äly hoi tätä perseulinaa on nyt jokapaikassa minkäs teet?
Töitä on...

Äänestä

Jos tuo todella on ihan pelkkää somea, niin aivan järkyttäviä tuntimääriä. Jos taas ihan vaan älylaitteiden tmv. käyttöä, eli ns. ruutuaikaa niin ei tuossa mitään erikoista ole. Moni tekee työtä päätteen ääressä sen 8 tuntia päivässä. Itselläni myös jos katsotaan laiteiden käyttöaikoja, niin aikaa kertyy varmasti kevyesti tuo 10 tuntia päivässä, mutta siitä iso osa on mm. podcastien kuuntelua samalla kun teen jotain ihan muuta, mm. kuntoilen.

Äänestä

Kyllä siinä elämä menee pilalle ja ohi. Pitäisi puhua paljon enemmän jo nettiriippuvuudesta, kuten täällä Suomessa jaksetaan puhua alkoholismista, peliriippuvuudesta tms. Kyse on joidenkin osalta vakavasta riippuvuudesta. Sillä tavalla netti on rakennettu, että se koukuttaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Radiossa oli puhetta somen käytöstä. 5-6 tuntia on kuulemma keskiarvo vuorokaudessa ja toimittaja kertoi että itsellä yli 10 tuntia vuorokaudessa. Aivan järkyttävää elämää elätte älypuhelimienne kanssa, miettikää vähän mihin muuhun sen ajan voisi käyttää? Vuoden vierii ja huomaatte että olette olleet puolet elämästänne kyttäämässä muiden tekemisiä ja elämää mutta oma elämänne on jäänyt elämättä. Ajatella että toimittaja joka on yli 10 tuntia vuorokaudessa älylaitteilla pläräämässä jotain hiton tik tokkia niin ei tiennyt kuka on Maria Ohisalo, että niin sivistävää se nettimaailma on. Äly hoi!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu