Olin niinä aikoina uupunut, mutta

Mulla se meni näin, järjestivät ongilmia, jotka voitin, samalla Ekin elämääni ja paransin elämääni. Kaikki mitä teit, sabotoivat, oli pakko lisätä työtä, he lisäsivät kiusaa. Heidän mielestään olisi pitänyt maata muutama tunti ja parantaa heidän elämää, kaikki hyvä elämästä lahjoittaa heille. Viimein kyllästyin, lopetin tämän, muutin elämää ja hakkaavat kun eivät sitä saa. Vainoavat ja kostavatkateuttaan asioita, yrittävät saada itsensä hyvään valoon, mutta jos keinot on muiden hakkaus, kiusa, lavstaminen, murhaaminen, ei ne ikinä pitkään näytä hyvältä. Ei ne ikinä ole onnellisua, varsinkin hakkaa siitä tunteesta. Jostain syystä tämä muistui mieleen. Elämä on tasapainoa, se mikä. Sopii minulle ei sovi sinulle. Jos ei ole rakkautta ei semmoista kestä.

Kuvailusi sopii työnarkomaniaan. Ihminen tekee ja suorittaa. Saa lisää vastuuta. Suorittaa aina vaan oman hyvinvoinnin kustannuksella. Vaan ei työ tekemällä lopu. Ihminen loppuu ja hänen terveys. Se on monen suomalaisen elämän tarina.

Olen nainen, itse joskus saatoin olla lähellä lopullista uupumista, mutta elämän räjäytti palasiksi, että jouduin käyttämään kaikki omat energiani itseeni ja perheeseeni. Joku ei voinut sietää tätä, koska ei saanut enää energiaani, jota en edes tiennyt, että veivät päivittäin hyvää energiaa ja olivat jo vuosia puhuneet valheita ja muuta, ne ei kestänyt, varsinkin kun oma elämä oli rakennettu väärin, kostivat ja hakkasivat, hirveän kateellisia. Onneksi on melkein jo voitettu nämä pahat ihmiset, mutta hirveää jälkeä jättivät. Kutsumukseni on levittää paitsi muistutuksia ihmisille terveydestä, tasapainoisesta elämästä, myös varoittaa siitä tietoisuudesta ja energioista, siihen täytyy olla suostumus ja jos jollekin vie tietämättään ja haluaisi auttaa, ei auta, vaan se lopulta se tuo vaan pahaa. Kaikille. Jokaisen täytyy saada suunnitella ja elää elämäänsä omana itsenään, ja vaikka joku tarvitsisi elämäänsä hyvää ja ansaitsisi sitä, luonnollisesti sitä ei voi varastamalla saada. Jos porukassa joku ajetaan tai useampi ahdinkoon, jotta muut saa syödä elämänsä kuntoon tai niin että selviää ei siitä varmasti hyvää karmaa tule. Elämää ja kultteereja on erilaisia, näin kuitenkin yleensä. En itse viitsi käyttää siihen että makaa muutaman tunnin, tai tuntee raivoa jos ei suostu, jotta muut selviää mutta itse ei. Varsinkin kun itsellä on hyvässä karmassa kaikki hyvin, mutta rahan takia on ruvettava lisäämään töitä, ja haettava isompaa summaa. Terveyteen on satasatyu useampi vuosi, ikävä kyllä näiden ihmisten takia ollaan jäljessä. Varokaa sitä touhua, ja muistakaa jokaisella on oikeus käyttää 100 prosenttia itsestään itseensä, ja ei se ole aina itsekkyyttä. Harvoin.

Olet väärässä minusta.

Kun olet/on suorittaja ihminen ja avulias
sekä ennättää joka paikkaan.
Silloin ajautuu semmoiseen rooliin että sun pitää ehtiä. Olla reipas. Vaikka olo tai muu olisi ihan paskettia.

Sitten kun sulle itselle sattuu se päivä kun ei totaalisesti ehdi kaikkea tehdä itse. Joudut itse pyytämään apua. Niin se ottaa yllättävän koville.

Sekä se että muutkin huomaavat sen ja kysyvät : Mites nyt näin ainahan sinä ennätät tekemään kaiken? Ja vähän ylikin..

Se on vähän mahdoton yhtälö jos toinen on työnarkomaani tai ei osaa pysähtyä. Edes luoda suhdetta. Suhde kuitenkin vaatii alussa aikaa ja huomioita toiselle. Jos jää kokoajan kaiken muun alle ei sitoutumista samalla tavalla synny. Se on epäreilua edes odottaa toiselta sitä että rakastuneena suostuisi olemaan se viimeinen linkki. Kyllä silloin alussa täytyy olla aikaa ja kiinnostusta ei muuten tule onnistumaan.

Olimme molemmat rikki ja siinä oli paljon muutakin minkä takia ei voinut. Se oli se moraali joka alkoi siellä näyttää vakaat kasvonsa jotka näyttäytyi epävakaana käytöksenä ja oman elämäni kokemukset teki sen niin etten voinut uskoa. Ei ollut annettavaa ja sillon ei ollut muuta tarjolla kuin omat traumat. En tajunnut sitä silloin. Nyt voisin olla minä mutta olet mennyt. Naiset on viisaita.