Eipä ihme jos ei palauteet kiinnosta.

Anonyymi-ap

Luin tuossa juuri miten teillä Turussa ihmiset raivoavat kaupungin aurauksiin?
Täällä Helsingissä, ja Espoossa nähnyt miten täysin tahallisesti tekevät kiusaa esimerkiksi auraamalla kiinteät puiston penkkien edustat lumen peittoon, etteivät heikommat pääse niihin istumaan.
Noin vielä 12 vuotta sitten jaksoin vielä niiden edustoja lapioida kaupungin aurauksien jälkeen. Lapioin siksi kun naapurissa asui heikkokuntoisia vanhuksia jotka toivoi jonkun niiden penkkien edustat lapioivan. Ainoatakaan kertaa laiskat kaupungin puistotyöntekijät ei niitä ole lapioinut, ei tänäkään talvena. Ole nähnyt niiden piiloutumassa syrjissä paikoissa, kaupungin autoissa lueskelemassa kirjoja tai auto näkyy vaan ihmisiä ei. Heidän ei tarvitse kuin riisua työvaatteet autoihin ja kulkea missä vaan. He monet kännyköillä tiedottavat toisille missä esimiesten autoa tai/ja esimies nähty, siitä käytännön kokemusta on kun olen kaupungilla ollut työssä. Heissä osa on hyvin ahkeria työntekijöitä ja hyvin monen käytännössä aika laiskoja, yö tehtävistä kun saavat kovempaa korvausta sitä ehkä mielummin tekevät, sitten päivällä melkein nukkuvat (rattiin) tai missä sitten ovat?
Niistä puistonpenkeistä joita lumisena vuonna lapioin, tekivät tahallaan joka lapioinnin jälkeen jopa oikein korkeita lumikasoja niiden penkkien eteen, siitä huolimatta yhteen kaivoin oikein kanjonin penkille, sekin sitten peittivät. Tietysti lopulta oli lopetettava tai vähennettävä kun ei sitten yhtään viitsitä Helsingissäkään olla ihmisiä kiusaamatta!
Hyvääki muutosta on ollut joillain pysäkeillä kun nykyisin näyttävät suolaavan linja-auto pysäkkejä (nekin olivat menneinä vuosina paksussa lumikasassa josta jalat saattoi liukua linja-auto kynnyksen alle kun yrittää ylettyä astuun linja-autoon).

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

      🍑 ­­N­­y­­­m­f­o­­m­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17773785E

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe