Hajonnut polaaripyörre voimistuu uudelleen

Polaaripyörre voimistuu – Tätä se tarkoittaa säälle
Tuoreessa kuukausiennusteessa näkyy muutoksia kireisiin pakkasiin ja lumisateisiin.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen torstaina 9. maaliskuuta julkaiseman uuden kuukausiennusteen mukaan maaliskuu etenee Suomessa keskimääräistä viileämpänä ja sateisempana, paikoin keskilämpötilat ovat lähellä keskimääräistä. Osassa maata päivälämpötilat voivat nousta ajoittain selvästi nollan yläpuolelle, jolloin sateita tulee lumen lisäksi myös vetenä ja räntänä.

Tulevina viikkoina polaaripyörre on jälleen voimistumassa, Forecan sääblogissa kerrotaan.

– Polaaripyörre voimistuu seuraavan kahden viikon aikana takaisin ajankohdan keskiarvon tuntumaan. Toisaalta tähän aikaan vuodesta polaaripyörteen keskimääräinen voimakkuus heikkenee luontaisesti pohjoisen puoliskon auringonvalon lisääntyessä.

IL.FI U UTISETSÄÄUUTISET 11.3.2023

Onko polaaripyörteen voimistuminen mieleen?
5244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eipä tuon asian pohdiskeluun kannata aikaa tuhlata, koska toisin kuin vihreässä hurmoksessa olevat yrittävät peloitella, ilmoja riittää kyllä tulevaisuudessakin jokaisen makuun, sadetta, poutaa, tuulta ja tyy,tä sekä pilvistä ja aurinkoa!

Joten kaunista kevättä sinulle ja kaikille toivottaen, asiantuntija!

Äänestä
  • Ja taas yksi sankari, joka ei ymmärrä sään ja ilmaston eroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ja taas yksi sankari, joka ei ymmärrä sään ja ilmaston eroa.

    Väännetään sitten rautalangasta, että kyllä ilmastoa, ilmoja sekä erityisesti meillä Suomessa suuresti vaihtelevia säitä riittää, kuten tähänkin asti!

    Äänestä

Polaaripyörre voi aikaan saada akselittain pyörimistä ja polarisoitumista. Kuten tiedetään, Haapavesi soilaa jo tuhansilla akseleilla. Edes varavene ei varaania kaada tässä kyntösateessa.

Äänestä

Päässä oleva kusikierre saa sylkemään ihmisten päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Polaaripyörre voimistuu – Tätä se tarkoittaa säälle
Tuoreessa kuukausiennusteessa näkyy muutoksia kireisiin pakkasiin ja lumisateisiin.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen torstaina 9. maaliskuuta julkaiseman uuden kuukausiennusteen mukaan maaliskuu etenee Suomessa keskimääräistä viileämpänä ja sateisempana, paikoin keskilämpötilat ovat lähellä keskimääräistä. Osassa maata päivälämpötilat voivat nousta ajoittain selvästi nollan yläpuolelle, jolloin sateita tulee lumen lisäksi myös vetenä ja räntänä.

Tulevina viikkoina polaaripyörre on jälleen voimistumassa, Forecan sääblogissa kerrotaan.

– Polaaripyörre voimistuu seuraavan kahden viikon aikana takaisin ajankohdan keskiarvon tuntumaan. Toisaalta tähän aikaan vuodesta polaaripyörteen keskimääräinen voimakkuus heikkenee luontaisesti pohjoisen puoliskon auringonvalon lisääntyessä.

IL.FI U UTISETSÄÄUUTISET 11.3.2023

Onko polaaripyörteen voimistuminen mieleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu