Epävakainen aika ja tulevaisuus

Anonyymi-ap

Saa nähdä pelastaako tuleva yritys Oulaisten talouden. Olisi erittäin tarpeellista, että Lehdolla säilyisivät työpaikat Oulaisissa, vaikka sillä kokonaisuutena meneekin tosi huonosti.
Tämä konkurssien ja ulosottojen aika on iskenyt Oulaisten yrityksiin lujasti. Jos jokin kioski lopettaa on ainoastaan oulaistelaisten syy. Sinne ei ollut asiaa nyt, kun veikkauksetkin voi tehdä kotona. Paljon pahempi on, kun koneyrittäjät ajautuvat konkursseihin. He sentään työllistivät jonkin verran. Maatilat ovat ahtaalla, kun kaikki tarpeellinen kallistuu koko ajan.
Nuo parin vuoden päästä tulevat työpaikat ovat kynnyskysymys. Ja se, että Lehto pysyy edes jonkinlaisena työnantajana. Muutamat muut paikkakunnalla pitempään olleet tehtaat ovat kai lujemmalla pohjalla. Kenkiä ja putkia tehdään entiseen tapaan.
Palvelut ovat toinen tukijalka. Mutta jos niitä ei käytetä ne menetetään. Pian voi Oulaisissa ja monessa muussa pienehkössä kunnassa olla vain ruokakaupat, Alko ja yksi pankki, jonne ei aina pääse. Säilyisivät edes autokorjaamot ja rautatieasema. Tietysti Oulaskangas on hyvin tarpeellinen, kunhan Pohde ei sitä aja alas. Terveyskeskuksen vuodeosaston lopettaminen on järjen köyhyyttä! Nytkin jo potilaita kuljetetaan maakunnan äärirajoille. Miten osaston lakkauttaminen voi parantaa asiaa?
Urheilupaikat kaupungissamme ovat hyvät. Ne tehtiin rahalla eikä säästäen kun aika oli vielä parempi.
Ja ajatella, että ainoa ruumisarkkuliikekin on naapurikunnan vastaavan sivuliike! Sille on aina käyttöä, kun väki vanhenee. Uusia oulaistelaisia syntyy kovin vähän.
Aika näyttää, vieläkö paremmat päivät koittavat.

5

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän tuo isotehdas Sieviäkään rikastuttanut kun lukee aiheesta.
      Miten se Oulaisten kokosen paikan pelastas.
      Ja mitään takeita ei edes ole mistään.
      Voi olla että maksumieheksi vielä joudutaan.

      Näköalatonta ja mielikuvituksetonta touhua.

      Ainoa mikä Oulaisiin vetäisi väkeä asumaan asti on vilkkaat sivukylät.
      Pitäs järki jo sanoa ettei Oulaisten keskustassa ole MITÄÄN mikä ihmisiä kiinnostais.
      Etelästä ja ympäri Suomen on väkeä joka etsii maaseduilta kotia. Etätyö mahdollistaa asumisen missä vaan.
      Ihmiset etsivät vaatimattomia ja luonnonläheisiä paikkoja, myös luontoa suojelevaa.
      Pitäis perustaa erilaisia ekokyliä, etsiä kaikki tyhjät torpat, tehdä niistä mainoksia.

      Mutta ei. Täällä kierretään kyliä jotta saadaan koulut kiinni ja kylä tapettua.
      Tulkaa ylhäisyydestänne alas elämään tätäpäivää.

      • Anonyymi

        Tuo kylien tappomeininki on niin totta. Tietyt tahot ottaneet elämäntehtäväkseen saada kyläkoulut suljettua.

        Johan tuon näkee ettei keskustaan halua ainakaan lapsiperheet kun juho oksalta loppuu oppilaat. Mutta eihän päättäjät oulaisten etua ajakaan vaan omia päämääriään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kylien tappomeininki on niin totta. Tietyt tahot ottaneet elämäntehtäväkseen saada kyläkoulut suljettua.

        Johan tuon näkee ettei keskustaan halua ainakaan lapsiperheet kun juho oksalta loppuu oppilaat. Mutta eihän päättäjät oulaisten etua ajakaan vaan omia päämääriään.

        Keitä varten kyläkouluja pitäisi ylläpitää, jos oppilasmäärä koko ajan vähenee? Jos edes pysyisi nykytasolla, niin ei ees tarvisi keskustella koulujen lakkauttamisista. Jos sivukylille saadaan lisää asukkaita ja koulukkaita, niin kyllä ne koulutkin siellä pysyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keitä varten kyläkouluja pitäisi ylläpitää, jos oppilasmäärä koko ajan vähenee? Jos edes pysyisi nykytasolla, niin ei ees tarvisi keskustella koulujen lakkauttamisista. Jos sivukylille saadaan lisää asukkaita ja koulukkaita, niin kyllä ne koulutkin siellä pysyy.

        Kyllähän osalla sivukylistä pysyykin, mutta ku keskustasta loppuu. Joten joidenkin mielestä sivukylien koulut pitää laittaa kiinni että saadaan juho oksalle oppilaita. Ja kun selvitysryhmään laitetaan juho oksan entistä ja nykyistä rehtoria, ei tarvi edes ootella raporttia että tietää mikä on lopputulos.


    • Anonyymi

      Samaa rataa mennään ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Väki pikkuhiljaa vähenee, lapsia syntyy viitisenkymmentä/vuosi. Kaupungin talous tiukoilla. Yritykset kuppaavat etuuksia itselle, kaupungin pakko myöntyä näihin yritysten "saneluihin" saadakseen ne tulemaan tänne ja pysymään myös. Tuulimyllyt toivonkipinä tulevina vuosina, kun kymmenittäin niitä tulee, niiden verotulot kaivattu lisä kaupungin kassaan. Muutoin palvelut pysynevät ennallaan, Merijärvi ja Vihanti myös Oulaisten palvelujen käyttäjiä. Kulttuuripuoli kukoistaa kun harrastelijat pitävät yllä musiikki- ja teatteripuolta. Baarielämä ei tuon kummemmaksi tule kuin mitä yksi on. Naapurikuntien huvielämä kiinnostaa enemmän kuin oma. Mutta kaikin puolin kelpo paikka asua, siinä missä joku muukin vastaava kunta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3989
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3641
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      52
      2989
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2972
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2561
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      57
      2341
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      1983
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      107
      1485
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1344
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1223
    Aihe