Alan meininkiä hellareissa!
Tom Rafael Moisén
281171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Eksorkismin vai?
Kieltämättä sitä ei ehkä ole vielä käsitelty Magia-alueella tarpeeksi, mutta ehkäpä se johtuu siitä ettei se oikein herätä kiinnostusta kun kristityt ovat sen(kin) omineet omaksi harrastuksekseen. Tämä nyt kumminkaan ei ole yksi lukemattomista kristinusko-palstoista...
Henk.koht. minua kiinnostaa enemmän luonteenvikojen eksorkismi, se kun koskettaa jokaiikkaa jokaikinen päivä.
... eikö tuo nyt osoita, miten vahvassa magia asuu kristillisissäkin piireissä? Mistäpä muusta tuossa nyt oikein on kysymys, kuin selkeästä tavoitteellisesta toiminnasta, jossa pyritään tosin "itsen" sijasta kanavoimaan Jeesuksen Voima pelastamaan henkien rääkkäämä uskova.
Tuo "kanavointi" on mielestäni se, mistä tällä palstalla on ollut yllättävän vähän puhetta. Liekö syynä meikäläisten synnynnäinen individualismi ja pyrkimys märehtiä omaa olemusta?
Kristityillä on koppava tapa väittää että heidän magiansa on ainoaa oikeaa laatua, mutta kaippa sellaiseen ylpeyden syntiin syyllistyy aika moni muukin ryhmä. Kristityt tietysti toki vielä tapaavat vetää viivan magia-sanan yli ja olettavat että he eivät sitä harrasta, mutta juttuhan on tasan päinvastoin jos ollaan tekemisissä varsinaisten uskovaisten kanssa, eikä riviluterilaisten tms. tylsimyksien jotka eivät ikinä pohdi edes sitä että minkä takia siinä kirkossa pysyvät kirjoilla.
>meikäläisten synnynnäinen individualismi ja pyrkimys märehtiä omaa olemusta
Voipi olla. Omalla kohdallanihan toki olen iät ajat tuntenut syvää vastenmielisyyttä kaikkea sellaista kohtaan missä oma tietoisuus pitäisi sammuttaa niin että jokin taho saisi käyttää mieltäni ja ruumistani tahdottomana sätkynukkenaan. Väittäisin jopa että minulla on muistikuvia sellaisesta toiminnasta jostain useamman inkarnaation takaa, mutta tiedä häntä sitten - uskoo ken lystää.
Toinen ja yleisempi ajatukseni kanavoinnista on toisaalta taas se, että 99 % tai kenties enemmänkin siitä on omasta tiedostomattomasta tulevaa matskua. Sitä ei vain syystä tai toisesta sensuroiva mieli kehtaa myöntää omakseen. Joko se on liian "älytöntä", vastoin kanavoijan omia käsityksiä, tai se on niin "suurta" että pieni persoona ei miellä sen tulevan samoista aivoista kuin se itse on lähtöisin (tai mistä se nyt sitten onkaan).
Mutta älkäämme masentuko näistä minun näkemyksistäni, nehän ovat vain henk.koht. fiiliksiäni. Vuosia varauksella kanavointikirjallisuuteen suhtauduttuani itseasiassa tällä hetkellä luen hiki päässä kirjaa "Ihmeiden oppikurssi" jonka on kuulema kanavoinut ateisti Jeesukselta... Ihan miten vaan. Pääasia on toimiiko kirja vai ei. (Ehkä enemmän asiasta jatkossa, jos katson aiheelliseksi.)
Tjaah. Minun käsitykseni on taas se, että tuleeko kanavoinnin matsku Jeesukselta tai omasta tiedostamattomasta on uskon asia, eikä sillä ole niin välii. Itse hahmotan kanavoinnin pikemminkin hiilaamiseksi, jossa sellainen metafyysinen ameeba parantelee lähinnä omia jäseniään.
Kuten aiemmin jo hienosti totesit, magia on kuvaus, joten miksipä sitä nytkään olisi niin tärkeä niitä syitä tai lähteitä etsiä. Pääasia on itse prosessi ja sen tulokset. Ja tästähän täällä ei puhuta. Tabu. Ugh! Siis magia-palstalla ollaan, mutta kukaan ei puhu kanavoinnista. Kas kun joku pelkää että saattaapi tulla leimatuksi new age -hörhöksi ja silleen ja toinen näkee painajaisia Ylivainiosta...
Aloituksessani pyrin ikäänkuin rohkeasti avaamaan keskustelua, joska tätä trendiä voisi vaikka rikkoa.
Juu. Ihmisillä on kuviteltuja rajoja joita ei saa muka ylittää, ettei mene katu-uskottavuus tai jotain... Mutta nimenomaan tällä palstalla jokaisen pitäisi olla valmis vastaanottamaan riemusta kiljuen jokainen TOIMIVA systeemi, vaikka se systeemi päällepäin olisi "väärää" mallia. Ei lahjahevosen suuhun katsota. Sitä tulee helposti oltua nirppanokka ja odotettua että Totuus tai Vapaus tai mikä nyt milloinkin tulee juuri sellaisessa paketissa missä on paperissa sitä lempparikuviota ylt'ympäriinsä.
Mutta ei se niin mene.
Minä kun olen tätä Ihmeiden oppikurssia lukenut, olen ehkä enemmän kuin koskaan yrittänyt olla takertelematta siihen että onko se nyt sitten minun katsomukseni mukaista, tai tökkiikö termit. Onhan siinä kirjassa juuri ne kaikki kristinuskon perustermit jotka herättävät minussa närästystä, koska k-usko ei ole minulle missään suuressa huudossa, mutta kun termiensä takana itse sanoma on ihan ok niin hittojako minä jäisin siihen pintatasolle osoittamaan Suurta Ylenkatsetta.
Kirjaa jonkin matkaa luettuani minulle välähti eräs yö ajatus että elämässäni ei ole muuta vikaa kuin se, että olen vakuuttunut olevani paska ihminen. Ei kai sellaisen vakaumuksen kanssa mitään saa aikaiseksi. Kaikki kilpistyy siihen paskuuteeni ja täts it. Tuo mainittu kirja taisi tulla vähän niinkuin tilauksesta tähän meneillään olevaan aikaani, ja ehkä se asettaa minuun ainakin siemenen tasolla sellaisen mahdollisuuden että minä en egona voi mennä määrittelemään omaa itseäni (varsinkaan Itseäni) huonoksi, koska ego yksinkertaisesti ei voi sitä päättää.
Toisaalla on palsta jossa tästä kirjasta puhutaan enemmänkin, joten mitäpä tässä sen enempää. Olkoon kertoja Jeesus tai vaikka Humppahömppähulda, niin se kirja siinä missä kaikki muutkin on työkalu tai sitten ei. Lukijasta ja kokijasta se on kiinni miten hän valitsee ja mikä hänelle milloinkin sopii.
Termisi synnytti assosiaation jälleen "väärässä paketissa" tarjoiltavasta metodista, eli Hubbartin dianetiikasta. Siis scientologiasta.
Ite en ole kokeillut enkä tunne sen enempää systeemiä, kuin että loputtomien "Operating Thetan" -tasojen opiskeleminen maksaa maltaita ja että taustalla on sangen ilmiselvät aivopesukeinot. Systeemi perustuu ajatukseen että ihmistä vainoavat menneisyydet kuvat ja sisällämme asuu jälleensyntyvä tietoisuus, thetan. Tai jotain.
Valistakoon ken tietää enemmän.
Minäkään en tästä enempää tiedä kuin että SciFi-kirjoja kirjoitellut taata kehitti jostain syystä opin jossa ihmisen pitää havitella "clear"-tilaa ollakseen vapaa jostain. En tiedä mistä.
Kun asuin muinoin etelässä, postiluukusta kolisi skientologien esite. Siinä oli ilmainen luonnetesti, jonka olisi voinut palauttaa jonkin Alepa-kaupan yläkerrassa sijainneeseen päämajaan.
Mieleeni jostain syystä jäi erityisesti luonnetestistä tämä kysymys:
"Kun näet oikein kauniin lapsen, voitko olla silittämättä häntä?"
- Oikeaa vastausta voi sitten itsekukin arvuutella näinä perversseinä aikoina. Minähän en näet testilappua minnekään palauttanut.
En itse kristittynä voi olla ottamatta kantaa tähän ketjun aiheeseen.
Olen nimittäin huomannut aivan saman asian, eli että ns. karismaattisessa kristillisyydessä on mukana paljon tällaista toimintaa, menetelmiä ja käsityksiä, jotka ovat puhdasta magiaa ja perustuvat maagiseen maailmankuvaan.
Olen itse ollut eräässä helluntailaisessa tilaisuudessa, jossa puhuja manasi paikalle "neljän ilmansuunnan vartiotornin henkiä". Ensin puhuja tietyn kaavan mukaan messusi ja hehkutti musiikin pauhatessa pyytäen ihmisiä "keskittymään" ja rukoilemaan, että "Pyhä Henki" saapuisi. Yleisö imautui mukaan ja toistaen transsissa puhujan perässä samat sanat. Koko yleisö oli enemmän ja vähemmän hänen johdossaan. Sitten hän aloitti manaamisen seuraavasti:
"Tule 'Pyhä Henki'! Tule ja puhalla!", hän messusi kädet ylhäällä. "Saavu idästä, etelästä, lännestä ja pohjoisesta tähän paikkaan!", hän messusi kääntyen kuhunkin ilmansuuntaan tehden käsillään ilmassa maagisen kutsusignaalin ("halasi" kutakin ilmansuuntaa). Tuntui, kuin jokin tuuli olisi humahtanut sisään tilaisuuteen jostain "ylhäältä". "Voima" oli läsnä.
Tähän rituaaliin olen törmännyt myös eräissä wiccalaisuuden suuntauksissa.
Itse siis olen kristitty ja suhtaudun siksi magiaan kielteisesti. Olen kasvanut karismaattis-helluntailaisissa piireissä, joten minulta kesti vuosia, ennenkuin havahduin siihen tosiasiaan, että magia elää ja voi hyvin karismaattisen kristinuskon "valkeaan kaapuun" puettuna.
Olen myös kuullut erään entisen 'noidan' (harrasti ennustamista ja henkiparannusta) kertomuksen. Hän kertoi vuosikausia kärsineensä maagisten/hengellisten voimien kurimuksessa ja etsineensä ulospääsyä. Tultuaan tulokseen, että vapaus voisi löytyä kristinuskosta, hän alkoi etsiä uskovaa pastoria tai pappia, joka voisi auttaa häntä. Hämmästyksekseen hän huomasi, että monet hänen tapaamansa karismaattiset saarnaajat ja papit käyttivät työssään samoja voimia, kuin hän! Esimerkiksi mennessään kerran Pirkko Jalovaaran tilaisuuteen, hän kertoi pettyneenä: "Hämmästyksekseni huomasin hänen toimivan samojen henkien avulla kuin minäkin. Voima, jota hän käytti, oli samasta lähteestä kuin minun käyttämäni". Kesti vuosia, ennenkuin hän löysi oikeasti jumalisen papin, joka auttoi hänet irti "henkivoimien orjuudesta", kuten hän asiaa kuvasi.
Eräs nainen nimeltään Elaine oli aikoinaan USA:n valkoisten noitien ylipapitar. Hän kuitenkin kääntyi sittemmin kristinuskoon ja pääsi irti henkivoimista myös.
Hän kertoi, että toimiessaan "noitana" (käytän termiä lainausmerkeissä sen epämääräisyyden takia), hän usein kävi karismaattisten kristittyjen kokouksissa, ja huomasi niissä usein jylläävän saman valkoisen magian, kuin mitä hän harjoitti. Samoin hän kertoi mananneensa henkiä kristittyihin, jotka valkoista magiaa harjoittaessaan olivat täysin alttiina näille voimille. Jumala ei heitä suojannut, koska he rikkoivat Raamatun käskyä olla harjoittamatta noituutta ja magiaa. Antautuessaa sellaiseen, vierailla henkivoimilla oli ikäänkuin "legitiimi" oikeus jyllätä heidän keskuudessaan.
Tämä kaikki lukemani ja kokemani sai minut ottamaan hajurakoa koko karismaattiseen systeemiin ja suhtaudun nykyisin varsin varauksellisesti "hihhulointiin".
Ihan vain tiedoksi: Jumala ja Hänen valtansa ja voimansa on myös todellista, mutta siinä ei valkoisella eikä mustalla magialla ole mitään tekemistä.
>Itse siis olen kristitty ja suhtaudun siksi magiaan kielteisesti.
Etkä suhtaudu, mikäli käyt ehtoollisella ja uskot että ihmisnaiselle voi syntyä Jumalan siittämä poika.
>jotka valkoista magiaa harjoittaessaan olivat täysin alttiina näille voimille.
Valkoisen magian käsitän niin että asettaa muiden elävien olentojen edun oman etunsa edelle. Ei kyllä oikein korreloi tuon yllämainitun kanssa.
Eipä taida teille "kristityille" sitten olla mitään muuta magiaa olemassa kuin mustaa, joka tietystikin laittaa aika ikävään valoon nuo ehtoolliset sun muut opinkappaleet teidän uskossanne. Voi voi.
Miten sinä sitten määrittelet magian?
Minä määrittelen magian toiminnaksi, jolla ihminen pyrkii erilaisin näkymättömin tavoin vaikuttamaan ympäristöönsä, toisiin ihmisiin, luontoon ja eri asioiden olemukseen käyttäen välineinä rituaaleja, loitsuja ja ym. menetelmiä, joiden toimintavarmuudelle ja logiikalle ei (välttämättä) ole mitään tieteellisiä perusteita.
Mielestäni magia on siis ihmisen intressien ja pyyteiden ohjaamaa ja motivoimaa toimintaa, jolla pyritään itselle tai omalle asialleen "hyödylliseen" lopputulokseen. Periaatteessa tämä "maaginen" motiivi vaikuttaa myös tieteessä ja taloudessa hyötyajattelun muodossa (joka oli jokseenkin vierasta antiikin filosofialle). Magiassa on siis mielestäni kyse ihmisen oman vaikutuksen mukaisen lopputuloksen aikaan saamisestam ajatuksena, että ihminen itse on "jumaluus" jota luonnon salatut voimat tottelevat. Uskonnossa (tai pikemminkin uskossa) taas on kyse itsenäisen yliluonnollisen ja persoonallisen entiteetin (Jumala) vaikutuksesta, jota ihminen ei voi käskeä eikä ohjata, vaan jolle ollaan alamaisia ja jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa.
Kun esim. joku uskoo leivän ja viinin transubstantiaatioon papin lausumien "taikasanojen "vaikutuksesta, on kyseessä maaginen uskomus, mutta jos joku uskoo tämän transubstantiaation tapahtuvat Jumalan vaikutuksesta täysin riippumatta minkään ihmisen (papi) liirumlaarumista, ollaan puhtaasti uskonnon puolella.
Rukoilu siten, että rukouksen itsensä uskotaan muuttavan tilanteita ja olosuhteita omaksi tai jonkun muun eduksi, on magiaa ja verrattavissa loitsuamiseen. Rukoileminen siten, että uskoo Jumalan kuulevan rukouksen ja vastaavan siihen JOS HÄN TAHTOO, ei ole magiaa, koska siinä ei ole kyse loitsusta, vaan yliluonnolliselle entiteetille esitetystä pyynnöstä ja tämän valtaa alistumisesta, johon Jumalan ei ole mikään pakko vastata tai totella. Tällöin ollaan uskonnon puolella.
Siinä olet oikeassa, että kristityille ei ole olemassa kuin mustaa magiaa. Kristinuskoon kuuluu käsitys, jonka mukaan kaikki magia, niin ns valkoinen kuin mustakin, ovat samaa paskaa. Kuten on sanottu: "On aivan sama kumpaa Saatanan kättä tottelet ja seuraat, oikeaa vaiko vasenta. Samaa herraa palvelet kumminkin".
-Keefu-
Perusteellinen vastaus, hyvä.
Itse uskonnollisuudesta ja uskonnoista eroon pyrkivänä yksilönä en ole kiinnostunut riippuvuussuhteiden luomisesta, ts. en tahdo olla minkään olennon vallassa tai ottaa ketään olentoa valtaani (ellei väkisin tyrkyttäydy). Enempi kiinnostaa YYA-toiminta, eli kaikkien elävien olentojen kanssa olisi kiintoisaa yhdessä toteuttaa oman itsen/itsejen (itsien?) kasvua ja kehitystä. Minä en usko että ihminen sinällään on jumala joka voi tehdä mitä mielii, vaan panteistina käsitän kaiken olemassaolevan "Jumalaan" kuuluviksi osasiksi. Tästä sisäisestä jumaluudestaan joka on siis potentiaalinen eli tiedostamattomaan vajonnut voinee tulla tietoiseksi. Tähän viittaisivat tapaukset Jeesus Kristus ja Gautama Buddha.
Magia on minulle yksinkertaisesti vain tietoisesti tai tiedottomasti tapahtuvaa toimintaa jota ei voida (vielä?) selittää. Tai ainakaan minä itse en hyväksy jokaisen tapauksen suhteen sellaisia selityksiä kuin että
- aivojen kemiallisia häiriöitä ja hallusinaatioita
- toiveajattelua
- harhakuvitelmia
- sielunvihollisen vehkeilyä
Mieluiten palaisin jonnekin uskontojen alkulähteelle, jossa ei ollut vielä mitään fiksoituneita oppeja. Oli vain puhtaasti maaginen ihmismieli (jos oli). Mielelläni ajattelisin niin että me kaikki olemme Hengen läpitunkemia, Henki eli energia eli tuo "Jumala" vaikuttaa kaikkialla, ja saavuttamalla harmonian sen ja itsensä välillä voisi periaatteessa nousta arkisten pikkumaisuuksien yläpuolelle ja olla enemmän kuin pelkkä eläin-ihminen.
Sikäli mikäli minä eli ego nousee tässä prosessissa haittatekijäksi, voisi kaiketi ajatella että jonkinlaista avautuvuutta tai nöyryyttä pitäisi löytyä että se Henki pääsee puhaltamaan suoraan sieluun. Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään pikkuhenkeä, pahaa henkeä, yksilöllistä henkeä, vaan sitä Yhtä ainutta mikä on kaikessa. Ajattele kristittynä vaikkapa Jumalaa Pyhänä Henkenä. Ehkä se liippaa sinnepäin.
Itse en usko mihinkään persoonattomaan henkivoimaan. Uskon, että esim. luonnossa liikkuessa se kaikkialla läsnäoleva henki, jonka ihminen joskus voi vaistota, ei ole persoonaton voima, vaan kaikkea elävää ja elämää ylläpitävä Pyhä Henki, joka on persoonallinen. Hänellä on oma "hengenelämä" eli tahto, äly ja tunteet.
Uskon, että yrittäessään ottaa yhteyttä Häneen persoonattomana voimana, Hän persoonallisena Jumalana loukkaantuu ja väistyy, jolloin ihminen joutuukin yhteyteen ns. "pahojen henkien" kanssa. Kristinuskoon kuuluu käsitys, että ainoa tie todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa on Jeesus Kristus itse. Kaikki muut tiet vievät ihmisen yhteyteen aivan muiden henkien kanssa.
Olen huomannut, että tämä käsitys persoonattomasta henkivoimasta, joka on kaikkialla läsnä, on hyvin yleinen kaikissa "maagisissa" maailmankuvissa (mm. shamanistinen, wiccalainen, ym.). Sen sijaan kristinuskossa ja eräissä muissa monoteistisissa uskonnoissa ei tunnusteta mitään persoonatonta voimaa, joka olisi ihmisen tahdon ja vallan käskettävissä ja tuosta vaan hyödynnettävissä.
Olisiko tuossa ehkä merkittävä ero kristillisen ja ns. maagisen maailmankuvan välillä?
-Keefu-
>>> Kristinuskoon kuuluu käsitys, että ainoa tie todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa on Jeesus Kristus itse. Kaikki muut tiet vievät ihmisen yhteyteen aivan muiden henkien kanssa.> Olen huomannut, että tämä käsitys persoonattomasta henkivoimasta, joka on kaikkialla läsnä, on hyvin yleinen kaikissa "maagisissa" maailmankuvissa (mm. shamanistinen, wiccalainen, ym.). Sen sijaan kristinuskossa ja eräissä muissa monoteistisissa uskonnoissa ei tunnusteta mitään persoonatonta voimaa, joka olisi ihmisen tahdon ja vallan käskettävissä ja tuosta vaan hyödynnettävissä.
Olisiko tuossa ehkä merkittävä ero kristillisen ja ns. maagisen maailmankuvan välillä?
>Sen sijaan kristinuskossa ja eräissä muissa monoteistisissa uskonnoissa ei tunnusteta mitään persoonatonta voimaa, joka olisi ihmisen tahdon ja vallan käskettävissä ja tuosta vaan hyödynnettävissä.
Enpä usko että kukaan kykenee täysin käskemään ja hallitsemaan persoonatonta voimaa.
Pohdin näitä asioita aina vertausten kautta, ja mieleeni tulee tässä että emmehän me pysty käskemään esim. painovoimaa. Voimme vain laihduttaa itsemme nälkäkurjeksi, mutta aina jotain jää jäljelle. Miksi sitten mitään muitakaan voimia voisi täysin paimentaa oman tahtonsa mukaan?
Toinen mieleeni tuleva vertaus on sellainen että kun asioita tutkitaan, tutkija usein tahtomattaankin värittää tuloksia omilla pyrkimyksillään. Ehkäpä tällaista sekoittumista tapahtuu "maagisissakin" asioissa. Siinä kuin maagi käyttää voimaa, käyttää myös voima häntä. Tämä sen vuoksi että kun tämä voima, Henki, on "Jumala", niin Jumala voi olla täydellinen, Jumala voi kokea täydellisesti vain elävien olentojen kautta. Jumala tarvitsee meitä yhtä paljon kuin me sitä.
>Hän persoonallisena Jumalana loukkaantuu ja väistyy, jolloin ihminen joutuukin yhteyteen ns. "pahojen henkien" kanssa.
Sori, mutta onpas mitätön Jumala. "Mä en leiki sun kanssas kun et huuda mua nimeltä, telmi sä vaan perkeleitten kanssa, moido."
Miten kuvaan noin mitättömästä Jumalasta voi päätyä? Siten kai että pitää häntä/sitä elävistä olennoista erillisenä olentona jolla on mahdollisuus kiukutella, ottaa nokkiinsa, riehua ja rähjätä kun omat luodut eli lapset eivät osaa olla hänen mielikseen?
Entä kun sanotaan että Kristus on sisäisesti meissä, ja sanotaan että Kristus = Jumala, niin miksipä me emme olisi Jumalaa? Jos me olemme Jumala, miksi vainoaisimme ja kiusaisimme itseämme?
""Sori, mutta onpas mitätön Jumala. "Mä en leiki sun kanssas kun et huuda mua nimeltä, telmi sä vaan perkeleitten kanssa, moido."
Miten kuvaan noin mitättömästä Jumalasta voi päätyä? Siten kai että pitää häntä/sitä elävistä olennoista erillisenä olentona jolla on mahdollisuus kiukutella, ottaa nokkiinsa, riehua ja rähjätä kun omat luodut eli lapset eivät osaa olla hänen mielikseen? ""
Tiedätkö mitä on Pyhyys? Se tarkoittaa "eroitettua, erillistä, tabua". Jumalan kyseessä olless se, että Jumala on Pyhä tarkoittaa mielestäni juuri sitä että Hän nimeomaan on, ei pelkästään elävistä olennoista, vaan myös koko maailmankaikkeudesta erillinen ja riippumaton entiteetti. Jumala, joka ei olisi tällä tavoin riippumaton ja erillinen, ei mielestäni olisi Pyhä.
Maailmankaikkeus ja kaikki muu oleva on riippuvainen Hänestä, Luojasta ja ylläpitäjästä, mutta Hän ei ole riippuvainen maailmankaikkeudesta, paitsi ehkä "emotionaalisesti" (sori, huono termi) siten, että luomaansa kohtaan tuntemansa rakkauden tähden haluaa olla yhteydessä siihen.
Tuo "mie en leiki teiän kaa" -juttu taas selittyy sillä, että Hänen Pyhyytensä Kunniansa loukkaaminen on Hänestä kerrassaan sietämätöntä. Ei siksi, että hänellä olisi jotenkin "kusi noussut päähän", vaan siksi, että Hän Jumalana on kerta kaikkiaan arvollinen ja "oikeutettu" loukkaamattomuuteen.
Näin itse ajattelen.
-Keefu-
Minusta erillisyys ei tee mistään tai kenestäkään pyhää. Olemme fyysisellä tasolla kaikki erillisiä toisistamme, tekeekö se meistä pyhiä?
Mutta ehkäpä joku voi noinkin ajatella. TÄMÄN takia varmaankin Jeesusta palvotaan Jumalana ja hinduilla on lukemattomat gurunsa, jumalien inkarnaationsa ja pyhät miehensä, koska ihmispolot kuvittelevat että me olemme erillisiä olentoja ja silloin toiset kykenevät olemaan pyhempiä kuin toiset.
Muistan hindutarinan, jossa joku mies hiipparoi pyhien lingam-kivien seassa yrittäen olla astumatta näiden pyhien kivien päälle. Tällöin maasta alkoi nousta lisää kiviä niin että hän ei kertakaikkiaan kyennyt väistämään niitä. Silloin hän tajusi että kaikki olemassaoleva on pyhää.
Ristiinuskovaisten näkemys siitä että ihmiskunta on erottanut Jumalan itsestään tai Jumala on erottanut ihmiskunnan (luomakunnan) itsestään johtaa surullisiin ajatuksiin joiden joukossa on kauhukuvia helvetistä, kärsiviä ihmisiä jotka eivät ymmärrä miksei Jumala vastaa heille, lisää kärsimystä kun ihmetellään miksi Jumala on niin nokkava ja ylimielinen etc.
Paljon lohdullisempi kuva elämästä tulee kun tiedostaa että elämä on itsessään pyhä ja Jumala on kaikessa. Mutta tämä toki on taas minun käsitykseni. Arvostan kovasti erillisyyttä koska en edes halua että me kaikki olisimme samanlaisia, mutta ei se erillisyys niin suurta voi minun mielestäni olla että itse Jumalakin olisi jotenkin luonut kaiken ulkopäin. Sisältäpäin luominen tuntuu paremmalta visiolta. Minulle "Jumala" laajenee eläviksi olennoiksi, sieluiksi - jos tätä sanaa halutaan käyttää - ja nuo sielut kukin tekevät omia laajentumiaan eli persoonia ja kehoja.
Luin jokin aika sitten Dan Brownin kirjan ”Da Vinci –koodi”. Kirjan teemojen virittämänä innostuin sitten pohtimaan näitä asioita.
Yksi kirjan teemoista on tämä jumalatar-jumala -dualismi ja sen juuret luonnossa ja matematiikassa. Asia mikä minua jotenkin vaivaa, on se, että olen jo vuosia nähnyt luonnon, ei kaksijakoisena eli dualistisena, vaan pikemminkin kolmijakoisena eli trialistisena. Tähän dualismin feminiini-maskuliini, jin-jang, vasen-oikea -hommaan liittyen on mielenkiintoista, miten kirja väittää että vasen leimattiin patriarkaattisen uskonnon toimesta pahaksi vasta juutalaisuuden ja kristinuskon myötä. Tämä ei tietääkseni pidä paikkaansa. Jo esi-juutalaisissa ja esi-kristillisissä uskonnoissa, niin Lähi-idässä kuin Kreikassa ja Roomassakin, oikea, joka samastettiin miehuuteen, oli se "hyvä" puoli ja vasen, joka samastettiin naiseuteen, taas se "paha". Värien musta-valkoinen suhteen merkitys vaihteli kulttuurista toiseen. Nämä käsitykset vasemman pahuudesta olivat myös jo muinaisessa Lähi-idässä täysin riippumatta kristinuskosta tai edes juutalaisuudesta. Tämä käsitys miehuuden ja hyvän (Hyvästä tuli mieleeni ”hyve”, lat. ”virtus” on kirjaimellisesti ”miehuus”) ja vastaavasti naiseuden ja pahan liittämisestä on siis osa jo muinaista dualismia.
Kaikkihan pohjaa luontoon ja sen mysteereihin. Luonto on antelias ja julma, antaa elämän ja ruokkii, mutta myös tappaa ja ottaa pois. Se mikä tekee asian mielenkiintoiseksi, on se, että niin luonnonuskonnoissa, shamanismissa kuin wiccalaisuudessa on tämä "hyvä", antelias ja elämää luova puoli feminiininen ja valkoinen, kun taas paha, tuhoava puoli, on musta ja maskuliininen. Eräs entinen saatananpalvoja kertoi, että hän oli aluksi wicca, ja ajautui saatananpalvontaan sen takia, että USA:n valkoisten noitien papitar sanoi hänelle, että hänen pitää tuntea myös heidän uskontonsa maskuliininen puoli, joka hänen mukaansa oli siis saatananpalvonta (Saatana merkityksessä = Baphomet, yön saalistaja). Papitar oli sanonut sen olevan saman uskonnon toinen puolikas, jotka molemmat pitää tuntea. Wicca ja Saatanan palvonta ovat siis hänen mukaansa pohjimmiltaan yksi ja sama juttu. Eli dualistinen jumalattaren ja jumalan kultti elää ja voi hyvin.
En nyt ota kantaa kirjan fiktiivisiin väitteisiin Jeesuksen ja Magdalan Marian liitosta ja jälkeläisistä, vaan pohdin enemmän maailmankuvaa. Se mikä minun mielestäni tekee kristinuskon pohjimmiltaan niin erilaiseksi edellä kuvattuun nähden, on se, että kristinusko ja ei ole dualistinen, vaikka niin väitetäänkin. Itse asiassa dualistinen näkökulma itsessään jo vääristää sen kuvan, joka monilla on kristinuskosta.
Dualismi on osa naturalismia, siis pohjimmiltaan panteististä käsitystä, jonka mukaa luonto (natura) eli koko maailmankaikkeus (kosmos) on kaksijakoinen ja jumalallinen eli tiivistetysti "ei ole muuta jumalaa/jumalatarta, kuin luonto". Tämän käsityksen mukaan luonto syntyi itsestään ja siinä on itsessään kätkettynä jumaluus ja että luonto on pyhä. Naturalismin ongelma tällöin on se, millaista tämä pyhyys on. Koska jumaluus ei ole tämän käsityksen mukaan luonnosta ja maailmasta erillinen osa, niin se ei silloin pohjimmiltaan ole pyhä, sillä pyhä merkitsee erillistä t. erotettua. Naturalistinen "pyhyys" onkin jotain muuta ja ehkä epämääräisempää vain "arkikokemuksen yläpuolista" tai yksinkertaisesi jotain, mitä ihminen nimittää vain pyhäksi sen takia, että hän ei voi sitä selittää eli ei tunne sitä. Pohjimmiltaan kyse on mielestäni siitä, että ihminen kokee pyhäksi sellaisen asian, josta hän kokee olemassaolonsa riippuvaiseksi. Tässä mielessä on helppo ajatella luonto "pyhäksi", koska ihmisen elämä on siitä riippuvaista. Naturalistille hänen ympärillään oleva maailma/luonto on saman aikaan sekä pyhä riippuvuuden kohde, että maallinen arkisen elämän ympäristö. Näin ollen naturalisti voi sanoa yhtä aikaa, että "Mikään ei ole pyhää, koska maailma on kaikki, eikä mikään ole siitä erillistä" ja "Kaikki on pyhää, koska luonto on ainoa olemassa oleva eli itsensä ylläpitävä Tosioleva". Ja koska luonto sisältää kaiken olemassa olevan, on se siis itsessään täydellinen olento eli jumala. Naturalismissa pyhä ja epäpyhä ovat samaa dualistista ja jumalallista olemusta. Kristinuskon näkökulmasta tällainen luonto ja ei ole millään tavalla pyhä, sillä pohjimmiltaan emme ole siitä, vaan kaiken yläpuolella olevasta Luojasta riippuvaisia. Naturalistinen luonnon pyhyys onkin tässä mielessä vain silmänlumetta ja mitä suurinta maallisuutta (ja myös maailmallisuutta) ja kaikki naturalistinen eli luonnollinen on pohjimmiltaan profaania ja epäpyhää.
Kristinusko ja juutalaisuus (kabbalismia ja gnostilaisuutta lukuun ottamatta) opettavat, että Jumala ei ole osa luontoa, eikä mitenkään siitä riippuvainen. Tähän liittyy monoteistinen käsitys Jumalan Pyhyydestä (Pyhä=erillinen) eli siitä, että Hän on riippumaton ja erillinen maailman ulkopuolella ja yläpuolella oleva taho. Maailma päinvastoin on riippuvainen Jumalasta, Luojastaan. Monoteismin ja naturalismin lähtökohtainen ero on mielestäni siinä, onko maailma luotu, vai onko se syntynyt itsestään tai ollut aina olemassa (tällöin mielestäni vain jälkimmäinen vaihtoehto olisi järjellinen, tyhjästä ei voi nyhjäistä). Jos luonto on luotu, se ei ole pyhä, vaan se on riippuvainen ainoasta todella Pyhästä ja riippumattomasta eli Jumalasta. Jos se on taas itsestään syntynyt tai aina ollut olemassa, niin se on riippumaton ja pohjimmiltaan itsessään Tosioleva ja pyhä. Juuri tästä erosta Raamattu puhuu, kun se puhuu maailmasta (Kreikaksi "kosmos") ja maailmallisuudesta ja maallisuudesta sekä luonnollisesta ja luonnollisuudesta. Sen näkökulmasta kaikki uskonnot ja filosofiat, jotka opettavat että jumala on maailmasta tai sama kuin maailma tai luonto, ovat siis maallisia/maailmallisia uskontoja. Tähän maallisuuteen kuuluu kaikki naturalistiset käsitykset, eli sellaiset, jotka opettavat, että vain se on totta ja olemassa, minkä voimme tuntea ja havaita ja todistaa olevan. Tiedekin on mitä suurimmassa määrin naturalistinen eli maailmallinen (eli ”kosminen” siinä mielessä että kosmoksen rajat ovat myös sen rajat). Sen vuoksi tiede ei voikaan ottaa muuta kantaa esim. kysymykseen Pyhän Jumalan olemassaolosta (maallinen ja luonnollinen jumaluus voisi olla ehkä eri asia?), kuin että se ei voi tietää onko Jumalaa vai ei, koska kysymys on sellainen, jota se ei voi tutkia. Näin siksi, että Jumala (ainakin deistis-monoteistisessä mielessä) on Pyhä eli maailmankaikkeuden (kosmoksen l. maailman) ulkopuolinen ja siitä erillinen taho ja jo lähtökohtaisesti kaiken naturalismin ulkopuolella.
Naturalistis-panteistis-dualistinen maailma-jumala on kaksijakoinen; maskuliini-feminiini, hyvä-paha. Polyteismi on myös naturalistista ja pohjimmiltaan panteististä, koska sen jumalat ovat vain yhden maailmanjumaluuden personifioituja ilmentymiä, kuten hinduilla, sekä dualistista, sillä sen jumalat ovat jakaantuneet hyviin ja pahoihin (Hyvät "jumalat" vs. pahat "demonit").
Sen sijaan monoteistinen kristinusko ei tässä mielessä, ainakaan sellaisena kuin minä sen tunnen ja sitä tunnustan, ole dualistinen. Siinä ei ole kahta samanvahvuista poolia, tasapainottavia napoja, jne. Tämä siksi, että Jumala jo yksin ja itsessään on tasapainoinen ja täydellinen (”Kuule Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra on Yksi”, jne.). Jumalan vastapeluri, Saatana, ei ole samanveroinen eikä samanvahvuinen, joten se dualismista. Saatanan olemassaoloon uskovana ajattelen, että hän varmaankin haluaisi, että dualismi pätisi, mutta näinhän ei ole. Itse asiassa jos kristinuskoa katsellaan dualistisin silmälasein, saadaan siitä vääristynyt (kaksijakoinen) ja pohjimmiltaan naturalistinen kuva, jossa Saatanasta tulee pakostakin toinen pooli, tasapainottava vastine Jumalalle. Kristittynä katson, että mm. tästä syystä (ja muutenkin) Saatana edesauttaa niin mielellään dualismia, koska se on samalla hänen herjansa vasten Jumalan kasvoja tyyliin; ”Et ole täydellinen ilman vastapainottavaa napaa eli minua” sekä panteismiä ja naturalismia, koska ne herjaavat; ”Et ole Persoonallinen etkä Pyhä!”. Mutta tämähän ei ole pohjimmiltaan mitään uutta. Tämän takia naturalismi ja dualismi ovat mielestäni tässä todella syvällisessä merkityksessä saatanallisia.
Itse miellän maailman useinkin kaksijakoisen sijaan kolmijakoiseksi kokonaisuudeksi. Esim. maailmankaikkeus on Aika-Tila-Energia -jatkumo ja aineella on kolme olomuotoa. Lisäksi jokainen atomi koostuu kolmenlaisista perusosista (protonit, neutronit, elektronit), joista kukin koostuu kolmesta kvarkista, jne. Newtonin mukaan klassisessa fysiikassa perussuureita on seitsemän, mutta itse asiassa niitä on kolme; pituus, aika ja massa. Kaikki muut voidaan ilmaista näiden suhteilla ja näiden johdannaisten suhteilla. Myös sähkö-oppi rakentuu kolmen perussuureen varaan (voltti, ampeeri ja oomi, tuttuja nimiä ylä-aseteelta). Aina kun huomaan jonkin asian olevan kaksijakoista ja kuulen puhuttavan naturalismista (luonnollisuudesta), alkaa minusta tuntumaan, että nyt mennään metsään. Olen viime vuosina pohtinut naturalismia sekä dualismia ja havainnut edellä mainitut perustavanlaatuiset erot teistisen (deistisen) ja naturalistisen näkemyksen välillä.
-Keefu-
Mistäs tämä dualismi tähän putkahti? Paitsi tietysti siitä että jos Jumala on olemassaolevaisesta erillinen, on meillä väistämättä kaksi eri tahoa. Saatanaan uskovat liittävät kimppaan vielä kolmannenkin tahon, jolloin maailmaparkaa siinä välissä revitään kahtaalle.
Näkisin että ihmisessä on ruumis, tietoisuus (=sielu) ja henki. Samalla tavoin katson että mikä tahansa olemassaoleva on näin rakentunut, joten kolminaisuutta löytyy kyllä. Koko maailmankaikkeus on Jumalalle ruumis, ja Jumala on koko maailmankaikkeuden henkenä. Jumala on henkiemme henki, hänen ruumiinsa on se mikä ilmenee meille mm. luontona. Ei välttämättä tarvitse palvoa luontoa, eihän kukaan liene niin hullu että palvoisi omaa fyysistä kehoakaan, mutta kyllä sitä luontoa nyt kumminkin jonkin verran voisi vaivautua kunnioittamaan, koska se on osa Jumalaa.
Saatanaan en itse usko, saatanallisuuteen kylläkin. Ihminen voi valita tehdä tahallaan väärin, eli tahallaan aiheuttaa vahinkoa muille olemassaoleville olennoille. Tämän hän kuitenkin saa itsekin omalle kohdalleen koettavaksi, eli karma tasaa tilit. Joku voi toki myös tahtoa valita jonkin "harmin" itselleen, jotta saa siitä tietynlaisen kokemuksen elämänsä aikana, joten siis kaikki rankat koitokset eivät välttämättä ole tilien tasaamista.
En ilmeisesti voi kyllin tätä seikkaa korostaa: alussa (ja ikuisesti, sillä aikaa ei sillä tasolla ole) on Alkulähde jota voidaan nimittää vaikkapa Jumalaksi. Se muodostaa itsessään olemassaolon erilaisia tasoja niin että lopulta tulee "alimmaksi" tasoksi tämä fyysinen maailmankaikkeus, ja Jumalan tietoisuus jakautuu tietoisuuksiksi myriaadeihin olentoihin.
Kun yksittäinen olento pystyy kohoamaan Jumal-tietoisuuden tasolle saatuaan kehonsa ja tietoisuutensa harmoniaan oman Jumal-osansa kanssa voi hän ehkä ylittää oman erillisyytensä rajat ja integroitua kaikkien muiden Jumal-osien kanssa niin että hän kokee Jumalan kokonaisuutena, Yhtenä. Ehkä on olemassa vain yksi ainoa henki, joka on meissä kaikissa, jakautuminen osiin on siis vain näennäistä.
Mielelläni kuvastan Yhtä fraktaalikuviolla. Jumala on suunnaton kuvio, jossa sama teema toistuu yhä pienempänä. Yksi olento tai entiteetti on Yhdestä versova pikku-yksi, hänen eri inkarnaatioissa kehittämänsä persoonat ja kehot ovat lukemattomia pikku-pikku-yksiä, ja loppujen lopuksi jokainen ikäkausi, ajatus ja tunne on pikku-pikku-pikku-yksi jne. Mutta lopulta kaikki palautuu aina Yhteen kun nirri lähtee. En tiedä kuinka pitkälle yksilöllisyys ulottuu; elikä jos vaikkapa kokee valaistumisen eli on saanut ihmiselämistä kaiken irti mitä voi ja tulee täydeksi tällä tasolla, niin palaako Jumalaan vai miten lie.
Niin, minua ei kiinnosta juurikaan Saatana. Minua kiinnostaa Jumalatar vain näpertelymielessä, eli asetettuna iän ikuisen Isä Jumalan tilalle vaihtelun vuoksi, mutta todellisuudessa en näe kovin tarpeelliseksi pähkäillä dualiteettien kanssa. Ihmiset kuvittelevat olevansa kovastikin fiksuja kun osaavat bongailla vastakohtia sieltä sun täältä. Kaippa se joskus 3-vuotiaana ilmentynyt järkyttävä havainto siitä että on olemassa (ainakin) 2 eri sukupuolta on niin musertava, että koko loppuelämä kuluu jäsennellessä maailmaa luvulla kaksi jakaen. Se jos mikä on ehdollistuma, ja harmittaa aina kun itse lankean siihen (eli jatkuvasti, hah hah).
Enemmän tämä maailma jo alkaisi kaivata ykseyttä kuin mittailua, arvottamista, jakamista ja erottelua.
>"Mistäs tämä dualismi tähän putkahti? Paitsi tietysti siitä että jos Jumala on olemassaolevaisesta erillinen, on meillä väistämättä kaksi eri tahoa. Saatanaan uskovat liittävät kimppaan vielä kolmannenkin tahon, jolloin maailmaparkaa siinä välissä revitään kahtaalle."<
Niin, dualismi putkahti siitä, että puhuttiin panteismista, ja luonnosta. Silloin kuvaan tulee myös yleensä dualismi, ainakin jos puhutaa maagisesta maailmankuvasta sen jakavista uskonnoista. Mielestäni ne liittyvät kontekstiin, sillä käsitys kahdesta tasavahvasta vastavoimasta on niin yleinen eri uskonnoissa ja eräissä magian muodoissakin, ainakin taolaisuuteen pohjaavassa kiinalaisessa rituaalimagiassa.
Olen eri mieltä tuosta, mitä sanoit, sillä maailma ei ole mielestäni Jumalaan nähden tasavahva toinen pooli, eikä Saatanakaan ole maailmaan tai Jumalaan nähden tasavahva tekijä. Dualismi pätee mielestäni vain, jos molemmat ovat tasavahvoja. Jos toinen on alistettu ja riippuvainen toiselle, ei voi puhua dualismista. Mielestäni dualismilla tarkoitetaan jonkinlaista "kaikki tasot" läpäisevää perustavaa kahtiajakoa.
Sitäpaitsi Saatana kuuluu luotuun maailmaan, joten kyse ei ole erillisestä (Pyhästä) entiteetistä, kuten Jumala. Näin ollen hän ei ole "kolmas".
>"En ilmeisesti voi kyllin tätä seikkaa korostaa: alussa (ja ikuisesti, sillä aikaa ei sillä tasolla ole) on Alkulähde jota voidaan nimittää vaikkapa Jumalaksi. Se muodostaa itsessään olemassaolon erilaisia tasoja niin että lopulta tulee "alimmaksi" tasoksi tämä fyysinen maailmankaikkeus, ja Jumalan tietoisuus jakautuu tietoisuuksiksi myriaadeihin olentoihin."<
Eli siis maailma (kosmos l. luonto [sisältäen myös ei fyysisen näkymättömän luonnon]) on yhtä kuin Jumala? Panteismia siis, Kosmos on mielestäsi siis Tosiolevaa ja Tosiolevasta? En siis ollut väärässä väittäessäni, että panteismissa ei voi olla Pyhää Jumalaa (selittämässäni merkityksessä)?
Äh, nyt tämä rönsyili jo ihan totaalista offtopikkia. "Antteeksi", kuten Nivalassa on tapana sanoa.
-Keefu-
Mitenkähän tämän nyt selittäisin, kun en todellakaan näe että fyysinen maailmankaikkeus on Jumala. Oletat pian että kehotan palvomaan ja ylistämään sitä. Kehotan nimittäin kunnioittamaan sitä, mutta palvomaan en yllytä mitään.
Sanoin jo että maailmankaikkeus on Jumalan ruumis. Jos nyt ajattelet yhtään vertauksin, niin oletko sinä siellä, sinä tietoisuutena ylempi ruumiisi johtaja ja valtias? Toivottavasti olet: ts. SINÄ päätät siitä koska ruokit ruumiisi, koska menet levolle jne. Samalla tavoin katson että Jumalan henki-olemus, Jumalan Itse on se joka pyörittää tätä koko hässäkkää. Näkyväinen osa siitä-mitä-on on vasta osa Jumalaa.
En tiedä onko tämä yleisesti panteismien jakama käsitys, mutta tämä on minun käsitykseni ja siitähän minä tässä olen koko ajan puhunut. Olisi väärin väittää puhuvansa muiden käsityksistä, jos ei puhu...
En pidä kosmosta tosiolevaisena sikäli kuin tarkoitat sillä ikuista. Katson että kosmos on sykkivä juttu, joka tulee ja menee sen mukaan kuin "Jumala" haluaa kokemuksia. Minulle ei ole olemassa mitään muuta kuin Jumala, Yksi, ei mitään sen ulkopuolella. En sano hän, koska en pidä häntä (hih hih) verrannollisena ihmisen kanssa täysin yksi yhteen ainakaan. Onhan täällä kaikenlaisia muitakin eläväisiä kuin ihminen, ja mielestäni Jumala vaikuttaa kaikkien elävien olentojen sisältä, koska hän/se on elämä itse. Enkä nyt tarkoita mitään biokemiallisia reaktioita vain, vaan energiaa jota emme vielä osaa mitata. Tiedämme vain tuloksista että se energia on. Esim. rakkaus on sitä energiaa, luulen!
Mitä tulee taolaisuuteen, siinä käsittääkseni vastavoimat toimivat keskinäisessä harmoniassa, tai niiden pitäisi toimia. Ei tarvita mitään taistelua. Ja aina kun jompikumpi voima, esim. kylmyys tai kuumuus, uhkaa tulla liialliseksi, on ihmisillä paha olla.
Mielestäni mennään harhaan kun lähdetään jaottelemaan äärimmäisten vastakkaisuuksien luetteloihin ilmiöitä, ja läiskäistään otsikoksi eri ryhmille "hyvä" ja "paha". Mikä on automaattisesti hyvää? Lämpökö? Entä sitten kun kasvit kärventyvät hengiltä? Kaikkea tarvitaan.
Mutta Saatanaa en itse tarvitse, eikä mielestäni tarvitsisi kukaan muukaan, jos vaan kehtaisi ottaa vastuun omista tihutöistään, eikä tarvitsisi jotain mörköä mitä syytellä. Ja ei kai Jumalakaan niin pölhö voi olla että loisi enkelin jonka kaikkivaltiaana TIETÄÄ lankeavan ja alkavan kiusata hänen luomiaan? Epäloogista.
Paitsi tietysti jos se kaikki kiusaaminen johtaa siihen että valumavikaisia tuotteita ei päästetä eteenpäin, vaan nämä sulatetaan uudelleen ja uudelleen, kunnes ovat täydellisiä. Tämähän voisi olla karman pointti. Mutta silti Saatana on mielestäni vain abstrakti idea.
Olet oikeassa. Minun puolestani me voisimme täällä magia-palstalla pohtia yhdessä demonologiaa vähän fiksummasta näkökulmasta, eikä jättää tätä stereotypioilla pilattua aihetta hellareiden käsiteltäväksi. Henkien ja jumalolentojen kanssa työskentely kuitenkin lienee vanhin tunnettu magian harjoittamisen laji, jota meidän ei muutenkaan tulisi jättää huomiotta.
Sieltä edellä annetusta wikipedian linkistä löytyy englannintaitoisille jatkolinkkejä demoneihin ja daimoneihin kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta, ihan asiallista tekstiä.
Niitä lukiessa tuli ajatus, että daimon on kuin farmakon, samanaikaisesti sekä lääke että myrkky; eudaimon ja kakodaimon.
Lisää (erityisesti uusplatonistisesta ja hermeettisestä) daimonologiasta:
http://www.daimon.org/dclub/daimons.htm
Tuosta linkistä jäi päällimmäisenä mieleen, että Jamblikhuksen mukaan syntymässämme saamme henk. koht. daimonin ohjaamaan elämämme kulkua (vrt. suojelusenkeli, toteemi), mutta theurginen tehtävämme on korvata daimon jumalalla.
Mutta mennään konkreettisemmalle tasolle; useimmilla on varmaan kokemusta inspiraatiosta (suom. hengen sisääntulo), pakahduttavan luovasta sielullisesta jännitteestä esim. kirjoittaessa tai missä tahansa taitamisessa, jossa olo on kuin tulisilla hiilillä, ei voi pysyä paikallaan vaan pomppii työpisteestä kävelemään ja ajatusten/kuvien/sävelten sauhutessa takaisin purkamaan niitä työpisteeseen.
Kyllähän tämä tila on aika selvästi jonkinlainen possessio, haltioituminen jossa luoja on jonkun hengen tai daimonin (tässä tapauksessa yleensä puhutaan muusista) haltuunottama.
>> daimon on kuin farmakon, samanaikaisesti sekä lääke että myrkky >>
Hyvä huomio. Yksi vanha kunnon demoninen possessio voisi varmasti parantaa jopa helluntailaisen muutamasta taudista, jos he vain haluaisivat uskoa, että jokin joka maistuu kitkerältä, voikin parantaa ja olla hyödyllistä.
Kuka jättäisi tärkeän lääkkeenkään ottamatta vain maun takia? Itse purskuttelen suutani todella pahanmakuisella suuvedellä, koska en diggaillut salaa ikeniini hiipinyttä ientulehdusta. Ja se suuvesi maistuu *todella* pahalta. Mutta hampaat tuntuvat jo paremmilta! Ennakkoluulot pois vaan.
ja useinko työskentelet henkien ja jumalolentojen kanssa nuusku ??? herää
>> ja useinko työskentelet henkien ja jumalolentojen kanssa nuusku ??? >>
Mitäs luulet? Joka ainut päivä tietenkin.
>> herää >>
Kiitos. Se juuri on suurin unelmani.
Tuli vielä mieleeni tähän ketjuun liittyen eräs tapaus pastorista nimeltään Rodney Howard Browne.
Kyseinen mies, tunnettu karismaattisen kristillisyyden edustaja, oli pitämässä kokousta Suomessa joku vuosi takaperin. Kokous oli maksullinen, pääsymaksua kerättiin, kuin johonkin sirkukseen konsanaan, taisipa olla 300 mk/kävijä. Joka paikassa oli isoja turvamiehiä, jotka käännyttivät ovelta ihmisiä, joilla oli kameroita, tai käskivät laittaa ne pois. Kuvaaminen oli kielletty.
Kokoontuminen alkoin noin tunnin mittaisella "ylistys"-sessiolla, kovan pauhaavan musiikin tahdissa, bändin ja esilaulajan yllyttämä yleisö toisteli lauluja uudestaan ja uudestaan, kuin jotain mantraa tai loitsua laulaen ja resitoiden. Ihmiset lauloivat, harrastivat koprolaliaa ja olivat hurmoksessa. Kun "massahypnoosi" oli tehonnut ja kaikki olivat "pilvessä" tuli itse puhuja lavalle, turvamiesten ympäröimänä ja suurieleisesti suosionosoitusten saattelemana, kuin keisari ikään.
Puhe oli varsin yksinkertainen sanomaltaan ja näennäisen kristillinen, mutta viesti, jota välitettiin oli itse asiassa Raamatun vastainen. R.H.Browne huusi, hyppi, kiljui ja kohkasi lavalla puhuessaan. Hän alkoi "parantaa" sairaita, kulkien yleisön joukossa kosketellen ihmisiä, jotka hänen kosketuksestaan kaatuivat ja alkoivat mölistä ja sätkytellä. Hän saattoi heilauttaa lavalla kättään oikealle, ja sillä puolella ollut yleisö kohahti ja "liikuttui". Yleisö oli hänen hypnoottis-maagisessa otteessaan. Hän uhkaili ihmisiä, että mikäli hänen sanomaansa ja työtään vastustetaan, nämä vastustajat pahimmillaan tapettaisiin ja he joutuisivat helvettiin ja itse jumala kostaisi heille, jos he "vastustavat sitä henkeä", joka hänen kauttaan teki työtään. Koko "messu" oli kerraassaan sekasortoinen, antikristillinen ja kaukana siitä, mitä voisi pitää saarnana tai jumalanpalveluksena.
Erän paikalle tullut mummo, jolla oli henkien erottamisen lahja, katseli aikansa menoa, sitten hän nousi, käveli vellovan ihmismassan läpi eteen, osoitti Brownea ja sanoi: "Sinussa on ________-niminen demonihenkivalta. Tee parannus ja usko evankeliumi, ennenkuin on liian myöhäistä". Browne sähähti kuin säikytetty kissa, alkoi raivota naama punaisena vanhalle naiselle kirouksia ja herjoja päin naamaa. Hän käski turvamiesten heittää mummo pihalle, ennenkuin hän tappaisi tämän! Turvamiehet tarttuivat mummoon brutaalisti ja raahasivat hauran vanhan naisen ja kirjaimellisesti heittivät hänet pääovesta pihalle asvalttiin!. Onneksi hänellä ei mennyt luita poikki.
Katsotaanpa miten magiaa tilaisuudessa tehtiin:
Ihmiset harjoittivat tietyn kaavan mukaan laulaen "ylistys"-nimellä kulkevaa loitsuamista, mennen hurmos/transsitilaan. Koko show, musiikki, valot, yms. johdattivat yleisön massahurmokseen, joka on osin verrattavissa rock/pop-konserttien kiljuviin fanilaumoihin, paitsi että palvonnan kohteena ei tässä ollut artisti, vaan läsnä oleva henki. Sitten lavalle astui maagikko, joka varasti shown täysin, alkaen manata ihmisiin henkiä. Kun hän koski johonkuhun, tämä kaatui, hänellä esiintyi pakkoliikkeitä ja suusta purkautui jos minkälaisia ääniä. Itse sanoisin, että kyseessä oli riivaustila.
Että tällaista mustaa magiaa karismaattisuudessa. On ikävä kertoa tällaisia juttuja, kun ihan oikeaa Pyhän Hengen liikehdintääkin on. Saatana on pilannut karismaattisuuden maineen tällaisilla näennäiskristillisillä saarnaajilla, jotka ovat hänen sätkynukkejaan.
-Keefu-
Kokeilin huvikseen, mitä irtoaa nimestä . Takaperin se on "Enworb Drawoh Yendor" ja muuntaen vaikka "Enwor Bdarwo Heyndor".
Anagrammigeneraattorilla siitä saa:
brawny woodhen order, bawdy wonder honorer, bawdry owner honored, rawboned rowed horny, beardown dower horny, boneyard who drowner, barony whore drowned, bowery hadron wonder, byword nonreader who, newborn headword roy, obeyer downward horn, bye downward honorer. yms.
-Keefu-
Tarkastin sanan ja se on "törkeyksien puhumista". Et kai kumminkin tarkoittanut kielillä puhumista, joka on nimeltään glossolalia?
Mitä eroa näillä kahdella on, jos kukaan ei kykene tulkitsemaan mitä hurmion vallassa hilluva ihminen höpisee...?