Niin ei siis vl siten, kuten moni on tai olettaa että on oltava. Tunnen monia vl ihmisiä ja jotkut heistä ovat uskossaan hyvin tiukkoja ja ehkä pelokkaitakin eli jatkuvasti he miettivät, että saakohan nyt tätä tai tuota tehdä. Toiset taas eivät ole niin jyrkkiä, mutta monella on joitakin juttuja, joita pitävät ehdottomasti väärinä ja joillekin ne taas eivät ole niin vääriä. Riippuu siis aivan omasta asenteesta ja omasta tavasta katsoa maailmaa.
Mutta jos seuroissa käy silloin tällöin henkilöitä, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia ihan kuten tiukimmat uskonveljet ja -sisaret olettavat, että on oltava, niin onko se huono juttu?
Eikö seuroissa voi käydä nekin, jotka sydämessään uskovat Jumalaan ja syntien anteeksiantamukseen ja jotka ajattelevat, että saattaa taivaaseen päästä muitakin, kuin vanhoillislestadiolaisia. Mutta he eivät ehkä ole niin jyrkkiä, kuin mitä monet vanhoilliset ovat liittyen elämäntapoihin. He saattavat myös uskoa, että synnit saa anteeksi kun rukoilee ja kun pyrkii välttämään jatkossa syntiä.
Tällaisia ihmisiä tietenkin käy seuroissa, mutta tutustuminen vanhoillislestadiolaisiin ei ole aina helppoa siksi, koska jotkut vanhoillislestadiolaiset alkavat vaatimaan että pitää elää juuri, kuten seurakunta tahtoo. Pitäisi elää kuten he haluavat ja ainoastaan vain vanhoillislestadiolaisten ohjeet oikeasta ja väärästä ovat oikeita ja niin edelleen.
Jos he eivät ole vanhoillislestadiolaisia, johtuen tiukoista säännöistä, kuten ehkäisykielto, meikkauskielto, tv:n katselu kielto, johtuen siitä, että muita kuin siionin lauluja ja virsiä ei saisi kuunnella ei edes gospelmusiikkia. Niin jos he eivät ole, niin kuitenkin he voivat olla Jumalan silmissä ihan yhtä hyviä uskovaisia kuin ne vanhoilliset, jotka elävät hyvin ahdasmielisesti ja joilla on ahdasmielisiä näkemyksiä asioihin.
Voihan tietysti seuroissa käydä vanhoillislestadiolaisiakin, jotka käyttävät ehkäisyä ja kuuntelevat jotain muuta musiikkia, kuin virret ja siionin laulut. Mutta saavatko he tehdä niin? Eikö kysymys ole kuitenkin siitä, että mitä ihminen pitää tärkeänä itselleen ja mikä on yksilön mielestä oikein. Miksi siis joidenkin muiden täytyisi määrätä miten elät elämääsi, kuinka usein käyt seuroissa ja niin edelleen.
Kovin tiukkalinjainen ja jyrkkä uskonnollisuus kun vain valitettavasti voi ahdistaa ja niin kait moni sitten lähtee kokonaan pois joukosta, kun alkaa ahdistamaan se jyrkkyys. Niin on käynyt ja on käyvä jatkossakin, että kun liikaa sidotaan ja vahdataan, niin jossakin vaiheessa ihminen jättää kokonaan uskovaisten joukon ja lähtee elämään elämäänsä voiden tehdä asioita, jotka ovat hänen mielestään oikein.
Omatunnosta:
Moni ajattelee, että se on omatunto mikä kertoo, että mikä on väärin. Loppujen lopuksi mielettömät omantunnon tuskat esimerkiksi tv:katselusta ovat tulleet siitä, kun muut uskovaiset ja seurakunta maan päällä on tuominneet vakavaksi synniksi esim.tv:n ja monta muutakin asiaa ja kun on pienestä pitäen saarnattu, että helvettiin joutuu, jos tekee niin tai niin.
Kyse ei ole siis ihan Pyhän Hengen tavasta puhutella ihmistä, vaan ihmisten puheet siitä, mikä on väärin ja mikä oikein ovat jääneet ihan alitajuntaankin vaikuttamaan ja sieltä se synninhätä kumpuaa, vaikka oikeastaan esimerkiksi tv:n katselu ei olekaan syntiä jos sitä osaa katsoa.
Syntiä tai turhaa ajanhaaskaustahan se on, jos sitä tuijottaa kymmenen tuntia yhteen menoon, jos olisi tärkeämpääkin tekemistä. Sama koskee tietokonettakin, autoilua, ihan mitä vain mikä tulee liian rakkaaksi tai tärkeäksi. Mutta ihminen on heikko, joten kait sitä joskus voi viettää päivänsä tekemällä jotain, mikä ei niin kehittävää ehkä olekaan. Pääasia, että teet sen hyvällä omallatunnolla..
Ihmisten pelottelut, että se ja se vie helvettiin ja joka ikisestä asiasta on tehtävä parannus, saattavat ihan oikeasti saada heikkohermoisen sekaisin, kun hän alkaa pelkäämään, että saankohan nyt mennä tuonne liikkeeseen ostoksille, kun siellä soi tuo musiikki, voinko katsoa uutiset?
Miksi muuten vanhoillislestadiolaisuutta kritisoidaan hyvin paljon? Ja miksi jotkut ovat lähteneet pois joukosta? Ainakin täytyy sanoa, että jos kovin jyrkkäuskoisten kanssa kaveeraa tuntematta ketään, joka ei olisi niin jyrkkä, niin alkaa varmaan ahdistamaan jossakin vaiheessa.
Ja jos on ahdasmielisiä tuttavia, niin ei heille ole helppoa puhuakaan vaikka haluaisi pohtia jonkin asian syntisyyttä tai sopivuutta. Miksi ei saa olla avarakatseinen ja sellainen, että ei ole heti tuomitsemassa helvettiin ja vaatimassa jatkuvaa sanallista parannuksen tekemistä?
Mutta jos seuroissa käy silloin tällöin henkilöitä, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia ihan kuten tiukimmat uskonveljet ja -sisaret olettavat, että on oltava, niin onko se huono juttu?
Eikö seuroissa voi käydä nekin, jotka sydämessään uskovat Jumalaan ja syntien anteeksiantamukseen ja jotka ajattelevat, että saattaa taivaaseen päästä muitakin, kuin vanhoillislestadiolaisia. Mutta he eivät ehkä ole niin jyrkkiä, kuin mitä monet vanhoilliset ovat liittyen elämäntapoihin. He saattavat myös uskoa, että synnit saa anteeksi kun rukoilee ja kun pyrkii välttämään jatkossa syntiä.
Tällaisia ihmisiä tietenkin käy seuroissa, mutta tutustuminen vanhoillislestadiolaisiin ei ole aina helppoa siksi, koska jotkut vanhoillislestadiolaiset alkavat vaatimaan että pitää elää juuri, kuten seurakunta tahtoo. Pitäisi elää kuten he haluavat ja ainoastaan vain vanhoillislestadiolaisten ohjeet oikeasta ja väärästä ovat oikeita ja niin edelleen.
Jos he eivät ole vanhoillislestadiolaisia, johtuen tiukoista säännöistä, kuten ehkäisykielto, meikkauskielto, tv:n katselu kielto, johtuen siitä, että muita kuin siionin lauluja ja virsiä ei saisi kuunnella ei edes gospelmusiikkia. Niin jos he eivät ole, niin kuitenkin he voivat olla Jumalan silmissä ihan yhtä hyviä uskovaisia kuin ne vanhoilliset, jotka elävät hyvin ahdasmielisesti ja joilla on ahdasmielisiä näkemyksiä asioihin.
Voihan tietysti seuroissa käydä vanhoillislestadiolaisiakin, jotka käyttävät ehkäisyä ja kuuntelevat jotain muuta musiikkia, kuin virret ja siionin laulut. Mutta saavatko he tehdä niin? Eikö kysymys ole kuitenkin siitä, että mitä ihminen pitää tärkeänä itselleen ja mikä on yksilön mielestä oikein. Miksi siis joidenkin muiden täytyisi määrätä miten elät elämääsi, kuinka usein käyt seuroissa ja niin edelleen.
Kovin tiukkalinjainen ja jyrkkä uskonnollisuus kun vain valitettavasti voi ahdistaa ja niin kait moni sitten lähtee kokonaan pois joukosta, kun alkaa ahdistamaan se jyrkkyys. Niin on käynyt ja on käyvä jatkossakin, että kun liikaa sidotaan ja vahdataan, niin jossakin vaiheessa ihminen jättää kokonaan uskovaisten joukon ja lähtee elämään elämäänsä voiden tehdä asioita, jotka ovat hänen mielestään oikein.
Omatunnosta:
Moni ajattelee, että se on omatunto mikä kertoo, että mikä on väärin. Loppujen lopuksi mielettömät omantunnon tuskat esimerkiksi tv:katselusta ovat tulleet siitä, kun muut uskovaiset ja seurakunta maan päällä on tuominneet vakavaksi synniksi esim.tv:n ja monta muutakin asiaa ja kun on pienestä pitäen saarnattu, että helvettiin joutuu, jos tekee niin tai niin.
Kyse ei ole siis ihan Pyhän Hengen tavasta puhutella ihmistä, vaan ihmisten puheet siitä, mikä on väärin ja mikä oikein ovat jääneet ihan alitajuntaankin vaikuttamaan ja sieltä se synninhätä kumpuaa, vaikka oikeastaan esimerkiksi tv:n katselu ei olekaan syntiä jos sitä osaa katsoa.
Syntiä tai turhaa ajanhaaskaustahan se on, jos sitä tuijottaa kymmenen tuntia yhteen menoon, jos olisi tärkeämpääkin tekemistä. Sama koskee tietokonettakin, autoilua, ihan mitä vain mikä tulee liian rakkaaksi tai tärkeäksi. Mutta ihminen on heikko, joten kait sitä joskus voi viettää päivänsä tekemällä jotain, mikä ei niin kehittävää ehkä olekaan. Pääasia, että teet sen hyvällä omallatunnolla..
Ihmisten pelottelut, että se ja se vie helvettiin ja joka ikisestä asiasta on tehtävä parannus, saattavat ihan oikeasti saada heikkohermoisen sekaisin, kun hän alkaa pelkäämään, että saankohan nyt mennä tuonne liikkeeseen ostoksille, kun siellä soi tuo musiikki, voinko katsoa uutiset?
Miksi muuten vanhoillislestadiolaisuutta kritisoidaan hyvin paljon? Ja miksi jotkut ovat lähteneet pois joukosta? Ainakin täytyy sanoa, että jos kovin jyrkkäuskoisten kanssa kaveeraa tuntematta ketään, joka ei olisi niin jyrkkä, niin alkaa varmaan ahdistamaan jossakin vaiheessa.
Ja jos on ahdasmielisiä tuttavia, niin ei heille ole helppoa puhuakaan vaikka haluaisi pohtia jonkin asian syntisyyttä tai sopivuutta. Miksi ei saa olla avarakatseinen ja sellainen, että ei ole heti tuomitsemassa helvettiin ja vaatimassa jatkuvaa sanallista parannuksen tekemistä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinä osaat ajatella asioita.
Jumalan siunausta sinulle.
ps. Ei kannata käydä seuroissa - Käy kirkossa.
... minustakin oli hyvä kirjoitus. Mutta vaikea kai vl:ien tuosta vaan lopettaa seuroissa käyntiäkään, kun kuitenkin tuntevat sen hengelliseksi kodikseen. Hyvä olisi kuitenkin tutustua muidenkin opetuksiin, sillein avoimin mielin. Jospa sieltä löytyisi jotain itsellekin. " ... ja pitäkää se mikä hyvää on".
T: Tiinaliina
Joo käy kirkossa jos haluat kuulla vitsejä ja lässytystä. Kävin n.1 vuoden kirkossa kunnes tein parannuksen. Joka kerta odotin, että papin saarna puhuttelis jotenkin omaatuntoa..sitä ei koskaan tapahtunut, jäi aina tyhjä olo. Johtui siitä että Pyhä Henki puuttui.
Kerrankin oli kirkko täynnä kun oli suomalainen messu..Arvatkaapa mitä pappi teki? se kertoi vitsejä ja yritti mielistellä yleisöä.. lässytti lopuksi jotai armosta, mutta ei mitää joka olisi puhutellut maailmain ihmistä. Armo on turhaa jos ei oo synnintuntoa..tällainen saarna on helmien heittämistä sioille.
Ev.lut meininki on naurettavaa, ei kannata mennä kirkkoon missään nimessä..eriasia teitty rauhanyhdistyksen kirkkopyhät ja kirkkoseurat, jotka ovat kotimaan lähetystyötä.
Mä kyllä tiedän kaikki kirkonmenot..on turha väittää muuta. Tiedän körtit, evankeliset, kansanlähetyksen, rauhansanan, opkon, SRO:n ja jopa esikoislestadiolaiset, hengen uudistus kirkossamme-liikkeen... Ei ollut näissä Pyhää Henkeä, ei rauhaton omatunto tyyntynyt..vain Pyhä Henki voi sen tehdä.
Mutta kun menin ry:n seuroihin, tiesin että tänne haluan jäädä...
Kirkossa on monia suruttomia jotka ovat tyytyneet tilaansa, joiden etsikonaika on päättynyt. se surettaa, mutta Jumala armahtaa kenet armahtaa ja paaduttaa kenet paaduttaa, kuten Raamattu meille opettaa.
Kyllä olet saanut aika tiukan linjan kirjoituksen aikaan meistä vl:istä.
Äkkipoika vois luulla, että tässä uskonnossa on kielto-listat, ja tiukat linjat.
Ei sellaisia ole.
Vaan me HALUAMME elää näin. Raamattu on elämämme korkein ohje.
Eikös tuo HALUAMME elää näin ole aika paskapuhetta? Useimmat elävät niin koska kotona vl-perheessä on opetettu että se on oikea tyyli ja niin KUULUU elää? Vapaasta halusta tuskin on kyse...
Ei kaikki vanhoillislestadiolaiset halua elää sillä tavalla miten yhteisö opettaa. Minä ainakin haluan elää sillä tavalla mikä tuntuu oikealta, eikä kaikki yhteisön neuvomat elämäntavat tunnu ainoilta oikeilta... Usein sitä vain sitten elää (ainakin julkisesti) yhteisön odotusten mukaan, koska jos poikkeaa linjasta, aletaan heti syyttelemään maailmanmielisyydestä, synnin luvallisuudesta ja ties mistä.
Erosin muutama vuotta sitten vl-piireistä, valehtelelin itselleni uskon tunnustamisessa niin paljon, koska en todellakaan uskonut niinkuin yhteisö opetti! Toisin sanoen usko ei ollut alkuunkaan omakohtaista. Pelottelua vl oppien mukaan siitä yhteisöstä riitti! Yritin elää niinkuin oli opetettu mutta minä, ajattelu, asenne eri mieltä monesta asiasta. Elinkin pitkään kaksinaamaista elämää. Piireistä eroamiseen oli syynä etten todella tiennyt mihin uskon, puheisiin, saarnoihin vai raamattuun, kaikki jotenkin ristiriidassa ja vielä se, etten itse tuntenut kaikkea syntiä synniksi. Ja se, että ainut pelastaumisen tie on vl-oppien mukaan eläminen. Itse näin sen kumminkin harhaoppisuudeksi omalle kohdalle. Se kun erosin, pelko kaikista suurin on tulla tuomituksi, siis ihmisten tuomitseminen, kavereiden menettäminen! ( älkää olko siellä missä pilkkaajat ovat). No tuomiota en ole vielä saanut lähimmäisiltäni tuntea,joskin tekoja tuomitsee, ei ihmistä. No, täällä vl-keskustelu palstalla olen saanut tuntea todella paljon epäkristillistä kohtelua, tuomitsemista, lähimmäisen rakkauden puutetta.
Pahaa oloa ei anteeksi saaminenkaan poistanut(en kai uskonut tarpeeksi) ja tietoisuus siitä suuresta ristiriidasta raamatun ja vl-tulkintojen välillä sai minut todella murheelliseksi. Pyhän hengen ja johdatuksen nimeen liian moni asioita minulle perusteli, ei raamattuun pohjautuvia perusteita.
Tunsin kumminkin nuorempana sen mahtavan synteeksi saamisen armon!?! Olenkin viettänyt aika "uskotonta elämää", ei vain tekoja vaan suhtautuminen uskoon, ajattelu! Nykyään saan tuntea yhtä suurta tunnetta kun saan rehellisesti kertoa asioista mitkä mieltäni painaa. En niinkään tarvitse anteeksi antoa, jos en ole lähimmäistäni kohtaan syntiä tehnyt, tai muuten loukannut. Jos olen mielestäni Jumalaa vastaan rikkonut, pyydän anteeksi Jumalalta, en lähimmäiseltäni. Anteeksi saan ja annan, jos olen toista vastaan rikkonut, olen nöyrä ja monessa erehtyväinen, en tuomitse muita! Se on tärkeää se. Ihan arkielämässäkin!
Olen onneksi saanut pitää kaverini, joskin elämäni on "synnillistä" enkä halua tieten tahtoen olla houkuttelemassa lähimmäistäni "syntiin", jollaisena he monia asioita pitävät. Ei se ole reilua se, kunnioitan lähimmäisteni mielipiteitä!
Niin eikös itselleen valehtelu ole synti! Miksi kieltäisin olemasta se Jumalan luotu, joka tunnen olevani eli olen! Olen homoseksuaalisesti suuntautunut! Siinähän sitä miettimistä minulle ja monille muillekkin on ollutkin.
Minusta kumminkin olisi tärkeää, että te uskossa eläjät, tietäisitte mihin uskotte! Onko se raamattu vai se vl-mukainen tulkinta vai oma tulkinta! Eikös se pitäisi olla oma tulkinta. Kuinka ahtaalla vl ajattelu tapa/suhtautuminen onkaan. Siis ajattelutapa, asenne. Vanhoillista monessa suhteessa. Ollaan niin "hyviä uskovaisia" mutta tuomitaan ihmiset. Tämä on kyllä menee kauheaksi yleistykseksi vanhoillislestaadiolaisuudesta mutta eikös oppinne olekkaan yhteinen. Jumalan sana sama. Hengellisyys sama. ?? Kuinka moni nuori rahan kiilto silmissään painaa seitsemän päiväistä viikkoa duunissa(ahkeria uskovaiset ovat!?!), mutta raamattu kehottaa pitämään lepopäivän jne. Onko se sitten sitä vääräoppisuutta? Pieniä ja suuria asioita minä mietin. Antaako uskonne teille vapauden ajatella, onhan siinä riskinsä menettää se usko jos nyt sattuu johonkin toisenlaiseen ajatukseen pääsemään kuin mitä vl mukainen oppi antaa ymmärtää? Niin ja oikeasti vapaan ajattelun vai ajatellaanko kaikki (luontevasti?) uskon kautta?
Niin kielsin koko uskon ja Jumalan olemassa olon. Niin on ahdistava ollut vl ajattelutapa! Nyt olen ehkä viisastunut, miksi siitä ahdistuisin. Annan elää heidän sitä elämää, jossa on niin paljon hyvää. Nyt usko Jumalaan ja raamattuun alkaa palautua ja raamattu on se kirja minkä haluan lukea. Haluan todella tietää millaiseen uskoon minut on kasvatettu vai käykö se raamatusta ilmi?
Tälläista tällä kertaa mietin!
Tätä viestiketjua lukiessa tuli surullinen olo. En ole koskaan huomannut ajatella, että lapsuudenkristittykin voi tuntea, että on olemassa ihmisten asettamia rajoja, joiden mukaan on uskovainen tai ei. Itse olen saanut parannuksen armon maailmasta ja syy siihen, että se ei tapahtunut aikaisemmin, oli juuri tuo sama luulemus.
Vaikka tunsin uskovaisia, tai kenties juuri siksi, minua ahdisti tuo kuvaamasi kahdella tapaa. Ensiksi siksi, että luulin olevan niitä sääntöjä niin paljon, että en jaksaisi pysyä niiden rajoissa. Ja toiseksi, että itseni tuntien ajattelin, etten pysyisi puolta tuntia pitempään uskomassa, kun olen niin heikko.
Kun sain parannuksen armon, minua lohdutettiin, ettei sitä kukaan omin voimin pysykään uskomassa. Että saa elää päivän kerrallaan, ja oikein vaikeina aikoina hetken kerrallaan, ja että tärkeintä on halu uskoa. Vähän niin kuin avioliittolupauksen kanssa. Ei luvata että rakastan minä, vaan TAHDON rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Se, että minulla oli ne ennakkokäsitykset, sai aikaan sen, että alussa yritin kovasti olla kelvollinen uskovainen. Meillä on tv, koska muu perhe ei ole uskomassa. Tein siitä itselleni oikein koetinkiven. Ja monesta muusta. Ilman uskovaisten antamaa tukea olisin varmasti menettänyt uskonlahjani. Ystävät siunasivat aina runsaasti evankeliumilla ja rukoilivat, että ymmärtäisin vapauden uskomisessa.
Se vapaus se suurin kiitollisuuden aihe onkin. Saan uskoa juuri tällaisena kuin olen, tässä elämäntilanteessa kuin olen, aivan vapaana Jumalan armolapsena.Minun uskoani ei vie tv, ei maailmallinen musiikki kaupoissa jne. Tosin minulla on kilvoittelun paikkoja ehkä enemmän kuin niillä, jotka elävät uskovaisessa perheessä tai on muissa läheisissä uskovaisia. Se evankeliumikin on aina puhelimen varassa, paitsi seuroissa käydessä.Pitää vain hyväksyä tilanteensa ja jaksaa uskoa.
Älä sinäkään hylkää uskoa, vaan hylkää synti. yritä jutella ystäviesi ja perheesi kanssa. Ei tämä ole lakiuskomista. Me vapaasti uskotaan.
Tuo oli hieno kirjoitus, tuo on rehellisyydettä ja sitä minä arvostan totella. Se, etten tiedä mihin uskoni joskus perustui, johtui varmasti nuoresta iästä, ja lopulta epäuskoon varmasti vei. Kyseenalaistin mutta vastauksia ei helposti vain saa!!!!Kierrellään ja kaarrellaan. Eikös tässä pidä itselleen rehellinen olla. Olin sitä mielestäni ja se vei uskoni. Tiedän että, jos suljen silmäni tietyiltä asioilta voisin elää niin kuin vanhoilllislestaadiolainen. Haluan kumminkin ensin lukea ja tuntea raamattua. Siis sen perustan mille usko rakentuu! Toisin sanoen minun pitää omakohtaisesti hyväksyä/todeta/tuntea synti synniksi, ennen kuin siitä voin parannusta tehdä! Ja kun en vl yhteisön käsityksien mukaan tuntenut samoja asioita synneisi, silloinhan minä elän itselleni valheessa(synti sekin), ja väärässä uskosssa elän, tälläisen kuvan olen saanut.
Ja se, ihmetyttää vieläkin miksi minulle on annettu/minulla on sellainen käsitys, että Jumalan valtakunta on yhtäkuin vanhoillislestaadiolaisessa yhteisössä elävä uskovainen? Kävin muinoin, uskossa ollessani, muiden lestaadiolaisten seuroissa ja samaa parannusta sieltä sain! Sama on ajatus, hieman näkemys eroja käyttäytymisessä(epäolennaista)
Kumminkin, ehkä omaa tuntoani on alettu herätellä kun taas uskon asioihin niin mielenkiinnolla palaan! Tosi on, ei se ole lakiuskomista oikeasti ja omakohtaisesti uskossa elävällä!
Ja se, että synnin tunnon voin selittää psykologiallakin, siis järkeilemällä ei helpota uskon asioiden ymmärtämistä.
Olen esim. syntini anteeeksi suoraan Jumalalta pyytämällä saanut, ja vl-oppi ei mielestäni tue tätä ajatusta! Tosin sillon kun olen toista vastaan rikkonut, silloin anteeksi pyydän asianomaiselta!
Se vielä, että miten sain nuorena huomata miten uskovaiset pilkkaavat epäuskoisia oikein olan takaa! Sitä en hyväksynyt.
Semmoisia ja jatketaan tutkistelua!
sillä varmasti jokaisen myönsi tai ei, on joskus ihmeteltävä kaikkea sitä kieltojen määrää...
Tietenkin ne kiellot on ihmisen varjelemiseksi ja pitämiseksi yksinkertaisella ja kaidalla tiellä.
Kuitenkin on osattava erottaa mikä on oikeasti syntiä ja mikä ei. Sellainen ei ole syntiä, jota Jumalan sana ei synniksi osoita, vaikka kuinka korkea-arvoinen saarnaaja niin väittäisi. Saarnaajien puheisiin halutaan luottaa, että ne ovat Jumalan sanan mukaisia ja että heillä on enemmän ymmärrystä kuin tavallisilla uskovaisilla.
Kuitenkin on aivan aiheellista ottaa esille se, mistä on kysymys. Jokaisella meillä on annettu oikeus ajatella ja keskustella meitä askarruttavista asioista ja me saamme olla myös omaa mieltämme. Kysymys on enemmänkin siitä, ettei mikään saisi viedä ihmiseltä hänen autuuttaan. Eikä se ole helppoa, kun pitää aina valikoida mitä katsoo, mitä lukee ja mitä puhuu jne.
Eikö ole kysymys siitä, että meillä olisi kuolemanhetkellä elävä usko. On niin vaikeaa, kun toisaalta pitäisi olla veljensä vartijana ja muistuttaa, mutta toisaalta emme saa alkaa vahtimaan toisia.
Jos vaikka katson Jumalanpalvelusta tv:stä, se voi olla jonkun mielestä turhaa, kun voi mennä seuroihinkin, mutta ei ole syntiä katsoa Jumalanpalvelusta tv:stä. Voihan ihminen tehdä syntiä millä laitteella tahansa, mutta mikään laite ei ole synti.
Jollei Jumala armahtaisi, eihän kukaan pääsisi perille. Jollei ole uskonvapautta ja -iloa, on vaan ahdistava huoli, pelot ja epäilykset, miten sellainen ihminen voi olla pitkospuuna toisillekaan autuudentielle?
kauhean ankealta ja ahdistavalta. Mutta ei se sellaista ole. Halu elää Jumalan tahdon mukaan tulee uskovaisen sydämestä, jossa Pyhä Henki saa vaikuttaa. Toisaalta ymmärrän kyllä sen, että jos ei omista uskoa ja tuntee houkutuksia maallisiin asioihin, joista kirjoitit, niin ilman muuta se tuntuu ahdistavalta. Ei jaksa olla järjellä ymmärtämässä, kun ei ole uskoa, joka kirkastaisi näitä asioita.
"Moni ajattelee, että se on omatunto mikä kertoo, että mikä on väärin. Loppujen lopuksi mielettömät omantunnon tuskat esimerkiksi tv:katselusta ovat tulleet siitä, kun muut uskovaiset ja seurakunta maan päällä on tuominneet vakavaksi synniksi esim.tv:n ja monta muutakin asiaa ja kun on pienestä pitäen saarnattu, että helvettiin joutuu, jos tekee niin tai niin."
"Ihmisten pelottelut, että se ja se vie helvettiin ja joka ikisestä asiasta on tehtävä parannus, saattavat ihan oikeasti saada heikkohermoisen sekaisin, kun hän alkaa pelkäämään, että saankohan nyt mennä tuonne liikkeeseen ostoksille, kun siellä soi tuo musiikki, voinko katsoa uutiset?"
Anteeksi, surumielisesti naurauhtaen luin noita ajatuksiasi mielettömistä synnintuskista tv:n katselun jälkeen tai siitä etten voi mennä johonkin liikkeeseen kun siellä soi tuo musiikki... Tosissasi kai olet ne kirjoittanut, en epäile. Mutta voin kertoa, ettei tuo kuvaa uskovaisen ihmisen mieltä. Eikä myöskään Jumalan valtakuntaa se, että siellä peloteltaisiin, että helvettiin joudut, jos noita asioita teet. En tiedä onko mielekästä alkaa käymään taas läpi, mitä tällä paltalla jo niin usein puidaan...mutta yritänpä lyhyesti. Ei tv ole syntiä. Syy, miksi meillä ei sitä ole, on se kun sieltä tulee niin paljon huonoa ohjelmaa. Itse ajattelen ainakin näin, että olen heikko uskovainen, joka helposti lankeaa syntiin, ja houkutuksia on paljon tässä ajassa. Tv:n hankkiminen olisi yksi keino lisätä houkutuksia synnin luvallisuuteen, lankeamisiani ja lopulta ajautumista pois tästä uskosta. Ja kun kuitenkin ilman tv:tä voi nyky-yhteiskunnassakin mainiosti elää. Halu on välttää sitä mikä voi tulla liian tärkeäksi itselle, tärkeämmäksi kuin usko.
"Eikö kysymys ole kuitenkin siitä, että mitä ihminen pitää tärkeänä itselleen ja mikä on yksilön mielestä oikein. Miksi siis joidenkin muiden täytyisi määrätä miten elät elämääsi, kuinka usein käyt seuroissa ja niin edelleen."
No muuten sitten omastatunnosta. Kirjoituksestasi mainitsit, että me uskovaiset olemme pelokkaina jatkuvasti miettimässä saako sitä ja sitä tehdä. Tuokaan ei kyllä kuvaa uskovaisen taivallusta. Vaan kaikki edelleenkin kilpistyy sinne Pyhän Hengen vaikuttamaan hyvään omaantuntoon. Se, että jaksamme säilyttää omantuntomme puhtaina, tarvitsemme oppia Jumalan sanaa leiväksemme, ja jos lankeemuksia tullut, tarvitsemme Jumalan valtakunnan saattomiehiä tueksemme, joilta saamme virvoituksen sielullemme. Se seurauksena saa omatunnon rauhan, joka ohjaa tekemään oikein ja vaikuttaa halun kartaa kaikkea syntiä. Omalta puolelta heikkoja kun olemme ja kelvottomia itse mihinkään hyvään, tarvitsemme sen omantunnon, joka meitä ohjaa elämään oikein ja nuhtelee, jos syntiin joudumme.
Hyvän omantunnon säilyttämiseen tarvitaan jatkuvasti Jumalan sanan ruokaa, jotta se jaksaisi säilyä puhtaana. Tähän tarvitsemme Jumalan valtakuntaa, elävää seurakunnan yhteyttä. Tämän takia koen itselleni tärkeäksi seuroissa käynnin, ei sitä kukaan ole määräämässä kuinka usein minun on käytävä jne. Itselläni on siihen halu. Omatunto, vrt. ruotsissa samvete (yhteistieto, vapaasti suomennettuna), on myös sitä mikä kirkastetaan Jumalan lasten keskuudessa oikeaksi, Jumalan sanan mukaiseksi. Pyhän Hengen vaikuttamiin sydämiin se tuo ilon, rauhan ja turvan. Mutta niille, jotka sitä eivät omista se ei sovi, se voi satuttaa tai pahentaa.
"Kovin tiukkalinjainen ja jyrkkä uskonnollisuus kun vain valitettavasti voi ahdistaa ja niin kait moni sitten lähtee kokonaan pois joukosta, kun alkaa ahdistamaan se jyrkkyys. Niin on käynyt ja on käyvä jatkossakin, että kun liikaa sidotaan ja vahdataan, niin jossakin vaiheessa ihminen jättää kokonaan uskovaisten joukon ja lähtee elämään elämäänsä voiden tehdä asioita, jotka ovat hänen mielestään oikein."
Kuten aimmin mainitsin, että kautta aikojen, ennen ja tulevaisuudessakin, joitakin Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevia Jumalan sana pahentaa ja joihinkin se sattuu. Ja myös niin, että joistakin valtakunnan sisältä olevista sielunvihollinen saa voiton, Jumalan valtakunta alkaa näyttämään siltä, miten yllä kirjoitat, ja he hylkäävät uskon. Helpompi on kulkea isosta portista lavealle tielle kuin käydä ahtaasta portista sisälle sille tielle, joka on hyvin kaita, mutta joka vie iankaikkiseen autuuteen.
Tottakai seuroissa saa ja voi käydä, vaikka ajattelisi erilailla tai ei olisikaan uskovainen.
"Se, että jaksamme säilyttää omantuntomme puhtaina, tarvitsemme oppia Jumalan sanaa leiväksemme, ja jos lankeemuksia tullut, tarvitsemme Jumalan valtakunnan saattomiehiä tueksemme, joilta saamme virvoituksen sielullemme."
Kirjoitusvirhe...
Lankeemuksen tullen tarvitsemme saattomiehiä tueksemme, joiden kautta saamme virvoituksen sielullemme. Siis virvoituksen/anteeksiannon Jumalalta, joka Pyhän Hengen kautta annetaan toisen uskovaisen kautta.
Valitettavasti "ulkopuolisen" silmin se saattaa näyttää aivan toisenlaiselta. Mukava, että joku vielä jaksaa pitää "puolustuspuheenvuoroja", itse en enää jaksa, kun tuntuu, että ei siitä mitään hyötyä ole. Samat asenteet, ennakkoluulot ja jopa valheellinen "tieto" toistuvat aina vain...
Aurinkoista alkukesää kaikille :)
Minun täytyy lisätä vielä yksi asia eli että ne, jotka ovat enimmäkseen tekemisissä vain vanhoillislestadiolaisten kanssa ja joilla ei ole epäuskoisia ystäviä tai tuttavia erityisemmin, ovat niitä joita uskonto ei ahdista eikä herätä kysymyksiä. Heille on itsestään selvää, että kyseenalaistaminen on vanhoillislestadiolaisuudessa synti ja kyseenalaistaa ei saa mitään, minkä seurakunta on synniksi saarnannut ja niin edelleen.
He välttelevät epäuskoisia ihmisiä, jotta oman uskon epäilyjä ei tule ja jotta ei tule kiusauksia. Joillakin vanhoillislestadiolaisilla on hyvin kielteinen käsitys epäuskovaisista, he eivät saa olla rakkaampia ja tärkeämpiä ystäviä kuin uskonveljet- ja sisaret.
Mutta he vanhoillislestadiolaiset, joilla on kontakteja epäuskoisiin, on epäuskoisia ystäviä ja tuttavia, he ovat tärkeitä, jne..niin he eivät ole niin pelokkaita uskossaan ja he eivät ole niin jyrkkiä.
Tämän olen nähnyt ja kokenut ja huomannut. Käytän sanaa epäuskoinen, koska sitä seuroissa usein käytetään, että epäuskon tiellä vaeltavat, sinne joutuneet..
Epäuskoisen kanssa ei saa seurustella eikä heitä saa katsella seurustelumielessä siis poikaystävä tai tyttöystävä tarkoituksessa, koska he kuulema voivat viedä uskon pois. Mutta entäpä jos joku epäuskoinen tekisikin parannuksen löydettyään uskovaisen kumppanin? Epäuskoisia pitää karttaa monella tavalla, olen kuullut sanottavan, työpaikoilla heitä kyllä on ja kouluissa, mutta muuten he eivät saa kuulema olla rakkaampia, kuin uskovaiset ystävät.Epäuskoinen on siis näin ollen käsittääkseni joku, jonka seuraa pitää välttää puhtaasti itsekkäistä syistä eli että he eivät houkuttelisi pois uskosta.
Kenen usko on niin heikko, että joku voi sen pois viedä..ei sitä tällä palstallakaan ketään käännytetä tuosta noin vain pois uskostansa.
Tietenkin ymmärrän, että jos on hyvin jyrkkä uskossaan, niin väistämättä tulee vaikeuksia seurustelussa sellaisen kanssa, joka uskoo hieman eri lailla. Mutta joiltakin se onnistuu, se seurustelu.
Olen kuullut sanottavan, että saa rakastua ja rakastaa epäuskoista, mutta seurustella ei hänen kanssaan saa. Mahdotonta ja yksilön kohdalla äärimmäistä tuskaa tuottavaa. Sillä mielestäni Jumala voi johdattaa uskovaiselle epäuskoisen puolison. Moni sanoo, että se ei ole niin, mutta kohtalo johtaa ja määrää. Moni, joilla ei ole löytynyt elämänkumppania seurakunnasta keski-ikäiseksi tulleena, sanovat, että Jumala ei voi tarkoittaa epäuskoista ja uskovaista yhteen. Jaa että miksi sanovat niin? No siksi, kun harmittaa, että että olikohan viisasta silloin nuoruudessa torjua se yksi niin ihana ihminen siksi, että se ei uskonut kuten minä? No tällaista tietenkin tapahtuu ja sattuu eikä niin usein, mutta joskus kuitenkin, mutta ei saa katkeroitua, jokaisella on oma elämänsä ja Jumala johdattaa itse kunkin elämän, kuten parhaaksi näkee.
kuin aiemmin vastata.
Tämänkin asian olet itse esittänyt hyvin jyrkästi. Ei ole kiellettyä olla epäuskoisten kanssa. Koskaan ei meidän keskuudessamme ole kehoitettu karttamaan epäuskoisia.
Eikö ole aika luonnollista on että hakeutuu omanlaiseensa seuraan. Uskovaisille usko on kaiken elämän perusta, joten mielestäni on aika normaalia, että helpoimmin hakeutuu ihmisten pariin, joilla samat arvot ja elämäntavat. Ja toisinpäin myös se vaikuttaa, ettei tule oltua niin paljoa tekemisissä epäuskoisten kanssa, kun ei ole paljoa yhteistä, ja ainakin se peruselämänkatsomus erilainen. Mutta kyllä niitä epäuskoisia ystäviäkin useimmilla on.
Kun puhutaan, etteivät epäuskoiset ystävät saisi tulla tärkeämmiksi ja rakkaammiksi kuin uskovaiset, tarkoitetaan sitä, etteivät juuri ne ystävät saisi olla vetämässä mukaan sellaiseen elämään, joka koituu omalle uskolle haitaksi. Me omalta puoleltamme olemme kaikkeen syntiin taipuvaisia, heikkoja ihmisiä. Siksi meitä kehoitetaan muistamaan, ettei maailma tule liian rakkaaksi. Ja jos epäuskoiset ystävät tulevat todella tärkeiksi ja rakkaiksi, niin vaara on suuri joutua pois tärkeimmän asian luota, Jumalan valtakunnasta.
Sama on syy, miksi uskovaisia neuvotaan katsomaan puolisoa Jumalan lasten keskuudesta. Siksi, että varjeltuisi uskomassa. Tuttavapiirissäni on uskovaisia, joiden puoliso ei ole uskovainen. Ei heidän elämänsä ole ollut helppoa sen asian kanssa.
Uskovaiset uskovat Jumalan johdatukseen elämässään. Näin myös luotetaan siihen, että Jumala antaa puolison, jos se on Hänen tahtonsa ja silloin kuin on sen aika. Jumalalla on myös varaa antaa uskovainen puoliso. Onhan se aina mahdollista myös, että Jumala voi johdattaa ihmisen valtakuntaansa myös avioliiton kautta. Mutta itse me emme voi sitä tietää, koska Jumalan aika on tai päättää, että otanpa nyt epäuskoisen puolison, jotta hänkin voi saada parannuksen. Näin se ei tule koskaan kulkemaan, vaan kaikki on lopulta Jumalan käsissä.
ei ole tarkoitus ärsyttää eikä hermostuttaa. Tiedän, että vanhoillislestadiolaisissa on monenlaisia, on hyvin jyrkkiä uskossaan olevia ja niitä, jotka eivät ole niin jyrkkiä. Kyllä vanhoillislestadiolaisille tulee joskus keskenäänkin erimielisyyttä siitä, onko se ja se nyt sallittua. Ajatellaan nyt vaikka tuota tv-kieltoa ja siihen liittyviä erimielisyyksiä, joillakin vanhoillisillahan se tv jo on.
En halua mustamaalata vanhoillislestadiolaisuutta, mutta joka tapauksessahan vanhoillislestadiolaisissa on yhtä lailla erilaisia ihmisiä, kuin muissakin uskontokunnissa ja kansoissa. Se on ihan normaalia ja tiukkauskoisia on joka uskonnossa enenmmän tai vähemmän, kuin myös niitä, jotka eivät ole ole niin jyrkkiä. Tiukkauskoinen on esimerkiksi sellainen joka ei voi katsoa synnintunnolta vapaasti uutisia tv:stä, joka miettii onko minhame paha synti ja niin edelleen..siis pelätään jatkuvasti eikä uskalleta olla vapaasti siinä omassa uskossansa. Minkä kuvan se sitten antaa niille, jotka ovat tehneet parannuksen tai jotka ovat kiinnostuneita käymään seuroissa? He jotka eivät ole niin jyrkkiä voivat katsella tv:tä ja voivat tehdä asioita sen kummemmin pohtimatta, että onko se nyt syntiä, he vain elävät ja olevat, eivätkä joudu koko ajan miettimään uskontoa.
Ei hätää, et sinä minua ärsyttänut tai hermostuttanut.
Totta on, että myös uskovaisten joukkoon mahtuu monenlaisia kulkijoita, tavallisia ihmisiä kun olemme. Mielipide-erojakin on, mutta ne lopulta ovat aika pienistä asioista. Eivätkä ne muodostu kynnyskysymyksiksi uskolle. Mutta tuo kuvauksesi tiukkauskoisista sopii jotenkin lakihenkiseen mieleen, ei sellaiseen vapaaseen uskomiseen, miten me uskovaiset uskomme. Lue tuolta ylempää, miten JIA on uskomisesta kirjoittanut. Sellaista meidän usko oikeasti on.