Meidän omat putinistit.

Anonyymi-ap

Meillä Suomussalmella on ollut aina vankka venäjämielinen porukka , joka on aina vannonut itänaapurin paremmuutteen yksilön vapauden , toimeentulon ja kaikkinaisen paremmuuden osalta.

Nyt on jo täälläkin ruvettu taas levittelemään asioita niinpäin, että syy löytyisi jälleen lännen riveistä.

Kun katselette maapallonkartasta vaikka venäjää, niin eikö tunnu kummalle, että he tarvitsevat puskurivaltiot ympärilleen &me piskunen Suomi ei tarvittas mitään?

Ei varmaan monikaan näistä meidän entisistä CCCP:n porukoista tai nyky
putinisteistakaan usko sitä, että joku haluaisi hyökätä venäjälle.

Näitä putinisteja tunnen jonkun verran ja monesti yhteinen nimittäjä löytyy hellan äärestä..

No on heitäkin, jotka ovat saaneet aatteen verenperintönä ja vievät sen hautaan asti mukanaan.

Paljon on heitä jotka eivät syystä tai toisesta ole löytäneet siippaa Suomesta. Bensanhakumatkalla on ihan kuin vahingossa sattunut suostuvainen yksinhuoltajaäiti rakastumaan tulisesti heihin makasiinin pihalla ja eikun naimisiin kipinkapin & vaimo Suomeen ja monesti vielä muu sukukin.

No silloinpa siinä mökin Mannella onkin jo putinisti köökissä ja sen jälkeen alkaa isäntäkin julistaa venäjän ylivertaisuutta kansakuntana ja maailman johtavana ihmisoikeusvaltiona jota Suomen kansa koittaa sortaa.

Tärkeintä on esim. kaasuputkessa, että se räjäytettiin- ei siinä monta siviiliä kuollut, mutta kun hyvä naapuri on kehunut ja uhkaillut aseillaan kaikkia ympäristövaltioita ja säännöllisesti miehittänyt & kohdellut heitä kuin eläimiä niin silloin ollaan hiljaa.
Kun raketti-iskut pyyhkii pitkin asutuskeskuksia niin ei olla näkevinäänkään.
Jos venäläisiä syytetään vaikka nyt kaasuputken räjäytyksestä ja tekiä olisikin vastapuolelta, niin tuntus kuin jo se riittäsi naapurikansan totaaliseen tuhoamiseen.

Ei liene edes heille kotiemme Uusille Suomalaisille hengettärillekään epäselvää, että kuka hyökkäsi ja miksi ja minne.

Miettikää ja ymmärtäkää heitä, jotka ovat tulleet mielestään kaltoinkohdelluiksi yhteiskunnassamme.
Se vääryydentunne ajaa heitä tähän toimintaan .

Kostamuksessa on kansalaisille tarjottu aina edullinen bensiini ja mukavia puolisoita, joilla jopa lapset jo valmiina ja mukavat myötäjäiset mukanaan.

Ps. minunkin sukulaisia lähti 30 luvulla paljon itänaapuriin.
Eivät ole vielä ehtineet kirjoitella.
Olisi hyvä antaa pahimpien putinistien muuttaa onnelaansa ja valtio maksaisi muuton niinkuin muillekkin- kaikki saisi onnensa.

66

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      DA DA .

    • Anonyymi

      Tyhmä kirjotus ilman mitään faktaa, minä en tiedä sen paremmin kun sinäkään kuka kaasuputken varmuudella räjäytti.

      • Anonyymi

        Ei tuossa kirjoituksessa kaasuputki ollut pääosassa, vaan se. miten kotikonnuiltamme käsin yritetaan tehdä mustasta valkoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa kirjoituksessa kaasuputki ollut pääosassa, vaan se. miten kotikonnuiltamme käsin yritetaan tehdä mustasta valkoista.

        Mm Ukrainan pimeä vauvakauppa tuottaa maalle 4 miljardia dollaria vuodessa. Miksi tästä ei puhuta? Miksi Ukraina on nostettu pyhimysvaltioiden kastiin? Kenen etua se palvelee? Ja valtamediaa seuraavat 80 % suomalaisista on saatu uskomaan se ja rahanyörit auki. No Sannallehan on luvattu huippuvirkaa, mutta että muut uskovat nielemättä moisen paskan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm Ukrainan pimeä vauvakauppa tuottaa maalle 4 miljardia dollaria vuodessa. Miksi tästä ei puhuta? Miksi Ukraina on nostettu pyhimysvaltioiden kastiin? Kenen etua se palvelee? Ja valtamediaa seuraavat 80 % suomalaisista on saatu uskomaan se ja rahanyörit auki. No Sannallehan on luvattu huippuvirkaa, mutta että muut uskovat nielemättä moisen paskan.

        Ja suurin osa vauvoista ostetaan Yhdysvaltoihin. Ukraina on maailman johtavin lapsikaupan keskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm Ukrainan pimeä vauvakauppa tuottaa maalle 4 miljardia dollaria vuodessa. Miksi tästä ei puhuta? Miksi Ukraina on nostettu pyhimysvaltioiden kastiin? Kenen etua se palvelee? Ja valtamediaa seuraavat 80 % suomalaisista on saatu uskomaan se ja rahanyörit auki. No Sannallehan on luvattu huippuvirkaa, mutta että muut uskovat nielemättä moisen paskan.

        Trolli


    • Anonyymi

      i aint readin allat

    • Anonyymi

      Spasiba...dada...

    • Anonyymi

      No nyt sattui. osu ja upposi, erittäin hyvä kirjoitus.

      Tuo kyllä pitää täysin paikkansa.

      Vakka kantensa valitsee.

    • Anonyymi

      No. missäs nyt kaikki sönkääjät on?

      Onko näin ettei löydykään kommentoijia, kun oma lehmä ojassa ja pelko että liippaa liki kirjoittelut?

      Kyllä näinkin raskaasta aiheesta pitää voida keskustella.

      Isänmaan turvallisuuskin sitä vaatii, ettei tule trollitehtaita tänne meillekkin.

      • Anonyymi

        Arvaan ettei sulla oo minkään maalaista eukkoa.


      • Anonyymi

        Olet vain pillukade pökiö! 😉


      • Anonyymi

        Tilaa sinä kumimorsiain niin helepottaa.


    • Anonyymi

      Aloituksen pääasia näkyi olevan ainoastaan kateus suomalaisia miehiä kohtaan jotka ovat löytäneet elämänsä rakastetun Venäjältä, nyt ilmeisesti minäkin olen naimisissa kirjoittajaa jos uskoo, putinistin, vakoojan ja naisen kanssa joka haluaa tuhota Suomen sisältä päin.Aikasemmissa kirjoituksissa vwnäläiset naiset vievät miesten omaisuuden, nyt tunnostaa vievän jo Suomen itsenäisyyden. 😂

    • Anonyymi

      Totta turiset, hyvä kun olet huomannut ajoissa.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus, totuuksia haastelet.

      • Anonyymi

        Turiset, haastelet, tosi läpinäkyvää, sama ilman naista tyyppi kehuu omaa juttuaan, ihme ettet oo naista löytänyt vaikka olet noin välkky kaveri! 🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turiset, haastelet, tosi läpinäkyvää, sama ilman naista tyyppi kehuu omaa juttuaan, ihme ettet oo naista löytänyt vaikka olet noin välkky kaveri! 🤣

        Joo, tuossahan tuo aviopuoliso istuu ja tekee etätöitä, hyvää kevättä vaan kaikille putlerin kannattajille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tuossahan tuo aviopuoliso istuu ja tekee etätöitä, hyvää kevättä vaan kaikille putlerin kannattajille.

        Uskon kyllä että sinulla on aviopuoliso mutta nyt oli kyse heteropareista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tuossahan tuo aviopuoliso istuu ja tekee etätöitä, hyvää kevättä vaan kaikille putlerin kannattajille.

        Ajaako partaa samalla? 😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tuossahan tuo aviopuoliso istuu ja tekee etätöitä, hyvää kevättä vaan kaikille putlerin kannattajille.

        Ristoko ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajaako partaa samalla? 😂

        😂😂😂👍👍👍


    • Anonyymi

      Kyllähän sieltä putilantiasta jokanen akan saa , mutta kuka sen jaksaa sukuneen ruokkia onkin toenen juttu?

      Muutamia tunnen ja ovat niin samolla linjolla ryslantian television kanssa että hirvittää.

      • Anonyymi

        Ukraina aloitti sodan.


      • Anonyymi

        Oot kyllä ihan väärä henkilö ruokkimisesta puhumaan, sossu se sinutkin ruokkii ja varmaan koko sukusi.


      • Anonyymi

        Vai että ihan hirvittää, tullooko housupyykkiä joka päivä? Mahat olla Arkalasta kotosin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina aloitti sodan.

        Trolli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina aloitti sodan.

        Zelensky ei välitä sotilaistaan, vaati radioaktiivisia pommeja. Samalla viljelysmaat saastuu. Hänellä varmaan on piilopaikka jo muualla, onhan hän miljardööri, vaikka villapuserossa esittääkin köyhää.
        Irakin ja Jugoslavian sotaretkiin osallistuneista Naton sotilaista tuli oman johtonsa vastuuttoman politiikan uhreja. Niinpä Italian sotilaslääketieteen ylitarkastajan raportissa vuodelta 2016 kerrotaan, että Balkanilla vuosina 1994-1999 ja Irakissa vuonna 2003 mukana olleiden kansallisten asevoimien 4095:n sotilashenkilön kohdalla alueilla, joilla liittouman joukot käyttivät köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia, todettiin myöhemmin eri tyyppisiä pahanlaatuisia kasvaimia. Samaan aikaan 8 prosentissa tapauksista, 330 ihmisellä, sairaudet päättyivät kuolemaan.Niin myös alueilla palvelleet Yk-turvajoukot saivat osansa. Mutta onko Natoa saatu tästäkään vastuuseen?


    • Anonyymi

      Kauniimpi osapuoli on rajan takaa mutta eipä oo vielä minun suomalaisuutta vienyt eikä rahoja. Kyllähän sitä ollaan vakaasti suomen itsenäisyyden puolella.

      • Anonyymi

        👍👍👍


      • Anonyymi

        Ei vielä. Eteenpäin


    • Anonyymi

      Itse naapurivaltion suuri Putin sanoi, että Ukraina aloitti sodan.

    • Anonyymi

      Venäjä saanut jo 3 amerikkalaispankkia nurin eikä loppua näy.Vuosi sodittu Ukrainassa ja koko ajan uutisissa miten huonoja venäläiset ovat sotimaan ja että heitä kuolee kuin kärpäsiä, ukrainalaisilla sotilailla korkeintaan vaatteet likaantuu, länsitiedustelu ilmoitti tänään luvut että venäläisiä kuollut ja haavoittunut 200 000, ukrainalaisia 120 000, siitähän sitä voi päätellä kummalta ensin sotilaat loppuu ja mikä on lopputulos.

      • Anonyymi

        Venäjältä ne loppuu ensin, kun niitä on jo 500000 karannut ulkomaille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjältä ne loppuu ensin, kun niitä on jo 500000 karannut ulkomaille.

        Ukrainalta 2miljoonaa.😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainalta 2miljoonaa.😂

        Höpöhöppöö...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöppöö...

        Kyllösen vaalipuheet tällä tasolla voi reppanaa🤷‍♂️...Käyhän osta uus tunika tokmannilta...Ja näytä mistä sinut on tehty..,
        Käännä jo hyvä ihiminen takkis...
        Kato peiliin ..Löytyykö sieltä riistäjä ryöstäjä vai yhteiskunnan elätti


    • Anonyymi

      Venäjällä 3.5 miljoonaa sotilasta, reserviläistä ja puolisotilaallista porukkaa, Ukrainalla 1.1 miljoonaa.

      • Anonyymi

        Venäjän sotilaat on käpykaartissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän sotilaat on käpykaartissa.

        Olkoon missä hyväsä mutta Ukraina tulee häviämään jos Nato ei osallistu suoraan sotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkoon missä hyväsä mutta Ukraina tulee häviämään jos Nato ei osallistu suoraan sotaan.

        Sieltä ei ruuti lopu.


    • Anonyymi

      Merja Kyllönen johtaa kyseistä joukkoa?

    • Anonyymi

      Tuonhan todellakin on kirjoittanu ite kommunisti Kyllönen...
      Lavrovin ja Putinin perseennuolija😡

    • Anonyymi

      Käpykaartilaisten jälkeläisiä ?

    • Anonyymi

      Sisäsiittoset putinistit koko kylää laahustaa...tuulipuvut kahisten

      • Anonyymi

        Jaa, niinkö ne tekköö, haittaako sinnuu?


    • Anonyymi

      PUTINISTIJA KOIVISTO HOUKUTTELI SUOMEEN 80 000 JA SAULI NIINITÖ LISÄÄ KYMMENIÄ TUHANSIA LISÄÄ JA VENÄLÄISTEN TUKIKOHDAT, ULKOMAISTA PÄÄOMAA SIJOITUKSILLE.....PUHUI JALLIS HARKIMON SUULLA.
      ON SATOJA TUHANSIA PUTINISTEJA.

      • Anonyymi

        LISÄÄN VIELÄ KOMMUNISTI SISAREN HALOSEN, YRITTI TUKAHDUTTAA KOKO DEMOKRATIAN SUOMESSA, DIKTAAKTORI.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LISÄÄN VIELÄ KOMMUNISTI SISAREN HALOSEN, YRITTI TUKAHDUTTAA KOKO DEMOKRATIAN SUOMESSA, DIKTAAKTORI.

        Unohdit listalta Kekkosen.


      • Anonyymi

        Vielä kun lisätään kommentit mikä auto alla ja junk junk homma perinteistä s-salmea.


    • Anonyymi

      Eteenpäin

    • Anonyymi

      Ihmettelen kyllä Suomussalmelaisia miten punainen kunta. Siellä aikoinaan käytiin kovat taistelut Stalinin joukkoja vastaan. Kyllä teidän täytyy olla tosi tomppeleita kun kommunismia kannatatte.

      • Anonyymi

        Onhan sitä sodittu Saksaa vastaankin ja nyt ihan parhaita kavereita ainakin oikeistopoliitikoille.


      • Anonyymi

        Eikö ne talvisodan sotilaat olleet ukrainalaisia. Muistomerkkikin on haukilan mutkassa.🤔


      • Anonyymi

        Ihmettelen kyllä tätä rakkaussuhdetta saksalaisiin, raiskaajiin ja tuhopolttajiin.


    • Anonyymi

      Niin kuin olen kirjoittanut että samanlaisia ryssiä ovat molemmat sodan osapuolet, kansainvälinen komissioi ilmoitti tänään että myös ukrainalaiset teloittaneet sotavankeja, ei toimi sivistysvaltio tuolla tavalla, Ukrainan rajaton tukeminen ilman kritiikkiä on sulaa hulluutta.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi murhamiehiä avustaa.


      • Anonyymi

        Ei ole. Pitää muistaa kuka aloitti sodan vuonna 2014.


    • Anonyymi

      Nato-maat eivät halua antaa Ukrainalle sellaisia aseita, jotka muodostaisivat todellisen uhan Venäjälle. Siitä nimittäin seuraisi konfliktin eskaloituminen, joka vaarantaisi niiden muiden Nato-maiden turvallisuuden ja sitä ne eivät tietenkään halua. Mieluummin ne uhraavat Ukrainan. Sama koskee myös Suomea. Turha luulla muuta.

      • Anonyymi

        Joutaa sotarikolliset saahakkin toimistaan penaltia.


    • Anonyymi

      Bensanhaku oli monille peitetarina , Regatassa käytiin tekemässä "sonnimaisia hyökkäyksiä" .

      • Anonyymi

        Mitähän nykyään kuuluu Kostamuksen kaupunkiin?


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe