Kouluverkkokuulemiset alkavat Piipsjärveltä

Anonyymi-ap

Jännittävää ja pelottavaa, mitä saamme kuulla.
Sivukylien asukkaat haluaisivat säilyttää koulunsa, mutta oppilasmäärien kehitys antaa suuntaa. Moni kyläkulma on jo koulunsa menettänyt. Nyt ovat jo vaarassa keskuskylienkin koulut.
Kaikilla kylillä on rakennettu uusia kouluja hyvässä uskossa tulevaan, arvaamatta että lapsimäärät kylissä ja kunnassa romahtavat. Viimeksi rakennettiin uusi koulu Piipsjärvelle. Näin jälkiviisaana voi sanoa, että entinen koulu olisi riittänyt siihen asti, kun kylän oppilasmäärä on niin pieni, että koulu häviää. Kyläläiset olisivat korjanneet entisen koulun talkootyönä, jos siinä yleensä isompaa vikaa olikaan. Halvemmaksi se olisi tullut ja kylämaisema olisi säilynyt entisellään.
Sama on edessä kaikilla kylillä. Tilanne on pahaenteinen.

32

1393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Piipsjärvellä voisi aikaisemmin suunnitellun Puutarhakylän tontit muuttaa omakotitonteiksi. Esimerkiksi kaksi tonttia yhteen, jolloin tulisi hienolle paikalle omakotialue. Vois tulla perheitä asumaan ko paikkaan ja kylä saisi asukkaita ja mahdollisesti koulu oppilaita.

      • Anonyymi

        Hyvä ajatus, olisi vetovoimaisesti hyvä alue.


    • Anonyymi

      Piipsjärvi on Oulaisten suurin sivukylä, mutta monessa asiassa huonoin. Mitäm kuuluiu nuorisoseuralle, vai eikö mitään? Saa nyt nähdä tuota kouluasiaa. Parasta aikaa siellä asiaa selvitellään. Toivottavasti huomenaamuna joku kertoo, mitä luvattiin tai uhattiin.

    • Anonyymi

      Kyllä kaikkien sivukylien pitäisi nyt nousta yhteisrintamaan puolustamaan sivukyliä.

      Oulaisten keskustassa ei ole yhtään mitään minkä takia joku muuttaisi tänne.
      Sivukylillä sen sijaan on jotain mitä nykyajan ihminen osaa arvostaa.

      Ne utopistiset puutarhamökkisuunnitelmat roskiin ja perustetaan semmoisia idyllisiä puutarhapalstoja joita esim Oulussa on.
      Ei mitään eliittijoukkojen lomapaikkaa koska täällä ei ole kuin perseaukisia ja kukaan rikas tänne ei tule.
      Ne omatkin rikkaat menee Kalajoelle golfinpeluuseen.

      • Anonyymi

        Kyllä kait tämä on koko kaupungin asia saada kaupunki pidettyä elinvoimaisena. Sivukylillä ei ole sen kumpaa menestymisen mahdollisuutta kuin kaupungin kaskussakaan. Ei meillä väki määrä ole missään suunnassa lisääntynyt. Kannatas nyt tuoda niitä esityksiä ja ajatuksia millä sitä elinvoimaa saadaan lisää. Tämä nillitys on kuin Haapavesilehden päätoimittajalla.


    • Anonyymi

      Minkäs teet,kun ei ole , oppilaita riittävää määrää ei ole järkevää pitää
      näitä yllä.
      Kuka nämä maksaa?
      Tuskin Oulaisten kaupungilla riitää rahavaroja,jostakin on tingittävä
      ja järkeviä ratkaisuja..
      Katse tulevaisuuteen.

      • Anonyymi

        Tuntuu olevan 20 miljoonaa ylimäärästä.
        Joka ei ymmärrä sivukylien tärkeyttä paikkakunnalle, on jämähtänyt aikaan jolloin maalaiset olivat ymmärtämättömiä juntteja.

        Pitäis ymmärtää ettei Oulaisten keskusta kiehdo ketään.

        Oppilaat vähenee Juho Oksalta, miksi sivukylät joutuu maksumieheksi.
        Keskustasta väki on vähentynyt eikä sivukyliltä.

        Vois pikkusen spekuloida VT:n touhuja, kallis oli maku maaseudun pojalla.


    • Anonyymi

      Joka kyläkoulu kiinni. Turhaa narinaa joka puolella pitäjää

    • Anonyymi

      Jos ei tehdä lapsia, loppuu koulut ja se Oulaskankaan s-osasto.

    • Anonyymi

      Jauhinkankaaltahan saa helposti lisää oppilaita Juholle. Miksi keskustassa tarvittaisiin kahta koulua, jotka on näin lähekkäinkin vielä.....? Ja eihän tuolla Jauhiksella ole edes kunnollisen kokoista liikuntasalia ja vanha koulurakennuskin vielä, jolla ei ole 10 vuotta enempää käyttöikää.

    • Anonyymi

      hiljaista on petäjäskoskellakin vaikka kevyenliikenteen väyläkin rakennettu, mikä on siellä tulevien vuosien syntyvyys ? ikääntyvää taitaa olla väki sielläkin eikä se salikaan kaksinen ole mitoiltaan millekkään lajille

    • Anonyymi

      LASKELMA: Oulaisissa syntyy vuosittain noin 60 lasta. Ala-asteilla opiskelee kuusi ikäluokkaa, joten oppilaita tulee olemaan kuudella ala-asteella yhteensä 360. Ala-astetta kohti 60. Mutta kun otetaan huomioon, että keskustan ala-aste on paljon suurempi kuin muut ja sinne menee noin puolet kaikista, jää muille kouluille oppilaita vain noin kolmekymmentä kullekin.
      Ei näytä kovin valoisalta kyläkoulujen kohtalo.

      • Anonyymi

        Ei auta kun pari alaluokkaa jättää sivukylille ja tyhjiin luokkiin seniorit "päivähoitoon" puuhastelleen mitä milloinkin. Kylä kioskin voisi laittaa myös senioreille hoidetavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auta kun pari alaluokkaa jättää sivukylille ja tyhjiin luokkiin seniorit "päivähoitoon" puuhastelleen mitä milloinkin. Kylä kioskin voisi laittaa myös senioreille hoidetavaksi.

        Lisäksi kylän palvelupiste eri asiointia varten nettiyhteyksineen.


    • Anonyymi

      Äitit ja isät jää kotiin opettamaan lapsiaan niin tulee muuten isot säästöt ja vähenee kaikenlainen koiruuksien teko ja toisten kiusaaminen. Sinne vilmaan voi sitten kertoa miten on mennyt ja mitä lapset osaa..lukea ja laskea, piirtää sekä laulaa, ei ole aamuhartaus ongelmia eikä huonoa ruokaa tarvi syödä. Yksinkertainen ratkaisu !

    • Anonyymi

      Kyllä tuli selväksi Lehtosen Marjutin kantakin, että ei paljon sivukylien asiat kiinnosta. No ei muuta kuin ETEENPÄIN!!

      • Anonyymi

        Kannasta en saanut ihan selvää, mutta taitaa olla niin vasta alkaja ja nuori vielä, että on muiden johdateltavissa kyseisessä asiassa


    • Anonyymi

      Päättäjien puheista kävi selville, että kouluja lakkautetaan lähivuosina joka tapauksessa, vaikka nyt toisteltiinkin, että ensi lukuvuonna on kaikilla louluilla "työrauha"! Eihän sitä ole, jos valtuusto kesäkuussa antaa lopetustuomion yhdelle tai useammalle koululle. Matalalla on mieli viimeisenä toimintavuotena,
      Koulujen oppilasennusteissa ei ollut kovin suuria eroja. Vain neliluokkainen Piipsjärven koulu näytti painuvan kovin vähäväkiseksi. Petäjäskoski ja Matkaniva painuvat kuudessa vuodessa alle 30 oppilaan, jos lapsiperheitä ei kyliin muuta. Lehtopää säilyttää ennusteen mukaan yli 30 oppilasta.
      Mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma! Parin lapsiperheen muutto kylään tai sieltä pois voi muuttaa tilanteen, kun näinkin pienistä määristä ja eroista on kysymys. Joku mainitsikin, että Petäjäskoskelta oli muuttanut äskettäin pois iso lapsiperhe ja se oli vaikuttanut koulun tulevaisuudennäkymiin.
      Siihen en pukinsorkkaani työnnä, että laittaisin kyläkoulut lakkauttamisjärjestykseen. Päinvastoin toivon niiden kaikkien saavan jatkaa, koska koulujen lakkauttamisella ei kaupungin talousongelmia ratkaista. Kaikki jäljelläolevat koulut ansaitsevat jatkoaikaa. Rakennukset ovat kunnossa. Kunhan houkuteltaisiin kyliin uusia perheitä! Kannattaisikohan kaupungin uhrata muutamia tuhansia euroja kampanjaan? Mutta haluaako se...?

    • Anonyymi

      Alkakaa kylät houkutella niitä asukkaita jos olette niin puoltamassa pieniä kouluja.Ei muuta kuin kokoontumisia/netissä infoa kylistänne/lehdet mukaan.

      • Anonyymi

        Mites se Jauhinkankaam ja Juho Oksan koulupiirit. Alkaako nekin lapsia houkutteleen. Niiltähän ne lapset loppuu.

        Samaa Oulaista se on laidasta laitaan. Kyllä ne virkamiehet joutaa markkinoinnin tekeen.
        Sivukylät kyllä tekee mutta talkoilla.


        Ikävältä kuulostaa että Marjut jo puolensa valinnut


    • Anonyymi

      Jauhinkankaan koulu on yhtä mahdollinen lakkautettava kuin muutkin. Se on lähellä keskustan koulua. Ei muuta kuin lakkautettavien listalle sekin!

    • Anonyymi

      Eikös meillä oo tälläinenkin virkamies: Elinkeino- ja kehitysjohtaja??Hänelle vähän töitä kun markkinois Oulaista ja sivukyliä et asukkaita saatais,mut hiljasta on tuolla puolella.

    • Anonyymi

      Ei nykyajan nuoret löhe syrjäkylille kakaroitten kans asumaan. Hoitopaikat, Harrastukset ja kaupat pitää olla lähellä.

      • Anonyymi

        Nyt olet väärässä.
        Eikä kannata katsoa maailmaa vain Oulaisten vinkkelistä.

        Nimenomaan nuoret etsii maaseudulta kotia nykyisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt olet väärässä.
        Eikä kannata katsoa maailmaa vain Oulaisten vinkkelistä.

        Nimenomaan nuoret etsii maaseudulta kotia nykyisin.

        Montakohan uutta taloa on ”syrjäkylille ” rakennettu viimeisen viiden vuoden aikana tai paljonko on lapsiperheitä niihin muuttanut?

        Ja eiköhän tässä juuri pidä katsoa asiaa Oulaisten vinkkelistä kun paikkakunnan kouluverkosta on kyse.

        Ja jos nuoret maalle haluaa niin kai kouluihinkin olisi oppilaita. Mutta kun ei ole


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montakohan uutta taloa on ”syrjäkylille ” rakennettu viimeisen viiden vuoden aikana tai paljonko on lapsiperheitä niihin muuttanut?

        Ja eiköhän tässä juuri pidä katsoa asiaa Oulaisten vinkkelistä kun paikkakunnan kouluverkosta on kyse.

        Ja jos nuoret maalle haluaa niin kai kouluihinkin olisi oppilaita. Mutta kun ei ole

        Tältäkin kylältä voisin nimeltä mainita monta.


    • Anonyymi

      Lakkautetaanhan yksi kyläkoulu! Sehän on yhtä tehokasta kuin lyhentää tuhannen euron velkaa viidelläkympillä. Mutta entäpä jos kaksi? Satanen!
      Ei jäisi kuin yhdeksänsataa. Ja kaksi kuolevaa kyläkulmaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe