Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat vähintään 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi.
Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon:
Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
Älä ota päätöstä tehdessäsi huomioon adoptiolasta odottavien lapsettomien pariskuntien tilannetta. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä. Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen.
Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita.
Lue asiasta käyty keskustelu kokonaisuudessaan täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat vähintään 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi.
Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon:
Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
Älä ota päätöstä tehdessäsi huomioon adoptiolasta odottavien lapsettomien pariskuntien tilannetta. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä. Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen.
Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita.
Lue asiasta käyty keskustelu kokonaisuudessaan täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos vaihtoehtoina on abortti tai adoptio, niin kumpi on lapsen kannalta parempi? Entä adoptiolasta odottavan perheen kannalta parempi?
Adoptiolasta haluava perhe saattaa ihan yksinkertaisesti haluta lapsen, joka näyttää samalta kuin muu perhe. Ulkomailta adoptoitu näyttää usein niin selvästi erilaiselta, että kaikille on selvää, että kyseessä ei ole biologinen lapsi. Perhe ehkä haluaa lapsen, joka ei erotu massasta. Ehkä he myös pelkäävät, että lasta tultaisiin kiusaamaan koulussa ulkomaalaisen ulkonäön vuoksi. Ei ole mitenkään epänormaalia olla haluamatta että lasta kiusattaisiin.
Sijaishoito siten... perhe joka toivoo adoptiolasta, toivoo todellakin perheenjäsentä, omaa lasta. Sijaislapset ovat "lainassa", heidän kohdallaan on riski, että lapsi tullaan ottamaan pois. Sijaislapseen ei välttämättä uskalla kiintyä kuten adoptiolapseen. Tunnen surullisen monta edestäkaisin sijaisperheestä toiseen heiteltyä lasta. Syy heittelyyn ei ole ollut sijaisvanhemmat, vaan biovanhemmat. JOta selvinä kausinaan ovat vaatineet lapsen itselleen, retkahtaneet ja lapsi on toettu taas sijoitukseen, kunnes vanhemmat taas vaativat lasta itselleen. Mikä on lapsen etu??? Ehdottomasti se olisi omat (vaikkakin adoptoidut) vanhemmat, jotka ovat lasta itselleen toivoneet!
Kuinka moni ulkomailta adoptoitu lapsi saa koskaan kontaktin biovanhempiinsa? ei se kontakti ole kaikken tärkein asia, vaan se että lapsi saa itselleen rakastavan perheen, vaikkakin sitten adoptiosellaisen!
Lapsen etu ennen kaikkea.
"Jos vaihtoehtoina on abortti tai adoptio, niin kumpi on lapsen kannalta parempi? Entä adoptiolasta odottavan perheen kannalta parempi?"
Entäpä raskaana olevan naisen kannalta? Tämä näkökulman unohtaminen taisi olla psykologinen lipsahdus, vai?
Lapsen antaminen adoptioon on ERITTÄIN suuri psyykkinen haaste. Se ei myöskään ole kertaluonteinen asia, vaan asia pysyy mielessä koko loppuelämän useilla joka päivä. Yleensä adoptioon annettu lapsi haluaa myös tavata biologisen äidin aikuistuttuaan joten sitäkin asiaa kannattaa miettiä jo lapsen luovutusta miettiessään. Lapsen adoptioon luovuttamista harkitsevien kannattaa myös ymmärtää, että lapsen pois antaminen on yhteiskunnassa tabu ja he tulevat kohtaamaan leimaamista ja paheksuntaa. Lapsen pois antaville naisille ei myöskään tarjota psyykkistä apua asiasta selviämiseen.
Abortti on adoptioon luovuttamista huomattavasti yleisempää. Tällä hetkellä abortin läpi käyneille osataan jo tarjota psyykkistä tukea toisin kuin adoptioon lapsensa luovuttaville. Abortoitu lapsi ei myöskään tuli 18 vuoden kuluttua tapaamaan sinua. Kuitenkaan aborttikaan ei ole KOSKAAN helppo ratkaisu eikä teko. Ei kannata kuitenkaan ajatella, että lapsen luovuttaminenkaan olisi sitä.
"perhe joka toivoo adoptiolasta, toivoo todellakin perheenjäsentä, omaa lasta."
Adoptiolasta toivovan perheen tulisi ymmärtää, että adoptiolapsella on aina myös ne biologiset vanhemmat. Adoptiovanhempien tulisi ymmärtää, että jonain päivänä adoptiolapsi todennäköisesti haluaa ottaa yhteyttä biologiseen sukuunsa ja se voi tarkoittaa tiivistä yhteydenpitoa siitä lähtien.
"Tunnen surullisen monta edestäkaisin sijaisperheestä toiseen heiteltyä lasta. Syy heittelyyn ei ole ollut sijaisvanhemmat, vaan biovanhemmat. JOta selvinä kausinaan ovat vaatineet lapsen itselleen, retkahtaneet ja lapsi on toettu taas sijoitukseen, kunnes vanhemmat taas vaativat lasta itselleen."
Sinulla on erikoinen tuttavapiiri, jos tunnet oikein monta tämmöistä heiteltyä lasta. Minä olen työni puolesta tekemisissä lastensuojelun kanssa, eikä nämä useita kertoja sijoitetut lapset muodosta valtaosaa. Sijoituksen purkamista ei tehdä ihan kevyin perustein eikä se tapahdu nopeasti. Sijoituksia purkautuu myös syistä, jotka johtuvat sijaisvanhemmista, sijoitetuista lapsista/nuorista tai siitä syystä, ettei heidän välinen kemiansa toimi. Totta kai osa purkaantumisista tapahtuu myös biovanhemmista johtuvista syistä.
"Mikä on lapsen etu??? Ehdottomasti se olisi omat (vaikkakin adoptoidut) vanhemmat, jotka ovat lasta itselleen toivoneet!"
Lapsen etu voi olla vaarassa lasta toivoneiden adoptiovanhempienkin kanssa... Tästäkin on surullisen monta esimerkkiä.
"Kuinka moni ulkomailta adoptoitu lapsi saa koskaan kontaktin biovanhempiinsa? ei se kontakti ole kaikken tärkein asia, vaan se että lapsi saa itselleen rakastavan perheen, vaikkakin sitten adoptiosellaisen!"
Moni adoptoitu, joka ei ole koskaan saanut yhteyttä biologisiin sukulaisiinsa, on sanonut jääneensä ikuisesti rikkonaiseksi, ihmiseksi josta puuttuu palanen. Biologisten juurien selvittäminen on siis hyvin tärkeä asia. Jos luovutat lapsen adoptioon Suomessa, niin sinun tulee varautua siihen, että lapsi haluaa tavata sinut viimeistään aikuisena. Jos adoptoit lapsen kotimaasta, niin sinun tulee olla valmis jakamaan vanhemmuutesi.
Jos et ole kypsä jakamaan adoptoidun lapsesi vanhemmuutta biologisten vanhempien kanssa, niin adoptoi silloin lapsi maasta, jossa biologisten vanhempien löytäminen on todennäköisesti mahdotonta. Näin on esimerkiksi Kiinan hylättyjen tyttövauvojen kohdalla.
Ymmärtäkää, rakkaat adoptiohakijat, että ette voi saada kaikkea. Jos haluatte lapsen, jonka ulkonäkö ei paljasta adoptiotaustaa, niin silloin teidän täytyy kyetä jakamaan vanhemmuus biologisten vanhempien kanssa sijoitetun tai adoptiolapsen vanhempina. Jos ette kykene jakamaan vanhemmuutta, niin silloin teidän täytyy kyetä ulkonäöltään suomalaisesta poikkeavan lapsen vanhemmiksi. Tosin Venäjä voi tässä tilanteessa olla myös vaihtoehto, sillä venäläisten lasten biologiset vanhemmat eivät aina ole tavoitettavissa.
"Lapsen etu ennen kaikkea."
Niinpä. Lapsen etu on myös se, että te adoptiovanhemmat hyväksytte hänet biologisen taustan tai erinäköisen ulkonäön kera. Lapsen etu on myös se, että jos ette ole kykeneviä erilaiseen vanhemmuuteen adoptiovanhempina, niin jätätte adoptoimatta.
Ei asian pohdiskelun unohtaminen tässä yhteydessä ollut mmikään psykologinen lipsahdus, vaan ihan tahallinen teko. Sinä osoitit asian rasmaana oleville, minä koitin tuoda mukaan syntymättöman lapsen ja adoptioperheen (mahdollisen) kannan. Omat mielipiteeni kumpuavat omasta taustastani, olen laitoksessa nuoruuteni elänyt sijaislapsi. Mik äsiis selittää tämän "kummallisen" tuttavapiirin. Olen nähnyt omin silmin sen sijaisperheessä elämisen nurjat puolet. Ja ollut itse osallisena myös. Tapaamistani tytöistä noin puolta oli käytetty seksuaalisesti hyväksi. Heitä oli alistettu muillakin keinoin. Väkivaltakaan ei ollut tuntematonta. Mitä hyvää on asua "kylässä" suurimaan osan elämäänsä? Sijaislapsesta tulee harvoin "perheenjäsentä", eikä hänellä ole esim. laillista oikeutta sijaisvanhempiinsa.
Päätös antaa lapsi adoptioon tai sijaislapseksi koskee kaikkein eniten lasta. Viatonta osapuolta, joka kuitenkin joutuu kantamaan seuraukset tästä aikuisten päätöksestä. Tottakai oma näkökantani on silloin lapsen kannalta katsottuna. Ei bioäidin tai muidenkaan aikuisten.
En ole adoptioäiti, en tule koskaan olemaankaan. Mutta mielestäni nämä päätökset tulisi kuitenkin tehdä lapsen etua valvoen. Sijaisperheissä pompottelu ei mielestäni ole lapsen etu.
Aivan. Kirjoitit tärkeää asiaa sijaishoidon kurjasta puolesta. Maassamme on edelleen toimimattomia sijaisperheitä ja laitoksia. Valitettavasti maassamme on myös adoptioperheitä, joissa lapset kärsivät. Adoptioon antaminen ei siis tässä tapauksessa ole vakuutus siitä, että pois luovutettu lapsi saisi hyvän kodin. Toisaalta monissa biologisissa perheissäkin kasvavat lapset joutuvat kohtaamaan hirveitä asioita.
Meistä jokainen voi vaikuttaa loppujen lopuksi vain omaan käyttäytymiseensä.
Sos-lapsikylät ovat paikka, jota uskallan pitkän työkokemukseni kautta suositella lapsen kasvupaikaksi. Siellä lapsi kasvaa osana perhettä, mutta myös osana kylää. Lasten tukena on ammatillisia ihmisiä (mm. sosiaalityöntekijöitä, psykiatri, psykologi), useita vanhempia sekä samassa tilanteessa olevia lapsia. Sos-lapsikylässä vanhemmat tukevat toinen toisiaan kasvatustyössä ja saavat jatkuvaa koulutusta sekä virkistystä. Lapsille on järjestetty harrastuksia, leirejä ja erilaisia kuntouttavaa tukea. Erinomaista on myös se, että lapsi säilyy aikuistuttuaankin sos-kylien jäsenenä. Sos-kyliä pitäisi olla Suomessakin enemmän. Jos itse joutuisin luopumaan lapsestani lopullisesti, toivoisin hänelle kotia sos-lapsikylästä.
Älä viitsi mustamaalata adoptiota. Tuon kirjoituksesi perusteella voisi sanoa että sinun mielestäsi adoptio on se viimeinen vaihtoehto...että aborttikin olisi parempi...
Kyllä lapsen etu on aina numero yksi. Ja jokaisella lapsella on oikeus elämään. Jos on epävakaa ihminen eikä pysty lapsen kasvatukseen tai muuten ei halua häntä niin lapselle on kuitenkin annettava mahdollisuus elämään jossain muualla. Tiedän ja tunnen monta tarinaa adoptiosta, onnellista ja vähemmän onnellista. Mutta vaikka lapsi ei välttämättä pääsisikään siihen maailman parhaimpaan perheeseen, hänellä on siltikkin oikeus elämään. Yhtä lailla voi asiat olla huonommalla kantilla muillakin lapsilla, on pahoinpitelyä ja pahempaa, mutta nämä asiat ovatkin viranomaisten hoidettava, ei äitiä joka on antanut lapsensa adoptioon voi syyttää ja osoittaa sormella että miksi menit antamaan lapsesi adoptioon...
Olisihan se varmasti hieno asia jos kaikki maailman lapset saisivat sen "parhaimman perheen", kunnollisen... eivätkä tarvitsisi kärsiä mistään.. Valitettavasti se on vain haave. Ei tässä nykypäivän maailmassa kaikki voi saada tasavertaista kohtelua, ei kaikilla voi mennä hyvin. Se on vain tämän elämän laki.
Adoptiolapsi sanoi asian hyvin.
Minusta on hienoa että odottava nainen päättää kaikesta huolimatta suoda lapselleen elämän, ja vielä antaa sen jatkua, toivoen että lapsi saa hyvän perheen ja kodin.
Se osoittaa vahvuutta ja suurisydämisyyttä. paljon helpompaahan olisi vaan tehdä se abortti. Uusi elämä on aina kunnitettava asia ja sitä tulisi vaalia koko sydämestä. Varmaankaan kellekkään naiselle ei ole helppo luopua omasta lapsestaan mutta hän tekee sen nimen omaan juuri lapsen takia.
Jos luet kaikki kirjoitukseni tarkkaan, niin huomaat etten vastusta adoptiota, adoptiovanhempia sinänsä enkä etenkään adoptioon lapsensa luovuttavia ihmisiä.
Kritisoin kotimaisen adoption nykykäytäntöä
Adoptio voi joskus olla paras vaihtoehto. Sijaisperhe voi joskus olla paras vaihtoehto. Abortti voi joskus olla paras vaihtoehto. Lapsen pitäminen voi joskus olla paras vaihtoehto.
On tärkeää, että syntymättömän (tai syntyneen) lapsen elämästä ratkaisua tekevillä ihmisillä on olemassa vaihtoehtoja sekä tietoja eri vaihtoehtojen seurauksista.
"Varmaankaan kellekkään naiselle ei ole helppo luopua omasta lapsestaan mutta hän tekee sen nimen omaan juuri lapsen takia."
Näin juuri. Tärkeintä lapsesta luopumista pohtiessa onkin ajatella lapsensa ja itsensä elämää. Kannattaa pohtia sitä elämää myös eteenpäin.
Sen sijaan EI KANNATA AJATELLA sitä, että lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä on lapsia odottamassa. Jos päättää antaa lapsensa adoptioon tai sijaisperheeseen, niin asiassa on se puoli, että lapsia odottavia perheitä on niin paljon, että lapsi todennäköisesti saa hyvän perheen. Lasta ei kuitenkaan kannata ikinä, eikä koskaan luovuttaa sillä ajatuksella, että tekee jonkun pariskunnan onnelliseksi. Lasta luovuttaessa kannattaa ajatella vain lastaan ja itseään, sillä heidän elämäänsä päätös vaikuttaa koko loppuelämän ajan.
että miten sitä voi muka etukäteen tietää seuraukset ja mahdolliset tulevat tapahtumat? Ei kai täällä kukaan meedio ole. Parhaassa uskossa ja hyvän toivossahan sitä ratkaisut tehdää. Tottakai jokainen lapselleen hyvää toivoo, pitää sen sitten itse tai antaa adoptioon. Tulevaisuus on vain AINA epävarmaa.
Viitaten kirjoitukseesi:
"On tärkeää, että syntymättömän (tai syntyneen) lapsen elämästä ratkaisua tekevillä ihmisillä on olemassa vaihtoehtoja sekä tietoja eri vaihtoehtojen seurauksista."
Lapsia on luovutettu adoptioon paljon ja seurauksia on tutkittu. Niiden perusteella ei voi olla varma kenenkään tulevaisuudesta voi ennustaa paljon.
Esimerkiksi:
-> Suurin osa lapsen luovuttaneista äideistä kohtaa huonoksi naiseksi ja äidiksi leimaamista
-> Useilla lapsensa luovuttaneilla äideillä on mielenterveysongelmia
-> Lapsensa adoptioon luovuttaneilla naisilla on usein ongelmia muodostaa läheisiä ystävyys- ja rakkaussuhteita
-> Osa katuu lapsensa luovuttamista hyvin paljon
-> Biologisille äideille ei tarjota apua lapsen luovuttamisen jälkeen
-> Suurin osa adoptiolapsista haluaa tavata biologisen äitinsä aikuistuttuaan
On tärkeää, että adoptioratkaisua miettivät saavat kuulla myös muista mahdollisuuksista ja kuulevat yo. asiat ennen ratkaisun tekoaan. Erilaisten seurauksien kanssa on huomattavasti helpompi elää, kun on ollut tietoinen niistä päätöstä tehdessään.
Kirjoituksestasi huokuu ajattelutapa MinäMinäMinä! Lapsen etua et ilmeisesti ole kykenevä ajattelemaan - tyypillistä mielenterveyspotilaille. Ei tässä maassa ketään painosteta luopumaan lapsestaan. Päinvastoin! Silloinkin kun huostaanotto olisi pitänyt tehdä ajat sitten lapsen parhaaksi, sitä ei ole tehty - ja lapsi kärsii. Mutta mitäpä yhden lapsen kärsimyksistä ja tulevaisuudesta :(
Adoptioperheet ovat TODELLA TARKKAAN seulottu kaikista halukkaista ja vaatimukset ovat kovat! Tässä maassa valkoista, suomalaista adoptiolasta ei todellakaan saa kuka tahansa!
Antaa oma lapsi adoptioon on todella kova päätös. Itse kunnioitan tällaisia ihmisiä todella paljon. He ovat antaneet lapselleen elämän ja vieläpä epäitsekkäästi taanneet omalle lapselleen hyvän elämän.
"Ei tässä maassa ketään painosteta luopumaan lapsestaan. Päinvastoin! Silloinkin kun huostaanotto olisi pitänyt tehdä ajat sitten lapsen parhaaksi, sitä ei ole tehty - ja lapsi kärsii."
Kyllä tässä maassa edelleen painostetaan joitakin ihmisiä luopumaan lapsistaan. Painostajat voivat olla esimerkiksi raskaana olevan naisen vanhempia, lapsen isä, sosiaalityöntekijät jne. Adoptiopäätöksen voi tehdä myös biologisen äidin holhooja.
Huostaanotto ja lapsen luovuttaminen ovat aika tavalla eri asioita. Tosin huostaanotettujakin lapsia päätyy adoptioon, mutta vähemmän.
"Adoptioperheet ovat TODELLA TARKKAAN seulottu kaikista halukkaista ja vaatimukset ovat kovat! Tässä maassa valkoista, suomalaista adoptiolasta ei todellakaan saa kuka tahansa!"
Suomalaisia adoptioperheitä e i o l e s e u l o t t u t a r k k a a n. Adoptiohakijat joutuvat käymään läpi lakisääteisen adoptioneuvonnan, se on totta. Adoptioneuvontaa kuitenkin antaa sosiaalityöntekijä, joka voi olla osaamaton ja kiireinen. Valitettavan usein näin onkin. Adoptioperheiden edunvalvonta valittaa viivytyksistä, jonoista ja pitkistä odotusajoista. Ulkomaiset adoptiot ovat lisääntyneet, mikä tarkoittaa valitettavasti sitä, että se työpanos on usein poissa kotimaisesta lastensuojelusta. Adoptiovanhemmilta vaaditaan adoptioneuvonnan lisäksi lääkärintodistus. Kuitenkin adoptiokeskusteluissakin kirjoitetaan välillä siitä, mitä kannattaa jättää kertomatta. Myös lääkärintodistuksen voi saada varsin kevyin tutkimuksin. Se, mikä mielestäni on suurin puute adoptiohakijoiden tämän hetkisessä seulonnassa, on PSYKOLOGISEN TUTKIMUKSEN PUUTE. Miten voit sanoa, että adoptiovanhemmat seulotaan erittäin tarkkaan, kun adoptiolapsen saamiseen riittää noin kuuden kerran rupattelu (voit valehdella, jos kehtaat ja osaat) sosiaalityöntekijän kanssa, lääkärin todistus, rikosrekisterittömyys, riittävän hyvä taloudellinen tilanne ja kohtuullinen koti. Eikö tästä seulasta pääse aika helposti läpi?
Tosin seulasta ei välttämättä pääse läpi pariskunta, jolla olisi rakkautta ja oikeanlainen asenne adoptioon, mutta he ovat esimerkiksi työttömiä ja varattomia. Seulasta sen sijaan voi päästä läpi esimerkiksi korkeasti koulutettu, hyvätuloinen pariskunta, joita vaivaa biolapsettomuus fyysisesti ja henkisesti sekä heitä ei voisi vähempää kiinnostaa heikompien ihmisten (joihin biologiset äidit yleensä kuuluvat) elämänkohtalot.
Minä olen muuten yhtä paljon mielenterveyspotilas kuin sinä olet adoptiolapsi :)
Mutta se ei liene tärkeää...
..käynyt niin että adoptio on purettu lapsen ollessa aikuinen ja että lapsi on tavallaan adoptoitu takaisin biologiseen sukuunsa? Onko se edes käytännössä mahdollista? Entäs jos lapsi haluaa aikuisena muuttaa sukunimensä vaikka biologisen isän nimelle? onko sinulla kokemusta näistä jutuista?
Itselläni ei ole varmaa tietoa, että älää käykö päälle!
Olen saanut sen kyvan, että lapsen voi antaa pois "nimettömänä". Eli siis niin, että lapsella ei tule koskaan olemaan mahdollisuutta ottaa biologisiin vanhempiinsa yhteyttä?
Itse ainakin olen asian näin käsittänyt?
Kertokaapas nyt, miten asia on?
Suomessa ei ole mahdollista synnyttää eikä luovuttaa lastaan nimettömänä. Lapsella on mahdollisuus selvittää vähintään biologisen äidin henkilöllisyys. Nykykäytännön takia myös adoptiovanhemmat saavat biologista äidistä semmoiset tiedot, että henkilöllisyys on mahdollista selvittää.
Ulkomailla äidit luopuvat lapsistaan joskus nimettöminä. Näin tapahtuu monissa kehitysmaissa, joissa lapsi yksinkertaisesti jätetään vaikka johonkin kaupungille ilman johtolankoja. Ei siellä ole semmoisia kehittyneitä järjestelmiä, eikä viranomaisilla ole resursseja etsiä jokaisen löytölapsen taustaa. Jossain länsimaissa (esim. Saksa) on perustettu naisille mahdollisuuksia luopua vauvoistaan nimettömänä. Eli muutamien yksityisklinikoiden oheen on tehty ns. vauvaluukkuja. Äiti tai joku muu voi viedä vauvan tämmöiseen vauvaluukkuun, joka on esimerkiksi sairaalan seinässä. Luukku hälyyttää, kun siellä oleva tekniikka tunnistaa sisäänlaitetun vauvan lämmön perusteella. Hälyytys tulee kuitenkin niin, että ulkopuolella olevalle ihmiselle jää aikaa poistua paikalta. Tämä systeemi toimii vain muutamissa yksityisissä paikoissa, eikä julkisissa sairaaloissa. Vauvaluukkuja on perustettu, jotta epätoivoiset äidit eivät surmaisi vauvojaan tai hylkäisi näitä paikkoihin, joissa vauvat jäisivät vaaraan. Suomessa tämmöisiä vauvaluukkuja ei ole. Jos Suomessa löydetään ns. löytövauva, niin kyllä hänen äitiään etsitään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Synnytyssairaaloista saadaan tiedot kaikista lähiaikoina synnyttäneistä jne.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos biologinen äiti luovuttaa lapsensa sijaishoitoon, adoptioon, sukulaisilleen tai jonnekin, niin hän ei kuitenkaan voi katkaista täysin suhdettaan lapseen. Viranomaisten papereissa vähintään pysyy aina tietoa siitä, kuka on lapsen synnyttänyt. Tämä turvaa lapselle mahdollisuuden selvittää juurensa. Biologiselle äidille tämä tarkoittaa sitä, että jos lapsen synnyttää, on lapsi aina olemassa.
Maailmalla on näin tapahtunut. Tiedän Suomesta kaksi tapausta, jossa adoptio on purettu, kun lapsi adoptoitiin takaisin biologiseen sukuunsa. Nämä molemmat adoptiot olivat kuitenkin tapahtuneet ennen vuotta 1980 eli vanhan adoptiolain mukaan.
Tiedän useitakin adoptiolapsia, jotka ovat aikuistuttuaan vaihtaneet alkuperäiset etunimensä takaisin. Mieleeni muistuu myös muutamia, jotka ovat vaihtaneet adoptiovanhemmilta saadun sukunimen pois. Naispuoliset adoptoidut ovat tietenkin tehneet tämän usein yksinkertaisesti avioitumalla. Muistan kaksi miestä, jotka ovat ottaneet itselleen uuden itse keksimänsä sukunimen. Yhden adoptoidun muistan, joka vaihtoi sukunimeään ja mielestäni hän otti uuden sukunimen biologisesta sukupuustaan. En kuitenkaan muista, kenen biosukulaisen sukunimen hän otti. Eli kyllä sukunimen vaihtaminen on mahdollista, mutta sitä kannattanee tutkia sukunimeä koskevista ohjeista esimerkiksi maistraatin www-sivuilta.
Kyllä nämä nimiasiat tuntuvat olevan adoptoiduille tärkeä osa identiteettiä ja melko herkkiä asioita.
syitä lasten hommaamiseen/sen yrittämiseen sitten pitäisi olla?
Mitkäköhän ovat oikeat motiivit yrittää/saada lapsia?
Alkuperäinen kirjoittaja sanoi: "Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen."
Ja miksi laitoit rakastaa sanan sitaatteihin? Noilla pienillä merkeillä ilmaisit väheksyväsi adoptiovanhempien tunteita lapsiaan kohtaan. Etkö usko, että nainen ja mies voivat tuntea olevansa oikeita vanhempia, vaikka eivät biologisia vanhempia olisikaan?
Ei se äitiys tai isyys välttämättä raskautta tai siittämistä vaadi. Vanhempana oleminen on arvojen ja elämänkatsomuksen välittämistä jälkipolville. Näiden tarpeista huolehtiminen, omatoimisuuteen ja selviytymiseen kannustaminen ja opastaminen elämän eri tilanteissa. Vanhemmuuteen kuuluu koko elämän mittainen henkinen side lapsen ja vanhemman välillä. Sen syntyminen onnistuu ilman biologistakin sidettä. Ei se tee automaattisesti vanhemmasta hyvää ja rakastavaa että on lapsensa itse synnyttänyt. Miksi muuten niitä sijaisperheitä ja adoptioita tarvittaisiin?
Meillä päin Suomee ainakin yritellään yleensä puuhastella muksuu just sen perheellistymisen takia.Että kun ihan vaan yksinkertaisesti ihmiset joskus haluavat lapsia. Halutaan parisuhde, perhe, kultainen noutaja ja takka sekä mökki. Hyvin perisuomalaisia toiveita käsittääkseni... Ja ihan yleismaailmallisiakin luulisin. Ehkä kuitenkin muualla kuin itä-suomessa sitten lapsia tehdään/saadaan muista, ap kirjoittajan mielestä oikeista motiiveista. Täällä päin sitten varmaan väärät motiivit? Ja jos joku ei kykene sitä itse saamaan, niin miksi hänelle ei voisi tulla adoptiolasta Suomesta?
Ja mitäs muuta sitten niitten pitäisi tehdä, jotka sitten kaikesta huolimatta päätyvät antamaan lapsensa adoptioon tai sijaisperheeseen? Pitää se lapsi itse, vaikka ei olisi halua/kykyä/mahdollisuutta lasta kasvattaa? Vai onko vielä muita ratkaisuja. Vai suositteletko mielummin aborttia kuin adoptiota? Minä kyllä kannatan adoptiota ennemmin kuin raskauden keskeytystä, jos ihminen on kahden vaiheilla huomatessaan ei toivotun raskauden alkaneen. (Ja jos uskoo kykenevänsä henkisesti kantamaan lapsen raskauden loppuun asti ja antamaan sen sitten toiselle.)
Tosin abortti voi joskus olla ihmiselle ainoa oikea vaihtoehto. Mutta se ei nyt sinällään liity siihen, mitä tässä ajan takaa.
No, kukin tyylillään...
Milloin voi sanoa "Älkää antako lastanne adoptoitavaksi"?
Jos mietitään ensinnäkin sitä,että miksi useasti ihmiset antavat lapsensa adoptoitavaksi ja siten vasta siteeraamani otsikon merkitystä.Ajatellaan tätä lapsen vanhempien näkökulmasta ensin ja sitten lapsen näkökulmasta.
Tuskin kukaan antaa lastansa ilomielin pois. Nainen kantaa lasta 9kk:tta tuntien lapsen liikkeet - tietyllä tavalla äiti kiintyy lapseensa jo silloin,siksi monillekaan ei ole helppoa lapsen antaminen adoptoitavaksi.
Ratkaisu, miksi vanhemmat antavat lapsensa adoptoitavaksi liittyy usein kasvatukseen tai taloudellisiin ongelmiin.Tällöin lapselle ei voida taata hyvinvointia,kasvatusta tai tasapainoista elinympäristöä.Näin lapselle annetaan mahdollisuus päästä onnelliseen ja rakkaaseen perheeseen toivottuna sen sijaan, että lapsi syntyisi vaikeuksien keskelle ei-toivottuna?
Lapsen kehitys voisi häiriintyä epäsuotuisassa perheympäristössä jos lasta ei adoptoitaisi. Lapsi saattaa tuntea itsensä pienestä pitäen ei-toivotuksi. Se voi heijastua lapsen kehitykseen ja myöhemmin lapsen sosiaalisiin suhteisiin. Hänelle saattaisi myös seurata mielenterveydellisiä ja aikuisuudessa parisuhteeseen liittyviä ongelmia.
Moni adoptiolapsi on kasvettuaan onnellinen saamastaan kodista ja huolenpidosta. On muistettava, että adoptiovanhempia ei velvoiteta kertomaan lapsen menneisyydestä. Usein lapset kuitenkin haluavat tietää biologisista vanhemmistaan nuoruudessa identiteettiään etsiessään.
On ymmärrettävää, että adoptiovanhemmat eivät aina ole halukkaita kertomaan lapsen biologisista juurista. He saattavat pelätä lapsen biologisten vanhempien vievän heidän paikkansa lapsen elämässä. Usein tämä pelko on turha sillä useimmat adoptiolapset eivät koe psyykkisesti biologiasia vanhempiaan äidikseen ja isäkseen.
Kuten kaikki lapsiperheiden vanhemmat tietävät, arki ei aina ole ruusuilla tanssimista. Usein adoptioperheet ovat kuitenkin tasapainoisia ja perhesuhteet vakaita.He voivat usein taloudellisesti ja psyykkisesti taata lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen. Toisin kuin ne perheet, jotka lapsia antavat adoptoitaviksi syystä tai toisesta.
Tuskin mikään perhe on aivan täydellinen. Adoptioperheetkään eivät ole täydellisiä mutta ne useimmiten voivat taata lapselle onnellisen lapsuuden,mikä on varmaankin tärkein adoptiovanhempien tehtävä.
"Älä anna lasta adoptoitavaksi",