Näin vaalien tulos lasketaan:
Vaaleissa äänestetään sekä puoluetta että henkilöä omasta vaalipiiristä. Kustakin vaalipiiristä valitaan tietty, ennalta valittu määrä kansanedustajia.
Vaalien tulosten laskemisessa käytetään niin sanottua d’Hontin menetelmää:
Lasketaan kunkin ryhmittymän, esimerkiksi puolueen, saama äänimäärä vaalipiirissä yhteensä.
Puolueen ehdokkaat asetetaan äänimäärän perusteella järjestykseen.
Ehdokkaat saavat järjestyksen perusteella vertausluvun. Ensimmäisen ehdokkaan luku on puolueen koko äänimäärä, toiseksi tulleen puolet siitä, kolmanneksi tulleen kolmasosa ja niin edelleen.
Vaalipiirin ehdokkaat asetetaan vertauslukujen perusteella järjestykseen. Eduskuntaan valitaan tästä järjestyksessä niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä on ennalta määritelty.
Eduskuntavaaleissa ääni menee aina puolueelle, ei ehdokkaalle vaikka ehdokasta äänestätkin
3
106
Vastaukset
- Anonyymi
Niin meneekin, ja mitä sitten?
Jos sinänsä hyvältä vaikuttavat ehdokas on puolueesta, jota ei kannata, suotta sellaista ehdokasta on äänestää - ja hänen kauttaan nostaa yhdenkin äänen verran kyseisen puolueen kannatusta.
Eihän ehdokas valituksi tultuaan operoi eduskunnassa yksin, vaan ryhmän mukana.
Jos erimielisyyksiä tulee, edustaja siirretään sivuun, tai hän perustaa oman ryhmänsä.
Joku voi jopa siirtyä toiseen puolueeseen.
Erimielisyydet eivät välttämättä tarkoita sitä, että edustaja olisi kyseisessä asiassa tai kyseisissä asioissa väärässä, vaan että muut ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Ei sovi siis puolueen pirtaan.- Anonyymi
Mutta kun se meijän Uolevi on Kokoomuksen ehdokkaana niin minä äänestän sitä sanoi vähemmistökommunisti.
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17782365n
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1324634
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k233172Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1132604- 462191
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2591733Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471669- 321567
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201486- 281480
- 951211