Kuusamolaisista yleisesti

Anonyymi-ap

Kuusamolaiset on katkeria, jotekin muita vihaavia sekä niin tyhmiä, mitään aikaansaamattomia vahanaamoja, joitten mielestä muualta tullut ei saa pärjätä paikkakunnalla.

Paikkakuntalaiset tekee kaikkensa ettei muualta tullut varmasti pärjää, keksimällä perättömiä
väitteitä sekä paskapuheita, sekä valittamalla ja estämällä tämän suunnitelmat,
esim. paljonpuhuttu ostoskeskus taisi tulla mutta aika pienihän se oli, kumma kyllä myös että onnistui se kitkantien uudistus kun
sitäpä ei joku katkeroitunut kusipäinen kuusamolainen onnistunut valituksellaan estämään.

Kuusamolaiset ovat todellakin kateellisia kyllä.

Elintaso ei saisi näkyä ulospäin mutta tuon yleistyksen voi liittää varmasti kaikille pienille paikkakunnille.

Johtuuneeko siitä että on eletty metsän keskellä ilman sivistystä, suoranasanottuna tunturimustalaisina :D

Kuusamolainen liike-elämä

Esimerkiksi kuusamolainen maksaa satasen siitä ettei muualta tullut saa samaa viidelläkympillä.

Kuusamolainen kateus on kyllä ihmeellistä, siitä varmaan johtuu et pilkille ei kannata mennä
un kalatkin kaikkoaapi järvessä toiseen päähän kuusamolaista joka kävelee jään päällä..

Kuusamolaiset yrittäjäperheet tappelee keskenään siitä kenellä on eniten pätäkkää.

7

1055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ahaa, no kenellä sitä pätäkkää nyt on, siis en ole utelias mutta kerro nyt kuiteki.

    • Anonyymi

      Tervetuloa takaisin Kuusamoon. Olitkin jo useita vuosia pois.

    • Anonyymi

      No voi voi sentään,kun on isot murheet.

    • Anonyymi

      Onko menny resepti vanhaksi?

      • Anonyymi

        Menikö lumikolasi rikki :D


    • Anonyymi

      Kylläpä aloittaja on osannut kirjoittaa 100 prosenttisen analyysin Kuusamolaisista.
      Siellä töissä olleena paljokin on niin oikein tuo arvio kuin olla voi.
      Onhan siellä muutamia jotka ovat ns. tavan ihmisiä mm. Tähtiauton Raimo Pitkänen ja hänen henkilökuntansa, mutta pieni on pieni piiri yrittäjissäkin jotka eivät ole hieman nokka pystyssä Kuusamolaisuuttaan.

      • Anonyymi

        Juu, totta joka sana. sit voisi sanoa et kyllähän täällä kyttääjiä riittää.. pitää pierasta sisäänpäin ettei tule sanomista :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe