Kummitteleeko asunnossani

Miksi öisin keittiössäni kolisee, naksuu ja paukkuu? Joskus komerosta kuuluu kun siellä olisi joku ja kissani kanssa katsomme toisiamme. Usein kissa yrittää mennä komeroon ja saakin oven auki, mutta olen laittanut komeron oven eteen esteen. En tykkää että kissa menee sinne karvaamaan. Kerran kun olin nukahtanut valot päälle niin olin naama seinää vasten. Heräsin kun joku tumma varjo lankesi seinään osoittavan valon keskelle, mutta ketään en nähnyt.
Ei minua peloita. Epäilisin itseäni - jos lemmikit eivät olisi reagoineet niihin. Aiemmin asuin joskus kauan aikaa sitten talossa jossa oli mies ampunut itsensä ja siellä tapahtui kummia ja sen näki toinenkin ihminen ja useampi koirani silloin piiritti "kotikummitukseni" keittiön nurkkaan. Siitä tuli mieleen että jos niitä aaveita on niin voivatko ne seurata paikasta paikkaan muuton mukana? Siinä välissä eri talossa oli myös tapahtunut pahaa ja siellä tapahtui myös kaikkea ja uudet asukkaat kokivat vielä enemmä tapahtumia kun otin asian puheeksi ja vieraatkin ihmettelivät kokemiaan.
Sitten on eräs Egyptiläinen esine, jonka epäilen liittyvän joihinkin tapahtumiin. Ostin sen kirpparilta. Samoin ostin yhden taulun, jota eri kissat ovat tuijottaneet vaikka eivät muita tauluja katsele.
2042240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 204

Vanhimmat

Kyllä on mahdollista, että talossa kummittelee. Se mikä sen aiheuttaa, ei voi sanoa varmaksi. Mielenkiintoisia, ja pelottaviakin juttuja, näin yöllä lukea pimeässä huoneessa yksin kotona. :D

Äänestä
  • Näitä tapahtumia on kiva kertoa öisin. Päivällä niistä menee hohto. Vaikka tosi kokemuksia ne ovatkin.
    Ps. Laitoitko valot?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näitä tapahtumia on kiva kertoa öisin. Päivällä niistä menee hohto. Vaikka tosi kokemuksia ne ovatkin.
    Ps. Laitoitko valot?

    En laittanut valoja. Olen itsekin kokenut outoja asioita joskus. Ei ne niin paljon pelota enää. :)

    Äänestä

Mielenkiintoista. Itse asun aika vanhassa rivitalossa ja heti kun itse rauhoittuu sänkyyn eikä muita ääniä ole, niin kuuluu rapinaa ja kolinaa kuin seinien sisältä. Olen ajatellut, että kyseessä on tuuli tai ehkä lintu, joka riepottelee kattoa tai sitten naapuri kolistelee ja ääni jotenkin kiertää putkia pitkin. En uskalla edes ajatella, että jossain olisi hiiriä, en uskaltaisi nukkua, jos olisi. Äänen suunnassa on kyllä keittiön kaapistot seinän takana Kummitukset ei ole tullut mieleenkään. Mutta mistä näitä tietää...

Äänestä
  • Kyllä ne on hiiriä eikä niistä pääse eroon muuten kuin laittamalla ulos talon seinän viereen hiirenloukkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kyllä ne on hiiriä eikä niistä pääse eroon muuten kuin laittamalla ulos talon seinän viereen hiirenloukkuja.

    Älä tapa hiiriä.

    Jos ne olisi hiiriä niin hankkisin kissan. Mutta en usko hiiriksi.

    Äänestä

  • Kaikki kori tuettet rapisee ja elää yöllä. Kuin rapisee seinissä tai kolisee jos omakotitalo.Seinien Ulko ja sisäseinien väliin on päässyt hiiret asumaan tai joku muu hiiren kaltainen pieni metsän eläin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kaikki kori tuettet rapisee ja elää yöllä. Kuin rapisee seinissä tai kolisee jos omakotitalo.Seinien Ulko ja sisäseinien väliin on päässyt hiiret asumaan tai joku muu hiiren kaltainen pieni metsän eläin.

    Asun betonitalossa ja omistan kissan. Ja niiden hiirien olisi pitänyt muuttaa aina mukanani. Ja selvitä useammastakin kissasta. Lisäksi olisi varmasti käyneet ruokatarvikkeitakin verottamassa. Joten hiiret eivät ole asialla.
    Aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Asun betonitalossa ja omistan kissan. Ja niiden hiirien olisi pitänyt muuttaa aina mukanani. Ja selvitä useammastakin kissasta. Lisäksi olisi varmasti käyneet ruokatarvikkeitakin verottamassa. Joten hiiret eivät ole asialla.
    Aloittaja.

    Mutta mulla voi olla.
    tuo rivitaloasukas

    Äänestä

  • Tämä ei ollut aloittajalta

    Äänestä

  • Hiiriä ne on. Pahimmassa tapauksessa rottia.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kaikki kori tuettet rapisee ja elää yöllä. Kuin rapisee seinissä tai kolisee jos omakotitalo.Seinien Ulko ja sisäseinien väliin on päässyt hiiret asumaan tai joku muu hiiren kaltainen pieni metsän eläin.

    Entä jos ei ole korituotteita? Ja miksi niitä keittiössä edes olisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Älä tapa hiiriä.

    Älä tapa hiiriä.

    Mitä vee..mulla on kolme kissaa ja asun maalla.Kaikki hiiret on tapettu:)
    Eivät perkeleet tee tuhoja.
    Tuli myös supikoiria mutta Sakemanni teki työn.
    Kettuja oli mutta koirani joka on osin Susi,loppui kettujen läheisyys.
    Itse varmistin tähtäimen avulla. Ei tarvinnut toimia.

    Äänestä

Sokeritoukat siellä pitävät kemujaan.

Äänestä
  • Aika isoja sitten ovat jos metelöivät kuin ihiset. Talo myrkytettiin enne kuin muutin mutta ei sokeritoukkien vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Aika isoja sitten ovat jos metelöivät kuin ihiset. Talo myrkytettiin enne kuin muutin mutta ei sokeritoukkien vuoksi.

    piti olla ihmiset ei ihiset.

    Äänestä

Moi. Täällä yksi, joka kohdannut läpi elämän enemmän ja vähemmän paranormaaleja asioita.
Osaa olla hyvinkin mahdollista, että eräät esineet aiheuttaa sitä. Esineisiin voi jäädä kuolleiden energiaa yms

Äänestä
  • Lisättäköön, että olen nähnyt ja kuullut monenmoista, joten enää en tässä iässä pelästy. Alkuun se pelotti kovastikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lisättäköön, että olen nähnyt ja kuullut monenmoista, joten enää en tässä iässä pelästy. Alkuun se pelotti kovastikin.

    Jos haluaa noista ns eroon, ja jos olet uskonnollinen, voi papin suorittama kodinsiunaus auttaa. Ellwt kuulu kirkkoihin, voi meedion tai noidan suorittama puhdistus auttaa.
    Kos et halua tehdä niille mitään, voit koettaa elää niiden kanssa ns sovussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eläimillä on eri kyky nähdä/kuulla kuin meillä ihmisillä. Aika selkeä merkki onkin juuri eläimen outo käytös. Pitkät katseet ikään kuin "tyhjään" jne.

    Samoin. Ja jopa odotan jotain odottamatonta, jännää tapahtuvaksi. Ja valot on vilkkunut muutamissa asunnoissa. kaksi nopeaa valonväläystä, ehkä tauko ja sitten uusiksi. Kolme kertaa korkeintaan.
    Aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos haluaa noista ns eroon, ja jos olet uskonnollinen, voi papin suorittama kodinsiunaus auttaa. Ellwt kuulu kirkkoihin, voi meedion tai noidan suorittama puhdistus auttaa.
    Kos et halua tehdä niille mitään, voit koettaa elää niiden kanssa ns sovussa.

    Sovussa tässä on elettykkin ja jos on ollut häiriötä niin se on poistunut kun olen sanonut että mene valoon. Sekin auttaa että sanon äkäisesti että lopeta se kolistelu. Tai että, anna mun nukkua. Mitä täällä metelöidään.
    Ensi alkuun syytin kissaa sen nimellä kunnes huomasin sen nukkuvan. Joskus se kiinnittää huomion ennen minua.
    Kerran kotikummitus kuivatti mulle ruusun vesilasiin. Kaksi muuta ruusua tiputti lehdet pöydälle ja varsi meni pilalle, mutta yksi ruusu kuivui lasiin, vesilasiin!!!
    Joskun harvoin lausahdan ääneen kun lähden kotoa jonnekkin, että pitää kissan kanssa vahtia.
    Sitten minulta katoaa tavaroita ja ne ilmestyvät sinne mistä en niitä useammankaan katsantokannan jälkeen ole löytänyt. Viimeksi muutama päviä sitten vessassa istuessani totesin että kissan vessan katon fiiberi (hajusuodatin) oli poissa paikaltaan. No, se irtoaa helposti vaikka kissan irrottamana. Mutta kissani on vähän laiska tekemään mitään, edes leikkimään ja ikääkin on pian 10v. Nostin kissan vessaa, katselin ympärilleni ja joka paikasta, myös eteisestä eikä näkynyt. Kävin kaupassa, tulin kotiin ja menin käsien pesulle vessaan. Kas kummaa. fiiberi nojasi kevyesti kissanvessan laitaan jonne se oli ilmestynyt ja jossa se ei taatusti ollut koska nostin kissanvessaa ilmaan napani yläpuolelle ja kirkas valo valaisi vaalean lattian selvästi. Enkä usko laiskan kissani tuoneen sitä siihen, varsinkin kun fiiberi ei tuntuisi hyvälle kissan suussa.
    Yrittääkö joku siis saada huomiotani vai ns. leikkiä kanssani?
    Taidan laittaa kamerat päälle ja hankkia lisää että nään vessaankin kun en ole siellä sillä sieltäkin on kuulunut ääntä ja kissan kanssa olemme aina katsoneet toisiamme. Ja kissani tuntee eroahdistusta kun olen poissa vaikka vähänkin aikaa ja maukuu kuin olisi hätä kun kuulee minun tulevan kotiin vaikka postilaatikolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos haluaa noista ns eroon, ja jos olet uskonnollinen, voi papin suorittama kodinsiunaus auttaa. Ellwt kuulu kirkkoihin, voi meedion tai noidan suorittama puhdistus auttaa.
    Kos et halua tehdä niille mitään, voit koettaa elää niiden kanssa ns sovussa.

    Paremmin niiden kanssa tulee toimeen kun huonojen naapureiden tai huonon parisuhteen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eläimillä on eri kyky nähdä/kuulla kuin meillä ihmisillä. Aika selkeä merkki onkin juuri eläimen outo käytös. Pitkät katseet ikään kuin "tyhjään" jne.

    Mun neljä koiraa murisi piirissa keittiön nurkkaan ja kun menin siihen mihin murisivat niin tunsin kylmänväristyksen kaltaisen tunteen, epämiellyttävän ja jonkin ajan päästä se hävisi ja koirien selkäkarvat laskeutuivat ja murina vaimeni ja niiden mielenkiinto loppui ja ne lähtivät pois keittiöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eläimillä on eri kyky nähdä/kuulla kuin meillä ihmisillä. Aika selkeä merkki onkin juuri eläimen outo käytös. Pitkät katseet ikään kuin "tyhjään" jne.

    Eläimillä on eri kyky nähdä/kuulla kuin meillä ihmisillä. Aika selkeä merkki onkin juuri eläimen outo käytös. Pitkät katseet ikään kuin "tyhjään" jne.

    Itsekkin ihmettelen tätä,olen seurannut .En tiedä mitä näkevät.

    Äänestä

Kyllä mahdollista. Muutin asunnosta pois missä kummitteli jatkuvasti. Edellisen asukas oli kuollut asuntoon. Eristäytynyt yksinäinen huonsti kulkeva mies. Tuli mukana seuraavaankin kunnes tein selväksi ettei ole tervetullut. Tässä ei ole mitään yliluonnollista vaan ihan normaalia faktaa. Jos tunnet että kämpässä tapahtuu outoja,valot sammuu omia aikojaan,tai musiikki,tv. Kännykkä ei toimi,lamput räsähtää pitkin lattiaa ilman syytä ja kaikki sähköllä käyvä laite elää omaa elämäänsä,voit,ja sinulla on oikeus ja velvollisuus pyytää häiritsiää poistumaan. Hän ei välttämättä ymmärrä kuolleensa. Siksi häiritsee. Ei vältti pahuuttaan.

Äänestä
  • Puhdista esine, jonka oletat aiheuttavan tapahtumia asunnossasi. Tai hävitä. Mieluummin puhdista,niin ei mene eteenpäin. Saippuavesi riittää tai karkea suolavesi💩

    Äänestä

  • Välitilassa oleva henki. Siihen auttaa yleensä kun pyytää avuksi auktoriteetin, eli pappi, joka siunaa kodin taikka jos ei kirkkoon kuulu, niin meedion apu edimerkiksi. Monesti se oma pyytely ei riitä.

    Jos siellon demoninen olio, niin niihin ei edes riitä oma apu. Ja se voi olla vaarallistakin

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Välitilassa oleva henki. Siihen auttaa yleensä kun pyytää avuksi auktoriteetin, eli pappi, joka siunaa kodin taikka jos ei kirkkoon kuulu, niin meedion apu edimerkiksi. Monesti se oma pyytely ei riitä.

    Jos siellon demoninen olio, niin niihin ei edes riitä oma apu. Ja se voi olla vaarallistakin

    Jeesuksen Kristuksen nimessä ,poistu. Sillä lähtee ,kun siihen uskoo. Siihen ei silloin pappeja tarvita💩

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    no tarviiko tuota kikkanaa mihin sitten?

    Ei riitä jos on demoninen olento vastassa. Jo se, että demoninen olio on liikkeellä kertoo siitä, että, se ihminen on olennon valtaama. Monesti ne demoniset vallat voikin itse tuoda kotiinsa ymmärtämättään. Mutta kun portti syvyyksiin kerran avattu sitä ei enää itse saa kiinni. Ihmisvoima ei riitä niitä vastaan yksin.

    Kaikki psyykkiset harhat poistuvat kun todella syvästi uskoo jonkin keinon tepsivän.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Psyykkiset harhat on sairauksia, henkinen maailma on omansa.
    Kaikkea kun ei silmällä näe. Maailma on muutakin kuin näkyvän valon aallonpituus. Ihminen ei kuule ja näe kuin kapeasti. Moni muu eläiin näkee ja kuulee paremmin.

    Avaruudesta 90% näkymätöntä pimeää energiaa.

    Kieltäjät on usein varsin pelokkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mutta jos on suojaus,uskoessasi Kristukseen,ei se pahin demonikaan päälle käy. Ei uskalla.Siinä on niin vahva voima ettei kykene,eikä edes tahdo yrittää,helpompiakin kohteita kun saa.💩

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    no tarviiko tuota kikkanaa mihin sitten?

    Se on minun nikki💩 haittaako? Ärsyttääkö?itkettääkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Psyykkiset harhat on sairauksia, henkinen maailma on omansa.
    Kaikkea kun ei silmällä näe. Maailma on muutakin kuin näkyvän valon aallonpituus. Ihminen ei kuule ja näe kuin kapeasti. Moni muu eläiin näkee ja kuulee paremmin.

    Avaruudesta 90% näkymätöntä pimeää energiaa.

    Kieltäjät on usein varsin pelokkaita.

    Ja vitut! Kaikki uskovat hörhöt pelkää ja skitsoilee enemmän, oli sitten kyseessä kristinusko, tai joku. ”Yliluonnolliseen” uskominen.
    Itse en yksin yöllä pimeässä pelkää yhtään mitään, kun en usko mihinkään yliluonnolliseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mutta jos on suojaus,uskoessasi Kristukseen,ei se pahin demonikaan päälle käy. Ei uskalla.Siinä on niin vahva voima ettei kykene,eikä edes tahdo yrittää,helpompiakin kohteita kun saa.💩

    Maailma on pullollaan uskontoja ja uskonnottomia ja henget ahdistelee heitäkin. Ei hindu, muslimi tai ateisti pyydä kristuksen apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Maailma on pullollaan uskontoja ja uskonnottomia ja henget ahdistelee heitäkin. Ei hindu, muslimi tai ateisti pyydä kristuksen apua.

    He pyytävät apua siitä mihin uskovat. Kunhan uskovat hyvään ja yhteiseen rakkauteen. Muuhun kuin tähän kylmään ja julmaan maailmaan.Usko siirtää vuoria ja loppupeleissä on vain yksi usko. Usko yhteiseen Jumalaan. Kunhan se ei ole usko ihmiseen. 💩

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    He pyytävät apua siitä mihin uskovat. Kunhan uskovat hyvään ja yhteiseen rakkauteen. Muuhun kuin tähän kylmään ja julmaan maailmaan.Usko siirtää vuoria ja loppupeleissä on vain yksi usko. Usko yhteiseen Jumalaan. Kunhan se ei ole usko ihmiseen. 💩

    Näin minäkin uskon, että loppujen lopuksi kaikkien uskontojen jumala tai jumaluus on loppupeleissä yksi hyvä ja sama. Se vain ilmenee eri nimin ja olemuksin eri uskonnoille ja ryhmille

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ja vitut! Kaikki uskovat hörhöt pelkää ja skitsoilee enemmän, oli sitten kyseessä kristinusko, tai joku. ”Yliluonnolliseen” uskominen.
    Itse en yksin yöllä pimeässä pelkää yhtään mitään, kun en usko mihinkään yliluonnolliseen.

    Rajoittuneet ja jälkeenjääneet ajattelee usein noin.

    Äänestä

  • Minulla ikivanha radio jonka ääni kovenee itsestään, ei hiljene vaan kovenee.
    Televisio kyllä sammuu itsestään, mutta se on sen ominaisuus kun kyse on Smart-TV;stä.
    Jos en ole huoneessa pitkään aikaan tai nukahdan ja se ei huomaa liikettä niin se sammuu. Ensin se tosiaan varoittaa siitä.
    Komeroon on tullut valot vaikka varsin olen ne sieltä sammuttanut ja katsonut oven alaraosta näkyykö siellä valoja kun eteisessä on ollut pimeää. Sitten aamulla oudoksun niitä valoja. Esteen olen laittanut eteen myös, jotta saisin selville että olen ne itse unissakävelijänä (jos unessa kävelen - en tiedä) saan selville asioita ja ehkä en pääsisi komeroon jos olen unessa sinne pyrkimässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Puhdista esine, jonka oletat aiheuttavan tapahtumia asunnossasi. Tai hävitä. Mieluummin puhdista,niin ei mene eteenpäin. Saippuavesi riittää tai karkea suolavesi💩

    Tauluja en viitsi suolavedellä tai saippuavedellä puhdistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jeesuksen Kristuksen nimessä ,poistu. Sillä lähtee ,kun siihen uskoo. Siihen ei silloin pappeja tarvita💩

    Sopu sijaa antaa niin kauan kun on "ihmisiksi aaveeksi". Onhan siitä tavallaan seuraakin.
    Kissan lisäksi. Kissan silmistä näen onko se mun vieressä vai ei. Kissa seuraa sitä joskus silmillään ja minä seuraan minne kissani katsoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei riitä jos on demoninen olento vastassa. Jo se, että demoninen olio on liikkeellä kertoo siitä, että, se ihminen on olennon valtaama. Monesti ne demoniset vallat voikin itse tuoda kotiinsa ymmärtämättään. Mutta kun portti syvyyksiin kerran avattu sitä ei enää itse saa kiinni. Ihmisvoima ei riitä niitä vastaan yksin.

    Kerron tänne että olen uskossa ja rukoilen enkä pelkää. Pelko-energia vetää niitä puoleensa. Rukouksissa pyydän Jumalaa pitämään "omastaan" huolta ja lausun ääneen nukkumaan mennessä; Minä olen Jumalan oma ja joka minulle pahaa tahtoo vastatkoon siitä Jumalalle.
    Yhdessä asunnossa varmasti olikin demoni, kun tunsin jonkun kerran tönäsevän minua portaikossa mutta sain kaiteista ajoissa kiinni.
    Mutta täällä olevat äänet ovat tavallisia keittiön arkiääniä mitä tulee ruoan valmistuksessa, vaikkakin ne tapahtuvat keskiyöllä ja sen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kaikki psyykkiset harhat poistuvat kun todella syvästi uskoo jonkin keinon tepsivän.

    En mä halua niitä pois ainakaan vielä. Sitten vasta kun kyllästyn tai alkaa meno mennä liian häiritseviksi. Mainittakoot etten anna sille tai niille sen kummemmin huomiota.
    Kun huomaan sen tai ne, enimmäkseen kissanreaktiosta jatkan omia askareita niihin keskittyen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ja vitut! Kaikki uskovat hörhöt pelkää ja skitsoilee enemmän, oli sitten kyseessä kristinusko, tai joku. ”Yliluonnolliseen” uskominen.
    Itse en yksin yöllä pimeässä pelkää yhtään mitään, kun en usko mihinkään yliluonnolliseen.

    Yliluonnollista ei ole. Kaikki on luonnollista. Mitä ihminen ei ymmärrä sen hän selittää yliluonnolliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Rajoittuneet ja jälkeenjääneet ajattelee usein noin.

    Joo ja hörhöillä taasen ei ole mitään rajaa, vaikka ympäristön havannointikyky, ja looginen ajattelu on heikkoa. Asioille pitää väkisin keksiä joku yliluonnollinen selitys, eikä se todennäköisin syy kelpaa.
    Vanhoissa taloissa nyt vaan on ääniä laidasta laitaan, etenkin puisissa ja talvisin. Ääntä pitävät rakenteet, vesijohdot, jääkaapin kylmäainelaitteisto, ilmanvaihto, hormit, hiiret, kuoriaiset ja muut hyönteiset etc. Puuta järsivä ötökkö pitää yön hiljaisuudessa yllättävänkin kovaa ääntä, mutta ei…. selvästikin siellä on kummitus pureskelemassa kalusteista ja haistelemassa alushousuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Mun kummitus on sentään niin sivistynyt ettei se nyt alushousuja haista. Ja seinät on betonista ja puiset kalusteet ovat lakattuja. Kirjoittelet kommenttejasi ymmärtämättä todellisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Mistä sä raukka tiedät mitä se haistelee lun et sitä näe? Varo vaan ettei haistele ja puuhaa siellä sun peiton alla kaikenlaista. Saat vielä kummitusvauvoja 😄😄😄

    Joo ja sulla on todellisuus karannut jo liian kauas. Ettei vaan skitsofrenia kummittele jo selän takana?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Mistä sä raukka tiedät mitä se haistelee lun et sitä näe? Varo vaan ettei haistele ja puuhaa siellä sun peiton alla kaikenlaista. Saat vielä kummitusvauvoja 😄😄😄

    No ne ei ole ainakaan mun kun en pysty saamaan lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kerron tänne että olen uskossa ja rukoilen enkä pelkää. Pelko-energia vetää niitä puoleensa. Rukouksissa pyydän Jumalaa pitämään "omastaan" huolta ja lausun ääneen nukkumaan mennessä; Minä olen Jumalan oma ja joka minulle pahaa tahtoo vastatkoon siitä Jumalalle.
    Yhdessä asunnossa varmasti olikin demoni, kun tunsin jonkun kerran tönäsevän minua portaikossa mutta sain kaiteista ajoissa kiinni.
    Mutta täällä olevat äänet ovat tavallisia keittiön arkiääniä mitä tulee ruoan valmistuksessa, vaikkakin ne tapahtuvat keskiyöllä ja sen jälkeen.

    Kiitos ,tämä on totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tauluja en viitsi suolavedellä tai saippuavedellä puhdistaa.

    Jos näät pienen hileen taulussa, niin poista teipillä ja nakkaa vessanpölttöön.

    Äänestä

Täällä missä asun "kummittelee', mut on hyviä henkiä. Koirat ja kissat reagoivat. Itse en ole tätä naista nähnyt, mutta ystäväni on hänet nähnytkin kerran. Talossa on hyvä tunnelma. Silloin kun muutin tänne, pelkäsin paljon, aistin jotain pahaa, näin paljon painajaisia ja pelkäsin olla yksin. Tilanne on muuttunut täysin erilaiseksi.

Äänestä
  • Ei täälläkään pahoja tapahdu vaikka fiiberit ja muut pikkutavarat tulee ja menee näköjään itsekseen kun ei huomaa.

    Äänestä

  • Mistä sä raukka tiedät että se on nainen jos et ole sitä nähnyt. Voi näitä satuja!

    Äänestä

Ei kaikki ns. Kummitukset ole pahoja. Voi eksyneitä ja siksi esittäytyy. Monesti näissä yliluonnollisissa dokumenteissäkin pyytävät nimenomaan apua. Ärsyttääkin se,että ihmettelevät kuulemaansa tyyliin hui ja Vau. Mutta siihen se jää. Pitäisi osata vapauttaa vankina olevat sielut eikä mässäillä heidän hädällään💩

Äänestä
  • Totta. Kaikki henget ei ole pahoja. Niitä ei kannattaisikaan pelätä. Pyrkiä ehkä pikemmin elämään niiden kanssa.

    Äänestä

  • Olen sanonut että menee valoon silloin kun saan tarpeekseni. Tuntuu vaan että saan sitten olla oppaana useammalle.

    Äänestä

Mää en oo syyllinen, sil ei meitä kyöpeleitä oo ees olemassa. Terv. Kyöpeli 👻

Narinat ja rapinat johtuu meistä, vaik me yritetäänkin olla herättämättä huomiota. Terv. Hiiru 🐁

Äänestä

Saat rauhan jos ostat salviaa.Kuivatuna. Polta kipossa ja kulje kipon kanssa kaiki asuntosi tilat.Samalla lue isämedän rukousta mantrana. Sen jälkeen laita eteinen vaikka teipillä tulitikuista tehty risti.Sinne ulkooven ylä karmi sisä puoli.Saman ristin laitat jokaisen huonen oven ylä karmi. Pitää pois paholaiset ja levottomat vainajat.

Äänestä
  • onks pakko jos ei taho

    Äänestä

Hiiriä 🐭? Ne saa yllättävä kovaa kolinaa kissan kanssa aikaiseksi.

Äänestä
  • Mun kissa nukkuu yöt ja betonin läpikö ne hiiret tulee?

    Äänestä

Minunkin eläimet reagoi. Koira kummitusasunnossa meni sängyn alle ja uikutti. En silloin vielä asioita ymmärtänyt. Kynttilänjalka kaatui vitriinissä itsekseen.kuultiin se kolaus ja mentiin katsomaan että mitä tapahtui. Kissa katsoo suurin silmin päänpäälle, seuraa katseellaan jotain.samoin lapset pienenä. Lapset vielä näkee kuin eläimet. Sillä heillä ei ole opeteltuja ennakkoluuloja. Nyt kuitenkin nämä henget luonani on hyviä. Olen onnekas kun olen heidän suojeluksessa. Minulla ei ole pelättävää.

Äänestä
  • Voin pyytää vaikka vapaata parkkipaikkaa ruuhkassa ja aina saan.tytär joka skeptikkokin sanoo nykyään että pyydä siltä enkeliltäsi kun on huomannut että pyynnöt toteutuu.t kakkis💩

    Äänestä

  • Juu. Minä muistan lapsuudesta kun näin semmoisen tumman hahmon, jika oli vaatetukseltaan kuin 1700-luvun hahmo kun näin jälkeenpäin miettii. Ehkä pelottavin olio oli nähdä semmoienen sarvekas keltasilmäinen olento, joka nauroi häijysti.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Voin pyytää vaikka vapaata parkkipaikkaa ruuhkassa ja aina saan.tytär joka skeptikkokin sanoo nykyään että pyydä siltä enkeliltäsi kun on huomannut että pyynnöt toteutuu.t kakkis💩

    Aivan sama mikä kädessäni on se tekee kahdeksikkoa. Kun kaaduin liukkailla ja naama veressä jäi silmien väliin arpi. Kahdeksikko. Ikuisuus kuolemattomuus. Elämä on paljon enemmän kuin ymmärrämmekään💩

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Juu. Minä muistan lapsuudesta kun näin semmoisen tumman hahmon, jika oli vaatetukseltaan kuin 1700-luvun hahmo kun näin jälkeenpäin miettii. Ehkä pelottavin olio oli nähdä semmoienen sarvekas keltasilmäinen olento, joka nauroi häijysti.

    Se oli paha se. Usko hyvään ja saat hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Se oli paha se. Usko hyvään ja saat hyvää.

    Luultavasti jonkinlainen demoni

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Luultavasti jonkinlainen demoni

    Oli joo. Mutta kun uskot hyvään ja luot hyvää. Ei ne sinuun käsiksi pääse. Siunausta .

    Äänestä

Onhan tuo ajanvietettä tuokin. Kuvitella kaikenlaista olematonta. Rakennukset nyt napsuu ja rahisee milloin mistäkin syystä. Onko esim. Rakennettu savimaalle. Meneekö rakennuksen ohi raskasta liikennettä joka täristää ja jättää jännitteitä rakenteisiin. Kaikkeen on ihan uonnollinen selitys. Mutta niinkuin sanoin, niin onhan se jännittävää kuvitella yliluonnollista ja vaikka ufoja.

Äänestä
  • Paranormaalit asiat on totta ja osa tätä maailmaa.
    Tiedoksesi, ufo on tunnistamaton lentävä esine, kaikki mitä ei tunnisteta, on ufoja, riippumatta siitä, mitä ne on.
    Se onko avaruudessa muita elämänmuotoja, niin taatusti on.

    Äänestä

  • Nuo rakennusten napsumiset, liikenne ym. on jo siinä kohtaa poissuljettu, kun selitystä etsitään yliluonnollisesta.

    Äänestä

  • Päässäsi napsuu. Rakennusten nspsumiset on eri juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Paranormaalit asiat on totta ja osa tätä maailmaa.
    Tiedoksesi, ufo on tunnistamaton lentävä esine, kaikki mitä ei tunnisteta, on ufoja, riippumatta siitä, mitä ne on.
    Se onko avaruudessa muita elämänmuotoja, niin taatusti on.

    Aivan taatusti. Tyhmääkin tyhmempää olisi kuvitella että äärettömyydessä ja monissa galakseissa olisi yksi pikkiriikkinen maapallo jossa on elämää,ja vieläpä näin typerää sellaista💩

    Äänestä

  • Ei savimaalla vaan peruskalliolla. Ei raskasta liikennettä. Ei asfalttitietä ihan liki. Ai kissat ja 4 koiraakin kuvittelee ja murisee niskakarvat pystyssä rivissä nurkkaa kohti?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei savimaalla vaan peruskalliolla. Ei raskasta liikennettä. Ei asfalttitietä ihan liki. Ai kissat ja 4 koiraakin kuvittelee ja murisee niskakarvat pystyssä rivissä nurkkaa kohti?

    Huuhailijoita palsta täynnä. Elukat ei noteeraa kummituksia. Ne huomaa jos talon ulkopuolella liikkuu joku. Tai nälissään murisevat ruokaa ja onko niillä raikasta vettäkään. Kannattaa käyttää ne ulkona kävelyllä myös illalla

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kyllähän ne aistii ihmistäkin paremmin.
    Sinä olet varsin kova pelkuri kun kiellät

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Huuhailijoita palsta täynnä. Elukat ei noteeraa kummituksia. Ne huomaa jos talon ulkopuolella liikkuu joku. Tai nälissään murisevat ruokaa ja onko niillä raikasta vettäkään. Kannattaa käyttää ne ulkona kävelyllä myös illalla

    Koyvolassakin tornitalot huojui kun kaukana oli maanjäristys. Elukat huomaa maan värähtelyn ja tulee siitä levottomaksi.

    Kaikki eläimeni olen hoitanut ja ruokkinut kunnolla joka päivä. Liikuntaa ovat saaneet tarpeeksi. Nyt enää yksi vanhempi kissa jäljellä. Vedenkin vaihdan usein ja jalallisesta kristallikulhosta juo vettä. Se oli entinen sokerikulho, mutta nykyään sokeria tulee käytettyä hyvin vähän ja leivontasokerit saa pussista kaadettua.
    Yleensä epäuskoiset, kieltäjät ovat niitä pelkääjiä. Pelkäävät totuutta. Minusta kaikki outous ja joidenkin nimittämä yliluonnollinen ( Oikeasti sekin luonnollinen) on vain rikkautta.
    Ja kyllä eäimet reagoi kaikkeen normaalista poikkeavaan.
    Kerran luulin rotikkani tulleen hulluksi kun se katsoi viereeni ja murisi vastapäätä minua. Se seurasi jotakin katseellaan ja murina koveni sitä myöten kun joku jota se surasi lähestyi minua. Luin rukouksen ja koiran käytös normalisoitui.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Koyvolassakin tornitalot huojui kun kaukana oli maanjäristys. Elukat huomaa maan värähtelyn ja tulee siitä levottomaksi.

    Tämä on Kouvolasta ja Kuusamosta kaukana. Täällä ei ole maanjäristyksiä. Olen asunut pohjoisessakin joskus ja siellä olen tuntenut järistyksen vaikutuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tämä on Kouvolasta ja Kuusamosta kaukana. Täällä ei ole maanjäristyksiä. Olen asunut pohjoisessakin joskus ja siellä olen tuntenut järistyksen vaikutuksen.

    Ne ketkä ei usko hullutuksiin ovat realisteja, jotka uskovat tieteellisesti todistettaviin asioihin. Maanjäristyksetkin ovat mitattavissa ja niitä on ollut rapakivialueella 1700 luvulta lähtien!
    https://yle.fi/a/3-11723323

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Aivan taatusti. Tyhmääkin tyhmempää olisi kuvitella että äärettömyydessä ja monissa galakseissa olisi yksi pikkiriikkinen maapallo jossa on elämää,ja vieläpä näin typerää sellaista💩

    Typerykset uskoo, että sieltä tullaan maapallolle kyläilemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kaikki eläimeni olen hoitanut ja ruokkinut kunnolla joka päivä. Liikuntaa ovat saaneet tarpeeksi. Nyt enää yksi vanhempi kissa jäljellä. Vedenkin vaihdan usein ja jalallisesta kristallikulhosta juo vettä. Se oli entinen sokerikulho, mutta nykyään sokeria tulee käytettyä hyvin vähän ja leivontasokerit saa pussista kaadettua.
    Yleensä epäuskoiset, kieltäjät ovat niitä pelkääjiä. Pelkäävät totuutta. Minusta kaikki outous ja joidenkin nimittämä yliluonnollinen ( Oikeasti sekin luonnollinen) on vain rikkautta.
    Ja kyllä eäimet reagoi kaikkeen normaalista poikkeavaan.
    Kerran luulin rotikkani tulleen hulluksi kun se katsoi viereeni ja murisi vastapäätä minua. Se seurasi jotakin katseellaan ja murina koveni sitä myöten kun joku jota se surasi lähestyi minua. Luin rukouksen ja koiran käytös normalisoitui.

    No niinpä tietysti uskovainen! Se on kuule saatana ja viikatemies mikä siellä kolistelee; tulevat hakemaan sinua Darth Vader ja Mörökölli kätyreinään.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Huuhailijoita palsta täynnä. Elukat ei noteeraa kummituksia. Ne huomaa jos talon ulkopuolella liikkuu joku. Tai nälissään murisevat ruokaa ja onko niillä raikasta vettäkään. Kannattaa käyttää ne ulkona kävelyllä myös illalla

    Koirat eivät 99,99% murise nälissään ruokaa. Mitä sinäkin koirista tiedät, et yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    No niinpä tietysti uskovainen! Se on kuule saatana ja viikatemies mikä siellä kolistelee; tulevat hakemaan sinua Darth Vader ja Mörökölli kätyreinään.

    Kuka on Darth Vader ja Mörökölli? Ovatko ne facebookissa, saatana, viikatemies, Darth Vader ja Mörökölli? Se viikatemies voi kesällä leikata sillä viikatteella mun heinät talon nurkalta, tosin ruohonleikkuriakin saa käyttää ja trimmeriä. Ja saatanalla on porttikieltä mun asuntoon kun Jeesus pelastaa, Darth Vaderille sanon et sorry täällä ei ole niitä naamiaisia ja Mörökölli menee sinne mistä tulikin eli lähettäjänsä luokse.

    Äänestä

Ihmisen mielikuvitus tekee tepposia.
Hiiret juoksentelee nurkissa ja seinän väleissä.

Äänestä
  • Juuri näin typerää💩

    Äänestä

  • Hiiret ja muut on poissuljettu siinä kohtaa kun selitystä haetaan parsnormaaleista asioista.
    Täytyy olla rajoittunut kaikin tavoin ellei tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Juuri näin typerää💩

    Ei ollut minun kommenttini💩 täällä Iatetaan sanoja suuhun kun niin närästää💩

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Hiiret ja muut on poissuljettu siinä kohtaa kun selitystä haetaan parsnormaaleista asioista.
    Täytyy olla rajoittunut kaikin tavoin ellei tajua.

    Miten sinä sinne seinän sisään näet?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Miten sinä sinne seinän sisään näet?

    Haamut liikkuu seinien läpi, niitä ei mikään materiaalinen pitele.

    Äänestä

  • Ai betoniseiniin valettuina?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Haamut liikkuu seinien läpi, niitä ei mikään materiaalinen pitele.

    Kas kumnaa kun niitä ei näy 🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Kas kumnaa kun niitä ei näy 🤣🤣

    Ainahan niitä ei näy vaikka ne on samassa tilassa

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Haamujen etsimiseen on ihan tieteellistä tekniikkaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Haamut liikkuu seinien läpi, niitä ei mikään materiaalinen pitele.

    Justhan sanoit etne rapistelee seinän välissä. Nytkö ne tuleekin sieltä pois! 😅😅😅

    Äänestä

  • Ei mun betoniseinissä ole reikiä, sorry ny vaan. Eikä betoniseinissä ole rakojakaan Tiiviit on. Eikä se seinistä kuulu se ääni, eikä se edes rapinaa ole. Jollakin kuului rapinaa mutta ei aloittajalla eli mulla. Tää talo ei edes niin hirveen vanha ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Justhan sanoit etne rapistelee seinän välissä. Nytkö ne tuleekin sieltä pois! 😅😅😅

    En ole hei ainoa kirjoittaja sun kanssa täällä. Enkä todellakaan ole väittänyt hiiristä mitään. Se olet sinä joka väität tai sitten joku muu.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Ainahan niitä ei näy vaikka ne on samassa tilassa

    Miten niin aina jos et ole koskaan nähnyt!

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Haamujen etsimiseen on ihan tieteellistä tekniikkaakin.

    Jostain Kutosen ”dokkaristako” tuon tekniikan olet bongannut?

    Äänestä

  • Kuivassa betonissa on vaikea liikkua saati juosta. Nurkissa ei ole hiiriä tai missään muuallakaan.

    Äänestä

Jännä aihe.
Mulla ex nainen oli yhtä hengellinen kuin itsekin. Sama on nykyisen kanssa. Ei ehkä mikään muu aihepiiri niin yhdistä meitä, kuin paranormaalit kokemukset ja niiden jakaminen.

Äänestä

Mulla ei ole tuota ongelmaa. Olen niin pelottava, ettei kummitukset viihdy saman katon alla. Ja se onkin pelastanut monelta pahalta...

Äänestä

Kummittelee siellä. Entinen omistaja ei hyväksy esinettä sinulle hän omistaa sen et sinä. Usko pois.

Äänestä
  • Ai että se entinen omistaja on tullut ihan egyptistä asti kummittelemaan? Se esine on tehdastekoinen ja kirpparilta ostettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Ai että se entinen omistaja on tullut ihan egyptistä asti kummittelemaan? Se esine on tehdastekoinen ja kirpparilta ostettu.

    Kirpparilöydot onkin jännä juttu. Ei koskaan tiiä niiden esineiden historiaa.
    Minä aikoinaan käsittelin ja tutkin miekkaa 1600-luvulta. Kävi ilmi, että se oli etiopialainen muekka. Sen terässä oli outoja symboleita. Monen asiantuntijan työn tuloksella saatiin selvyys, että se oli jo jonkin kadonneen kielen jäänteitä, joista puuttui vokaalit. Mietittiin monesti oliko terään haluttu liittää joku loitsu tms.

    Äänestä

Voit kokeilla polttaa ne esineet, joita epäilet.

Äänestä

Tyhjät muovipullot kutistuvat ja laajenevat lämpötilan muuttuessa ja siitä aiheutuu napsuntaa. Samoin puiset ikkunan pokat, jalkalistat ym. saattavat elää ja paukahdella. Lämpöpattereissa voi olla ilmakuplia, jotka liikkeelle lähtiessään saavat patterit paukkumaan. Syitä äänille voi olla monia. Täysin luonnollista, etenkin vanhoissa taloissa.

Äänestä
  • Joo mutta noi kaikki on poissuljettu siinä kohtaa kun paranormaalia asiaa epäillään.

    Sen kyllä aistii ja tietää milloin on kyseessä luonnollinen, milloin yliluonnollinen syy.

    Äänestä

  • Lapsuudenkodissani, missä kummitteli tosi paljon, oli läpeensä skeptikko isälleni lopulta niin pelottava, ettei hän kyennyt koskaan enää siellä asumaan ja muutti pois. Eräänä yönä näkymätön olio räväytti häntä jollain kankaalla hyvin napakasti kasvoille. Se riitti. Seuraavana päivänä keräsi kimpsut ja kampsut ja muutti pois. Skeptikosta tuli siltä istumalta henkimaailmaan uskova.
    Siinä talossa henki/henget tosiaan kajosi myös joskus eläviin kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Lapsuudenkodissani, missä kummitteli tosi paljon, oli läpeensä skeptikko isälleni lopulta niin pelottava, ettei hän kyennyt koskaan enää siellä asumaan ja muutti pois. Eräänä yönä näkymätön olio räväytti häntä jollain kankaalla hyvin napakasti kasvoille. Se riitti. Seuraavana päivänä keräsi kimpsut ja kampsut ja muutti pois. Skeptikosta tuli siltä istumalta henkimaailmaan uskova.

    Miten sä näit sen olion?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Miten sä näit sen olion?

    Siis en nähnytkään. Isä sen kertoi kalmankalpeana aamulla. Sanoi ettei aio enää tässä kitotussa talossa asua ja niiltä sijoiltaan lähti.
    Siis me oltiin kerrottu monet kerrat oudoista kokemuksistamme, mutta hänhän ei uskonut, kunnes koki itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Miten sä näit sen olion?

    Minä taas muistan sen, kun se kerran veti ja kiskoi minua jaloista.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Joo mutta noi kaikki on poissuljettu siinä kohtaa kun paranormaalia asiaa epäillään.

    Sen kyllä aistii ja tietää milloin on kyseessä luonnollinen, milloin yliluonnollinen syy.

    Omassa päässäsi paukkuu ja pörisee. Käy terveyskeskuksessa niin saat verenpainelääkettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Siis en nähnytkään. Isä sen kertoi kalmankalpeana aamulla. Sanoi ettei aio enää tässä kitotussa talossa asua ja niiltä sijoiltaan lähti.
    Siis me oltiin kerrottu monet kerrat oudoista kokemuksistamme, mutta hänhän ei uskonut, kunnes koki itse.

    Viinapäissään tapahtuu kaikenlaista. Näkyy jopa pikku-ukkojakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Lapsuudenkodissani, missä kummitteli tosi paljon, oli läpeensä skeptikko isälleni lopulta niin pelottava, ettei hän kyennyt koskaan enää siellä asumaan ja muutti pois. Eräänä yönä näkymätön olio räväytti häntä jollain kankaalla hyvin napakasti kasvoille. Se riitti. Seuraavana päivänä keräsi kimpsut ja kampsut ja muutti pois. Skeptikosta tuli siltä istumalta henkimaailmaan uskova.
    Siinä talossa henki/henget tosiaan kajosi myös joskus eläviin kiinni.

    Ymmärrätkö sellaista että se on ollut demoni nehän yrittää ottaa ihmiseen yhteyttä mutta niille ei saa antaa mitään huomiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ymmärrätkö sellaista että se on ollut demoni nehän yrittää ottaa ihmiseen yhteyttä mutta niille ei saa antaa mitään huomiota.

    Sillon en sitä vielä ymmärtänyt. Mutta se koski selvästi meihin asukkaisiin..ne oou selkeästi tuntuvia, rujoja kosketuksia

    Äänestä

  • Mä olen monesti luullut tässä hiiritalossa, että hiiri rapistelee roskiksessa, mutta onkin ollut rytistettyä ”kummitusmuovia”, paperia yms., joka alkaa roskapussissa oikenemaan illan hiljaisuudessa..

    Äänestä

  • Patterit eivät naksu. Ikkunan pokista harvoin kuuluu ääntä. Yleensä pitää olla pakkasta -22 astetta tai enemmän. Silloin ulkona puutkin paukkuu. Patterit tai kynnykset eivät pauku.

    Kerran leipäveitsi oli jäänyt "keskelle" tiskipöytää, kuului kolahdus ja joku tippui lattialle. Menin katsomaan ja leipäveitsi oli "keskellä" keittiön lattiaa. Joskus ääni kuullostaa kun kahvinkeittimestä otettais kahvia vaikka se ei ole päällä. Joskus kuullostaa kuin jääkaapin ovi avautuisi ja menisi sitten kiinni. Olen myös onnistunut äänittämään vanhalla puhelimellani joitakin ääniä taustalta. Aika Creepiä oli kuunnella niitä, ainakin sitä tömähdystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Viinapäissään tapahtuu kaikenlaista. Näkyy jopa pikku-ukkojakin.

    En äytä alkoholia. En halua tuhota sillä itseäni.

    Äänestä

Kerrotaan alkuun tosiasia kummituksia ei ole olemassa. Jos luulet että se on ihminen joka on jäänyt kummittelemaan niin ei ole koska ihmisillä ei ole sellaisia voimia että sielu kuoleman jälkeen jäisi maan päälle.

Äänestä
  • On. Sinä olet vain varsin pelokas. Pelkäät niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    On. Sinä olet vain varsin pelokas. Pelkäät niitä.

    Tuolla yhdessä kohdassa vastasin jo mitä ne ovat. Kun niille antaa huomiota niin ikävä kyllä enemmän rupeaa näkymään kuvaamiasi asioita.
    Sinun kuuluisi pelätä koska ne eivät halua mitään vaan yleensä sitovat ihmistä.
    Totta minä en pelkää mutta jos yksin olisin pelkäisin koska niin kuin raamatussa sanotaan henkivaltoja vastaan taistellaan. Jeesus on ainut joka ei pelkää sitä mitä teidän talossa on.
    Kun et enää huomioi niitä tai puhu niille niin se loppuu ja jos ei lopu niin pyydä joku uskossaan vahva pappi nuhtelemaan henkeä/henkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Jatkoa eivät halua mitään hyvää puuttui tuo hyvää tuosta lauseesta. Sinua taitaa aloittaja kiinnostaa kammottavat asiat. Oletko mennyt pelaamaan piritismi peliä sitä kauttako ne ovat tulleet vai jotain muuta? Minun yhdet kaverini kun olin nuori pelasivat sitä he kokivat sen jälkeen outoja asioita pitkän aikaa ei siinä mitään mukavaa ole. Pahat henget kadotuksessakin kiusaavat piinaavat ihmisiä että sellaisten kanssa sinä olet nyt tekemisissä.

    Ja Jumala ei tietenkään myöskään pelkää tai Pyhä Henki.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Jatkoa eivät halua mitään hyvää puuttui tuo hyvää tuosta lauseesta. Sinua taitaa aloittaja kiinnostaa kammottavat asiat. Oletko mennyt pelaamaan piritismi peliä sitä kauttako ne ovat tulleet vai jotain muuta? Minun yhdet kaverini kun olin nuori pelasivat sitä he kokivat sen jälkeen outoja asioita pitkän aikaa ei siinä mitään mukavaa ole. Pahat henget kadotuksessakin kiusaavat piinaavat ihmisiä että sellaisten kanssa sinä olet nyt tekemisissä.

    En ole pelannut spiritismiä mutta edellisistä asukkaista en tiedä. Eikös se ole enemmän sellainen teinien peli...
    Ja hyvät välit on yläkertaan ja sieltä on tullut usein apua kaikessa missä olen pyytänyt joten luotan Taivaan ja Maan Luojaan. Rauhallinen päivä ja yö ollut muuten tänään. Liekö täällä kukaan rukoillut sen puolesta, tuntuu siltä.

    Äänestä

Demolit on oikeesti hirveen söötii tyyppii, vaik niitten mainetta koko ajan mustataan. Me aamuherkkuteellä aamuherkkukorpun kera rupatellaan niitten kanssa oikeen leppeesti. Terv. Kyöpeli 👻

Äänestä
  • Oletko aloittaja no oma on elämäsi.

    Äänestä

  • Minuapa se jokin kiskoi jaloista. Isää se löi naamaan.. ja näkymätön, mutta voimallinen olio. Demoni ilmeisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Minuapa se jokin kiskoi jaloista. Isää se löi naamaan.. ja näkymätön, mutta voimallinen olio. Demoni ilmeisesti

    Olen spiritboksilla yrittäny äänittää ja se puhuu muun muassa latinaksi

    Varo ettei vedä sua elävänä sinne helvettiin.

    Äänestä

  • Mitä ne DEMOLIT ovat, en ole kuullutkaan. Demoneista sen sijaan olen kuullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Oletko aloittaja no oma on elämäsi.

    Täällä kirjoittaa aika moni näitä omia tarinoitaan. Terv. Aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Olen spiritboksilla yrittäny äänittää ja se puhuu muun muassa latinaksi

    Ei aloittajan teksti.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Varo ettei vedä sua elävänä sinne helvettiin.

    En tule menemään Helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Oletko aloittaja no oma on elämäsi.

    Ei ollut aloittajalta.
    Terveisin aloittaja

    Äänestä

Rakenteissa voi olla vaikka mitä ötököitä pitämässä meteliä. Vaikka kuolemankello jonka äänen sanottiin ennen ennustavan kuolemaa. Betonitalossa on eristyksiä ja puisia koolinkeja joissa elää kosteusvaurioiden takiä näitäkin ötököitä.

Äänestä
  • Ötökät ja kaikki muu luonnollinen on siinä kohtaa poissuljettu kun kyseessä on yliluonnollinen, eli kummitukset, demonit ym.

    Raahaaminen, portaissa kävelyt, koputtelut, jne ei ole ötököistä lähtevää.

    Kyllä kummitustalossa asuvat sen huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ötökät ja kaikki muu luonnollinen on siinä kohtaa poissuljettu kun kyseessä on yliluonnollinen, eli kummitukset, demonit ym.

    Joskus ne voi näyytäytyäkin..läpinäkyvinä, mustina...jodkus ne puhui ja se ääni tulee kuin ikkunan tai verhon takaa, eli tuonpuoleisesta

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ötökät ja kaikki muu luonnollinen on siinä kohtaa poissuljettu kun kyseessä on yliluonnollinen, eli kummitukset, demonit ym.

    Raahaaminen, portaissa kävelyt, koputtelut, jne ei ole ötököistä lähtevää.

    Kyllä kummitustalossa asuvat sen huomaa.

    Tottakai haluat ajatella kauhua ja outoja asioita rakastavana että kummituksia olemassa olisi mutta ne ovat vain pahoja henkiä joilla on juonet mielessään.

    Äänestä

Siis käytännöllusesti katsoen kummitukset käyttäytyy kuten elävä ihminenkin, ne äänet on kuin ihmisen tekemiä. Sen KYLLÄ TODELLA erottaa muusta

Äänestä
  • Aloittaja alkaisi pelkäämään jos näkisi mitä ne kadotukseen joutuneelle ihmiselle tekevät varsinkin jos se olisi vielä hänen oma sukulaisensa. Ei voi kuvitellakkaan mitä kaikkea pahaa ja kammottavia asioita siellä olevat sielu parat joutuvat kestämään. Sinä aloittaja sellaisten voimien kanssa olet tekemisissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Aloittaja alkaisi pelkäämään jos näkisi mitä ne kadotukseen joutuneelle ihmiselle tekevät varsinkin jos se olisi vielä hänen oma sukulaisensa. Ei voi kuvitellakkaan mitä kaikkea pahaa ja kammottavia asioita siellä olevat sielu parat joutuvat kestämään. Sinä aloittaja sellaisten voimien kanssa olet tekemisissä.

    En ole alottaja

    Ja siis missä???

    Kadotukseen? Ei semmosta oo olemassakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    En ole alottaja

    Ja siis missä???

    Selvä ja niin mitä missä?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Kadotukseen? Ei semmosta oo olemassakaan

    On ja ei häviä vaikka sinä et siihen usko.
    Paholainen on jo voittanut sinunlaisesi kanssa koska ajattelet niin kuin tahtookin sun ajattelevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Noita juttuja on kiva tutkia. Siihen on teknologiaakin kehitetty miten ne saa kommunikoimaan

    Mutta kadotus on kristityn kirkon keksimä juttu, tarkalleen katokisen kirkon keksintö

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Noita juttuja on kiva tutkia. Siihen on teknologiaakin kehitetty miten ne saa kommunikoimaan

    Vaikka se olisi kivaa susta niin siitä huolimatta ne ovat pahoja henkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Mutta kadotus on kristityn kirkon keksimä juttu, tarkalleen katokisen kirkon keksintö

    Jossain vaiheessa ne tulevat joko sekoittamaan aloittajan pään tai hän tulee joutumaan kadotukseen niiden oppeja seuratessaan. Paha magia vie mennessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Höpö höpö. Edesmenneille läheisille voi jutella meedion avulla. Ihminen jälleensyntyy uuteen kehoon. Ihminen on vettä ja energiaa. Ja fysiikan laitkin sen vahvistaa, että energia ei katoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Höpö höpö. Edesmenneille läheisille voi jutella meedion avulla. Ihminen jälleensyntyy uuteen kehoon. Ihminen on vettä ja energiaa. Ja fysiikan laitkin sen vahvistaa, että energia ei katoa.

    Ihmisellä on vain yksi elämä.
    Meedio on yhteydessä pahoihin henkiin ei sinun sukulaisiisi. Olet jo aika syvällä ja sun täytyy itse haluta sieltä pois.
    Sukulaiset jotka ovat kuolleet ei heihin kuulu mitään yhteyksiä ottaa eikä voikkaan.

    Äänestä

  • Nyt olet asian ytimessä. Terv. aloittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Aloittaja alkaisi pelkäämään jos näkisi mitä ne kadotukseen joutuneelle ihmiselle tekevät varsinkin jos se olisi vielä hänen oma sukulaisensa. Ei voi kuvitellakkaan mitä kaikkea pahaa ja kammottavia asioita siellä olevat sielu parat joutuvat kestämään. Sinä aloittaja sellaisten voimien kanssa olet tekemisissä.

    Miksi demonisoit ja uhkailet?

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Jossain vaiheessa ne tulevat joko sekoittamaan aloittajan pään tai hän tulee joutumaan kadotukseen niiden oppeja seuratessaan. Paha magia vie mennessään.

    Olen vahvempi kuin luuletkaan. Uskon Jumalaan ja hän on aina ollut turvani ja kiperissä tilainteissa olen antanut henkeni Jumalan huomaan ja selvinnyt vaarallisista tilanteista hengissä. Uskon että uskossani olen vahvempi kuin sinä sillä jos sinä olisi uskossasi minua vahvempi et kirjoittaisi siten kun kirjoitat. Täysin olet tiedostamaton uhkaamasi kohteesi väleistä Jumalan kanssa. Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi, vai kuinka? Sinä olet valmis tuomitsemaan vaikka sinulla ei ole tietoakaan toisesta ihmisestä ihmisenä. En ole mikään teini enkä nuori ja tiedän tietäväni enemmän näistä asioista kuin sinä. Demonien lisäksi on muutakin henkivaltaa joka tulee lopun aikana näkyväksi. Olen myös kokenut kuolemanrajakokemuksen ja tiedän että monia henkiä peloittaa mennä siihen valoon kun sen ympärillä on pimeää. Minä en ollut silloin vielä "valmis".

    Kukaan ei voi määritellä kenenkään uskoa ja sen suhdetta Jumalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Ihmisellä on vain yksi elämä.
    Meedio on yhteydessä pahoihin henkiin ei sinun sukulaisiisi. Olet jo aika syvällä ja sun täytyy itse haluta sieltä pois.
    Sukulaiset jotka ovat kuolleet ei heihin kuulu mitään yhteyksiä ottaa eikä voikkaan.

    Tajuatko että tuo kelle ton kirjoitit ei ollut tekstin aloittaja vaan joku mukaan tullut kirjoittaja ja aloittajalla on Jumalan kanssa välit OK. Joten aloittaja ei ole niin syvällä kuin uskottelet itsellesi. Äläkä peloittele ketään niillä helvettiin joutumisilla. Uskokin on henkilökohtainen asia jota itse uskoivaisena en ala tuputtamaan kenellekkään enkä uhkaile helveltillä tai demoneilla. Uhkaajalla on itsellä niitä demoneita kuin kiusaa uhkailemalla.

    Äänestä

Meediokin käyttää piritismi lautaa sillä tavalla ne ottaa pahaan yhteyden. Tietääkseni mediot saavat Jumalalta palkan mutta se ei tule olemaan mieluinen. He ovat myyneet sielunsa jo saatanalle.

Äänestä
  • En ihmettele että lahkolsiset, kuten sinä, ovat sekopää hulluja.

    Elä sinä harhoissasi kadotuksinesi

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    En ihmettele että lahkolsiset, kuten sinä, ovat sekopää hulluja.

    Elä sinä harhoissasi kadotuksinesi

    Minä tiedän mikä on totta ja mikä ei.
    En voi tietää mihin aloittaja kuollessaan joutuu mutta pimeydessä hän nyt on.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Et tiedä. Oletko jo kuollut ja käynyt tsekkaamassa "paikat" ?? Aaaa niin kun revit näitä satuja kirjasta, jonka on kirjottanut monta tyyppiä ja kirja jota on muunneltu ja näpelöity läpi vuosituhansien siten, että nykyinen tuntemamme raamattu on Rooman päätöksellä muokattu 300-luvulla, samaan aikaan kun keksittiin joulu jeesuksen syntymäjuhlaksi vaikka taustalla on pakanalliset talvenjuhlan bakkanaalit.
    Raamatusta on poistettu monta semmosta kriittistä osaa jotka ei kestäs päivänvaloa. Ja ne ei rajotu apokryfisiin teksteihin. Kirkkoisät muokkasi raamatun haluamakseen 300-luvulla. Pyhät henget sitä ei tehneet

    Jeesuksen perillisiä on koko Ranska täynnä. Se on koko historian suurin huijsus etyä jeesus olis pyhä olento. Jeesus oli nainut mies ja perheellinen. Temppeluherrain ritarikunta tuhottiin siksi koska he tiesivät sen. Ja sitä salaisuutta varjelee Siioonin veljeskunta yhä tänään. Ja vatikaani.

    Älä jaksa jauhaa pelkkää pskaa

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Sun kirjoitus on pelkkää paskaa. Et ole tainnut raamattua lukea kun et tarinaa tunne.
    Rikas mies joitui kuollessaan tuonelaan tuonela on paikka jonne taivaaseen pääsemätön ihminen joutuu siellä kärsitään jo ennen oikeaa tuomiota. Siellä on monia kärsimässä Jeesus on näyttänyt monelle uskovalle ihmiselle sen paikan. Siellä monet sanoivat Jeesukselle että anna mahdollisuus palata maan päälle kertomaan sukulaisille tai ystäville minkälaiseen paikkaan voi joutua mutta Jeesus sanoi että eivät he uskoisi ja ei se muutenkaan enää ollut mahdollista koska ihminen oli kuollut. Sulle nyt kerrottiin miten asia on niin sinä et usko joten sellainen ei auttaisi sukulaisia pitäisivät varmaan sukulaistaan hulluna niin kuin sinä nyt minua. Monet tulevat karvaasti pettymään siitä mihin joutuvat. Kadotukseen joutuu sellaisiakin jotka ovat muka uskovia Jeesus ei pidä penseistä uskovista. Taivaassa ei ole syntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Raamatut ei kiinnosta SADUT E I KIINNOSTA! Sen sijaan olen lukenu kirkkohistotiani hyvinki tarkkasn ja tuossa yllä jo kerroin että kristinudko on suurin huijaus historiassa.

    Henkiä ja kummituksia ja kaikkea on, mutta EI siten kuten satukirjasi sen kuvailee.

    Ei ole taivasta, ei kadotusta. On ääretön määrä jälleensyntymiä. Tai vapaa valinta elää henkenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ja kuten sanoin Jeesus oli pelkkä äijä ja sai lapsia. Mulle Jeesus on sama kuin naapurin Pekka tai kuka vain.

    Sun kummitukset ovat pahoja henkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Ja kuten sanoin Jeesus oli pelkkä äijä ja sai lapsia. Mulle Jeesus on sama kuin naapurin Pekka tai kuka vain.

    Älä pilkkaa Jumalan poikaa. Jeesuksen nimi on Jeesus ei mikään Pekka tai kuka vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Ei tarvii kun hakeutua hyvälle hypnoterapeutille ja voit hypnoosissa muistaa hyvinkin, missä olit tai kuka olit edellisessä elämässä. Niin se vaan on. Oket voinu olla eri planeetalla, olet voinu olla kilpikonna, ihan mitä tahansa.
    Jotkut haluaa olla kauan henkinä ja kummitella. Sekään ei ole lopullista, välillä voi syntyä uudestaan elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Raamatut ei kiinnosta SADUT E I KIINNOSTA! Sen sijaan olen lukenu kirkkohistotiani hyvinki tarkkasn ja tuossa yllä jo kerroin että kristinudko on suurin huijaus historiassa.

    Henkiä ja kummituksia ja kaikkea on, mutta EI siten kuten satukirjasi sen kuvailee.

    Ei ole taivasta, ei kadotusta. On ääretön määrä jälleensyntymiä. Tai vapaa valinta elää henkenä.

    Katsotaan mihin sun ajattelulla menet. Paluu lippua ei sitten ole itkut ja katumiset toisella puolella ei enää auta.

    Jeesus oli MIES! IHMINEN ja siinä se. Ei mikään jumalan poika. Magdalan Maria oli sen vaimo, ja tämä osa, josta siinä kerrotaan, perattiin raamatusta 300-luvulla pois! Rooman käsky ja tadaa, kirkko sai suuren vallan tällä sadullaan. Herää pahvi unistas

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Katsotaan mihin sun ajattelulla menet. Paluu lippua ei sitten ole itkut ja katumiset toisella puolella ei enää auta.

    Ei päde nää sinun satus minuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ei tarvii kun hakeutua hyvälle hypnoterapeutille ja voit hypnoosissa muistaa hyvinkin, missä olit tai kuka olit edellisessä elämässä. Niin se vaan on. Oket voinu olla eri planeetalla, olet voinu olla kilpikonna, ihan mitä tahansa.
    Jotkut haluaa olla kauan henkinä ja kummitella. Sekään ei ole lopullista, välillä voi syntyä uudestaan elämään.

    Tuolla tavalla saa pään ihan varmasti sekaisten.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Jeesus oli MIES! IHMINEN ja siinä se. Ei mikään jumalan poika. Magdalan Maria oli sen vaimo, ja tämä osa, josta siinä kerrotaan, perattiin raamatusta 300-luvulla pois! Rooman käsky ja tadaa, kirkko sai suuren vallan tällä sadullaan. Herää pahvi unistas

    Jeesus oli ihminen mutta myös Jumalan ainoa poika ja täysin synnitön.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Noh joo...... ehkä suutahdin tossa artikulointiisi hieman. En toki voi kieltää jeesuksen jumalallisen puolenkaan osaa... kyllä se myös muissa hengel piireissä ymmärretään...

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Noh joo...... ehkä suutahdin tossa artikulointiisi hieman. En toki voi kieltää jeesuksen jumalallisen puolenkaan osaa... kyllä se myös muissa hengel piireissä ymmärretään...

    Jeesus elämä oli kertos ilosanomaa ja kuolla ristillä. Jeesus palveli ja täytti Jumalan tahdon elämässään siihen ei mitään naista kuulunut. Opetuslapsia Jeesuksella oli niin miehiä kuin naisia.
    Tuo johon uskot on harha oppia koetelkaa henget raamatussakin se sanotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Nooo emme ehkä ala väitellä tai kiistellä nyt tän enempää. Mutta kuten sanoin, hermostuin artikulountiisisi ja kyllä muissakin piireissä joo tunnustetaan jeesuksen pyhyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Nooo emme ehkä ala väitellä tai kiistellä nyt tän enempää. Mutta kuten sanoin, hermostuin artikulountiisisi ja kyllä muissakin piireissä joo tunnustetaan jeesuksen pyhyys.

    Jos olet aloittaja niin sinä pelkäät, pelkäät sitä että saattaisit jopa pelastua. 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Raamatut ei kiinnosta SADUT E I KIINNOSTA! Sen sijaan olen lukenu kirkkohistotiani hyvinki tarkkasn ja tuossa yllä jo kerroin että kristinudko on suurin huijaus historiassa.

    Henkiä ja kummituksia ja kaikkea on, mutta EI siten kuten satukirjasi sen kuvailee.

    Ei ole taivasta, ei kadotusta. On ääretön määrä jälleensyntymiä. Tai vapaa valinta elää henkenä.

    Samaa hevonpaskaa tuokin on, kuin kristinusko!

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Minä tiedän mikä on totta ja mikä ei.
    En voi tietää mihin aloittaja kuollessaan joutuu mutta pimeydessä hän nyt on.

    Mikä sinä olet sanomaan että ap on pimeydessä. Hän on uskossa ja hänen ei tarvitse peloitella ketään demoneilla ja saatanalla. Hänelle riittää Jumala ilman toiste kiusaamista demoneilla ja saatanalla. Sinä itse et näe valoa pimeydeltäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Et tiedä. Oletko jo kuollut ja käynyt tsekkaamassa "paikat" ?? Aaaa niin kun revit näitä satuja kirjasta, jonka on kirjottanut monta tyyppiä ja kirja jota on muunneltu ja näpelöity läpi vuosituhansien siten, että nykyinen tuntemamme raamattu on Rooman päätöksellä muokattu 300-luvulla, samaan aikaan kun keksittiin joulu jeesuksen syntymäjuhlaksi vaikka taustalla on pakanalliset talvenjuhlan bakkanaalit.
    Raamatusta on poistettu monta semmosta kriittistä osaa jotka ei kestäs päivänvaloa. Ja ne ei rajotu apokryfisiin teksteihin. Kirkkoisät muokkasi raamatun haluamakseen 300-luvulla. Pyhät henget sitä ei tehneet

    Jeesuksen perillisiä on koko Ranska täynnä. Se on koko historian suurin huijsus etyä jeesus olis pyhä olento. Jeesus oli nainut mies ja perheellinen. Temppeluherrain ritarikunta tuhottiin siksi koska he tiesivät sen. Ja sitä salaisuutta varjelee Siioonin veljeskunta yhä tänään. Ja vatikaani.

    Älä jaksa jauhaa pelkkää pskaa

    Ei ap'n tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Sun kirjoitus on pelkkää paskaa. Et ole tainnut raamattua lukea kun et tarinaa tunne.
    Rikas mies joitui kuollessaan tuonelaan tuonela on paikka jonne taivaaseen pääsemätön ihminen joutuu siellä kärsitään jo ennen oikeaa tuomiota. Siellä on monia kärsimässä Jeesus on näyttänyt monelle uskovalle ihmiselle sen paikan. Siellä monet sanoivat Jeesukselle että anna mahdollisuus palata maan päälle kertomaan sukulaisille tai ystäville minkälaiseen paikkaan voi joutua mutta Jeesus sanoi että eivät he uskoisi ja ei se muutenkaan enää ollut mahdollista koska ihminen oli kuollut. Sulle nyt kerrottiin miten asia on niin sinä et usko joten sellainen ei auttaisi sukulaisia pitäisivät varmaan sukulaistaan hulluna niin kuin sinä nyt minua. Monet tulevat karvaasti pettymään siitä mihin joutuvat. Kadotukseen joutuu sellaisiakin jotka ovat muka uskovia Jeesus ei pidä penseistä uskovista. Taivaassa ei ole syntiä.

    Ei ap'n tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Jos olet aloittaja niin sinä pelkäät, pelkäät sitä että saattaisit jopa pelastua. 🙂

    E ala väittelemään. En pelkää pelastumista kun tiedän minne täältä menen.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Jeesus oli ihminen mutta myös Jumalan ainoa poika ja täysin synnitön.

    Jeesusta ei ollut olemassakaan teitä tyhmimpiä eli määkiviä uskovaisia jotka elää elämäänsä polvillaan uskoo kaiken mitä teille syötetään :D

    Äänestä

Sähiseekö se? Juoksenteleeko pitkin seiniä kuinka paljon? Saattaa nimittäin olla näitä viime aikoina otsikoissa olleita liskoihmisiä. Minullakin sellainen perkele majaili välikatossa vuosi sitten.

Äänestä
  • Avaappa katto!!! Siellä saattaa olla muhamettilainen piilossa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Avaappa katto!!! Siellä saattaa olla muhamettilainen piilossa!!!

    Olet tainnu olla niihin yhteydessä jo pienestä pitäen.

    Äänestä

Täällähän ottaa kristinusko ja new age yhteen. Hehhehee -sivusta

Äänestä
  • Älä viitti ku mult menee pian pissit housuu. Täytyy lähtee nyt heti koht veskiin. Naurattaa nii.

    Äänestä

Hmm, mielenkiintoista...🤔

Äänestä
  • Mitä mietit?

    Äänestä

Jos niihin sukulaisiin yhteyden haluat minä sain yhteyden Jumalan kautta rukoilin kauan ja sain vastauksen. Ei siihen pahoja henkiä tarvita ja ne eivät tiedä mitään vaan valehtelevat.

Äänestä
  • Ai miten se yhteys Jumalan kautta tuli, mitenkä toimit?

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Ai miten se yhteys Jumalan kautta tuli, mitenkä toimit?

    Rukoilin että vastaisi mulle että saisin varmuuden. Koska en tiennyt että pääseekö taivaaseen. Jumala antoi kuulla minun oman isäni äänen siitä tiesin että hän on hyvässä paikassa. Hän sanoi tuo heidät Kristukselle.
    Uskon Jumalan tarkoittaneen jäljellä olevia sukulaisiani. Jumalalla on välillä melkoinen huumorintaju.

    Äänestä

Jos siellä on joku,rukoile hänen puolestaan,että menee valoon !
Sanot myös,että et kuulu tänne,Raamattu on on hyvä apu.
Itselläni on Raamattu auki yöpöydälläni aina,koska se henkii Jumalan Isän sanomaa.
Ei se välttämättä paha ole mutta ei löydä tietä kotiin. Opasta menemään valoon !

Äänestä
  • Niin... ok no hyvä tietää

    Äänestä

Vähennä.

Äänestä

Hulluutta

Äänestä

Liikaa löysää vapaa-aikaa. Mene töihin tai esim. vapaaehtois- tai h6väntekeväisyystöihin esim johonkin järjestöön, yhteisöön.

Et pimahtaisi pahemmin tai lopullisesti.

Äänestä
  • Teen töitä.

    Äänestä

Haluan vain sanoa, että Älkää ihmiset kadutko mitään sovellusta jolla voi kommunikoida henkien kanssa jos ette todellisuudessa tiedä miten sen tehdä oikein koska sovelluksen äänen takana voi olla ihan mikä tahansa joka lukee ajatuksia ja ottaa ne käyttöön muka ystävällisenä henkenä. Älkää siis leikkikö vakavan asian kanssa mitä tulee kommunikointiin kuoleman jälkeisen maailman kanssa.

Äänestä

Kyllä nämä ilmiöt ovat todellisia ja kyse om pahoista hengistä. Ne voi ajaa ulos Jeesukseen uskova ihminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi öisin keittiössäni kolisee, naksuu ja paukkuu? Joskus komerosta kuuluu kun siellä olisi joku ja kissani kanssa katsomme toisiamme. Usein kissa yrittää mennä komeroon ja saakin oven auki, mutta olen laittanut komeron oven eteen esteen. En tykkää että kissa menee sinne karvaamaan. Kerran kun olin nukahtanut valot päälle niin olin naama seinää vasten. Heräsin kun joku tumma varjo lankesi seinään osoittavan valon keskelle, mutta ketään en nähnyt.
Ei minua peloita. Epäilisin itseäni - jos lemmikit eivät olisi reagoineet niihin. Aiemmin asuin joskus kauan aikaa sitten talossa jossa oli mies ampunut itsensä ja siellä tapahtui kummia ja sen näki toinenkin ihminen ja useampi koirani silloin piiritti "kotikummitukseni" keittiön nurkkaan. Siitä tuli mieleen että jos niitä aaveita on niin voivatko ne seurata paikasta paikkaan muuton mukana? Siinä välissä eri talossa oli myös tapahtunut pahaa ja siellä tapahtui myös kaikkea ja uudet asukkaat kokivat vielä enemmä tapahtumia kun otin asian puheeksi ja vieraatkin ihmettelivät kokemiaan.
Sitten on eräs Egyptiläinen esine, jonka epäilen liittyvän joihinkin tapahtumiin. Ostin sen kirpparilta. Samoin ostin yhden taulun, jota eri kissat ovat tuijottaneet vaikka eivät muita tauluja katsele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu