Onko Heinolan kaupunki seuraava "Kittilä"

Anonyymi-ap

Kittilässä johtavat luottamus henkilöt ja virkamiehet saivat tuomion korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuosikymmenen kestäneen tutkinnan ja oikeudenkäyntien jälkeen vallan väärinkäyttämisestä. Paikallinen poliisi, käräjäoikeus ja hallinto- oikeus eivät nähneet toiminnassa mitään vikaa, vian löysi vasta korkein hallinto-oikeus.
(HS 7.3.2022: "Se muistuttaa luottamushenkilöitä – ja Lapin oikeusistuimia – siitä itsestäänselvyydestä, että vaikka päättäjillä on päätöksiä tehtäessä poliittista harkintavaltaa, hallinnon yleiset oikeusperiaatteet rajaavat sitä. On tärkeää, että päätökset tehdään kansanvaltaisesti, mutta on yhtä tärkeää, että julkinen päätöksenteko noudattaa tasapuolisuuden, puolueettomuuden ja tarkoitussidonnaisuuden vaatimuksia").
Heinolassa kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja vt kaupunginjohtaja päättivät myydä johtavien poliitikkojen suosikille upean rantapaikan halvalla ilman voimassa olevaa kaupunginhallituksen päätöstä kauppahinnan suuruudesta ja halvemmalla kuin kilpaileva tarjous oli. Lisäksi he päättivät, että he ovat oikeutettuja allekirjoittamaan kauppakirjan, vaikka hallintosäännön mukaan kaupat päättää maankäyttöinsinööri.
Paikallispoliisi ja syyttäjä eivät nähneet tässä mitään ongelmaa, mutta nyt sitten katsotaan, onko oikeuskanslerilla mitään sanottavaa asiassa tai meneekö juttu käräjille kuntalaisten toimesta

1

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttu juttu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      126
      11134
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10324
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      187
      6537
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5622
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5071
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      147
      4384
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      70
      4067
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3614
    Aihe