90-luvun puolivälissä sairastuin voimakkaaseen masennukseen ja menetin ammattini.
Pitkän väännön jälkeen sain työkyvyttömyyseläkkeen. Nykyään käyn muutaman viikon välein mt-hoitajan jutuilla. Psykiatrian erikoislääkäri tapailee harvemmin. Minut on ilmeisesti luokiteltu toivottomaksi tapaukseksi.
Lääkkeitä vain uusitaan ja hoitokäynnit lähinnä muodollisia.
Terveyskeskukseenkaan ei voi mennä esim. selkäkivusta valittamaan, koska siellä lääkäreillä valmis ennakkoasenne minua kohtaan.
Hullu mikä hullu. Tämä kaikki sen vuoksi, että psykiatrini vastoin lupauksiaan on nakutanut tk:n tietokantaan kaiken sen mitä luulin luottamukselliseksi välillämme.
(Hoitoni alkoi ensin naapurikaupungin mt-toimistossa, sitten psykiatrini siirtyi konsultoimaan omassa kunnassamme)
Hän jopa itse sanoi aikaisemmin, että hänellä on kaikki muistissa omassa päässä. Oli melkoinen järkytys kun tosiaan jouduin tapaturman vuoksi tk:een. Näin mielenterveystietojani lääkärin koneen näytöltä. Ja lisäksi ne olivat psykiatrin omia käsityksiä. Lähinnä hän pitää minua lääkkeiden väärinkäyttäjänä.
On aikamoinen juttu pienehköllä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ei millään lailla auta selviytymistä arjen rutiineista kun tietää, että ne tietää.
Toisaalta ihmettelen, miksi kukaan ei ole ehdottanut minulle mitään kuntoutusta tai uudelleen koulutusta. Tämä eläkkeellä oleskelu ei alle 50-vuotiaana ole mitään herkkua. Lisäksi kun pelimerkit alkavat käydä vähiin. Lainaa on helvetisti ja pari lastakin pitäisi kouluttaa.
Itse voisin kokeilla jotakin osa-aikaista työtä, jos voisin samalla pitää eläkkeeni.
Tuntuu, että tekisin palveluksen kaikille, jos kuolisin pois. On sentään aika iso henkivakuutus. Mutta pelottaa, jos vakuutusyhtiö vääntäisi kuolemani itsemurhaksi, eikä perheelle jäisi mitään.
Suomi on kummallinen maa. Mielenterveyspotilaat jätetään heitteille. Samoin vammaiset ja vanhukset. Kohta parempaa koulutustakaan eivät saa kuin rikkaiden lapset.
Paha olla..(:-
Pitkän väännön jälkeen sain työkyvyttömyyseläkkeen. Nykyään käyn muutaman viikon välein mt-hoitajan jutuilla. Psykiatrian erikoislääkäri tapailee harvemmin. Minut on ilmeisesti luokiteltu toivottomaksi tapaukseksi.
Lääkkeitä vain uusitaan ja hoitokäynnit lähinnä muodollisia.
Terveyskeskukseenkaan ei voi mennä esim. selkäkivusta valittamaan, koska siellä lääkäreillä valmis ennakkoasenne minua kohtaan.
Hullu mikä hullu. Tämä kaikki sen vuoksi, että psykiatrini vastoin lupauksiaan on nakutanut tk:n tietokantaan kaiken sen mitä luulin luottamukselliseksi välillämme.
(Hoitoni alkoi ensin naapurikaupungin mt-toimistossa, sitten psykiatrini siirtyi konsultoimaan omassa kunnassamme)
Hän jopa itse sanoi aikaisemmin, että hänellä on kaikki muistissa omassa päässä. Oli melkoinen järkytys kun tosiaan jouduin tapaturman vuoksi tk:een. Näin mielenterveystietojani lääkärin koneen näytöltä. Ja lisäksi ne olivat psykiatrin omia käsityksiä. Lähinnä hän pitää minua lääkkeiden väärinkäyttäjänä.
On aikamoinen juttu pienehköllä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ei millään lailla auta selviytymistä arjen rutiineista kun tietää, että ne tietää.
Toisaalta ihmettelen, miksi kukaan ei ole ehdottanut minulle mitään kuntoutusta tai uudelleen koulutusta. Tämä eläkkeellä oleskelu ei alle 50-vuotiaana ole mitään herkkua. Lisäksi kun pelimerkit alkavat käydä vähiin. Lainaa on helvetisti ja pari lastakin pitäisi kouluttaa.
Itse voisin kokeilla jotakin osa-aikaista työtä, jos voisin samalla pitää eläkkeeni.
Tuntuu, että tekisin palveluksen kaikille, jos kuolisin pois. On sentään aika iso henkivakuutus. Mutta pelottaa, jos vakuutusyhtiö vääntäisi kuolemani itsemurhaksi, eikä perheelle jäisi mitään.
Suomi on kummallinen maa. Mielenterveyspotilaat jätetään heitteille. Samoin vammaiset ja vanhukset. Kohta parempaa koulutustakaan eivät saa kuin rikkaiden lapset.
Paha olla..(:-
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.