Mitähän nuo osa tekee valtuuston kokouksissa?
- Osa ei ole suutaan aukaissut kokouksissa.
- osa puhuu aivan asian vierestä eli ei tiedä mistä asiasta puhutaan.
-
Oulaisten päättäjät.
8
1115
Vastaukset
- Anonyymi
Ne on vaiennettu omissa kokouksissaan.Vain pikkupomot saa sanoa et kaikki hyvin.
- Anonyymi
Aika vaikea muodostaa omaa mielipidettä asioista kun jo valmisteluvaiheessa lautakunnat ja kaupunginhallitus linjaavat mitä mikin asia on. Läheppä siinä kyseenalaistamaan tai vaihtoehtoja esittämään jo valmiiseen päätösesitykseen mikä nokan edessä kokouksessa on. Toki esim. viime valtuustossa yritystä oli tuulimylly asiassa.
- Anonyymi
Siksihän kuntalaisten äänestämällä valitut valtuutetut ovat valittu, että he valmistelevat asiat ja käyvät ne läpi lautakunnissa. Siellä he esittävät oman kantansa ja demokratiassa eniten ääniä saanut esitys voittaa.
Siellä olisi täysin eri valtuutetut, jos valtuuston kokouksissa intettäisiin mikä päätös voittaa.
Kuntalaisten kannattaa muistaa, että he voivat ottaa yhteyttää aina omaan valtuutettuun aina ja antaa palautetta asioista.
Valtuutettu joka alkaa nillittään, ettei hän saa ääntään kuuluviin on väärässä paikassa. Mikäli paukut ei riitä asioiden hoitamiseen, kannattaa luopua ihmisten asioiden hoitamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksihän kuntalaisten äänestämällä valitut valtuutetut ovat valittu, että he valmistelevat asiat ja käyvät ne läpi lautakunnissa. Siellä he esittävät oman kantansa ja demokratiassa eniten ääniä saanut esitys voittaa.
Siellä olisi täysin eri valtuutetut, jos valtuuston kokouksissa intettäisiin mikä päätös voittaa.
Kuntalaisten kannattaa muistaa, että he voivat ottaa yhteyttää aina omaan valtuutettuun aina ja antaa palautetta asioista.
Valtuutettu joka alkaa nillittään, ettei hän saa ääntään kuuluviin on väärässä paikassa. Mikäli paukut ei riitä asioiden hoitamiseen, kannattaa luopua ihmisten asioiden hoitamisesta.Ompa tullut vastaan valtuutettu joka ei halua että häneen otetaan yhteyttä., oli sivistystoimen lautakunnan pj muutama vuosi sitten.
Mutta ei saanut laittaa viestiä, ei sähköpostia eikä soittaa.
90% ei vastaa puheluihin, ei viesteihin eikä spostiin.
Kysymys kuuluu onko joku kieltänyt.
Vai eivätkö uskalla puhua koska eivät tiedä asiasta mitään.
Pekäävät.
Ulos tuommoiset päättäjät.
Tääkin joka kielsi, on ulospäin niiin lipevä ja kunnollinen kuin olla ja saattaa.
No vaimo vois olla erimieltä jos totuuden tietäis. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksihän kuntalaisten äänestämällä valitut valtuutetut ovat valittu, että he valmistelevat asiat ja käyvät ne läpi lautakunnissa. Siellä he esittävät oman kantansa ja demokratiassa eniten ääniä saanut esitys voittaa.
Siellä olisi täysin eri valtuutetut, jos valtuuston kokouksissa intettäisiin mikä päätös voittaa.
Kuntalaisten kannattaa muistaa, että he voivat ottaa yhteyttää aina omaan valtuutettuun aina ja antaa palautetta asioista.
Valtuutettu joka alkaa nillittään, ettei hän saa ääntään kuuluviin on väärässä paikassa. Mikäli paukut ei riitä asioiden hoitamiseen, kannattaa luopua ihmisten asioiden hoitamisesta.Ja kuntalaisetko ei saa kuulla mitä mieltä ovat lautakuntien jäsenet asioista ja jos ovat eri mieltä🤬Sitä se avoimuus on joillekkin?Vai pitäiskö alkaa kaikkien soitella lautakuntien jäsenille.He varmaan tykkäisivät????kun kaikki soittelis🤣
- Anonyymi
Myykää koko oulainen ylivieskaan,sinne on menny kaikki.Oulaisten päättäjät kaikki ulos ja uudet sisään.Oylainen on käpykylä.Yrittäjä
- Anonyymi
Eikö virkamiehet oo jo ulkoistettu muihin pitäjiin😅
- Anonyymi
Mun osalta ymmärrys loppu nyt.
Asiat lähti eteenpäin.
Ensin AVI
sitten katsotaan lähteekö rikosilmoitus.
Kolmas reitti odottaa yhteydenottoa.
On sen verran röykeäksi mennyt touhu.
Osataan sitä täälläkin rikosilmoituksia ym tehdä ja jotain laistakin tiedetään.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493969Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123551Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai492957Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122942Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1442541- 532253
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist171527"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1051446Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631334Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t391203