Olen opiskellut noita aineita avoimessa yliopistossa ja suorittanut arvosanoja kustakin. Tässä hiukan vertailua.
Vaikeusjärjestys:
FIL
SOS
PSY
Filosofia oli selvästi vaikeinta, sosiologia eräänlainen filosofian ja psykologian risteytys. Psykologiassa ei paljon muuta tarvinnut, kuin opetella helppoja tekstejä.
Työläys:
FIL
PSY ja SOS
Filosofia vaati tosi paljon ajattelua ja siten työtä, kun lyhyttäkin tekstiä piti tankata moneen kertaan ja siltikin ymmärrys jäi vaillinaiseksi.
Mielenkiintoisuus
PSY
FIL
SOS
Hyödyllisyys
PSY
FIL
SOS
Psykologiassa oppii paljon arjenkin kannalta hyödyllistä tietoa. Filosofia tuntuu joiltakin osiltaan hyvin hyödylliseltä, mutta sitten toisaalta aivan turhalta älylliseltä saivartelulta.
Muut voisivat jatkaa vertailulistaa ja lisätä muita aineita, niin saisi vähän kokonaiskuvaa aineiden älisistä eroista.
Vaikeusjärjestys:
FIL
SOS
PSY
Filosofia oli selvästi vaikeinta, sosiologia eräänlainen filosofian ja psykologian risteytys. Psykologiassa ei paljon muuta tarvinnut, kuin opetella helppoja tekstejä.
Työläys:
FIL
PSY ja SOS
Filosofia vaati tosi paljon ajattelua ja siten työtä, kun lyhyttäkin tekstiä piti tankata moneen kertaan ja siltikin ymmärrys jäi vaillinaiseksi.
Mielenkiintoisuus
PSY
FIL
SOS
Hyödyllisyys
PSY
FIL
SOS
Psykologiassa oppii paljon arjenkin kannalta hyödyllistä tietoa. Filosofia tuntuu joiltakin osiltaan hyvin hyödylliseltä, mutta sitten toisaalta aivan turhalta älylliseltä saivartelulta.
Muut voisivat jatkaa vertailulistaa ja lisätä muita aineita, niin saisi vähän kokonaiskuvaa aineiden älisistä eroista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Opiskelin alunperin kirjallisuutta, mutta vaihdoin pääaineeni historiaan, koska kirjallisuusteoriat tympäisivät ja toisaalta myös itse kaunokirjallisuuden lukemisesta meni maku pakkopullamaisuuden takia. En myöskään voi kuvitella itseäni äidinkielenopettajaksi tai kirjastovirkailijaksi, ja näihin ammatteihinhan suurin osa kirjallisuudenopiskelijoista päätyy. Toisaalta perustelin pääaineen vaihtoa myös sillä, että luen kuitenkin kaunokirjallisuutta runsaasti vapaa-aikanani - siis miksi minun pitäisi vielä opiskellakin sellaista?
Nykyinen pääaineeni, historia puolestaan on melko konkreettista, ja sillä on kytkentöjä sekä kulttuurintutkimukseen, yhteiskuntatieteisiin ja myös filosofiaan. Harkitsin pääaineeksi myös filosofiaa, mutta pääaineena se on liian järkiperäinen ja teoreettinen hanke minun apinanaivoilleni, ja toisaalta eihän filosofiasta työllisty aivan yhtä hyvin kuin historiasta. Historia on yliopistossa syvällistä, pitkien aikavälien rakenteiden ja prosessien tutkimista, mutta ei sovi unohtaa, että historia on humanistinen tiede eli pohjimmiltaan se tutkii ihmisen toimintaa. Historian opiskelussa on varaa valita kallistuuko enemmän yhteiskunta- vai kulttuurihistoriaan. Hyvin vähän historia käsittelee perinteistä poliittista historiaa ja tapahtumatason ilmiöitä: sotia, konferensseja, rauhansopimuksia, poliitikoiden päätöksiä jne.
Historian on niitä harvoja tieteitä, joissa tutkimukset kirjoitetaan yleiskielellä (asia jolla historioitsijat perinteisesti ylpeilevät). Historioitsijoissa onkin monia asiaproosan mestareita ja loistavia esseistejä, jotka kirjoittavat kansantajuisesti. Mainittakoon esimerkkeinä Matti Klinge, Juha Siltala, Seppo Zetterberg, Heikki Ylikangas, Jukka Relander, Laura Kolbe, Irma Sulkunen, Kaari Utrio, Veijo Meri, Erno Paasilinna (joka on tosin ei-akateeminen sosiaalihistorioitsija, mm. Petsamo-kirjat). Historia on helppoimmin popularisoitavia tieteitä, tästä todistaa historiateosten menestys mm. tieto-finlandioita valittaessa. Eipä luonnontieteilijät, yhteiskuntatieteilijät, kirjallisuustieteilijät tai filosofit kovin helposti pysty suurelle yleisölle esittämään tuloksiaan, toisin kuin historioitsijat, jotka ovat aina olleet kansantajuisia.
Olen mielelläni todennut, että historian opiskelijalle tai historioitsijalle ei mikään inhimillinen saa olla vierasta. Historioitsijan pitäisi olla kaikkien alojen asiantuntija, koska historiatiede tutkii menneisyyttä mahdollisimman laajasti haarukoimatta mitään kapeaa kiinnostuksen kohdetta (taide, politiikka, luonto). Historia onkin tieteistä ehkä laajin, koska se ei nimenomaan rajaa tarkastelukohteekseen kapeaa aluetta (kuten valtio-oppi rajautuu politiikan tutkimiseen, kirjallisuustiede taiteentutkimiseen (kirjallisuus) jne.), vaan se on kiinnostunut kaikesta, jotta nykyisyyttä ja tulevaisuutta voisi ymmärtää siltä pohjalta kattavasti. Koko ihmiskunnan historia on valtava aarrearkku, ja se pitääkin vain rohjeta avata.
Mitenkähän tuon työllisyyden kanssa on...historian opiskelu ei ole tuottanut varmaa työtä, vaan erilaisten hommien perässä joutuu juoksemaan. Onnellinen pitää olla jos saa jotakin alaan liittyvää.
Sitten tämä:
"Historia onkin tieteistä ehkä laajin, koska se ei nimenomaan rajaa tarkastelukohteekseen kapeaa aluetta"
ööö....tuota, miten pitkään olet opiskellut.
Viime syksystä lähtien olen opiskellut historiaa pääaineena. Valtio-oppiin, sosiologiaan, filosofiaan ja kirjallisuuteen verrattuna historia on laaja-alainen tiede. Eikö historia sisällytäkin itseensä koko elämän kirjon: politiikan, filosofian, kulttuurin, yhteiskunnallisen elämän, siis ylipäätään kaiken? Historian tarkastelee elämää tietysti menneisyyden perpektiivistä, mutta se ei fakkiudu pelkästään esimerkiksi politiikkaan tai taiteeseen.
Joo, en ehkä mene takuuseen historitieteen laaja-alaisuudesta, mutta oppiaineena historia on laaja-alaisimpia, siis opiskelijan näkökulmasta. Käsiteltävien asioiden kirjo on valtava, pelkästään tutkintovaatimuksiin vilkaiseminen todistaa, että tarjolla on kulttuurihistoriaa, sosiaalihistoriaa, aatehistoriaa, perhehistoriaa, sukupuolihistoriaa, psykohistoriaa, mikrohistoriaa, ympäristöhistoriaa, taloushistoriaa, poliittista historiaa ja ihan mitä tahansa, koska koko ihmiskunnan historia on niin laaja käsite.
Tiedän kyllä, että historiantutkijat joutuvat tietysti porautumaan tutkimaansa epookkiin todella syvälle, mikä tarkoittaa käytännössä fakkiutumista. Minusta historia ei kuitenkaan opiskelijan näkökulmasta ole ns. fakkitiede, koska historia opiskelussa on tärkeintä oppia hahmottamaan syitä ja seurauksia sekä suuria linjoja, eikä pienillä yksityiskohdilla ole väliä. Minusta historian laaja-alaisuudesta todistaa myös se seikka, että historiaa opiskelleista on usein muodostunut poikkeuksellisen paljon ns. kaikkien alojen asiantuntijoita, joilla on perusteltu mielipide asiaan kuin asiaan. Käytännössä nämä "kaikkein alojen asiantuntijat" ovat usein tutkijoita, toimittajia, kirjailijoita ja valitettavasti siis alipalkattuja akateemisia pätkätyöläisiä.
Työllistymisestä vielä sen verran: tiedän, että historiasta työllistyy melko heikosti, mutta muihin humanistisiin ja yhteiskunnallisiin tieteisiin verrattuna ihan hyvin. Ajattelepa esim. filosofin työllistymismahdollisuuksia, jotka ovat vielä huomattavasti kurjemmat.