Kiltteys ei tarkoita sitä, että pitäisi olla rajaton lapanen, joka suostuu kaikkeen, nielee kaiken eikä osaa kunnioittaa itseään. Eikä rehellinen suorapuheisuus ole mikään tähtiominaisuus niin kauan, kun ajatuksia ei osata suodattaa niin, että toinen voi säilyttää ihmisarvonsa otettuaan ne vastaan.
Mielensäpahoittaja kuvaa ihmistä, joka on omalla tavallaan vastuussa siitä, että suostuu uhriksi ilkeyden edessä. Ei ole kuitenkaan helppoa ohittaa tilannetta, jossa toinen ihminen tahallaan haluaa loukata sinua tai ylentää itseään tilanteessa, jossa olet heikoilla jo muutenkin.
Minulla menee pitkään tällaisten tilanteiden käsittelyssä. Kun minua kohtaan hyökätään, tunnen sen koko kehossani, en vain mielessäni. Tällaiseen kohtaamiseen en yleensä osaa varautua ennalta, koska perusoletukseni on, että ihmiset ovat hyväntahtoisia. Se on osa ihmiskäsitystäni, jota en ehkä ole edes halukas päivittämään. Siksi kokemus on minulle kuin kuiluun putoaminen, mutta elämä on antanut tiedon, että turvaköysi on kyllä paikallaan ja mustelmat häviävät aikanaan.
Konfliktit ja ikävät loukkaukset ovat onneksi olleet harvinaisia elämässäni, mutta joka kerta ne ovat koskeneet niin kovaa, että minulla on mennyt pitkään niistä selviytyäkseni. Jotenkin olen kuitenkin joka kerta ne myös pystynyt hyödyntämään elämässäni, eritysesti työssäni.
Jokainen piittaamaton ja ilkeä ihminen on samalla myös opettaja, niin vaikealta kuin tuon kirjoittaminen tuntuukin. Erityisesti ilkeä ihminen haastaa joka kerta pohtimaan omia rajoja. Sitäkin, onko minun mahdollista tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka haluaa satuttaa minua? Onko se tarpeellista ja mitä se vaatii?
Jos sinua kohtaan ollaan epäreiluja ja epäempaattisia, muista että ilkeä ihminen on ilkeä myös muille kuin sinulle.
Sinusta voi tuntua, että olet poikkeus ja juuri sinä ansaitset hänen halveksuntansa ja vihansa, mutta tosiasia on, että ihminen ilmaisee viesteillään aina enemmän itsestään kuin asiastaan, josta puhuu. Todennäköisesti hänellä on hankalaa omassa elämässään, koska hän näkee ongelmat aina itsensä ulkopuolella. Erittäin todennäköisesti hän on kohdannut ilkeyttä myös itseään kohtaan.
Omassa elämässä kohdattu vääryys ei vie ihmiseltä omaa vastuuta pois siitä, mitä hän elämällään tekee ja kuinka hän muita kohtelee. Ilkeä ihminen on ilkeä juuri niin kauan, kun mikään hänessä itsessään ei herää sen pohdintaan, olisiko hänen mahdollista muuttaa asennettaan.
Ilkeä ihminen on lopulta oman itsensä uhri
2
474
Vastaukset
- Anonyymi
Ilkeät ihmiset on jotain sanoin kuvaamatonta lietettä, sontaa;
sellaisia opetuksia ei kenenkään tulisi saada. Mutt minkäs teet, kiusaamisen kulttuuri on silmin nähtävää, Vanhimmissa.
Ei ilkeys lähde mihinkään sitä paapomalla tai sen hyväksymällä, tai aiheen kääntämisellä kiusattuun. Ei, ei. Ei tarvitse sietää epäreiluutta, eikä kiusaamista, missään koskaan. Keneltäkään.
Tule vaan lukemaan Vanhimpiin, miten siellä arvioidaan Ihmisiä,
sukupuoleen tai nimimerkkiin katsomatta. Tee kiinnostavia havaintoja VIP-henkilöistä, joiden kuuluis olla esimerkillisiä keskustelijoita yleisellä julkisella alustalla.
Saat hyvän esityksen, opetuksen
Aikuisten Vanhimpien
"kiusaamisesta". - Anonyymi
Liittyykö tää sosiaaliseen mediaan tai sättiin?
jos liittyy, niin luulisi, että Sätissä asiat ois ne johon kiinnitetään huomiota, mutta uskon ja olen nähnytkin, että toisille kirjoittelijille Chät-nimimerkit merkitsevät enemmän kuin keskustelut.
En tiedä, onko sätissä "heikoilla oleminen" osoitus mielensäpahoittamisesta tai uhriutumisesta, jos tahallinen loukkaaminen, mollaaminen, nimittely, ilkeily on hyvinkin olemassa ja selkeesti luettavissa ruudulta.
Vanhimmat-Sätissä eräät oikein etsii heikkoja lenkkejä kiusatakseen, mielestäni siihen ei pidä suostua, ei kenenkään. Ei edes Suomi24. Chätti-yhteisöön kuulumisen vuoksi.
Sellaiset arvot eivät ole sopivia kenenkään mielenterveydelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581