isän rooli?

nukkui yönsä, minä pompin. Mutta taloustöihin osallistui, kun oli kotona, samoin lastenhoitoon. Minä saatoin ottaa päivällä nokoset, kun mies hoiti lapset. Esim. kaksosten päiväunien aikaan.

Meillä oli vuoroyöt. Mieheni sanoi pääsevänsä töissä muutenkin helpommalla (kuin minä kotona), joten hänelle riitti se, kun sai joka toinen yö kunnon unet. Monta vuotta ollaan molemmat saatu nukkua kunnolla; kaksoset ovat jo 11 v.

Minusta tuntuu, että kaksoseni kasvattivat minut aikuiseksi, mutta eivät miestäni. Tuntuu että taloudessani on nyt kolme lasta - 8 kk ikäiset tytöt sekä mariseva nuorimies, aviomieheni.

Mieheni käy töissä ja töitten jälkeen hän tiskaa, ripustaa pyykkiä, tekee minulle ruokaa ja auttaa lastenhoidossa, ja siihenhän se päivä meneekin. Itse hoidan lapsia. Meillä ei kummallakaan ole vapaa-aikaa, paitsi jos jompi kumpi menee vauvojen kanssa jonnekin kylään niin että mies saa olla rauhassa. Käytännössä se olen 95-prosenttisesti minä! Öisin minä hoidan lapset yksin, samaten aamuisin yleensä jopa viikonloppuisin kummatkin.

Silti mies vaikeroi olevansa väsynyt, ärisee miten hänellä on rankkaa ja kuinka hän siitä huolimatta että rakastaa lapsiaan ei enää uusia lapsia hankkisi, ei edes siinä tapauksessa että nämä nykyiset kuolisivat. Hän tuntuu jatkuvasti toivovan että olisi jossain muualla kuin lasten kanssa, on kireä ja hermostuu nopeasti. Hän nuokkuu mutta kasvattaa univelkaansa tölläämällä telkkaria kun me olemme jo menneet sänkyyn, koska "mitä muuta elämää mulla on".

Pahinta on, jos minä valitan väsymystäni. Tukemisen sijaan hän lähes aina alkaa ihan kuin kilpaa valittamaan omaa oloaan. "Sun ei sentään tartte käyä töissä!" hän kivahtelee. No, minä olen onneksi oppinut suhtautumaan oman elämäni puutteeseen "ei tätä ikuisesti kestä" -asenteella ja muutenkin yritän suhtautua maailmaan positiivisesti ja oppia tästä elämäntilanteesta mitä siitä on opittavissa. Eli minä kyllä sopeudun ja pärjään ja kestän. Joskus vaan tuntuu että se olisi helpompaa ilman tuota marisevaa "teiniä" (mies on 26 vee), mutta eihän sekään ole totta kun miehestä kuitenkin on korvaamatonta apua kotitöissä.

Niin, parisuhteemme on katkolla ja olemme kaksostenhoitotyöpari. Onneksi mieheni on luonteeltaan sitä lajia joka ei lähde litomaan ja minä itsekin pidän avioliittoa asiana, jota ei rikota ellei toinen osapuoli suorastaan hakkaa ja petä. Eli kyllä me tämän liiton vielä kokoon kursimme ja uudestaan aloitamme sitten kun kaksoset ovat vähän isompia!!! Ja ehkäpä mieheni siihen mennessä on väkisinkin kasvanut aikuiseksi, vaikka nyt tappeleekin vastaan ja haaveilee vapaammasta elämästä.