EU jyrää läpi lain, joka voi vaarantaa Suomen nykyiset ilmastotavoitteet

– polku puhtaan energian vetysuurvallaksi saattaa jäädä haaveeksi.

EU:n Suomelle asettama energiansäästötavoite on niin kova, että työ- ja elinkeinoministeriö katsoo sen vaikeuttavan vihreän siirtymän investointeja. Elinkeinoelämä toivoo Suomen luopuvan mallioppilaan roolista.

Suomen kasvava tuulivoimatuotanto vetää tänne muun muassa vetyinvestointeja.

– Esitys on Suomen kannalta täysin järjetön. Komissio vaarantaa meidän ilmastotavoitteemme sekä puhtaan energiamme tänne vetämät investoinnit, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (Kesk.).

– Tämä direktiivi on tosi huono Suomelle. Vaikka kaikkemme teimme, niin Suomen erityispiirteitä ei otettu huomioon, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija ja pääneuvottelija Pia Kotro.

Parjauksen kohteena on yleinen energiatehokkuusdirektiivi, jossa asetettiin energian loppukulutuksen vähentämistavoitteet. Vaikka Suomi on aiemmilla tarkastelujaksoilla (siirryt toiseen palveluun) pystynyt ylittämään EU:n asettamat tavoitteet, nyt on työ- ja elinkeinoministeriön mielestä toisin.

YLE.FI UUTISET Energia 27.3.2023

Entä mitä nyt?
3118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On röyheää jos emme saa puhtaita tehtaita pystyttää omalle Suomenniemelle! Pitääkö ruveta elämään kituuttamalla ?

Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    😋 ­N­­­y­m­­­f­­o­­­m­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17797866U

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Vai suurvetyvalta. Suuret on tavoitteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

– polku puhtaan energian vetysuurvallaksi saattaa jäädä haaveeksi.

EU:n Suomelle asettama energiansäästötavoite on niin kova, että työ- ja elinkeinoministeriö katsoo sen vaikeuttavan vihreän siirtymän investointeja. Elinkeinoelämä toivoo Suomen luopuvan mallioppilaan roolista.

Suomen kasvava tuulivoimatuotanto vetää tänne muun muassa vetyinvestointeja.

– Esitys on Suomen kannalta täysin järjetön. Komissio vaarantaa meidän ilmastotavoitteemme sekä puhtaan energiamme tänne vetämät investoinnit, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (Kesk.).

– Tämä direktiivi on tosi huono Suomelle. Vaikka kaikkemme teimme, niin Suomen erityispiirteitä ei otettu huomioon, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija ja pääneuvottelija Pia Kotro.

Parjauksen kohteena on yleinen energiatehokkuusdirektiivi, jossa asetettiin energian loppukulutuksen vähentämistavoitteet. Vaikka Suomi on aiemmilla tarkastelujaksoilla (siirryt toiseen palveluun) pystynyt ylittämään EU:n asettamat tavoitteet, nyt on työ- ja elinkeinoministeriön mielestä toisin.

YLE.FI UUTISET Energia 27.3.2023

Entä mitä nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu