metallinpaljastimet. Tämä on nyt tärkeä asia. Jos tämä ohitetaan, saadaan tulevaisuudessa lisää uhreja. Maailma on muuttunut.
Vastaukset 9
- Anonyymi
Eiköhän valtion pitäisi pakottaa vanhemmat kasvattamaan omat lapsensa. Rikollisten nimet ja naamat julkisiksi, että kaikki tiedostaa. Tuomiot juuri sen pituisia, kuin tuomari määrää. Ei ikä ja paljous allennuksia tuomioihin.
- Anonyymi
Tottakai näin jo pitäisikin olla. Vanhemmat ovat kautta aikain kasvattaneet lapsiaan. Kulttuurit tuovat myös oman osansa. Vanhemmiltaan lapset oppivat oman kulttuurinsa.
Lisäksi kamerat joka nurkkaan kouluissa. Luokkiin ja ulko-oville, auloihin, ruokalaan, jumppasaliin jne. Jos ei vielä ole jossakin koulussa kameroita, niin nyt in viimeinen aika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai näin jo pitäisikin olla. Vanhemmat ovat kautta aikain kasvattaneet lapsiaan. Kulttuurit tuovat myös oman osansa. Vanhemmiltaan lapset oppivat oman kulttuurinsa.
Lisäksi kamerat joka nurkkaan kouluissa. Luokkiin ja ulko-oville, auloihin, ruokalaan, jumppasaliin jne. Jos ei vielä ole jossakin koulussa kameroita, niin nyt in viimeinen aika.Mikäs se Ylivieskalainen kulttuuri on kun puukon kanssa sohitaan?
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#177994401
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai näin jo pitäisikin olla. Vanhemmat ovat kautta aikain kasvattaneet lapsiaan. Kulttuurit tuovat myös oman osansa. Vanhemmiltaan lapset oppivat oman kulttuurinsa.
Lisäksi kamerat joka nurkkaan kouluissa. Luokkiin ja ulko-oville, auloihin, ruokalaan, jumppasaliin jne. Jos ei vielä ole jossakin koulussa kameroita, niin nyt in viimeinen aika.Anonyymi
2023-03-28 17:20:48
Tottakai näin jo pitäisikin olla. Vanhemmat ovat kautta aikain kasvattaneet lapsiaan.
-------------
Kasvatus metodeja on useita.
Vanhempien kuuluisi antaa aika ja rakkautta lapsilleen.
Nykyään se tahtoo vain puuttua lasten elämästä ?
Muistan lukeneeni jostain että: Kaksi tyttöä vietti puistossa iltaa.
Toinen heistä sanoi:
-Oho kello on nuin paljon pitää lähtä kotia.
Kaverinsa vastasi :
-Voiko mullakin olisi kotiintuloajat.
- Anonyymi
S2 paljastin olisi paljon tarpeellisempi.
- Anonyymi
Samanlainen turvatarkastus kuin lentokentillä on. Paljataa aseet, huumeet, viinat ym.
- Anonyymi
Muovisen juustohöylän pitääkin olla hitusen kovempaa laatua kuin kuminen halloumi.
- Anonyymi
Jokelan koulusurmista on jo vuosia. Silloin puhuttiin, että kaikkiin kouluihin pitää saada metallinpaljastimet. Miksi niitä ei ole. Ei ole iso investointi turvallisuuteen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241302- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841211Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985- 72916
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577- 50569
- 28568
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53550- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94516- 21510