Moinen ilmiö todettiin ultrauksessa kolmisen vuotta sitten. Olin 77v.
Nyt haitta on pahentunut. Väsy iskee inhottavan helposti ja varsinkin kävely on vaikeutunut. Muutaman sadan metrin normaali kävely tuntuu reisien "kohmeena".
Kävin tk:n tuontilääkärin Sergein (tai sinne päin) jutusilla. Ukko kuunteli rinta- ja selkäpuolen sekä passitti röngeniin. Keuhkoissa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja koko homma oli siinä.
Onkohan mentävä yksityistä reittiä läpän ultraukseen varmistamaan läpän nykyinen tilanne?
Saman tyyppinen tapaus jonkun Anatolin kanssa muutama vuosi sitten. Syynä toisen lonkan liikerajoitus. Anatoli passitti 25 osaiseen verikokeeseen mutta röntgen täytyi kerjätä hoitsujen kautta. 2:n sateen nivelrikko.
Miksi hiivatissa tänne raahataan lekurien vakansseille noita jakkaran täytteitä.
Perushoitsut olisivat pätevämpiä!!!!!!!!
Aortan läppävuoto
3
425
Vastaukset 3
- Anonyymi
Sama juttu itsellä kävellessä ja on todettuna sepelvaltimotauti. Jaloissa myös luultavasti veren hapenpuutteen aiheuttamia kipuja jatkuvasti ja pahenevat välillä. Sydämen ultra on tehty useampaaankin kertaan, mutta mahdollisesta läppävuodosta lääkäri ei sanonut mitään. Tutkivatkohan sydänlääkärit aina senkin mahdollisuuden pyytämättä?
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17800548m
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Mites avaajan asia edistyi? Oliko kävelysi vaikeutumisen syy aortan läpässä ja korjattiinko vika?
Minulla on ehkä vastaavanlainen tilanne , tai ainakin aortta on todettu laajentuneeksi parisien vuotta sitten ja kävely vaikeutunut asteittain sen jälkeen huomattavasti. Reidet väsyvät jo lyhyelläkin matkalla ja lisäksi on vaihtelevasti kipua yläreisien nivelissä ja kipua tuntuu usein ikävästi seistessäkin. Tutkimuksia tehty ja jäljellä ei oikeastaan ole kuin sydänpeäräisen vian mahdollisuus.
Jos joku teistä tietää mitä tahansa tähän aiheeseen liittyen, niin olisin tiedosta kiitollinen ja varmaan moni muukin, koska tuon tyyppisiä ongelmia ei mainita - ainakaan yleisesti - sydänongelmiin liittyvinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091340
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r131696- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e92451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400