Ihastumista(ko?)

Anonyymi-ap

Olen tavannut ihanan miehen pari vuotta sitten. Olimme tuolloin jonkin verran tekemisissä työasioissa ja välillämme oli selvästi jotain kipinää. Tuolloin suhde ei edennyt pitkiä katseita pidemmälle, koska hän oli varattu. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä tai edes ajatellut koko ihmistä vähään aikaan.

Pari viikkoa sitten törmäsin häneen ihan sattumalta instassa ja laitoin seuraamispyynnön, jonka hän hyväksyi välittömästi. Sain tietää (muuta kautta) että hän on nykyään sinkkuna, joten rohkenin lähestyä häntä viestillä, johon hän vastasi melkein heti. Viestittelimme jonkin aikaa, keräsin kaiken rohkeuteni ja pyysin häntä kahville. Hän kieltäytyi kohteliaasti, mutta kieltäytyessään ei sanonut ettei olisi kiinnostunut (ei kyllä myöskään sanonut olevansa kiinnostunut).

En ole sen jälkeen viestitellyt hänelle, kun ajattelin että hän ei ehkä olekaan kiinnostunut. Toisaalta, hän on aika vastikään eronnut joten voi olla sekin syynä, ettei halunnut kahville lähteä.

Vaikka hän ei halunnutkaan minua tavata, hän kuitenkin tykkäilee kuvistani ja katsoo joka ikisen tarinan minkä Instaan laitan, jopa lomamatkalla ollessaan.

Kertooko tämä somekäytös edes jonkinasteisesta kiinnostuksesta? Uskallanko lähestyä häntä uudestaan vähän myöhemmin ja ehkä vähän varovaisemmin vai saanko hullun stalkkerin maineen? Onko parempi vaan unohtaa koko tyyppi?

8

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viestiihän toi kiinnostuksesta, mutta jos on vasta eronnut niin ei varmaan halua hypätä suoraan uuteen suhteeseen.

    • Anonyymi

      Kuin omasta elämästä ja tilanteesta. Olen mies, tapasimme työpaikalla pari-kolme vuotta sitten ja nainen jäi mieleeni. En tehnyt mitään, koska olen naimisissa ja halusin olla uskollinen. Nyt tiedän miksi ihastuin työpaikan naiseen. Olin omassa avioliitossa rakkaustyhjiössä, vaimollani taisi olla sivusuhde. Nyt pari viikkoja sitten törmäsin tämän työkaverin instaan. Tykkäsin parista hänen kuvasta. Sen jälkeen nainen laittoi viestiä. Olemme viestitelleet nyt kolme kerran. Hän laittoi instaan tarinan, katsoin mutta en painanut tykkäistä. Laitoin omaan tarinaosiin oman kuvani, josta sain häneltä tykkäyksen. Sain kuvasta kolme tykkäystä, kaverilta, vaimoltani ja tältä työpaikan naiselta. Onkohan oikeasti kiinnostunut? Minä olen. Viimeksi laitoin hänelle linkin työpaikkaan alalle, josta oli kiinnostunut. Sain pusuhuulten kuvan ja kiitokset huomaisuudesta. Merkkaako hymiö jotain erityistä vai onko vain kiitos? Viesteissä on muutenkin paljon tykkäyksiä.
      Haluan tuon naisen. Meillä on todella paljon yhteistä mistä en aikaisemmin tiennyt. Hän on myös todella kaunis kaiken lisäksi.

    • Anonyymi

      Ap, Kysy onko sinkku? Vähän varattumaista käytöstä

    • Anonyymi

      Ei ole sinun ihastunut,ei rakastunut.Oli suora, kieltäytyi kahvista. Kerää vain seuraajia insta/ F.B.Älä kuvittele mitään.

    • Anonyymi

      Uskon että olisi tarttunut ehdotukseesi heti, jos olisi kiinnostunut. Jos aika oli sopimaton, olisi ehdottanut jotain muuta päivää.

    • Anonyymi

      Vanhat jutut on vähän niin ja näin. Kerran oli työpaikalla katseiden vaihtoa ja muutakin flirttiä miehen kanssa. Juteltiin usein, melkein joka päivä jotain. Enimmäkseen mun aloitteesta, mutta mies oli mukana siinä. Sitten laitoin viestiä vapaa-ajalla, mies vastasi niitä näitä kaalinpäitä eikä muuta. Työpaikalla jatkui samaan tapaan kuin aikaisemmin. Sitten lähdin toiseen työpaikkaan ja pian sen jälkeen laitoin uuden viestin miehelle. Taas sama reaktio, viestiteltiin niitä näitä hetken ja siihen jäi. Totesin ettei sitä kiinnosta ja alkoi ärsyttää jo koko juttu. Siinä meni muutama kuukausi, mutta en saanut tunteitani katkaistua. Mietin sitä flirttiä työpaikalla. Päätin vielä kerran lähestyä ja laitoin mitä kuuluu nykyään tyyppisen viestin. Mies vastasi taas, muttei jatkanut sen enempää. Vihjaisi rivien välissä johonkin toiseen naiseen. Tässä vaiheessa tuli mitta täyteen ja jätin siihen.

      Aikaa meni ja päädyttiin parin vuoden päästä taas samaan työpaikkaan. Olin jo unohtanut miehen ja se tuli lähinnä tympeänä yllätyksenä, etenkin kun silloin yhtäkkiä mies alkoi olla aktiivinen. Yritteli flirttiä ja hakeutui juttelemaan turhista. Otti aika pahasti päähän, en olisi halunnut katsella sen pärstää pakollista enempää. Olin mahdollisimman asialinjalla ja pidin etäisyyttä. Mies taas innostui lisää ja kävi ehdottelemaan kahvittelua yms. Kieltäydyin ja alkoi suututtaa yhä enemmän, miksei antanut olla rauhassa. Meni niin pitkälle, että jouduin sanomaan tiukasti, että pysy musta kaukana ellei ole työasiaa.

    • Anonyymi

      Kaikki tykkäilee tuttujen kuvista, ei tarkoita yhtään mitään. Se olisi lähtenyt tapaamaan kun ehdotit, jos haluaisi sut. Turhaan enää haudot teidän juttua. Mun mummi aina sanoo, että mies pitää kyllä kuumana sitä naista jonka haluaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe