Jos Suomeen tulee sinimusta hallitus, se tietää kylmää kyytiä työläisen palkkapussille, ja silloinko Suomi pelastuu?
Eduskuntavaalit
Anonyymi-ap
57704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
SDP:n Bile-Sannikka on Jo 4vuotta antanut Kyytiä Työläisille(Duunari)
-Eikä SDP:n Valehtelu Duunaria auta yhtään, sama tahti tulis jatkumaan.
-Miljardien VelkaTaakan SDP on saanut aikaan ja Duunari on Maksajana !
Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Suomen Duunareita ja Duunarit Antaa Kannatuksensa PerusSuomalaisille ! - Tää On Varma Asia !
Senhän näytti jo Sipilän porvarihallitus, ja keskustan romahdus pienpuolueeksi, nyt on rakenteilla isänmaallinen kansanliike, jä tiedossa on jo mitenkä käy, ja änestäjinä on pienipalkkaiset köyhät porvarit elikkä persut. Turha on aloittajaa haukkua, on työnsä tehnyt ja eläkkeellä pärjää paremmln kun nyky porvari?
Kyllä se on ollut tiedossa että puolet persujen kannattajista ovat pienipalkkaisia työläisiä, elävät köyhyysrajan alapuolella ja luulevat olevansa porvareita. Persuilta ei tule apuja työläosille sen takaa sinimusta hallitus
Työläinen, jos sulla on palkkapussi, niin teeppähän työsi sen mukaan, ettei tule vielä sen lisäksi kenkää perseelle! Kaikki kahvituntien venyttämiset ja tupakkatauot, samoin oman työn suunnittelemattomuus. Sen kyn työnantaja tietää. Nuoleminen ei tuo firmalle mitään, joten ale varuillasi. Tänne on tulossa vielä 200000 "työntekijää" ilman tarveharkintaa äänestämiesi punikkien johdosta, joten oleppa varuillasi!
Sdp on tuhonnu suomen vihervassareiden kanssa☹️
Ja Kepua viety,kuin pässiä narussa!!! Näissä vaaleissa Kepu kokee sen nahoissaan. Noin älywapaaseen hallitukseen sen ei olisi pitänyt edes vahingossa erehtyä mukaan
Lieksan väänänen luulee rahalla menevän eduskuntaan. Ei ole valtuustoaikanaan korviaan lotkauttanut tavallisen kuolevaisen asioihin. Hoitelee omia pisneksiään kaupunginhallituksen pj:nä. Se sitä kepun suhmurointia, kuten Nusessakin.
kyllä ne katainen ja stubbi tekivät eniten velkaa eikä ollu koronaa eikä sotaa kreikan tuet espanjan tuet velkarahalla fantastista ym ym
Vain PS haluaa korjata työpaikkoja suomalaisille. Muut ovat valmiita tuomaan kehitysmaista työntekijöitä suomalaisten tilalle sankoin joukoin ja unohtamaan huonot palkat ja työolot. Samalla Kokoomus haluaa leikata työttömyysturvaa käytännössä ainakin 500 000 suomalaiselta, vaikka EU:n suunnalta on tullut moitteita moitteiden perään liian alhaisesta työttömyysturvasta keskiarvotuloihin nähden. Työttömyysturva ei ole ongelma vaan se kasvava kuilu matalapalkkaisten ja keskituloisten välillä, jolloin jopa alhainen työttömyysturvakin alkaa uhata huonoja palkkoja. Suomeen ollaan luomassa orjatyökastia, jos asiaan ei puututa.
Työpaikkoja on mutta palkat ovat niin pienet ja osa-aikaiset niillä tuloilla ei pärjää, eikä palkkoja persut määrää, eivätkä haluakaan. Sipilän hallitus persujen avustuksella söi työläisten palkkoja, mutta ei sitä kukaan muista?
Kyllä 500 000 suomalaiselle tulisi tarjota vähintään pätkätöitä!.
Puhukaa palkoista, mitä sellaisella työpaikalla on virkaa jos palkalla ei tule toimeen. Kokoomus poistaa asumistuen ja persut ovat mukana kansaa kurjistamassa, silleen siinä käy tulee taas Sipilät?
Jotain rajaa!
Hyvä,että oikeistopuolue tulee seuraavaksi.Kommarit ja punaisenvallan kannattajat voi katsoa rajan taakse,kuinka se toimii…Eikun bussilipun ostoon ja Moskovan kaduille katsomaan,onko onnistunutta politiikkaa.Onko vähäosaisia?Onko diktatuuria?
Täällä ei ole kommareita taidat olla joku maajussi joka elää meidän veroeurojen tukirahoilla tekemättä yhtään mitään leipäsi eteen
Venäjälle pääsee ilman sinun Bussia. Olen käynyt Venäjällä satoja kertoja eikä siellä ollut mitään ihmeellist?
Painu asumaan sinne kommunisti..punalipun kannattaja.
Sinun leipäsi on puolet kapeampi,kuin minun.Pistä se kommunisti mieleesi!
Venäjällä on ollut jo 30 vuotta oikeisto hallitus, oikein riisto kapitalisti oligarkki hallitus, ei mikään sosdem kommunismi hyvinvointi laitos. Maan velka vain 11% kansantaloudesta kun kreikalla esim 230% ja nyt suomella jo 71%, tarvitseekohan velkaa maksaa koskaan?
No,hyvä paikkahan se on elää.Siellä on tasa-jako periaate Siperia-Moskova välillä.Rikkauksia on maalla niin paljon,että riittää kaikille..Suomen velka Euroopan keskitasoa,hyvin pullat uunissa.
Maalaiskommari se on. Elää täysin muiden siivellä ja luulee olevansa yrittäjä.
Suomen velkaantuminen on kepun syytä siellä on rahaa jaettu valtavia summia nyt syyttää demareita kepu pettää aina lintilä juopottelee veron maksajien rahoilla sekin vielä voi vittujen kevät tätä elämää
En ole Kepulainen, mutta olen pannut merkille: Puoluejohtajista vain Saarikko ja Essayah kävivät nurmeksessa näiden vaalien alla. Purrakin piipahteli lähinnä Joensuussa kolmen vartin verran. Ei meistä moni edes teoriassa välitä!!!
Höpiskää mitä höpisette, mutta ilman tyläisiä ei Suomikaan toimisi, isomahaisella mersun ratin takanakin loppuisi bisnekset.
Klikkaa sinistä luukkua ja hakukentästä valitse kunta ja sieltä Nurmes, Lieksa jne.
Tuensaajien listaa rullaamalla alaspäin näkyy kaikki.
EU tukitietojen verkkopalvelu
https://tietopalvelu.ruokavirasto.fi/QvAJAXZfc/opendoc.htm?document=Published/raportointi.qvw&Sheet=SH_INTRO&anonymous=true
Ilman työnantajia,et söisi leipää..
Sanoisit että työn tarvitsijat, ja osa-aika nälkäpalkka?
Eli kiitos viime hallitus toiminnan,toivotaan nyt parempaa.Oli jo aikakin vaihtua vallankahvaan oikeiston.
Ai jaa, tilipussi kevenee toki jos Marin ja lili jatkavat. Hehän ovat kovin mieluusti korottamassa kaikenlaisiin veroja.
Onkohan semmosta puoluetta joka "kävis" kaikille. Eiköhän kaikissa puolueissa oo aina jotain vikaa. Ite löysin ehdokkaan vaalikoneen avulla.
Minulle käy kaikki muu kunhan vallassa ei ole sdp, vihreät ja vasemmistoliitto!
Sinimustat eli SML ei saa yhtään edustajaa joten nuku rauhassa.
Ahponen 49
Puolue loikkari ei ansaitse paikkaa
No ei tainnut kukaan nurmeslainen ehdokas päästä eduskuntaan🤭
Olipa uutinen,eikä tule pääsemäänkään.
Kuhmosta kaksi kansanedustajaa, asukkaita vain 8000, tällä matikalla Nurmeksesta ja Lieksasta pitäisi neljälle edustajalle järjestyä paikka.
Eipä tullut yhtään edustajaa, vaikka yritettiin rahalla tai rahatta.
Kyllä kiertää kaukaa nämä paikkakunnat vaali onnistumiset.
Kuolen mieluummin vaikka nälkään, kunhan vain nuoriso säästyy ilmasto- ja maahanmuuttovouhotukselta! Onneksi ne eivät saaneet estettyä NATOon liittymistä
No, nyt sitten kuolet, miten sen teet?
Marinin ja vas.puolueen idea on tukea köyhiä.Itse poseerataan Voguessa ja käyttäydytään,kuin nuoret kakarat.Itsellä on oikeus käyttäytyä,kuin porvari..Velkaa,velkaa ja velkaa…Kansa on päättänyt,suut suppuun.Painukaa Venäjälle,siellä on asiat hyvin.Ei voi kuin nauraa näille idiooteille.
mites yle ja muu mariinimedia...tuleeko kuvaa ja ylistäviä kirjoituksia(valheita)!
Paljon vei SDP ltä ääniä Marinin vastakkainasettelu toisiin nähden ja jänkyttäminen,joka kuullosti erittäin ylimieliseltä.Selväpäisten ihmisten täytyy olla vallassa,eikä vänkyttäjä syyllistäjät.Orpo aamulla totesi hyvin,että jokaisen kanssa käydään hallitus neuvottelut,se on oikein.Siitä on lähdettävä.Kansa on valinnut,nämä rattaat nyt seuraavat neljä vuotta.
Tuleeko Suomeen vielä sisällissota ja sitä kautta oikeistodiktatuuri?
Kuulin juuri, että Persujen kytkökset äärioikeistoon ja sieltä Putiniin ovat selvät. Putin on kuulemma rahoittanut Euroopan äärioikeistoa jo vuosia ja Euroopan hajottaminen, sekä eri maissa kansalaisten polarisoiminen on trollikoneiston tavoite.
Päämääränä on EUn hajottaminen niin, että äärioikeistolaiset ja konservatiivit saisivat lopulta vallan populistidiktaattoreineen.
Kansalaisten sorto ja siitä syntyvät mellakat, MYÖS sisällisodat ovat ihan oppikirjamaista KGB-taktiikkaa, jolla Venäjän vastustajat saadaan polvilleen. Rahanahneet diktaattorit ovat myös ostettavissa ja kansalaiset ovat kaikkialla tälle järjestelmälle pelkkää tykinruokaa.
ONKO TÄMÄ TOTTA ?
Tähänkö ollaan menossa ?
Tätäkö Suomi nyt haluaa?
Putinin johtaman sisällissodan, missä valkoiset taas lahtaa punaisia kuin kärpäsiä?
Mutta Kiinakin tahtoo maailmanvaltiaaksi, soluttautuu jo joka puolelle, omista syistään.
MITÄHÄN tästä kaikesta vielä tulee 😮 ?
Venäjä on Kiinalle vähän sama kuin Valko-Venäjä Putinille.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014112618870314?fbclid=IwAR3J10Qb5AfSHdBP3mRjJXPPSyrqiORucIuuEGcQCaobuxyhoas2YxNeEyI
ja näin
"Juuri Venäjä-kysymykset jakavat myös Euroopan oikeistopopulisteja, jotka suunnittelevat yhteisen ryhmittymän perustamista Euroopan parlamenttiin. Myös Suomen perussuomalaiset on suunnitellut liittymistä samaan ryhmään FPÖ:n kanssa."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aarioikeiston-vehkeily-venajan-kanssa-ja-tama-kohuvideo-syoksivat-itavallan-kriisiin-tutkija-vaikutukset-voivat-nakya-euroopassa-laajemminkin/7413438?fbclid=IwAR3dMQ6SKaDWuUfnG35j6pEn5WdKvhOQXsMlEP_mQNj4iw-3-de-iJ4S5ac#gs.ugwgnp
http://arkisto.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/1727/uutuuskirja_kuin_j_nnitysromaani_euroopan_rioikeisto_ja_ven_j_hy_tyv_t_yhteyksist_n/?fbclid=IwAR3P34Kk5nSPWZTFoqgjE0VOZjokVar6J-LTj2YhiEPdjX-OVwKBhjNVWEs
Miten ois Persut ja Kokkarit valtapuolueina hoitaneet korona-pandemian ja Ukrainan sodan ilman valtion velkaantumista?
Velkarahaa ei olisi annettu "hyväntekeväisyyteen " savanneille yms
Ukrainalle ei olisi luvattu hornetteja muuten kuin ruoka apuna Kana hyllylyä😄 eivät olisi henganneet jauhojengin kanssa
KAIKKI TERVEENÄ LORVIJAT TÖIHIN MARS ja ÄKKIÄ!!! Vähentää työperäistä maahanmuuttoa.
Sinäkö määrität kuka terve
Pitäisi olla sellaisia töitä mitä voi tehdä ilman kokemusta ja koulutusta, sellaisia töitä missä perus nurmeslainen rappio alkkis/narkkari kykenee työskentelemään.. Ei ole tällaisia paikkoja kuin harvassa, mistäpä näille työtä keksit? Kunnalla pitäisi olla vaikka puun istutusta tai jotain pusikoiden raivausta sellaisessa +300 ihmisen työ tiimeissä laajoilla korpi alueilla, ehkä sitten onnistuisi edes jokin.
Suomessa satoja tuhansia työttömiä, mutta koulutus ja työkokemus väärälle alalle. Eikös olisi järkevämpää järjestää ensiksi näille uudelleen koulutus alalle, jossa on työvoimapula. Onko aina haettava apua kielitaidottomista mamuista, ei oikein käy järkeen.
Perussuomalaiset ovat oikealla asialla, kun vaativat vain työperäistä maahanmuuttoa. Omat ensin töihin.
Koulutuksenhan voisi järjestää nykyisten etujen kärsimättä.
Noinhan se pitäisi tehdä, eikä olla uitettujen varassa. Asuntojoppareille menee valtion kassasta isot rahat, kun mamujen asumista ja kielten oppimista tuetaan monella tavalla.
Voi olla että velkoja ei tarvitse maksaa pois. Korot vain maksaa. Koroillahan se velanantaja rikastuu. Jos joku maksaa velat niin raha lainataan toiselle. Ja taas joku rikastuu koroilla. Ei siis syytä huoleen.
Kyllä, sosiaalipummit töihin, eiks niin?