Onko muilla ollut kystia alkuraskauden aikana, kokemuksia? Kävin ultrassa rv. 5 alavatsakipujen vuoksi, nyt rv.6. Vasemmasta munasarjasta löytyi parin sentin kysta. Raskaus muuten normaali. Lääkäri ei pahemmin kertonut kystasta enkä tajunnut kyselläkään. Nyt alavatsakivut välillä todella kovat hetkellisesti, sitten taas häviävät yhtäkkiä.
kystat
raskaana
2266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin juuri np ultrassa eli meillä rv 12 6 ja minulta löytyi myös vasemmalta puolelta munasarjoista kysta. Hieman myös minulle jäi epäselväksi miten sen kanssa menetellään, mutta ilmeisesti tässä vaiheessa ei sille olla tekemässä mitään. Sitä siis vain seurataan ja tarkkaillaan. Hieman se huolestuttaa.
Ihmettelin ääneen miksi sitä ei olla koskaan aiemmin huomattu ja lääkäri totesi, että ei ole lainkaan tavatonta, että se on tullut raskauden myötä. Lääkäri myös lohdutteli, että se saattaa jopa kadota viikkojen kuluessa ja ettei minun kannata eikä ole ole syytä olla siitä huolissani. Minullakin on ollut aina välillä vihlontaa sillä puolen ja nyt sain siihen syyn.
Voiko tosiaan olla mahdollista, että kysta ilmestyy raskaudesta ja että se noin vain häviäisi itsestään ajan myötä? Kuulostaa minusta melko omituiselta.
Mulla oli melko kovia oikeanpuoleisia alavatsakipuja viikoilla 5-7. Kävin ultrassa viikolla 6 ja syyksi sanoivat oikeassa munasarjassa ollet kaksi 1,5 cm kystaa. Tiesin niistä jo aiemmin, kun mulla on endometrioosia, ja niitä oli epäilty endometrioomiksi, mutta en osannut yhdistää kipua niihin. Kipuilemaan ne alkoivat vasta raskauden aikana, ilmeisesti kun pyöristyvä kohtu alkoi painaa niitä. Ultran tehnyt lääkäri epäili, että toinen saattaisi olla myös keltarauhasrakkula (jäi epäselväksi, onko se yhtä kuin keltarauhanen vai joku keltarauhasesta syntyvä erillinen kysta). Niitä ei ole seurattu mitenkään raskauden aikana ja kivut helpottivat viikon 7 jäkeen, joten liekö kadonneet itsestään. Jos ovat endometrioomia, niin raskaushan on niihin luonnollinen hoito ja niiden pitäisikin kadota itsekseen. Jos taas keltarauhasrakkula, niin sekin kuulemma katoaa itsekseen. Muista kystista en tiedä.