Kunta-alan korkeat sairauspoissaolojen määrät

Mistä johtuvat kunta-alan henkilöstön korkeat sairauspoissaolojen määrät?
Kokkolassa lukema on n. 19 sairauspoissaolopäivää henkilötyövuotta kohden vuodessa.
Tämä tarkoittaa, että jokainen henkilö on työpaikalta poissa keskimäärin yli
2- kuukautta vuodessa, kun mukaan otetaan vuosilomat ym. vapaat.
Olisiko päättäjillä skarppauksen paikka?

Tilastovertailua:

"Kunta-alan sairauspoissaolojen määrä kasvoi 2000-luvulla aina vuoteen 2008 asti, jolloin sairauspoissaoloja oli keskimäärin 19,4 päivää yhtä henkilötyövuotta kohden. Tästä lähtien sairauspoissaolot vähenivät vuoteen 2015 mennessä keskimäärin 2,9 päivällä ja vuonna 2015 sairauspoissaolopäiviä oli keskimäärin 16,5. Tämän jälkeen sairauspoissaolopäivien keskimääräinen kesto on pysynyt hieman alle 17 päivässä ja vuonna 2021 sairauspoissaolopäiviä oli keskimäärin 16,7. "

"EK:n työaika- ja poissaolotiedustelun mukaan EK:n jäsenyritysten keskimääräinen säännöllisenä työaikana tehty työaika oli vuonna 2020 noin 1562 tuntia eli noin 208 päivää. Mikäli mukaan lasketaan myös ylityöt, kasvaa tehdyn työajan määrä 210 päivään. Sairaus- ja tapaturmapoissaoloja oli vuonna 2020 keskimäärin yhteensä 9 päivää. EK:n jäsenyritysten keskimääräinen sairauspoissaoloprosentti vuonna 2020 oli 3,8. Sairauspoissaoloprosentti kuvaa sairaus- ja tapaturmapoissaolojen prosentuaalista osuutta teoreettisesta säännöllisestä työajasta."
731199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Johtaminen on ihan kuuskauttaviis

Äänestä
  • Johtaminen 0/5.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Johtaminen 0/5.

    Esimiehet käy JET tutkinnnot, yamk:t, oman erikoisalan johtamisopinnot, kertausharjoitusten perusteella ylennetään ja silti ei esimieshommelit hoidu. Mikäköhän siinä on?

    Oisko ettei julkisella vaadita mitään. Ihan sama hoitaako hommat asiallisesti vai vääntääkö kaikki vitsiksi. Palkka juoksee ja asema pysyy.

    Äänestä

On ihan hitokseen rankkaa kun on niin tärkeissä hommissa.

Vielä rankempaa on että aina kun sattuu jotain rankkaa pitää ryyppäämällä nollata tilanne ja sitten jollain joko kaksimielisellä tai suoraan 80-luvun austeksteks huumorilla kuitata koko tilanne. Kyllä se siitä.

Äänestä

On niitä, jotka eivät ole koskaan tai hyvin harvoin sairaana.

Osa taas jää pois pienestäkin syystä.

Äänestä

Työilmapiiri varmasti on myös suuri tekijä työpahoinvointiin ja sitä myötä saikuttelun tarpeeseen. Pitäisi noissa julkisissa hommissa ehkä olla parempi mahdollisuus vaihtaa yhteisöä, niin pahoinvointi ja sen vuoksi saikuttelu voisi vähentyä.

Äänestä
  • Tällaisissa tapauksissa se vakityö on helposti vain paha johon on pakko taipua, kunnes aina väliin alkaa pälli levitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tällaisissa tapauksissa se vakityö on helposti vain paha johon on pakko taipua, kunnes aina väliin alkaa pälli levitä.

    Monella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Nykyisessä työpaikassa ja jurnuttaa siellä omaa pahaa oloa ulos.

    Äänestä

No, kunnalla paljon työntekijöitä. Kokkolassakin 2300 henkilöä. Tuskinpa heistä jokainen tuota 19 päivää/vuosi on pois, vaikka koronat ym. vaivannut kuten muitakin tahoja viime vuosina. Toki herkkiä saikuttajia kaupungiltakin löytyy, mutta muutamien henkilöiden pitkät sairaslomathan noira tilastoja aina vääristää...?

Äänestä
  • Löytyyhän niitä saikuttajia, kun esimiehet ei laisinkaan kyseenalaista jatkuvia "sairaspäiviä". Jos samat ihmiset toistuvasti ilmoittavat "sairastuneensa", niin eikö pitäisi hälytyskellojen soida?

    Ihmiset lorvii siis ilman viinaongelmiakin, koska se on helppoa. Kukaan ei perään kysele.
    Tässä on siis se perussyy, miksi kaupungilla on paljon poissaoloja.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Löytyyhän niitä saikuttajia, kun esimiehet ei laisinkaan kyseenalaista jatkuvia "sairaspäiviä". Jos samat ihmiset toistuvasti ilmoittavat "sairastuneensa", niin eikö pitäisi hälytyskellojen soida?

    Ihmiset lorvii siis ilman viinaongelmiakin, koska se on helppoa. Kukaan ei perään kysele.
    Tässä on siis se perussyy, miksi kaupungilla on paljon poissaoloja.

    Työpsykologia käytetään liian vähän selvittämään asiatonta käytöstä töissä.

    Ei voi olla niin että työhyvinvointikyselyt näyttää kultaa ja hunajaa, mutta silti työyhteisöstä löytyy henkilöitä, jotka sotkee toistuvasti ulosteilla eikä tätä selvitetä.

    Samoin toistuva juoruilu ei ole kovin rakentavaa.

    Onko sitten rakentavaa toistuvasti toimia niin että aihetta juoruiluun syntyy? Esim panna alaisia, työkavereita ja opiskelijoita? Esimiehen mukaan tämä on "pussailua", mutta työyhteisöä se haittaa. Jos työpaikka on seiskan ja temptation island tasolla niin pitäiskö vaan keskittyä työtehtäviin.

    Esimiehet kun itse häröävät etunokassa niin ei ihme että työyhteisö on tällainen.

    Olen ymmärtänyt että terveydenhuolto ja kunnat on leikkausten edessä. Ensimmäisenä säästäisin tällaisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Löytyyhän niitä saikuttajia, kun esimiehet ei laisinkaan kyseenalaista jatkuvia "sairaspäiviä". Jos samat ihmiset toistuvasti ilmoittavat "sairastuneensa", niin eikö pitäisi hälytyskellojen soida?

    Ihmiset lorvii siis ilman viinaongelmiakin, koska se on helppoa. Kukaan ei perään kysele.
    Tässä on siis se perussyy, miksi kaupungilla on paljon poissaoloja.

    Työpaikkakiusaaminen on yksi syy jäädä saikulle pienimmästäkin syystä. Toiset eivät kestä yhtään väärää sanaa joten heti vaan saikulle. Toisaalta, miksi siihen työpaikkakiusaamiseen ei puututa, päinvastoin kaikki kiusaajat saavat vakkarisopimuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Työpaikkakiusaaminen on yksi syy jäädä saikulle pienimmästäkin syystä. Toiset eivät kestä yhtään väärää sanaa joten heti vaan saikulle. Toisaalta, miksi siihen työpaikkakiusaamiseen ei puututa, päinvastoin kaikki kiusaajat saavat vakkarisopimuksen.

    Joo jotain prinsessakohtelua vaaditaan.

    Esimerkiksi tervehditään normaalisti tai joskus vaan kysytään mitä kuuluu. Ilman että kuulumiset juorutaan myöhemmin ympäriinsä. Vaikeaa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Löytyyhän niitä saikuttajia, kun esimiehet ei laisinkaan kyseenalaista jatkuvia "sairaspäiviä". Jos samat ihmiset toistuvasti ilmoittavat "sairastuneensa", niin eikö pitäisi hälytyskellojen soida?

    Ihmiset lorvii siis ilman viinaongelmiakin, koska se on helppoa. Kukaan ei perään kysele.
    Tässä on siis se perussyy, miksi kaupungilla on paljon poissaoloja.

    Ei esimiehillä ole rohkeutta puuttua millään tavalla. Ne odottavat, että sairauspoissaolojen katto täyttyy ja pitää neuvotella työterveyden kanssa. Siellä sitten lääkäri pyörittää päätä ja sormia ja yhdessä hymistellään ja touhu jatkuu. Kastroituja koko porukka.

    Äänestä

2300 x 19 = 43700 poissaolo päivää.
Ei tämä nyt ihan tilastovääristymältä vaikuta.
Oletetaan, että jos pitkä sairasloma kestää vuoden, se tarkoittaisi, että n. 190 henkilöä ei olisi työvuoden aikana päivääkään työpaikalla?

Äänestä

Fyysisesti kevyt työ aiheuttaa psykologista kuormitusta, joka purkautuu saikuttamiseen.

Äänestä

Työterveyshuolto ei toimi kun ei tunnista yhtä merkittävimmistä kansansairauksista, alkoholismia.

Päättäjät voisivat vaihtaa työterveyshuoltoa vaikka. Onhan noita vaihtoehtoja.

Mitenhän on saanko työntekijänäkin ihan itse valita mitä sairauksia pidän sairauksina ja mitä en vai onko tämä vain esimiesten, persujen ja työterveyshuollon etuoikeus?

Äänestä

Kuntaalalla voi velttoilla.Kukaan ei puutu.Ryypätään viikonloput ja sairastetaan tärinäkrapulaa alkuviikko.Kukaan ei puutu työkuntoon .

Äänestä
  • Vuorotyössä tämä sijoittuu pitkin viikkoa. Aina vapailla ja vapaiden jälkeen.

    Äänestä

Kolme päivää voi omalla ilmoituksella sairastaa.
Riittää kun ilmoitat. että pää on kipeä ja on stressiä.

Äänestä
  • Riittää kun tekee ilmoituksen esimiehelle. Kolme päivää saa helposti.

    Äänestä

Eikö esimiehet käy mitään koulutuksia??

Äänestä
  • Ei ole tarvetta, koska ovat jo niin huippuja ja taitavia...!

    Äänestä

  • Ei. Esimiehiksi valitaan pelkän peruskoulun käyneitä, jotka nostavat jotain neljän donan liksaa, saavat asunnon puoleen hintaan, oikeuden kuntosaliin ilmaiseksi, ilmaisen työsuhdelipun ja paljon muuta. Sitten yritetään alistaa koulutettuja akateemisia 9 euro päivä palkalla näiden alamaisiksi ja imemään heidän u know.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei ole tarvetta, koska ovat jo niin huippuja ja taitavia...!

    Huippuus ja taitavuus on sitä, miehellä on hame tai on kärttyinen kun ei ole viinaa saanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Huippuus ja taitavuus on sitä, miehellä on hame tai on kärttyinen kun ei ole viinaa saanut.

    Miesten mielialavaihtelut pitäisi ottaa tosissaan. On varmaan hankalaa kun koko ajan kiukuttaa tai vituttaa tai sitten menee ihan älyttömän kovaa.

    Äänestä

Onkohan työntekijöille mitään perehdytyksiä, että mitä vaikka Kokkolan kaupungille tai hyvinvointialueelle tullaan tekemään kun sinne palkataan ja mitä ei tehdä?

Meillä istuu valtuustoissakin porukkaa, jotka ei tätä tiedä!

Äänestä

Palkkakulut ovat suurin menoerä kuntasektorilla. Suurimmista menoeristä saa toimintaa tehostamalla suurimmat säästöt. Sen jälkeen voi ottaa käyttöön tämän vanhan konstin, pienistä puroista...
Näin saadaan veroastetta alennettua ja kaupunki vetovoimaisemmaaksi.

Äänestä
  • Ja jotkut tyhmät säästää hanskoissa ja pesulapuissa?!

    Äänestä

Jos johtaminen lentää korkealla slogan tasolla niin että ajatellaan boksin ulkopuolella, nopeesti ja hitaasti, itseohjaudutaan ja tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki

Mutta taasen käytännön tasolla sipatetaan korvaan että "kato että tuo arvon kunnanvaltuutettu, kokenut työntekijä hoitaa työnsä", sosiaalitilat saa paskoa ilman että sitä selvitetään, yhteisiä rahoja varastetaan ilman että tekijää selvitetään, työntekijöiden esiin nostamat epäkohdat kuten työpaikalla panemiset sivuutetaan naureskellulla samoin kuin työntekijöiden vakavat alkoholismit.

Sivukaupalla tuotetaan toimintaohjetta, mutta mitään ei tehdä sille että kukaan tajuaisi mitään ohjeista. Esimerkiksi uuteen päihdeohjelmaan ei uskalleta kouluttaa henkilöstöä, vaikka terveydenhuollon yksiköissä työntekijät sairastaa niin että teho lopulta hoitaa.

Voi olla että johtamisessa on joku ongelma.

Äänestä

Onko tämä alkoholiongelma kuntasektorilla kovinkin yleinen?

Äänestä
  • Kyllä on .Alkoholiongelmaiset saavat juoda rauhassa,kun esimiehellekkin maistuu .Jopa rapajuoppo saa pitää työpaikkansa kaupunkiorganisaatiossa .

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä on .Alkoholiongelmaiset saavat juoda rauhassa,kun esimiehellekkin maistuu .Jopa rapajuoppo saa pitää työpaikkansa kaupunkiorganisaatiossa .

    Ja jos työterveyslääkäri on myös juoppo ei hänkään koe aiheelliseksi puuttua asiaan.

    Ja kun luottamusmiehen perheessä on myös vakava päihderiippuus hänkään ei osaa ongelmaa ratkoa.

    Karu totuus on, ettei alkoholiongelmia voi olla ratkomassa henkilöitä joilla itsellä on ratkaisematon suhde alkoholiin ja muihin päihteisiin.

    Äänestä

  • Aika kuluneena osa eläköityy. Toiset taas huippukunnossa. Mistäköhän johtuis. Ei tarvi kovinkaan montaa yhteistyökaupunkiretkeä tehdä kun näkee mistä kenkä puristaa ja paljonko viina vie.

    Äänestä

Kiusaaminen ja huono työilmapiiri tekee monen elämän kurjaksi. Tämä varmasti on myös suuri tekijä sairauspoissaoloihin.

Äänestä
  • Osa varmasti, mutta kun saikuttamisesta on tehty helppoa, niin laiskempia se houkuttaa. Tiedän useamman tällaisen tapauksen.

    Äänestä

Kyseessä on äärimmäinen tabu, jota ei saisi missään tapauksessa nostaa esiin. Naisvaltaisissa työpaikoissa sairastetaan paljonenemmän kuin miesvaltaisissa työpaikoissa. Julkiset työpaikat ovat pääosin naisvaltaisia.

Äänestä
  • Totta, myös miehet sairastaa näissä työpaikoissa eniten ja käyttäytyvät kuin pienet lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Totta, myös miehet sairastaa näissä työpaikoissa eniten ja käyttäytyvät kuin pienet lapset.

    Paljon demareita, se selittää saikuttamisenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Paljon demareita, se selittää saikuttamisenkin.

    Meillä on kyllä tosi persuvoimainen yksikkö.

    Ja tilastoissa ei näy edes kaikki saikut kun tullaan krapulassa tai kännissä töihin.

    Presentismiä on paljon.. tullaan työkyvyttömänä vuoroon. Sitten yhtäkkiä, yhtenä kirkkaana päivänä huomataan että jumalauta työntekijöille on kehittynyt vakava krooninen sairaus, jonja kehittyminen kestää yleensä vuosia tai vuosikymmeniä, vaatii toistuvaa harjoittelua usein yhdessä työkavereiden kanssa.

    Mutta nyt tällainen sairaus kehittyi yhdessä yössä. Omaisetkin on ihan että WHAT?

    on se jännä

    Äänestä

Never stop the madness ajattelutapa

#itkunaurua

Äänestä

Paljonko tämä saikuttamisen helppous sitten maksaa yhteiskunnalle?
( veronmaksajille )

Jos oletetaan keskiansioksi esim. 2500 € / kk
Työnantajan palkkakulut ovat: 2500 € x 12 x 1.3 = 39000 € / henkilötyövuosi
Jos sairauspoissaolojen määrä saataisiin puolitettua, säästö kertyisi euroissa useita miljoonia.

Äänestä
  • Niin ja kunta sekä hyvinvointialue säästävät pesulappuja ja paperia.. joiden kustannukset on?

    Aina ei ole terävimmät kynät päättämässä.

    Äänestä

Viina se ol kaiken pahan alku meidän kaupunki organisaatiossa .

Äänestä

Ei tämä käytäntö, että omalla ilmoituksella voi olla kolme päivää sairauslomalla ole mikään lakiin perustuva oikeus.
Työnantajan pitäisi poistaa tällainen väärinkäytöksiä mahdollistava oikeus.

Äänestä

Luulen, että suuria määriä selittää osin pitkät sairauslomat. Kunta-alan työ ei ole vain paperinpyörittelyä, vaan myös fyysisesti raskasta ja kehoa kuormittavaa yhdistettynä muihin ongelmiin (johto, sijaispula, psyykkinen kuormitus, ilmapiiriongelmat...). Kuormitus sairastuttaa kehon. Ennen ei puhuttu niin paljon ergonomiasta kuin nykyään. Ei jokainen työntekijä ole pois kuukausitolkulla.

Äänestä

Julkisella puolella vastuussahan on lähinnä pääministeri. Toki yksittäinen hoitaja tai lääkäri voi menettää vaikka toimiluvat, mutta jos on joku esimiestason tehtävä hoidettavana niin se on Marinin vika.

Äänestä
  • Nyt Orpon ja Purran vika.

    Esimiehillä ei ole mitään vastuuta. Kunhan kumisaapasta näyttelevät ja laukovat joko kaksimielisyyksiä tai jotain sloganeita niin palkka juoksee.

    Äänestä

Luulen, että suuria sairauspoissaplpmääriä selittää se, että saikkua saa niin helposti.
Ilmoitus esimiehelle ja tulee kuin Manulle illallinen.

Äänestä

Jos johtaminen on tuollaista tiktok johtamista. Some pitäisi täyttää jollain tanssivideoilla ja kaikki maalata vaaleanpunaiseksi.

Oikeisiin ongelmakohtiin ja säästötoimenpiteisiin ei uskalleta ryhtyä.

Nyt alkoi säästötalkoot. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue katoaa ensimmäisten joukossa. Liian kallista hommaa .

Äänestä

Jos johtaminen on tasoa kullinluikaus ja moccacicceli niin onpa tosiaan ihmeellistä. Mikäköhän siinä on? Onneksi vaimo maksaa kulut niin voi huudella mitä sattuu.

Äänestä

HS helsinki kielsi lääkärin palkkaamisen koska tämä on kuormittava...

Tällaista johtaminen sairaalassa on ja kun kerrot mitä sontaa kuuntelet ja näet kunnianloukkausilmoitukset paukkuu.

Ei ole työntekijäpulaa eikä mitään markkinointiongelmia!!

Äänestä

Kauanko Kokkolassa on ollut sairaala?

Mietin vaan kun ei koko aikana ole kehittynyt käytöntöä, että kirjoitettais sairaanhoitajille työtodistuksia. On se jännä. Koko ajan taustalla soi vaan "uuden edessä" joka vtun asian kanssa.

Nyt on todistus saatu kirjoitettua ja laitettua kuoreen, mutta mitä sille kirjeelle sitten tehdään???

Meillä on esimiehiä jotka ei tiedä tätäkään!!

Äänestä

Kyllä se lienee joissain tapauksissa työpaikkakiusaaminen. Esimiehet osallistuvat osittain myös tähän ja etenkin poliittiset henkilöt. Asiaa ei saa julkisesti kertoa joten työntekijöiden suut tulpataan. Siinä sitten some pollottaa perättömiä väitöksiä työntekijöiden saamattomuudesta ja milloin mistäkin. Niihin ei mtn saa oikaista vaikka eivät pidä paikkansa. Kuntalaiset tulkitsevat nämä totuudeksi ja kohtelu on sen mukaista mm asiakaskontakteissa.
Kyselyt työntekijöiden hyvinvoinnista laaditaan siten ettei itse ongelmia pääse tuomaan esille. Ja jos yhtenä vuonna on päässyt käymään vahinko ja tulokset ovat hieman näyttäneet suuntaa tilanteesta niin kyllä tilanne on pikaisten korjattu seuraavan kyselyn tullen.
Näimpä luulen asianlaidan tässä olevan.

Äänestä
  • Niinpä! Kiusaaminen on pahempi ongelma, kuin päihteet ainakin kaupungintalolla.

    Äänestä

“Myös työpaikan henkilökemialliset ongelmat olisi hyvä pyrkiä ratkaisemaan jotenkin muuten kuin lääketieteen avulla. Vierastan henkilökohtaisesti käytäntöä, jossa esim. sanaharkka jätetään selvittämättä työpaikalla ja osapuolet koettavat ratkaista tilanteen pyytämällä sairauslomaa”, Halmesmäki pohtii, ja jatkaa:


“Kun työyhteisössä on hyvä henki ja ihmisillä turvallinen olo, vältetään myös turhia sairauspoissaoloja. Toki me työterveyshuollossa pyrimme rakentamaan siltoja työnantajan ja työntekijöiden välille, mutta kestävimmät sillat rakennetaan työpaikalla – mieluiten työnantajan aloitteesta.”

Äänestä
  • Tää on kans erikoinen johtamistapa.. mitään ei selvitetä loppuun asti työpaikalla.

    Ei asiatonta käytöstä.. kukaan ei tiedä mitä siitä seurasi. Sen sijaan alkaa kyräily juoruilu asioiden puhuminen muuksi, ongelman esiin nostajan haukkuminen ja arvostelu selän takana.

    Ei varastelua.. rahaa katoaa ja siitä juorutaan. Rikosilmoitusta ei tehdä vaan kyräillään ja juorutaan vähän lisää

    Ei saada selvitettyä kuka sotkee kameravalvotuissa ja kulunvalvonnalla valvotuissa tiloissa kuka sotkee ulosteella, vasn syytetään henkilöitä, jotka työskentelee eri työpisteessä ja eri työvuoroissa.

    Ja työhyvinvointikyselyt on niin kultaa ja kovaa menee..

    Äänestä

Henkilöstö ”johtaminen” - sitä ei kaupungilla ole. Esimiehet eivät osaa asiaansa. Mihinkään ei puututa. Ei vaan uskalleta johtaa…

Äänestä
  • Sama hyvinvointialueella

    Ykskin yksikkö jossa on miehiä esimies tittelillä vaikka kuinka, mutta osastonhoitajan pitää hoitaa johtamisjommelit jostain kopista virka-aikana, mutta koko ajan työvuorossa olevat miesoletetut ei tähän pysty.

    Äänestä

Rahaa on!! Ja työntekijöitä on!!

Äänestä

Työpaikoilla on ihmisiä jotka pois töistä jopa 60 päivää vuodesss, jotkut ei ole oikein koskaan ja työ on kaikille sama, työnkierto toimii eli ihan samat tehtävät ja työajat tasapuolisesti kaikille ja kaiken huippu se että tämä paljon poissa oleva saa henkilökohtaista lisää vaikkei jaksa tehdä töitä ja liitto pitää siitä kiinni kun joskus on sen ansainnut niin pois ei voi ottaa vaikkei mitää tee ansaitakseen sen.

Äänestä

No onhan tässä ollut "flunssaa"

Äänestä

Päättäjät haloo!! Ei ole huvikseen teitä sinne valittu.

Äänestä

Nyt oli pitkä putki.Ei näkynyt kaupungin työntekijää työpaikalla tänä aamuna

Äänestä

Täällä on tiukat perinteet, että jumala hoitaa, kaikki synnit anteeksi annettu kunnes taas mennään ja sitten uudestaan kaikki synnit anteeksi annettu.

Omissa parantumissessioissa hoidetaan kaikki asiat paitsi kunnianloukkausilmoitukset.

Äänestä

Kuntaalalla alkoholismi on suurin syy poissaoloihin.Ei edes laiskuus vedä vertoja .

Äänestä

En ole johtamista vielä hyvinvointialueella nähnyt vaikka johtajia on pilvin pimein ja valtuustossa istuu toinen mokoma.

Höpölöpöä ja pullakahvia.

Äänestä

Pitäiskö opetella johtamaan?

Äänestä

Surkea ilmapiiri ja työpaikkakiusaaminen ajaa porukkaa saikulle huilailemaan, jukisella sektorilla erityisesti.

Äänestä

Kiireettömät on muuten velatkin ja sekö harmistuttaa kovin. Ensiapukin on ihan kuollutta.

Äänestä

Kukaan ei puutu vaikka sammui työpaikalle .

Äänestä

Esimiehellä tulisi olla oikeus vaatia lääkärin / sairaanhoitajan todistus poissaolosta.
Saikkujen määrä laskisi todennäköisesti lähemmäksi yksityisen alan keskimääräisiä poissaololukemia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mistä johtuvat kunta-alan henkilöstön korkeat sairauspoissaolojen määrät?
Kokkolassa lukema on n. 19 sairauspoissaolopäivää henkilötyövuotta kohden vuodessa.
Tämä tarkoittaa, että jokainen henkilö on työpaikalta poissa keskimäärin yli
2- kuukautta vuodessa, kun mukaan otetaan vuosilomat ym. vapaat.
Olisiko päättäjillä skarppauksen paikka?

Tilastovertailua:

"Kunta-alan sairauspoissaolojen määrä kasvoi 2000-luvulla aina vuoteen 2008 asti, jolloin sairauspoissaoloja oli keskimäärin 19,4 päivää yhtä henkilötyövuotta kohden. Tästä lähtien sairauspoissaolot vähenivät vuoteen 2015 mennessä keskimäärin 2,9 päivällä ja vuonna 2015 sairauspoissaolopäiviä oli keskimäärin 16,5. Tämän jälkeen sairauspoissaolopäivien keskimääräinen kesto on pysynyt hieman alle 17 päivässä ja vuonna 2021 sairauspoissaolopäiviä oli keskimäärin 16,7. "

"EK:n työaika- ja poissaolotiedustelun mukaan EK:n jäsenyritysten keskimääräinen säännöllisenä työaikana tehty työaika oli vuonna 2020 noin 1562 tuntia eli noin 208 päivää. Mikäli mukaan lasketaan myös ylityöt, kasvaa tehdyn työajan määrä 210 päivään. Sairaus- ja tapaturmapoissaoloja oli vuonna 2020 keskimäärin yhteensä 9 päivää. EK:n jäsenyritysten keskimääräinen sairauspoissaoloprosentti vuonna 2020 oli 3,8. Sairauspoissaoloprosentti kuvaa sairaus- ja tapaturmapoissaolojen prosentuaalista osuutta teoreettisesta säännöllisestä työajasta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu