Puolueet puhuu palturia ja täyttä valetta

Anonyymi-ap

Sain Greenpeaceltä seuraavan viestin:

"Olemme seuranneet vaaleja intensiivisesti viikkojen ajan. Jos tätä savottaa pitäisi kuvailla yhdellä tunteella se olisi tuskastuminen. Erityistä turhautumista aiheuttaa palturin puhuminen.

Siksi halusimme murtaa myyttejä ja oikaista muutaman keskeisen väärän väitteen.

“Suomi on koko Euroopan hiilinielu” - ei tietenkään ole

Tätä väitettä kuulee usein esimerkiksi perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustan suunnasta. Väite ei pidä paikkaansa millään tasolla.

Ensinnäkin, hiilinielua tarkastellessa puhutaan koko maankäyttösektorista metsät mukaan luettuna (LULUCF). Koska meillä on paljon metsiä, niiden vaikutus koko hiilinieluun on suuri. Suomi ei ole ykkönen edes otettaessa huomioon pelkkää puun määrää. Euroopan tasolla Saksalla, Ruotsilla, Ranskalla, Puolalla, Romanialla ja jopa EU:n jäseneksi pyrkivällä Ukrainalla on enemmän puuta.

Toiseksi, kun otetaan huomioon koko maankäyttösektorin nielu, kuten pitääkin, Suomen edellä on Ruotsi (Heja Sverige!), Espanja, Italia, Puola, Romania, Saksa ja Ranska.

“Nasa sanoi, että Suomen hiilinielu ei ole romahtanut” - Nasa ei sanonut näin

Erityisesti perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat viljelleet väitettä siitä, että Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan raportti kumoaisi laskelmat Suomen hiilinielun romahtamisesta. Ei tietenkään kumoa. Ei edes kyseisen raportin pääkirjoittajan mielestä.

“Yhden vuoden perusteella ei voi sanoa hiilinielun romahduksesta mitään” - Kyse ei ole yhdestä vuodesta.

Tätä väitettä on viljellyt erityisesti perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, keskusta ja myös kokooomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Luonnonvarakeskus puuttui harhaanjohtavaan väitteeseen jo tammikuussa. Siitä huolimatta osa puoluejohtajista on jatkanut palturin puhumista vielä näihin päiviin asti. Hiilinielu on romahtanut, kyse ei ole vain yhdestä vuodesta, kyse on pidemmän ajan trendistä. Piste.

Tänään on edessä vielä yksi suuri puheenjohtajatentti ennen varsinaista vaalipäivää kun eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtaavat YLE:n suuressa vaalikeskustelussa.
Odotamme jännityksellä toistuvatko nämä samat virheelliset väittämät myös tänään.

Luontoa ja ilmastoa ei lopulta kuitenkaan pelasteta puhumalla, varsinkaan palturia, vaan teoilla.

Tee kevään tärkein luontoteko - äänestä!

Kevään tärkein ilmasto- ja luontoteko on äänestäminen. Seuraava hallituskausi ratkaisee, pitääkö Suomi lupauksensa luontokadon ja ilmastokriisin torjunnasta vai ei. Muista äänestää ehdokasta ja puoluetta, joka on sitoutunut toimimaan luontokadon pysäyttämiseksi.

Äänestyspäätöstä helpottamaan selvitimme yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa puolueiden kannat suomalaisen luonnon hyvinvoinni kannalta keskeisiin kysymyksiin. Tutustu kyselyn tuloksiin täällä.




Ystävällisin terveisin
Olli Tiainen
Ilmasto- ja energia-asiantuntija
"

9

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voimasana..

    • Anonyymi

      Miten hiilinielu toimii talvella, maa on jäässä kuten puutkin, metri lunta, nieleekö lumi hiiltä, metri jäätä järvissä, häh!

    • Anonyymi

      Eikö vihreitä jo vituta kun maalimanloppua ei vieläkään tule, eikä ilmasto lämpene, kuka teitä enää uskoo.

      Seuraavassa hallituksessa vihreät ei varmana ole mukana, maalimanlopun ennustajat saa media vaikuttamisessa kenkää ja aletaan elää normaalia elämää.

    • Anonyymi

      Eteenpäin

    • Anonyymi

      Höpö,höpö koko hiili nielulle turve ja kivihiili käyttöön Suomessa pitää olla yrittäjiä että
      Silloin SUOMALAISILLA olisi työtä ja hyvä palkka jolla tulee toimeen ?

      • Anonyymi

        Nykyinen Romuvaara on hyvä esimerkki. Nuoriso käyttää sitä nyt vapaan kelkkailun alueena ja jos siellä olisi ne ydinjäte luolat niin se toisi varmaa työtä seuraavaksi 1000 vuodeksi. Vastustajat taitaa olla jo mullan alla☠️


    • Anonyymi

      Ei Kuhmosta luonto häviä mihinkään. Metsän hakkuun jälkeen pöheliköt vain yltyvät kasvuun ja hakkuun jälkeen rotikoille on syötävää hakkuujätteistä enemmän kuin koskaan vanhoissa metsissä. Sitä paitsi vanhoissa metsissä kierrellessäni en ole kuullut ollenkaan lintujen laulua . Eihän siellä ole linnuille mitään syötävääkään, pelkkää seinäsammalta vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      68
      3198
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1851
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1740
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1249
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1048
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      99
      992
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      944
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      869
    10. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      865
    Aihe