Liittoutumattomuudella ei saavutettu yhtään mitään. HS:n artikkelissa Suomen kuvataan valmistautuneen laajamittaiseen sotaan, mikä ei pidä paikkaansa. Suomen puolustuskyky nojaa reserviläisiin, joita ei ole harjoitettu nimeksikään 30 vuoteen. Pullistelu sotaan valmistautumisella on tyhjää puhetta.
Kannattiko Suomen torjua Nato 30 vuoden ajan?
Anonyymi-ap
2135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannattanut odotella. Itse olen kannattanut Natoon liittymistä jo ainakin 20 vuotta.
Aina ihmetellyt tätä Nato optiota? Mitä sillä takoitetaan siinä tilanteessa jos sotatila- tai muu kriisi on jo puhjennut? Ja nythän ne pikaliittymisen ongelmat tulivat maksuun!
Eli kun on kiire, niin moni näkee hakijamaiden hädän ja käyttää sitä hyväkseen kiristämällä itselleen etuja.
Vaikka onkin hyvä että Suomi haki lopulta Natoon, niin tyylipisteitä tälle hakuposessille ei voi antaa!
Aloittaja on oikeassa. Jos Suomi olisi 2022 alussa ollut Naton jäsen, ei Putinin hyökkäyssota Ukrainassa olisi aiheuttanut täällä tolkutonta hässäkkää. 2022 keväällä Suomessa piti aloittaa Natoon hakeutuminen JA ase/ammusvarastojen täydennys. Rahaa oli pakko pistää jälkimmäiseen rajusti. Nato-jäsenenä olisi rahaa säästynyt karkeasti pari miljardia, koska Natossa a) mitään uhkaa ei olisi ollut ja b) pateja saa Natossa kavereilta.
Hävittäjähankinnassa olisi Nato-jäsenenä riittänyt joku 50 kpl F35-koneita. Syksyllä -21 oli pakko hankkia omavaraisuuden kannalta riittävä kalusto. Natossa kriisin uhatessa voidaan esim. Lapin ilmavalvonta hoitaa Norjan F35 -kaluston kanssa yhteisvoimin.