Koulukiusaamisen seurauksista

Anonyymi-ap

Harva lienee tullut ajatelleeksi koulukiusaamisen vakavuutta ja seurauksia. Ei yksinomaan uhriksi joutuneen-, van koko yhteiskunnan näkökulmasta katsoen vahingot ovat arvaamattomia. Koulukiusaamisen kitkemiseen tulee puuttua kaikin mahdollisin ja lain sallimin keinoin. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus opetukseen ja turvalliseen koulun käyntiin. Kasvavassa, kehittyvässä iässä olevalle ihmiselle, henkisen tai fyysisen väkivallan seurauksena aiheutuneita vahinkoja on vaikea mitata rahassa, kummemmin kuin millään muillakaan mittareilla.

26

2882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kouluväkivaltaa on ollut Kinnulassa vuosikymmenien ajan, ei se ole nykyajan mukanaan tuoma ilmiö. Onneksi väkivalta ei Kinnulan kouluissa ole ainakaan vielä raaistunut ihmishenkien päälle käyväksi, kuten isommista paikoista olemme saaneet viimevuosina kuulla. Pahempaa kyllä tosin pelkään ellei epäkohtaan suhtauduta vakavammin. Kouluväkivallasta puhutaan ongelmaa nätimmällä koulukiusaaminen-nimellä, mutta siihen ei ole puututtu tarpeeksi tehokkain keinoin. Muistan omilta kouluajoilta kuinka julmia, raadollisia, nöyryyttäviä nuoret olivat joillekin tietyille ikäluokkaansa kuuluville. Ei ole ihme että joiltakin uhreiksi joutuneilta on mennyt mm. mielenterveys ja työkyky loppu elämän ajaksi. Kouluväkivallan kohteeksi joutuneet lapset ja nuoret joutuivat sietämään jännitystä, pelkoa ja ahdistusta päivittäin, joka ei voi olla jättämättä jälkiä väkivallan uhrien itsetuntoihin.

    • Anonyymi

      Enemmän pitäisi ihmisten puuttua asiaan. Vaikka Kinnulassa julkisella paikalla tapahtuvaan kiusaamiseen kiitos ihmiset puuttuvat vielä! Ehkä enemmän se harmitus on kiusatulla kotioloissa. Yksinäisyys painaa yms. Itsekkin sitä todistanut.

      Unohtamatta heitä jotka huonommilla eväillä tähän maailmaan syntyneet tai kasvaneet. Lapsi tarvii lapsesta kaverin. Aikuinen ei voi sitä ikinä korvata.

    • Anonyymi

      moni vanhus on myös täysin unohdettu!!! ei kukaan käy kylässä eikä heillä ole ketään kenenkä kanssa jutella!!!

    • Anonyymi

      Osoittaisin syyttävällä sormella asianmukaisen kotikasvatuksen puutetta ja sitä että kouluissa valvonta on puutteellista. Kiusaamisen tilanteita on niin monissa paikoissa ja ymmärrän, että opettajien on vaikeaa aina edes huomata kiusaamistapauksia. Muistan omilta kouluajoilta, kuinka pelottavia, tuskallisia ja pitkiä olivat minuutit odottaessani opettajaa tunnin pitoon luokan edessä olevalla käytävällä fyysisen/ henkisen väkivallan kohteeksi joutuneena. Koulumatkatkojen linja-autokyydit olivat myös joka päivä pelottavia.

    • Anonyymi

      Koko yhteiskuntahan niitä koulukiusaamisen seurauksena aiheutuneita terveys- ym. menoja pitkässä juoksussa maksaa. Lienee paikallaan miettiä kuka korvaa koulukiusatulle terveyden menetyksestä aiheutuneet loppuelämän mittaiset kärsimykset ja elämän menetyksen? Kukapa muu kuin kouluterrorismin uhriksi joutunut viaton oppilas itse.

      En voi olla nostamatta esille erästä koulukiusaamisen tosi tarinaa. Kuulin eräästä, ylä-asteella nyt jo muutaman kymmenen vuoden takaisesta koulukiusaamistapauksesta, jossa päätekijänä oli ollut eräs ääliö, idiootti, terroristi, jota en voisi kauniimmilla nimillä edes kutsua oli harrastanut raainta mahdollista kouluterrorismia jota on vaikea yhdistää tervejärkisen nuoren käytökseksi. Yhtenä esimerkkinä mainitsen mm. kuinka välitunnilla kyseinen sekopää oli työntänyt kiltin, nöyrän ja kuuliaisen kanssaopiskelijan päätä koulun vessanpönttöön. Ei ihme jos ko. kiusaamisen uhriksi joutunut sairastui kouluaikana henkisesti loppuelämänsä ajaksi, menettäen luojalta lahjaksi saamansa elämänsä. Luulisi sitä Similänperän körmyniskan idiootin omaatuntoa tekostensa tunnontuskien puhuttelevan.

      Toivon opettajille jaksamista ja tarkkaavaisuutta jotta kouluympäristö olisi kaikille lapsille ja nuorille turvallinen paikka oppia asioita, kasvaa ja kehittyä.

      • Anonyymi

        Taisi olla Tuomo niminen sieltä Yli-lestin Similänperältä ja lisäksi muita? :(


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla Tuomo niminen sieltä Yli-lestin Similänperältä ja lisäksi muita? :(

        Sillähän on kusta päässä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla Tuomo niminen sieltä Yli-lestin Similänperältä ja lisäksi muita? :(

        No nehän on ollut joskus 40 vuotta sitten pakotettuina kinnusten kanssa samaan kouluun. Siellä oli moni ĺestiläinen, joka ei enää edes viitsi paskantaa kinnulaan päin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nehän on ollut joskus 40 vuotta sitten pakotettuina kinnusten kanssa samaan kouluun. Siellä oli moni ĺestiläinen, joka ei enää edes viitsi paskantaa kinnulaan päin.

        Kovin psyykkisesti saairaan - ja henkisesti epätasapainoisen henkilön kirjoitukselta vaikuttaa tuollainen perustelu sille, miksi joillakin Lestijärveltä kotoisin olevilla on ollut oikeudet joskus 40 vuotta sitten kiusata kanssaopiskelijoitaan Kinnulassa. Mielestäni jokaisella tulee olla oikeus käydä käydä koulua ilman kiusaamisen- ja väkivallan uhriksi joutumista.


    • Anonyymi

      Lestadiolaiset pahimpia kiusaajia. Kotilolot syynä kun yksittäiset lapset ei saaneet rakkautta ja huomiota. Uutta putkeen vaan. Murhamiehiäkin sieltä sitten tuli kuten hyvin tiedetään.

    • Anonyymi

      Joo, muistan omilta kouluajoiltani että ei niitä lestadiolaisia voinut kiusaajaporukoista pois sulkea. Mun kouluaikoina lestadiolaisten pennut olivat koulukiusaajia sieltä pahimmasta päästä. Mutta en toki syytä lestadiolaisoppia siitä jos lapset kiusaavat.

    • Anonyymi

      Kenellä on vastuu kiusaamisesta?

      Rehtorilla ja opettajilla on velvollisuus ottaa kiusaaminen vakavasti ja puuttua siihen tehokkaasti. Koulun pitää valvoa esimerkiksi välitunteja, jotta kiusaaminen huomataan. Jos koulukiusaamisessa pahoinpidellään toista, se on rikos, joka kuuluu poliisin tutkittavaksi.

      • Anonyymi

        Mutta jos rehtori ja opettajat on myös lestadiolaisia niin ei tapahdu mitään. Muut syyllisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos rehtori ja opettajat on myös lestadiolaisia niin ei tapahdu mitään. Muut syyllisiä.

        Niinpä... Mutta eihän tällaisiin asioihin ainakaan saisi olla uskonnolla mitään vaikutusta. Itse kullakin on oikeus valita oma elämänkatsomuksensa, mutta jokainen on myös velvollinen hoitamaan työnsä ja tehtävänsä asiaankuuluvalla tavalla.


    • Anonyymi

      Kannattaa lukea seuraavan linkin takaa koulukiusaamiseen liittyvä Talentia- lehden julkaisema kirjoitus. Koulukiusaaminen on todella vakava asia ja ei yksistään uhria vahingoittava asia, vaan koko yhteiskunnan kannalta ajateltuna kallis vahinko, jonka seuraukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, koko kiusaamisen uhriksi joutuneen elinkaaren ajalle.

      https://www.talentia.fi/talentia-lehti/kiusaaminen-vaurioittaa/

      • Anonyymi

        Tosi tärkeä ja asiapitoinen kirjoitus-kiitos. Tuo Talentian kirjoitus kannattaisi kaikkien lasten ja nuorten vanhempien lukea asiaan syventyen. Kodeissa harvoin voidaan edes kuvitella mitä tuhoa oma lapsi voi aikaansaada. Usein vanhempina ajatellaan: "eihän se meidän lapsi voi sellaista tehdä"


    • Anonyymi

      Resurssit mitä kouluille yms. annetaan eivät mahdollista 100% valvontaa. Ratkaisuksi ehdotan erillispalkattua henkilöä, joka huomioi jokaisen ja seuraa asioita tiiviimin.

      • Anonyymi

        Keinoja on varmastikin monia, joita olisi syytä pohtia. Erillispalkattu henkilö, tarvittavin apuvälinein (mm. koulualueen kameravalvonta) vähentäisi kiusaamisongelmaa. Myös se, että madallettaisiin kynnystä sille, että "turpiin saamisella" uhttu oppilas uskaltaisi lähestyä jotain esim. koulun henkilökuntaan kuuluvaa kiusaamisen uhriksi jouduttuaan.

        Poliisin pitämät luennot olisivat varmaan kiusaamis ongelman ennaltaehkäisyä, auttaen oppilaita ymmärtämään että lapsikin voidaan tuomita rikosoikeudelliseen vastuuseen tai vahingonkorvausvastuuseen.

        Yhdestä koulukiusaamisesta saattaa alkaa herkän oppilaan kohdalla loppuelämän kestävä alamäki, joka saattaa johtaa itsetunnon menetykseen, sosiaalisten pelkotilojen muodostumiseen, syrjäytymiseen ja pahimmillaan jopa itsetuhoon. Kuten joku edellä kirjoitti se on vakava- ja rahassa mittaamaton vahinko ei pelkästään oppilaalle itselleen vaan koko yhteiskunnalle kun kiusatuksi tullut oppilas menettää opinahjossa loppuelämänsä.


    • Anonyymi

      Kepulaiset on kiusanneet koko yhteiskuntaa ja maaseutua jo vuosikymmenten ajan. Nyt tuli vaaleissa niin pahasti turpiin, että eiköhän hetkeksi hiljene.. toki oppositiossa jatkaa räkyttämistä, kun ei muuhun pysty..

      • Anonyymi

        Etippä kuule jos täältä löytyis sinulle sopiva kirjoittelupalsta.Täälläkeskustellaan tärkeistä asioista, ettei ainakaan koulukiusaamisen seurauksena tulisi sun kaltaisia ymmärtämättömiä tolloja lisää tähän maailmaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etippä kuule jos täältä löytyis sinulle sopiva kirjoittelupalsta.Täälläkeskustellaan tärkeistä asioista, ettei ainakaan koulukiusaamisen seurauksena tulisi sun kaltaisia ymmärtämättömiä tolloja lisää tähän maailmaan.

        Kepu kilahti!!🤣🤣


    • Anonyymi

      Kuluvan viikon aikana maatamme järkyttänyt, Vantaan kouluampumistragedian seuraukset syy-yhteyksineen toivottavasti puhuttelevat myös pienessä Kinnulassa oppivelvollisuutensa suorittaneiden kouluhäiriköiden paatuneimpiakin omiatuntoja. Lapsuuden- nuoruuden aikaiset ikävät koulumuistot tuskin pyyhkiytyvät pois koulukiusaamisen uhreiksi joutuneiden-, kummemmin kuin kiusaajienkaan mielistä. Toivottavasti ainakin suurin osa ilkikurisista, miehuuden tai naiseuden huipulla olemisen tunnossa kouluaikana olleista on kasvanut ajansaatossa myös älyllisesti kykeneviksi ajattelemaan kanssaopiskelijoihin kohdistamiaan kiusaamisen ikäviä seurauksia, katumusta ja pahaa oloa tuntien.

      Kiusatun sairastuminen henkisesti loppuelämänsä ajaksi on mielestäni pahinta ja julminta, mitä toiselle ihmiselle voi elämän alussa aiheuttaa. Turha edes pienessä mielessä kuvitella, että aika parantaa sellaiset haavat. Toivottavasti kiusaamisiin liittyvät keskustelut muistuttavat koulukiusaajia, laittaen miettimään- "miksi olin niin ilkeä ja ajattelematon jollekulle kanssa oppijalle?"

      • Anonyymi

        Kiusaaja en ollut, mutta enpä ollut puolustamassakaan kiusattuja. Kyllä se aikuisena kaduttaa.
        Kuvitellaanpa, että olisi tyttöoppilas, joka ei katso silmiin muita, kävelee mieluiten seinien vierustoja pitkin, peittää vartalonsa löysillä, säkkimäisillä vaatteilla, eikä välitä ulkonäöstään, kuten ikäisensä. Tyttö on monilapsisesta uskovasta kodista, isä tunnettu hurskaudestaan ja luottamustehtävissäkin.
        Tyttöä vähän naureskellaan ja jotkut huutelevat välkällä, mitä nyt sen ikäisten mielestä on hauskaa huudella.
        Kuvitellaanpa, että yksi henkilö aikuisena tajuaisi, että tyttö oli selkeää selkeämpi insestin uhri, kaikki merkit näkyvillä.
        Kukaan ei auttanut häntä, eikä hänen siskojaan. Kukaan ei ymmärtänyt tai jos joku aikuinen tiesi, kukaan ei puuttunut ja kaikkihan sai pyhänä kirkossa anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiusaaja en ollut, mutta enpä ollut puolustamassakaan kiusattuja. Kyllä se aikuisena kaduttaa.
        Kuvitellaanpa, että olisi tyttöoppilas, joka ei katso silmiin muita, kävelee mieluiten seinien vierustoja pitkin, peittää vartalonsa löysillä, säkkimäisillä vaatteilla, eikä välitä ulkonäöstään, kuten ikäisensä. Tyttö on monilapsisesta uskovasta kodista, isä tunnettu hurskaudestaan ja luottamustehtävissäkin.
        Tyttöä vähän naureskellaan ja jotkut huutelevat välkällä, mitä nyt sen ikäisten mielestä on hauskaa huudella.
        Kuvitellaanpa, että yksi henkilö aikuisena tajuaisi, että tyttö oli selkeää selkeämpi insestin uhri, kaikki merkit näkyvillä.
        Kukaan ei auttanut häntä, eikä hänen siskojaan. Kukaan ei ymmärtänyt tai jos joku aikuinen tiesi, kukaan ei puuttunut ja kaikkihan sai pyhänä kirkossa anteeksi.

        Tämä on Kinnulassa liiankin tuttua


    • Anonyymi

      En ole kiusannut ketään-kiitos vanhempieni arvokkaista neuvoista ja luojan antamasta ymmärryksestä. Muistan vuosikymmenenten takaa, kuinka kiusaaminen näytti olevan joillakin idiooteilla ruokailun ohella koulunkäyntinsä päätehtävä. Tiedän lahjakkaita kiusatuksi tulleita, jotka menettivätkouluaikanaan henkisen terveytensä loppuelämäksi. Harva edes käsittää, kuinka isoista asioista oikeesti onkaan kyse.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe