Onko muillakin ollut alaselkä vihlova ja heikko. Olen vasta rv9 2 ja tuntuu kuin alaselkä on tietyissä liikkeissä liian heikko pitämään minua kasassa (esim aivastaessa tai kumartaessa). Ei luulis että alaselkä vielä vihoittelisi koska kokoa ei ole kertynyt muuhuhn kuin rintavarustukseen. Voiko alaselässä siis tuntua kohdun muutokset vai mistähän johtunee alaselän vihlonta ja heikkous)
alaselkä
vm80
91169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mun alaselkä jomottaa näin iltaisin, kuin myös ikäänkuin munasarjojen kohdalta. Välillä häpyluuhun sattuu ja välillä on taas ihan ok olo. Mä olen niiiiin paniikissa koko ajan. Odotin esikoistani 21-vuotiaana noin yhdeksän vuotta sitten. En stressannut mistään, kaikki oli helppoa, eikä mieleenkään tullut, että jokin voisi mennä pieleen. Nyt mä olen ihan hermoraunio. Eilen tuli ihan vähän ruskeaa vuotoa, (paperiin sen verran, että just huomasi)ja tänään veristä vuotoa tasan saman verran.
Luin jostain keskustelusta, että se olis kiinnittymisvuotoa, mutta sitten taas toisaalla puhuttiin, että sitä tulis 5-6 päivää ennen kuin menkkojen pitäis alkaa.. Voi ei, voi ei, voi ei.
Rauhoitu levoton mieli..
Millä rv:llä olet? Itselläni ei ole ollut kiinnitysvuotoja ja varmaan panikoisin samassa tilanteessa. Mitä muiden kuvauksia olen lukenut niin kiinnitysvuodoilta ne kuulostavat. Neuvolakin sanoi että pienistä vuodoista ei kannata hätkähtää. Siinä vaiheessa kun tulee kirkasta verta runsaasti (niin että kuukautissuojaa tarvitaan) kannattaa ottaa yhteyttä heti lääkäriin. En mä selkäkivuistani sinänsä panikoi...ihmettelen vain vihlontaa sillä olen vasta alussa ja rasitusta ei painon suhteen kohdistu selkää. Rintava olen tosin aina ollut ja nyt rintavaakin rintavampi joten kävi mielessä että voiko nopea rintojen kasvu aiheuttaa jomotusta selässä...ken tietää.
mulla on hedelmöitymisestä asti ollut alaselkä kipeä juuri samoin kuin yleensä kuukautisten aikaan ja myöskin vatsaa vihloo ajoittain.
olen ny rv 6.kaiken maailman kipuja sitä tuleekin,aivan.minäkin myös olen aivan hermona ja käyn usein vessassa tarkistamassa ettei vain verenvuoto ala,yksi varhainen keskenmeno kun on jo ollut.ei hätää kaikki kivut ovat normaaleja ja yksilöllisiä.
Mä olen kanssa ihan alkumetreillä, Rv 5 2.
Tänään ei ole tullut minkään moista vuotoa.
Edelleen kivistää, nyt se on keskittynyt tonne nivustaipeisiin ja alaselkään. Olen tosin ollut tänään töissä 6 tuntia, siivonnut ja maalannut taloa 3 tuntia. Että en ihmettele, jos selkää kivistää. En siis tiedä kuinka paljon tästä liittyy raskauteen.
Mä sain tietää tästä raskaudesta aika varhaisessa vaiheessa, edellinen oli jo viikolla 8 kun sain tietää. Aika sais nyt rientää, 6 viikkoa pikapikaa.
Joo kyllä mulla ainakin on ollut sielä ja täälä kipuja, vois sanoa että melkein sieltä alusta asti. Nyt on sitte parin viikon aikana ollut vatsakipuja ja taas välillä se kipu hyppää tuonne alaselkään. Ei kumminkaan mitään kovia kipuja, ei pitäs olla sen kummempaa ku että vaavi sielä kasvaa ja kohtu samalla... :)
Mutta täytyy toki muistaa että jos kivut on kovia ja jatkuvia niin kannattee käydä lääkärillä tarkistamassa että kaikki on hyvin.
Minulle sanottiin että on takalantion kipua. Selkäliiton sivuilta löytyy selitys mistä johtuu.
http://www.selkaliitto.fi/oss/teoria.htm
Eli selkäranka mukautuu uuteen tilanteeseen ja väsyy helpommin rasitteesta. Eilen olin tontilla töissä ja seisoin 6h putkeen. Sen jälkeen tuntui kun alaselkä olisi ollut kokonaan pois paikaltaan ja luoja että sattui kun aivasteli!!
Eli selkäranka mukautuu uuteen tilanteeseen ja väsyy helpommin rasitteesta. Eilen olin tontilla töissä ja seisoin 6h putkeen. Sen jälkeen tuntui kun alaselkä olisi ollut kokonaan pois paikaltaan ja luoja että sattui kun aivasteli!!
Tuli tuplaten sama viesti!