Mitä olette mieltä oikeusturvan kannalta siitä että vaalivirkailijoista ensimmäinen passini käteen ottanut julisti ääneen henkilötunnukseni loppuosineen siten että kaikki paikalla olevat sen kuulivat? Yhteistyötä tehnyt tietokoneen käyttäjä sitten naputteli tämän koneelle samalla lukien passistani samat tiedot. Varmasti olisi onnistunut ilman henkilötunnuksen julkituontia, sillä molempien tehtävä oli varmistaa henkilöllisyyteni.
Mielestäni tämä oli ihan tarpeetonta ja ajattelematonta, koska olisi onnistunut varmasti tehdä myös äänettömästi.
Kiusallista on se että henkilötietojani on käytetty haitantekomielessä aikaisemminkin väärin ja nyt tietoja jaettiin koko salille niinkuin yhteistä omaisuutta.
Äänestyspaikka Mikkelin Esedu.
Henkilötunnuksen ilmoittaminen kaikelle kansalle äänestyssalissa
9
96
Vastaukset
- Anonyymi
Ei niitä pitäs kyllä kaikelle kansalle kuuluttaa
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17807598t
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Tästä toiminnasta kannattaa (ja pitää) tehdä valitus kunnan vaalilautakunnan suuntaan. Ei todellakaan ole ohjeistuksen mukaista huudella ääneen kenenkään tietoja äänestystilanteessa. Päinvastoin, toimitsijoiden tehtävä on huolehtia jokaisen henkilönsuojasta eli esim.huolehtia siitä ettei seuraava äänestäjä pääse edes olan yli kurkkimaan edellisen tietoja jne.
- Anonyymi
Mitäs menit väärään paikkaan passia tarjoamaan.
Kyllä omasta henkkarista luettiin tiedot viivakoodinlukijalla.
Kännissä olet varmaan ollut äänestämässä ja persuille tais mennä ääni? - Anonyymi
Höpö juttuja taas. Tuo ei pidä paikkaansa
- Anonyymi
Hieman epäselvää oli tuo mihin instanssiin voi asiasta reklamoida, mutta näillä ohjeilla kunnan suuntaan.
En ollut kännissä, mutta vaikka olisinkin ollut niin henkilötunnukseni on oma asiani, samoin se kelle ääneni meni.
Hämmentävää miten tässäkin keskustelussa sai joku öyhöttäjä hengentuotteensa oksennettua näppäimistönsä kautta ilman että pienintäkään asiasisältöä sai luotua maailmaan lisää. Nostaa aina itsetuntoa kun huomaa ettei sitä itse olekkaan tyhmin olento maapallolla. Kiitos sinulle siitä.- Anonyymi
Unta sitten näit.
Henkilöllisyys luettiin henkkarista viivakoodinlukijalla äänestyspaikoilla.
Ehkä eksyit lähimpään räkälään, jossa on loppuosaa huudeltu..
- Anonyymi
Tiedoksi teille epäuskoisille, että minunkin äänestyspaikalla luettiin henkkarit viivakoodin lukijalla. Mutta valitettavasti mitä tuttujen kanssa jutellut niin totta se on että esedulla toimittiin noin juuri niinkuin aloittaja sanoi.
Ja btw toivottavasti saadaan mielenterveyspalvelut kuntoon. Se mitä näitä keskusteluja on lueskellut niin täällä on paljon pahoinvoivia ihmisiä. Toivottavasti pian helpottaa.- Anonyymi
9mm 'burana' ohimon kautta ja johan helpottaa. Myös sinuakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2462369Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1661494Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt581366- 741085
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31079- 78970
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni218967Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45865Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39699Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15690