Tulin sitä kysymään, että mikä avuksi kun koirani ulvoo sekä haukkuu yksinolessaan. On yritetty totuttaa koiraa yksinoloon, mutta kerrostalossa asuessa ei kauheasti tätä voi tehdä. Koira on sekarotuinen husky/saksanpaimen, joten melko kovaääninen kaveri kyseessä… Jos joillain olisi toimivia vinkkejä/keinoja tähän niin voisitko jakaa ne tänne. Kiitos jo valmiiksi avusta🙏🏻
Koiran eroahdistus
9
209
Vastaukset
- Anonyymi
Suosittelen Tuire Kaimion pentukirjaa jossa on neuvot eroahdistukseen ja varmaan toimivat vanhemmallekin koiralle. Netistä voit löytää myös ihan koirankouluttajien kirjotitamia vinkkejä...
Ideana on siis hyvin asteittain totuttaa koira siihen yksinoloon. Hitaasti pienin askelin. Itselläni apu löytyi pentuaitauksesta eli siis pentu totutettiin ensin pentuaitauksessa rauhoittumiseen niin että jäi hetkeksi aina yksin ihan asunnollakin mutta näki minut silti. Hiljalleen sitten aloin käymään ihan vain ovella. Sitten pois asunnosta. Vein roskat jne.
Jätän koiran aina aidatulle isommalle alueelle kodissani että ei pääse tekemään tuhojaan.
Ideana oli aina assosioida se aitaus positiiviseen eli sai siellä syödä luita ja leikkiä ja kaikkea kivaa. Myöskin pistin sen sinne usein väsyneenä aluksi. Se oppi hiljalleen että okei, aidatussa tilassa relataan ja nukutaan.
Sitten jotkut väittää että hyötyä on semmoisesta pistorasiaan laitettavasta feromoneja erittävästä jutusta. Se voi rauhoittaa koiraa.
Aktiivinen koira mikä on siis todentotta husky ja saksanpaimen voi turhautua ja varmaan kannattaisi jättää jotain puuhasteltavaa luista aktivointileluihin. Semmoisia ettei ole mitään tukehtumisvaaraa.
Hyvin aktivoitu ja väsytetty koira ei jaksa niin haukkua. Sinun koirasi tarvii paljon liikuntaa roduista päätellen. Myös kaikki juuri aktivointilelut (esim kongit, ruoan nuolemisalustat (koiralla voi mennä kauan nuolla ruoka pois alustasta, matot johon piiloitellaan nameja erilaiset muut aktivointilelut) voi väsyttää koiraa ja ylipäätään kun koulutat vaikka temppuja. Moni koira ei väsy pelkästä liikunnasta vaan tarvii aivotyötä.- Anonyymi
Youtubesta löytyy myös englanniksi paljon videoita aiheesta dog separation anxiety jossa koirankouluttajat antaa vinkkejä. Taitaa suomeksikin löytyä. Itse olen saanut paljon vinkkejä koirankoulutukseen juuri Youtubesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Youtubesta löytyy myös englanniksi paljon videoita aiheesta dog separation anxiety jossa koirankouluttajat antaa vinkkejä. Taitaa suomeksikin löytyä. Itse olen saanut paljon vinkkejä koirankoulutukseen juuri Youtubesta.
Niin ja sitten vielä sekin että jos sitä vaiheittain sitä koiraa opettaa olemaan kämpillä ollessasikin sinusta eri tilassa, niin siinä kannattaa olla kiirehtimättä siinä koulutuksessa eli jos se on koiralle liian stressaavaa niin aina palata taaksepäin koulutuksessa. Siedätät hiljalleen koiraasi olemaan sinusta erossa, ensin kun olette kumpikin kotosalla ja sitten kun lähdet olemaan sinusta erossa haukkumatta. Joskus koirani saattaa vähän aikaa haukkua kun lähden mutta luovuttaa aika nopeaa. Kun painan oven hiljaa kiinni se ei aina huomaa edes toisessa huoneessa portilla aidatussa tilassa ollessaan että jäi yksin eikä hauku.
- Anonyymi
Itsekin olen kerrostalossa ja opetin tuon yksinolon. Ihan alkuun viestiä jokaiselle rapun naapurille että opetetaan koira yksinoloon ja laittakaa viestiä tai soittakaa jos ulvonta jatkuvaa.
Ja pelkkä vessaan meno esim alkuun on yksinoloa. Siitä lähdöstä pitää tehdä mahdollisimman eleetöntä ja kun tulet takaisin niin ei mitään showta pystyyn vaan eleettömästi tuut… saa toki vähän tervehtiä mutta pointti on että näyttää että tää on ihan perusjuttu.
Ja sit joo esim roskien vientiä jne. Voit myös opettaa lähdön merkitystä. Ite sanon välillä kun on roskapussi kädessä et vien roskat. Tai jos on ostoskassikädessä niin käyn kaupassa. Ja jos meen harrastuksiin niin salibandymaila kädessä sanon et meen treeneihin. Silloin se yhdistää et aa okei se tulee takas jossainvaiheessa.- Anonyymi
Niin ja kun lähdet ja kuulet ulvontaa niin ette päästä ääntäkään vaan palaatte vasta kun ulvonta ohi. Muuten se olettaa et ulvonta eli kutsuhuuto on kuultu ja se auttaa
- Anonyymi
Oliko tuosta yllä olevasta btw apuja? :)
- Anonyymi
Olen ihmetellyt miksi ei häkissä ja makuusopessa elävällä koiralla ole eroahdistusta, kun siellä on monen mielestä huonot olot koiralla.
Ehkä siellä on seuraamista luonnon menossa eikä tunne yksinäisyyttä.- Anonyymi
Häkki on ok jos sieltä on vapaa pääsy pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häkki on ok jos sieltä on vapaa pääsy pois.
Ahdas asunto on ok. vaikka sieltä ei ole pääsyä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005368762Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5373824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102241Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1741306Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17976Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40814- 51790
Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57762En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36667