Muratistani löytyi pari viikkoa sitten kirvoja. Nyt olen pari kertaa suihkutellut Raidin puutarhasuihketta ja kirvat näkyvät hävinneen. Valitettavasti myös koko kasvi tekee kuolemaa, joten muutama päivä sitten otin oksien päistä muutaman sentin pätkät ja laitoin vesilasiin. Miten tästä eteenpäin eli koska voin istuttaa pätkät purkkiin? Juurta on jo alkanut vähän tulla vesilasissa esille, mutta miten paljon sitä juurta pitäisi olla jotta istutus onnistuisi? Onko jotain erityistä mitä istutuksesta pitäisi tietää? Murattini on myös kerran aiemmin kuollut kirvoihin, mutta yrityksistä huolimatta en tuolloin saanut juurruttamiani taimia kasvamaan. Olen aina kuvitellut että muratti olisi yhtä helppo lisättävä kuin esim. kultaköynnös, mutta en tiedä mikä viimeksi meni vikaan.
Muratin lisäys?
Öznur
1527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Riittää, kun pistokkaassa on vähintään puolen cm juuri (tai pari). Istuta multaan, melko pieneen ruukkuun ja taimivaiheessa pidä huoli kastelusta, että juuret kasvavat kunnolla multaan.
Raidilla suihkutuksen jälkeen (n. tunnin pästä) kannattaa suihkuttaa kasvit kunnolla runsaalla haalealla vedellä. Parhaiten se onnistuu kylppärissä.