Olisi mielenkiintoista kuulla Keskustan suunnasta jonkinlaista kommenttia vaalituloksesta. Ja sama kysymys oikeastaan sinne Vihreiden ja Persujenkin suuntaan. Eikä Kokoomuskaan oikein voi menestyksellä kehua kehua Kuusamossa, vaikka valtakunnallisesti menikin hyvin, kuten myös Persuilla.
KEPU vaikenee
Anonyymi-ap
11924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuusamosta ei päässyt ketään😄
No hyvinkö sitten meni SDP:llä ja Vasemmistolla, kun et niistä mitään maininnut???
Kuusamosta annettiin 1282 keskustalaista ääntä muille kuin Kuusamossa ehdolla olleelle Matti Heikkilälle. Samoin esimerkiksi Taivalkoskelta ainakin 800 keskustalaista ääntä muille kuin Matti Heikkilälle. Pudasjärvi sitten jo omilla luvuillaan. Pitää kuitenkin muistaa, että läpi meni Kuusamosta kotoisin oleva Pekka Aittakumpu ja tämä aivan mahtava Olga Oinas-Panuma. Uskon, että nämä kaksi ajavat pohjoisen Suomen ja koko Koillismaan asiaa !! Olkaahan yhteydessä.
Kepun alasajo alkaa tästä: seuraavissa vaaleissa kepun tilalla 4-6 eri kuppikuntaa jotka saa kaikki korkeintaan 0.2% kannatusta-
Vain kuolaava viinaan menevä juntti äänestää keskustaa!
Niinpä, tähän ei lisättävää.
Noo, minäkin taidan olla tarkoittamasi viinaa juova kuolaava idiootti. Kuitenkaan en ole ikinä kepua äänestänyt. Taitaa nyt olla jo myöhäistäkin, kun puolue lakkaa vuoden sisällä.
Heikkilän saamat neljä (4) kavallustuomiota pitää käsitellä nyt paikallistasolla, voiko rikollinen olla kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Ei unohdu kuntavaalit ja Kantolan pistäminen syrjään. Hänelle olisi ollut tässäkin kisassa kannatusta yli puoluerajojen. Vrt Olga Oinas-Panuma. Vanhojen jäärien juntta-aika on mennyttä aikaa. Kepulla on pyykki pestävänään, toivottavasti joskus tulee puhdasta.
Kantola on kuin harmaa varpunen Olgaan verrattuna
ei olis päässyt anna läpi millään. Kuusamon kepussa on paljon hyviä nuoria nimiä
No Kantolalla on ainakin puhtaat jauhot pussissa, toisin kuin Heikkilällä ja hänen aisankannattajillaan.
En olis niin varma niistä hyvistä nuorista nimistä.