12 vuotta sitten asuin kerrostalossa, ja yläpuolellamme asui suomalais venäläinen pariskunta. Asunnot olivat identtiset pohja ratkaisultaan. Eräänä päivänä tai iltana yläkerran naapurista kuului kovaa rasvaa ja kolahtelevaa ääntä, kuin jotain raskasta akkua tai jotain sellaista olisi raahattu pitkin lattiaa. Meidän pistorasioista kuului räjähdyksiä, ja paukahduksia. Seuraavana yönä nukkumaan ruvettuani ihoani ja koko vartaloani alkoi polttaa, kuin olisin ollut kuumassa auringon paisteessa, käteni jotka olivat peiton ulkopuolella punehtuivat. Tätä jatkui sitten niin kauan kuin asuin siellä. Sitten huomasin, että aloin kuulla kuin terävää siinä, kuin heinäsirkkojen ääni. Vielä tuosta naapurista kuuluneesta jyräämisestä, - kun koetin muuttua nukkumaan eri huoneeseen, jyrääminen siirtyi sitä mukaa uuteen paikkaani, ja heräsin taas siihen polttavaan kuumuuteen, muutin koko ajan nukkumapaikkaa ja samoin tuloksin. Paikannettiinko minut sillä sihinällä ja oliko se infrapunaa joka poltti? Kerron vielä että kun olin muuttamassa asunnosta muulle paikkakunnalle, kuulin naapurin venäläisen puolison käytävä keskustelun toisen venäläissyntyisen naisen kanssa, jossa ystävätär oli huolissaan muutostani, johon tämä naapurin venäläinen muita vastasi, että jäähän ne lapset ja asuvat samalla paikkakunnalla. Onko meidä/minut linkitetty paikantaen jonkun tai johonkin ryssien bitcinien keräys systeemiin? Tästä tulisi melkein romaani, niin pitkä tämä tarina on, kaikkine kiemuroineen. Sihinä jatkuu ja yöunieni häirintä tässä uudessa asunnossani, joka on taas sillä tarinan alkuperäisellä paikkakunnalla. Häiritsevän sihinän ja kuumentamisen saa joksikin aikaa pois kun katkaisee virran asunnon päävirta kytkimestä, mutta alkaa jonkun ajan päästä uudelleen. Häiritsevä ääni lakkaa myös hetkeksi kun laitan älypuhelimeeni Bluetootin päälle ta siirrän yhteyden älypuhelimeeni wifiillä, se on suojattu reititin yhteys...mutta lisä vihjeenä - taas ja nyt kylläkin seinänaapurina asuu mies jolla on venäläinen nais kaveri..onko siis niin, että en pääse tästä riesasta eroon koskaan, mutta rottakokeissakin kun rottaa on pidetty aikansa väkisin hereillä, se on kuollut. Minäkin huomaan, että sydämeni jo jättää lyöntejä väliin, eli on mennä eteis värinään, tai saan flimmerin.
Nim.merkki, vielä jotenkin järissään.
Netti terrorismiä, bluetoot linkitystäkö..
Anonyymi-ap
1
276
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604693Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744481Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143596Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1373193- 1912909
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401855- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621535Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211311IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191212