ADHD lääkkeet eivät auta

Anonyymi-ap

Kehitysvamma psykiatri työntekijät ovat ehdottomasti sitä mieltä, että ADHD on oikein laitettu.

Mutta jos ADHD olisi oikein silloin pitäisi auttaa ADHD lääkkeet.

Nyt minun yksi veljeni on saanut kuulla, että sillä olisi selvittämättä jääny ADHD joka minulla on laitettu 9/9.

Eka diagnoosi minulla on ollut Mbd oireyhtymä.

MBD on aivojen toiminta häiriö.


Onko ADHD perinnöllinen geeneissä.
Yks ohjaaja Kehitysvamma puolella kun näki heti alkoi tivaa kenellä minun perheessä on lisäksi ADHD ja se ohjaaja sanoi, että jos on minulla ADHD 9/9 se väitti, että siitä huomaa muka ADHD kun jumitun yhteen samaan asiaan puhumaan.

No nyt minun nuorin veljeni on myös toisen veljeni lisäksi alkanut epäillä voiko sen ongelmiin olla myös syynä selvittämättä jääny ADHD.

Ja nuorin veljeni sano myös ekan kerran meidän isälle mistä huomaa, että meidän isämme kohdalla on selvittämättä jääny ADHD tai Asperger eli Autismin kirjo.


ADHD jutun suhteen on todettu liitännäinen diagnoosi on uniapnea ahmimishäiriö jotka minun kohdallani on ja isäni kohdalla olla myös uniapnea.

Jos Kehitysvamma puolella ohjaajien mielestä ADHD on muka selkeä miksi ADHD lääkkeet eivät auta.


Ja miksi en osaa sitoutua työkeskus ryhmässä käymiseen miksi vihaan etukäteen tehtyjä suunnitelmia miksi etukäteen tehdyt suunnitelmat luo stressiä ja miksi Kehitysvamma puolella ohjaajat sanoo, kun vihaan etukäteen tehtyjä suunnitelmia muka älyllinen kehitysvamma väärin ja nyt yksi lääkäri terveyskeskus puolella sano jos vihaan älyllisen kehitysvamman saaneena etukäteen tehtyjä suunnitelmia kyseenalaistaa minun kohdallani Kehitysvamma jutun????

1

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      🔞 ­­N­­­y­m­f­­­o­­­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17809436v

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2034
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe