Yllätysraskaus

Sain tietää olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Lapsiluvun piti olla täysi, mutta mies haluaisi silti jatkaa raskautta. Itse olen kahden vaiheilla, koska sinänsä abortti tuntuu väärältä, mutta en halua olla raskaana.

Tällä hetkellä en tunne muuta kuin inhoa raskautta kohtaan, kun verta on vuodellut en ole tuntenut häivähdystäkään pelkoa tai surua vaan ilonpilkahduksen jospa raskaus menisikin kesken. Mutta ei tietenkään, se olisikin liian hyvää ollakseen totta. Tunnen oloni likaiseksi ja saastuneeksi.
41426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen sitä mieltä, että lapsen kuuluisi syntyä haluttuna ja jos perhe ei pysty tarjoamaan hyvää ja rakastavaa kasvualustaa lapselle, abortti on mielestäni täysin hyväksyttävää.

Toisaalta sikiö on jo lapsi, jonka sydän sykkii ja joka kuulee jo elämisen äänet. Itse harkitsisin asiaa tarkkaan, ettei väärä valinta kaivele omatuntoa. Olen myös sitä mieltä, että nainen päättää omasta kropasta an ja miehellä ei ole siihen paljon sanavaltaa, vaikkakin miehen mielipide on ymmärrettävästi tärkeä, jos parisuhteessa olet. Sinulla on abortin lisäksi monta muutakin hyvää vaihtoehtoa, esim. antaa lapsi jollekin joka sitä todella tarvitsee. Muista, että et ole asian kanssa yksin ja päätös on sinun!

Äänestä
  • "antaa lapsi jollekin joka sitä todella tarvitsee"

    Juuri näin, lapsella on aina joku muu haluaja, jollei synnyttäjä! Tässä taauksessa lapsen isäkin. Lapsen elämä ei saisi olla kiinni kenenkään muun (ei-)haluamisista.
    Kannattaa miettiä myös miten suhde jatkuu (vai jatkuuko edes) ja millaisen särön se jättää koko perheeseen loppuelämäksi, jos aloittaja surmaa miehen toivoman lapsen.

    Äänestä

  • Raskaus ja synnytys on suurin ongelma raskauden jatkamisessa, joten adoptioon antaminen ei todellakaan ole vaihtoehto.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Raskaus ja synnytys on suurin ongelma raskauden jatkamisessa, joten adoptioon antaminen ei todellakaan ole vaihtoehto.

    Eräiden ongelma on se, ettei itsekkäät mukavuudenhalut ylitä kenenkään ihmisoikeutta elää. Paitsi murhanhimoisilla ihmisoikeusrikollisilla. Onneksi valta enemmistö on kunnon ihmisiä, joille moinen mielipuolinen raakalaismaisuus ei tulisi kuuloonkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sain tietää olevani raskaana ehkäisystä huolimatta. Lapsiluvun piti olla täysi, mutta mies haluaisi silti jatkaa raskautta. Itse olen kahden vaiheilla, koska sinänsä abortti tuntuu väärältä, mutta en halua olla raskaana.

Tällä hetkellä en tunne muuta kuin inhoa raskautta kohtaan, kun verta on vuodellut en ole tuntenut häivähdystäkään pelkoa tai surua vaan ilonpilkahduksen jospa raskaus menisikin kesken. Mutta ei tietenkään, se olisikin liian hyvää ollakseen totta. Tunnen oloni likaiseksi ja saastuneeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu