Niin..abortista aikaa...en tiedä..noin 2kuukautta? enemmänkin ehkä...ajattelin, että koska tämä ahdistus oikeasti helpottaa...vai onko niin, että te ihmiset, joilla sitä on, kärsitte siitä vielä vuosienkin jälkeen...
Hysteeriset kaksi päivää oli abortin jälkeen..itkin niin, että luulin kuolevani suruun=( Ajattelin kaikkea kummallista..lapsen hakemista sairaalasta ja sen hautaamista..itseni tappamista..
Edelleen iltaisin tulee paha mieli ja hirveä ikävä...en ole hakenut apua...hirveä kynnys, kun omasta mielestä kaikki tämä olisi sittenkin saanut jäädä tapahtumatta..
Päivät menee kun on työ ja perhe, vaan kun ilta tulee ja pimeää..hiljaisuus..päässä pyörii kauhukuvat abortista...siitä pienestä kauniista vauvasta, istukan jne jälkeisten syntymästä..kamala syyllisyys ja ikävä...ihan valtava:( Enkä kerjää tällä sääliä..kadun silmäni ulos päästä..itken melkein joka ilta...kun voisi kääntää kelloa...parin kuukauden päästä olisi ollut se kolmas vauva täällä maailmassa, mutta me riistimme sen oikeuden syntyä! On niin paha olo---tuleeko se unohdus ikinä? lakkaako sitä ikinä suremasta?
Hysteeriset kaksi päivää oli abortin jälkeen..itkin niin, että luulin kuolevani suruun=( Ajattelin kaikkea kummallista..lapsen hakemista sairaalasta ja sen hautaamista..itseni tappamista..
Edelleen iltaisin tulee paha mieli ja hirveä ikävä...en ole hakenut apua...hirveä kynnys, kun omasta mielestä kaikki tämä olisi sittenkin saanut jäädä tapahtumatta..
Päivät menee kun on työ ja perhe, vaan kun ilta tulee ja pimeää..hiljaisuus..päässä pyörii kauhukuvat abortista...siitä pienestä kauniista vauvasta, istukan jne jälkeisten syntymästä..kamala syyllisyys ja ikävä...ihan valtava:( Enkä kerjää tällä sääliä..kadun silmäni ulos päästä..itken melkein joka ilta...kun voisi kääntää kelloa...parin kuukauden päästä olisi ollut se kolmas vauva täällä maailmassa, mutta me riistimme sen oikeuden syntyä! On niin paha olo---tuleeko se unohdus ikinä? lakkaako sitä ikinä suremasta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan samat on tunteet täällä. Abortista on nyt yli 2kk ja koko aika on mennyt selviytymiseen. Ensin tuli hirveä shokkitila, itkin pari viikkoa. Sitten mietin itsemurhaa tai kotoa lähtemistä, vihasin miestä enkä pystynyt edes puhumaan hänelle. Nyt on vain jomottava tunne, katselen lasten vauvakuvia ja itken.
Olen jutellut hyvän gynekologin kanssa ja käymme miehen kanssa perheterapiassa. Molemmat ovat kertoneet, että varsinkin naiset, joilla on jo lapsia, ottavat abortin todella vakavasti. Melkein kaikilla nämä itkut tulevat jossain vaiheessa, nuoremmilla ehkä sitten, kun odottavat ekaa lasta.
Pitäisi vain jaksaa ja antaa itselleen oikeus surra menetettyä lasta, niin nurinkurista kun se onkin. Terapeutti kertoi, että suurin osa naisista ajattelee äidiksi tultuaan myös abortoitua sikiötä lapsena ja niin on kuulemma hyvä tehdä, ajatella se omaksi lapsekseen ja surra sitä kautta.
Yritän ajatella, että tästä oli tarkoitus oppia jotain, en tiedä, ehkä sitä, että elämää ei voi hallita ja sitä pitää kunnioittaa. Kaikessa on hyvät ja pahat puolensa, jos olisin pitänyt lapsen, olisin aivan uupunut nyt, en osaisi arvostaa tulevaa lasta enkä näitä nykyisiäkään. Nyt tiedän, että vaikka lapsia tulisi lopulta pikkubussillinen, en enää aborttia tekisi ja vaikka on työlästä, se kolikon toinen puoli on tämä hirveä tuska, jota itkee yksin öisin.
voin sanoa että ei se ahdistus niin vaan häviä..itselläni abortista aikaa 1½ vuotta ja vielä tulee aikoja jolloin ahdistaa ja itkettää..siis noita tulee mulle tosi usein..
Ansaittuhan tämä on...mutta silti. Minulle tulee ajoittain ajatuksia myös siitä, että haluan heti lapsen..ja taas päivä..hetki myöhemmin, en halua ikinä enää lasta. Mikäänhän ei voi korvata sitä pientä vauvaa.
Arveluttaa myös tuleva työpaikka osastolla, jossa tehdään abortteja jne.
:O
En usko omalla kohdalla, että ahdistus ikinä loppuu, kadun päätöstä ja jos ikinä voisin yhden asian muuttaa/toivoa, niin se olisi se päivä, jona pillerin otin...ehkä se sitten joskus muuttuu vaan erilaiseksi...laantuu..
Kiitos vastauksistanne!
Moi
Et ole tosiaan ainoa, jonka tunteet ovat välillä suurta surua ja ahdistusta, sekä itkua ja välillä taas kaikkea muuta kuin sitä että tosissaan sisimmässään tietää tehneensä ainoan mahdollisen oikean ratkaisun abortin tehtyään..
Minulla on nyt abortista aikaa kulunut n.1kk ja muistan sen myös ikuisesti, luulin että se ei tee edes haavaa sydämeeni, kun on jo lapsi ennestään ja itsekin sitä mieltä toisinaan että kohdallani lapset on tehty (minulla on yksi poika 3v) enkä aio lisää tehdä...
kuitenkin on tämä abortti asia, josta ei noin vaan yli pääse. Luulin asian aivan toisenlaiseksi mitä se nyt onkaan!
Itku tuli viimeksi tänään päivällä....
kirjottele jos haluat jutella enemmän tunteistas ja abortista, mulle saman kokeneelle (olen muuten itse 22-vuotias)...
e-mailini on [email protected]
ELi siinähän se, ois kiva tosiaan kirjoitella ja kirjoitan varmasti kunhan saan aikaa..nytkin juuri töistä palanneena ja iltapalaa tässä koitan syödä..sitten nukkumaan..aamuvuoro..ihana vuorotyö =O